Iskevän kotkan säistys

Säistysoperaatio

Edellispostauksesta poiketen oletin tämän olevan aikalailla paljon lyhyempi ja rauhallisempi, kun meinasin lähinnä säätää öljymaalien kanssa ja ehkä kuivaharjata tykkiporttia ympäristöineen. Kerrankos suunnitelmani muuttuisi inspiraation iskiessä.

Kirkas lakkakerros alle

Suojasin maalaukseni sutimalla mallin ympäriämpäri Vallejon kirkkaalla lakalla. Kuten kuvasta näkyi, oikeanpuoleinen tankki ei ollut vielä(kään) uudelleenkiinnitettynä paikalleen. Hätäkö tässä, kunhan tein sen ennen litkutusta.

Ja kyllä, pensselöin lakan malliin, en jaksanut ruveta säätämään sinä iltana taas uusien ohjaamolasimaskien kanssa jotta olisin voinut kynäruiskutella lakkakerroksia. Fiksumpi lähestymistapa olisi ehkä ollut maalata lasipari erikseen ja suojata ohjaamon sisäosa muuten.

Nyt päästäisiin sotkemaan ja se oli aina kivaa. Olin innoissani jo tästä maalikuviosta, saatoin tuskin odottaa saavani sen iskemään silmiin vielä paremmin.

Seepialitku

Levittelin litkuani aika vauhdikkaasti ympäri mallia, en keskittynyt rakosiin ja koloihin. Halusin saada runkoon enemmän vaihtelua kuin vain paneelirajojen verran.

Putsaustauko

Pienen kuivattelun jälkeen putsasin tinnerillä valtaosan sotkusta mäkeen. Tässä touhussa muistin taas, miksi en yleisesti ole innostunut lentokonemalleista: sekä vasen pudotustankki että laskutelineen puolikas naksahtivat irti.

Lisäkerros öljyjä

Ajattelin kokeilla koneen ylä- ja alapuolille erilaisia öljykepposia. Tökin yläpuolelle harmaita, keltaisia ja valkeita (buff) täpliä ja blendasin niitä pituussuunnassa. Oliko tämä nyt toinen vai kolmas kerta kun kokeilin täpläfiltteröintiä, nyt saatoin olla vähän turhankin varovainen valitsemieni värien kanssa.

Koneen alapuolella innostuin blendamaan laskutelineiden takareunoista alkavia Industrial Earth -runtuja. Ties missä tämä oli lentänytkään.

Tämän jälkeen olin viemässä konetta taas saunaan kuivumaan yön yli, kun jätin kamppeeni huonoon paikkaan hetkeksi, seisoin vieressä. Olin tietysti hitaampi kuin hyppäävä kissa ja kone putosi tassuilleen lattialle. Uhreina toinen päälaskuteline ja nokkateline, joita rupesin korjaamaan seuraavana iltana.

Nokkatalineestä oli irronnut (ja hävinnyt) koko nokkahaarukka, joten liimasin renkaan suoraan kiinni telineenjämään. Tämä tietysti vaikutti koneen asentoon niin että se näytti jarruttavan voimakkaasti rullaustiellä. 

Puolihimmeä lakka

Pallottelin aika pitkään, kumpaa lakkaa käyttäisin viimeiselle kerrokselle. Valitsin puolihimmeän lakan (Vallejo Satin Varnish) supermattalakan sijasta, mutta saatoin vielä muuttaa mieltäni, jos kiiltely tuntui päivän, parin päästä liioitellulta.

Puolihimmeä lakka kiilteli vähän turhan paljon omiin silmiini. Peitin koko roskan siis AK Interactiven supermattalakalla.

 

Nyt jäljellä oli vain laskeutumisvalojen, tai mitä niistä oli jäljellä kissavahingon jälkeen, lasien maalaaminen uusiksi. Tuossa viimeisessä kuvassa lamppu kyllä erottui mutta se oli ehkä säistynyt öljyjen ja lakkojen kanssa enemmän kuin oli välttämätöntä.

Supermattalakan kuivuttua kuivaharjasin mustalla Vulcanin ampuma-aukon ympäristöä ja noita ritilöitä ohjaamolasin takalaidalla. Ihan vain saadakseni ne erottumaan vähän kivemmin.

Ja näin ensimmäinen kolmesta F-15:ni oli valokuvia vaille valmis.

