Panzer IV pintatekstuuri

Yövuorosedän jekkuja testaamassa

Jonkun kerran mainitun työslackin miniatyyrienmaalauskanavalla kollega kyseli T-34:ni tornista, olinko tehnyt sen pintatekstuurin yövuorometodilla ja kehui tehneensä joillekin omille WH40k-nappuloilleen betonilattiaa sillä, ja että metodi oli sangen helppo.

Rohkaistuin kokeilemaan kahta eri tapaa tehdä terästekstuuria.

 

Metodi 1: nesteliimaa ja tönkkö pensseli

Koska kaikki uudet kikat pitäisi testata jossain näkymättömissä tai helposti piilotettavissa paikoissa, aloitin tornin vasemmasta etukulmasta. Minulla oli yksi surkeakuntoinen ja kauan käyttämättäollut,  aika jäykkäkarvainen sivellin, jonka olin heittämässä pois mutta joka sai suorittaa viimeisen palveluksensa.

Levitin pensselilläni liimaa yhdelle panssaripinnalle kuin maalia ja jätin sen hetkeksi vaikuttamaan. Sitten tökin pensselillä muovin pintaa kohtuullisen mielivaltaisesti. Liiman pehmentämä muovipinta otti iskuista sen verran osumaa, että sen pinta vääristyi kevyesti. Kun efekti näytti toimivalta, jatkoin tätä ympäri tornin pystyseiniä ja tykin kilpeä.

Tornista siirryin täynnä työkaluja olevaan runkoon ja tein siinä mitä tila antoi myöten. Tässä ensimmäisessä kuvassa oli liimapinta muovia pehmentämässä. Toisessa kuvassa oli tökkimisen jälkiä vertailua varten. Kävin myös panssariammeen kyljet läpi, vaikkei niitä tulisi pahemmin näkemään valmiista mallista.

Kävin innokkaasti myös etu- ja takapanssarit läpi. Vaakatasoisia (tai vaakatasoisehkoja) pintoja en käsitellyt.

Tässä viimeisessä kuvassa ruskea sävy tuli ikivanhan pensselin epäpuhtauksista, joka rupesi ilmenemään vasta lopussa.  Kuvittelin, että seuraavana päivänä, kuivuttuaan, mallini olisi ollut taas mattapintainen mutta väärin. Liimakäsitellyt alueet jäivät kiiltäviksi, mikä oli vähän hämmentävää, mutta ei vaikuttanut lopputulokseen.

Metodi 2: nesteliimalla ohennettu kitti

Vaunun käsittelyn olisi voinut jättää tuohon ja olisin ollut tyytyväinen, mutta prototyyppaillessani halusin kokeilla seuraavaakin vaihetta. Minulla ei tosin ollut Kovac'n suosittelemaa Tamiyan kittiä vaan Mr Hobbyn Mr White Putty -kittiä, josta en ikinä ole pitänyt turhan paljon kun se rupesi kuivumaan sillä millisekunnilla kun se oli kosketuksissa ilman kanssa ja se kuivui todella nopeasti. Luotin vähän siihen, että ohentamalla se ei kuivuisi ihan niin törkeän nopeasti.

Plöräytin metalliselle purkinkannelleni kittiä ja sotkin siihen pensselillä nesteliimaa. Koska kitti oli niin äkäistä asettumaan, käytin enemmän liimaa, jotta saisin sen jotenkin maalimaiseen ja pensselillä levitettävään paksuuteen/ohuuteen.

Liimakittiefekti kuivuneena

Liimakittiefekti hiomisen jälkeen

Keulassa varoin menemästä yli, joten lopputulos oli varovaisempi kuin mitä kokeneempana olisin saattanut koettaa. Vähän innokkaampana olisin saattanut käydä myös radistin konekiväärin suojakilven ja kuskin periskooppisuojan vähän painokkaammin, mutta ajattelin että ykkösyrityksen kanssa oli parempi olla liioittelematta.

Oikealla puolella varoin antennisysteemiä ja luotin siihen, että ykkösvaiheen pintakuviointi toimi itsessään eikä erottunut tästä niin vakavasti.

Vasemmalla kyljellä oli myös melkoinen kasa roinaa varottavana, joten keskityin niihin paikkoihin mihin oli turvallista tökkiä liimakittitököttiä.

Näistä muista kuvista ei mitenkään ilmennyt, että pienen kuivattelun jälkeen hioin kaikkia pintateksturoimiani pintoja hienolla hiomakalikalla poistaakseni isoimmat kököt. Tällaisenaan tuo näytti aika oudolta, mutta olin luottavainen maalauksen voimaan.

Vakiokonfiguraatio A:n perässä

Lähtötilanne

Nappulassa oli siis kaksi ERMLaseria vasemmassa kädessä, yksi samanlainen otsassa ja oikeana kätenä ei paljon muuta ollutkaan kuin yksi ERLLas (*). Oikeassa torsonpuolikkaassa oli myös SSRM-6 -lavetti. Mikään näistä ei jäisi paikalleen.

Virallisten lappujen mukaan vasempaan käteen ei jäisi kuin käsi itse. Oikeaan käteen pitäisi tulla kaksi erikokoista lasertykkiä. Päästä, tuosta ohjaamon yläpuolelta, pitäisi typistää putkesta toista milliä pois. Hartiapuolelta SSRM-lavetin ja ei minkään korvaaminen LRM-15 -laveteilla ei muuten olisi ongelma mutta kun nuo olivat niin pieniä pinta-alaltaan, ettei niihin minun käsiporallani kairata tuohon samaan tilaan viittätoista tasavälistä reikää vaikka mikä olisi. Tässä voitaisiin huijata ja liimata päälle suojapanssari, vähän niinkuin Catapulteissa.