Iskevän kotkan runko

Osista lentokoneeksi

Tämä oli se suurin ja näkyvin vaihe koko rakennusprosessissa. Ohjaamon liimausten kuivuessa rupesin kasaamaan moottorien ilmanottoaukkoja. Tuo sivuttaistukihässäkkäsarja toimi myös siipien ytimen kiinnityspisteinä.

En ruvennut märän liimauksen kanssa viilailemaan tai kittaamaan mitään, vaan jätin ne suosiolla paljon myöhemmäksi ja samalla myös odottamaan varmistusta siitä, mikä olisi oikeasti edes näkyvissä parin rakennusaskeleen päästä.

Joku aiemmin näkemäni video näytti miten joku maalasi ilmaröörit sisältä kiiltovalkoisella (hän teippasi mallinsa tuubit pohjasta umpeen ja täytti ne seinämaalilla, jätti hetkeksi ja valutti sitten maalit pois), kun ohje taas usutti johonkin metalliseen. Valkoisen maalin ja kirkkaan lakan sekoituksella tuo pitkä putkipari olisi ollut helpoin maalata ennen niiden sulkemista muutamalla kynäruiskun pöhäyksellä

Rakennusaskeleen 10 liimausten kuivuessa porasin ohjeenmukaiset reiät seuraaviin paloihin. Sormiorassani oli tosin vain millin terä, joten kairasin askarteluveitsellä sisäpuolelta ulospäin niitä vähän suuremmiksi.

Jatkoin koneen rungon kasaamista kiltisi ohjetta seuraten. Käsinpuristelun lisäksi käytin vanhoja pyykkipoikia ja teippiä pitämään yksiä osia tiukasti kiinni kun valmistelin seuraavia.

Nämä ilmanottoaukkojen etupalat piti ensin kasata erikseen ja sitten pujottaa paikalleen koneeseen. En tuntenut laitetta niin hyvin, että olisin tiennyt tässäkään välissä veistellä mistään paloista (joko allaolevien kulmia tai ylläolevien läpyskojen etureunoja) joten tein asiat ehkä vaikeammin kuin oli fiksua.

Tähän asti kaikki oli ollut kutakuinkin selvää ja huoletonta. Ylemmässä kuvassa, tuon ohjaamon ylätakaosan ja rungon alapuolen liitoskohdassa näkyi jotain mikä viesti minulle, että jokin aiempi askel oli mennyt murto-osamillejä vinoon mutten ollut tunnistanut sitä. Palaa asentaessa sain joko sen alareunan tai yläreunan hyvin kiinni, toiseen päähän jäi pieni rako. Valitsin vähemmän rujon vaihtoehdon ja tasasin koneen yläpuolen, joka oli paljon näkyvämpi.

Ohjaamo asentui kiltisti runkoon, jos ei välitetty tuosta kolosta. Liimauksen kuivuttua tein ohutta seepialitkua ja sekä sotkin että puhdistin näkyvät paikat. Näiden lisäksi öljypesin myös kuomupalaan myöhemmin asennettavat X-rangan osat 71 ja 73.

Moottorien suuttimet söivät ihan kelvottoman paljon aikaa, kiitos noiden pienenpienten ja lukuisien tikkujen. Ohje sanoi että kumpaankin piti kiinnittää kymmenen tankoa mutta pelkästään ohjeen kuvassa niitä oli roimasti enemmän. Aloitin liimaamalla kaksi tankoa per suutinläppä (5kpl) ja sitten lisäsin väleihin ns. ylimääräisiä ja lopputulos lähestyi ohjeen kuvaa. Välikuvassa oli ensimmäisen illan sato, seuraavassa seuraavan illan viimeistely ja tuuttien asennus koneen pyrstöön.

Näiden sivuvakaajien kanssa minulla oli aina sama ongelma: olivatko en suorassa vai eivät ja pitikö niiden olla? Molemmissa oli erilaiset asennustäpät, joten niitä ei voinut asentaa vahingossa väärin päin, mikä oli itsenikaltaiselle lentokoneumpiolle oikein hyvä varmistus.

Olin aikonut rakentaa mallin lentotilaan, mutta enpäs voinutkaan ilman isompia ja arveluttavia muutostöitä: laskutelineiden luukut oli mallinnettu auki-tilaan. Hyvin pienen pohdiskelun jälkeen menin helpommalle polulle ja seurasin ohjeita kentällä nököttävän mallin suuntaan. Renkaat jätin irti maalausta varten, sen enempää en miettinyt laskutelineiden maalausta. Näistä kuvista näkyi myös, että epätäydellisessä valaistuksessa en ollut edes huomannut niiden valusaumoja. Blah.

Nokkatelineen laskeutumislamput kutsuivat kairaamaan niitä auki mutta pienen poranterällä testaamisen perusteella en uskaltanut ruveta oikeasti avaamaan niitä. Olisivat näyttäneet paremmilta, mutta ehkä laskeutumisteline oli ehjänä parempi kuin vääntynyt tai katkennut.

Tästä kuvasta näki myös tuon railon, jonka syntymissyy oli tunteja menneisyydessä mutta tuntematon. Kaipa näitä oppisi tekemään paremmin tekemällä, mutta silti: tässä oli yksi syy siihen miksen pahemmin välittänyt vallankaan moderneista lentelyvehkeistä. Ehkä skaala oli osana, saattaisin olla iloisempi 1:32 -mittakaavassa.

Ehdin yhdellä kertaa vielä liimaamaan aiemmin litkuttamani ja siivoamani palat isompaan ohjaamolasiin. Jos olisin taas vaihteeksi ajatellut enemmän, olisin ensin maskannut lasin ja sitten vasta erikeepperöinyt muovit kiinni, mutta aloitin toisinpäin ja jätin liimaukseni kuivumaan. Samalla vauhdilla liimasin pilotin HUD-lasin paikalleen ennen kuin unohtaisin sen kokonaan. 

Tuon kiinteän etulasinpalan maskasin odottamaan tulevaisuutta. Isomman lasin maskaus odotti erikeeperin kuivumista. Ohjeissa oli tila sekä avoimelle että suljetulle ohjaamolle: erona oli se, että avoimen ohjaamon luukun ja solttujen penkkien väliin tuli tanko - suljettuun sitä ei jostain syystä tullut asentaa. Meinasin katkoa sen mitttaan ja liimata silti kiinni, ehkä se olisi kelvollinen yksityiskohta.

Maskasin seuraavana iltana loput ja liimasin tuon kepakon kiinni. Sitten rupesin koesovittamaan ja pätkimään tankoa lyhyemmäksi vain huomatakseni että tämä systeemi oli mallinnettu niin, että siitä ei sopinut olla ~milliäkään kiinni jos kuomun halusi alas. Jännä juttu, mutta nipsautin tyngän pois olkiani sen suuremmin kohauttamatta.

Kone rupesi olemaan jo aika hyvässä kasassa, pohjamaalaus odotti jo ihan nurkan takana. Sitä ennen oli tietysti siivottavaa, mutta rakennusohje oli aseistusta lukuunottamatta jo melkeinpä tässä. Pysähdyin hetkeksi nauttimaan edistyksestä. Tämä oli mitä, kuuden rakentelusession tulos ja yksi niistä meni yksinään noihin moottorien suuttimien säätötankoihin.

Rungosta puuttuivat enää pitot-putket, joten liimasin ne kiinni. Hyötykuormasta päätin asentaa vain isot siipien alle menevät pulikat ja jättää lukuisat ohjukset sekä pommit varastoon.

 

Näin rakenteluvaihe oli valmis. Kuvien aikaleimojen perusteella tähän meni kahdeksan lyhyttä iltatuokiota, yksi niistä, kuten sanottua, meni pelkästään moottorisuuttimiin. Se oli niin hassua, etten voinut olla naureskelematta sille ääneen useampaan kertaan.

Kakkoslinjan kaikki loput detaljit

Perusmaalikuviota yksityiskohtaisempia asioita

Aloitin korjaamalla niitä kohtia vaaleista ylärungoista, jotka pistivät tässä välissä silmään. Sen lisäksi vaalensin maalia vähän ja kuivaharjasin kulmia yleisesti tarjotakseni niille vähän kulumia ja valo-varjoefektiä ennen öljypesuvaihetta.

Metalliputket ja -osat

Pähkäilin hetken, millä metallimaalilla rupeaisin maalaamaan kaikkia näitä tykkejä. Gunmetal, teräs, öljyinen teräs, kromi? Kromi oli ehkä vähän liioittelua jopa klaanivehkeissä. Ennen aloitusta kirkkaanpuhdas metalli tuntui sopivan muutenkin vaaleaan maalikuvioon, se erottuisi muttei liikaa. Ehkä.

Käytin lisäksi Vallejon duraluminium-metallimaalia (77702) eri niveliä ja joitakin hyppyraketteja varten.

Pari vuotta tummanharmaata tämmöisiin käyttäneenä näin kirkkaan metallivärin käyttäminen tuntui vähintäänkin hämmentävältä.

Jadekorostukset

Tarinavetoisesti mietin, että näistä oli tehty Jadesusia vähän kiireellä ja vielä vähäisemmällä etukäteissuunnittelulla. Sitä tukemaan mietin, että jadevihreitä merkintöjä ei olisi kamalan paljon, eivätkä ne olisi kovin monimutkaisia. Ensiajatukseni oli lähinnä usein tekemäni ohjuslaukaisinten etureunat ja niiden lisäksi jotain vaakaviivoja. Osa näistä olisi oikein tarmokkaasti maalattuja, osa taas voisi olla "maali oli loppua niin jatkettiin sitä vähän niin tuli ohuempaa jälkeä"-tyyppisiä. Päättäisin varmaan taas operaation edetessä.

Keskityin torsoihin ja käsiin enemmän kuin jalkoihin, mutta niin minä yleensäkin tuppasin tekemään. Päätin, etten rupea tekemään näihin mitään sen ihmeempiä Klaani- tai yksikkötunnuksia kun niitä ei oltu missään oikein edes määritelty. Saivat jäädä maalikuviopohjalle, en aikonut keksiä itse omia merkintöjä.

Öljypesu puhdistuksineen

Onnistuin ajoittamaan harrasteluni niin, että sain maalattua putkia vähän uusiksi ennen öljypesua. Se, että Marauder IIC:n ja Stone Rhinon yläröörit olivat noin eri väriä oli tässä välissä tarkoituksellista ja öljylitkun puhdistamisen jälkeen kävisin sörkkimässä niitä vielä kerran gunmetalilla. Noista kolmesta nimittäin näkyi eniten läpi allaollut hiekanruskea maali, minkä halusin saada peitettyä.

Pienellä vaivalla panssaripinnat olivat taas puhtaamman näköiset.

Väliposeeraus oli taas paikallaan putsauskierroksen jälkeen. Nyt ajattelin vielä käydä sekä putkistot yleisesti, että torsoista vähän hiekanruskeita läpi kevyellä kuivaharjalla. Tai siis ryhtyisin tuohon touhuun, kunhan palikat olivat ensin kuivuneet rauhassa.

Korostuskierros

Pikainen siistimiskierros piti sisällään kolmen metalliputken uudelleenmaalaamisen Vallejon Gunmetalilla, sekä yläpintojen kuivaharhauksen alkuperäisellä Tan Earthilla. Ideana oli korostaa valon osumista, nyt en ruvennut vaalentamaan noita öljymaalilla, vaikka se olikin efektinä hauska. Ennen linssien viilausta maalasin jok' ikisen putkenpään ja ikkunalasin mustalla.

Linssit, lasit, hyppyraketit

Seurasin edelleen vakiintunutta Vallejo-maaleihin pohjautuvaa reseptiäni, jossa pienet laserit lähtivät Bloody Red -pohjalta, keskitason laserit Escorpena Greenistä, isot laserit Magical Bluesta ja partikkeliprojektorikanuunat sekä hyppyraketit Electric Bluesta. Ohjaamot valikoituivat aina ympäristönsä mukaan jotenkin erottuviksi, nyt maalasin ne punaisiksi kuten pikkulaserini.

Marauder IIC:llä oli vain yksi ainoa ohjaamolasi nokassaan, käsien podeissa sekä tykkitornissa ER PPC:t, keskitason pulssilaserit oli paritettu käsipodeihin ja alarungossa sijaitsi vielä neljä laajemman kantaman pikkulaseria. Energia-aseista tuli siis koko punavihersininen väriskaala käyttöön, vaikka isot laserit jäivätkin sävynä pois.

Stone Rhinon pään päällä keikkui kaksi Gaussikanuunaa, käsissä oli isot pulssilaserit ja leuan alle oli asennettu pieni pulssilaseri. Ohjaamo oli kivasti yksiosainen, jos kohta kapea. Hyppyraketit sijaitsivat pohkeissa ja keskellä selkää.

Warhammer IIC:n aseistus oli muikea: käsissä ER PPC:t, olkapäällä SRM-6 -lavetti ja ympäri torsoa ja päätä viisi keskiraskasta pulssilaseria. Viiden lasipaneelin ohjaamoikkunat olivat hankalasti lipan alla, mikä sekä vaikeutti maalaamista itseään että lopputuloksen näkymistä. Ei tuosta paljoa näkynyt, kiitos matalan kuvakulman.

Supernovan perusvariantti oli ihan yhtä mieletön kuin Novan, mutta raskaampana vähälukuisempi tuikkuineen: kuusi laajennetun kantaman isoa laseria kolmen ryppäissä. Hyppyraketit jaloissa ja selässä. Ikkunalaseja oli peräti yhdeksän paneelin verran, mistä lie Dornierista tämän idea oli vedetty, mutta olivat sentään kohtuullisen kokoisia toisin kuin moni turhan näppärä vastaava.

Koska perus-kyssäselällä oli olallaan AC/20, Klaaniparannettu Hunchback IIC kantoi tietysti kahta UAC/20:tä olkapäillään, sekä kahta laajennetun kantaman keskiraskasta laseria rinnassaan. Hyppyraketit olivat mukana. Vanhasta HBK:sta poiketen IIC:n ohjaamolasi oli kätevä.

 

Jatko-ohjaamot

Kun aika ei kerralla riittänyt, jatkoin seuraavana iltana. Kirkasta lakkaa ne ja energia-aseet saisivat pintoihinsa ensin kuivuttuaan hyvän aikaa. Stone Rhinon yläputket vaativat vielä uuden korjauskierroksen, ruojat.

Gaussitykit, variantti kolme

Stone Rhinon gaussikanuunat olivat odottamassa nimenomaan kuumuusvääristymiä, joita manasin viimeksi pari hassua viikkoa sitten. Kokeilin tässäkin kolmella kevyesti toisensa ylittävällä vyömäisellä töpöttelymetodilla (Citadel-litkuilla seepia, violetti, sininen) täyden litkutuksen sijasta.

Tuo seepiaosuus ei ihan vakuuttanut, olisin ehkä voinut tosin käyttää alkuperäisen reseptin neljättä, pohjimmaista väriä (mikähän se Citadelin ruskea oli?), mutta tämä toimisi varmaan oikein hyvin pelkillä violeteilla ja sinisilläkin. Toisaalta yläpuolella ruskea oli päätynyt paksummaksi kuin toiselta sivulta, kuten alakuvassa näkyi, siinä efekti oli hienovaraisempana paljon nätimpi. Osaamisvajetta kävi siis syyttäminen.

 

Viimeiset muisteltavat

Mitähän minä nyt olin oikein unohtanut? Koetin kasata yhteen postaukseen ehkä vähän epänormaalin määrän kamaa, joten eri päivinä kirjoitellessa oli aikamoinen vaara siitä että jotain oli putoamassa pöydänraoista lattialle.

Näissä vempuloissa ei ollut pahemmin ammuksia kuluttavia aseita, joten palojälkiä ei tarvinnut tehdä muuten kuin Hunchback IIC:n mörssärien etu- ja takapäihin sekä vähän hylsynpoistoaukkoihin. Warhammer IIC:n hakuvalokotelo taas kaipasi jotain sensoripintoja, joten maalaisin ne keltaokralla ja yhdellä sen vaalennetulla versiolla. Tässä miniatyyrissä olkapalikkaan oli mallinnettuna jokunen kuoppa, joten en voinut maalata sitä valonheittimeksi kuten silloin joskus. SRM-6 -lavetti kyllä kaipasi siistimistä kun se oli jäänyt epämääräiseksi, joten maalasin ohjussiilojen luukut jademaalilla.

 

Erinäköiset ritilät päätin maalata ohennetulla tummanharmaalla. Öljypesu ei ollut niissä ihan tarpeeksi väkevä, joten kävin ne vielä uudelleen läpi. Aivan viimeisenä käytin Vallejon kirkasta lakkaa linsseihin, lasinpaloihin sekä Warhammer IIC:n sensori-valonheitinkompleksiin.