Hyppyraketteja oli sentään sama (7 heksan loikkia varten), joten ihan kamalan rujoa tästä ei pitäisi meikäläisenkään luusahaoperoinnilla tulla.

Töihin siis

Asentoa parantaakseni väänsin oikeaa kättä ylöspäin niin että tuo näyttäisi tähtäävänkin johonkin eikä vain poseeraavan viileästi. Sitten napsin pään laserista kärjen pois ja viilasin sotkuja vähemmälle. Pahimmat röpöt lähtisivät tai ainakin pehmenisivät pienellä tipalla nesteliimaa.

Leikatessani vasemman käden tuplalasereita jäljelle jäi tietysti aika vähän kättä, joten raapustelin kädenjämään jotain paneelirajatyyppistä. Leikkurien napsauksen voimasta koko käsi oli löysällä, joten nyppäisin sen irti helpompaa käpistelyä varten.

Oikeasta kädestä katkoin röörin raa'asti poikki. En ruvennut poistamaan väkivalloin aivan kaikkea muutakin siihen liittyvää, kuten tuota alapuolella olevaa säiliötä, koska sitten jäljellä olisi jotain ihan hyödytöntä.

Olin kaivellut satalaatikoistani erinäisiä palasia joita mietin voivani käyttää laserputkien materiaalina. Skaala oli hankala, eivätkä nuo mielestäni mielettömän pienet palaset (kuten joku 1:72 Apachen tjsp siipipodi, tai saman skaalan Werfer-Granate 21) sitten olleetkaan niin pieniä vaan ennemminkin valtavia. Päädyin liimaamaan pikkulaseriksi jonkun Panzerin sammuttimen ja MPLas-putkeksi pätkäisin topsipuikon vartta. Miten noihin saisi linssiefektit maalattua? Huonosti, veikkasin minä.

LRM-lavettien suojaluukkujen kiinnitystä varten olin viilannut Gremongrelin hartioita ja leikkelin puolimillisestä styreenilapusta naurettavan pieniä suorakaiteita kunnes sain mielestäni sopivat, samoista silpuista liimasin levyjen etureunoihin pienet kielekkeet. Ne saattoivat vielä kaivata vähän säätöä, mutta yleisesti suojaluukut kelpasivat minulle tällaisinaan.

Alkuperäiset ohjuslavettien kokoarvioni olivat olleet pari milliä turhan suuret suuntaansa, joten minulla oli vielä jokunen niitä kokoonkatkoessa jäänyt pala jäljellä. Päätin käyttää niitä erimallisina palasina lisäämään kaltoinkohdeltuun vasempaan kyynärvarteen vähän lisää kolmiuloitteisuutta.

Näitä älyttömän pieniä paloja liimatessa Adam Savagen vinkki oli painonsa arvoinen suklaata: askarteluveitsen terällä ne oli helppoa ja hauskaa nostaa leikkuualustalta ja tökätä paikalleen.

(*) Tietysti unohdin aiemmin, että oikeassa kädessä oli myös ERSLas, jota en nipsaissut irti kun olin ajatusmaailmassani varmaan jumissa UrbanMechin oikean käden AC/10:n tähtäinlaseriin. Fiksummat olivat varmaan jo huomanneet ajatushäiriöni heti alussa.

Virhe kuitenkin korjattiin ja nyt lasertöhöttimiä tai senkaltaisia vempeleitä oli oikea määrä. Se, näyttivätkö ne edes etäisesti uskottavilta olikin sitten eri asia. Käytin Vallejon vesitekstuuria (VWE:WT 26235 Still Water) linssejä varten.

No kepin nokkaan!

Telineen viimeistely

Konekannattelijani oli näiden postausten välissä saanut kasan kittiä pintaansa ja sitä oli hioskeltu pois turtunein mielin samalla, kun jälkikasvu katseli piirrettyjä. Ihan normaalisti siis.

Maalasin sekä kalikan että sen alle liimatun levyn mattamustiksi. Alustan ulkoreunasta teippasin ohuen nauhan verran reuna-aluetta suojaan seuraavalta maalilta. Halusin jättää tasaisenlättänään pohjalaattaan pienen, jos kohta tylsän, ulkorajan ihan vain tyylillisistä syistä.

En enää edes muistanut, kuinka monta vuotta sitten ostin jonkun hammaslääkärikäynnin alkua odotellessani Myyrmannin OhMyGamesta testimielessä Citadelin "teknistä" maalia (Citadel / Technical / Agrellan Earth). Vuosien ajan olin ajoittain muistanut sen olemassaolon ja taas unohtanut sen kun mutasäistyksen aika koitti. Nyt se ei siis päässyt panssarivaunujen telakenkiä tukkimaan, vaan epämääräisen mukaterästornin juureen.

Maalin vähän aikaa kuivuttua siinä alkoi esiintymään ällöttävän uskottavasti puolikuivalta mudalta näyttävää hilseilyä. Värisävy vain oli vähän ankea, mutta itsepä olin sitä ostanut ja ihan tarkoituksella vieläpä. Pikaliimasin ilmettä elävöittämään kolme syksyistä ruohotuppoa.

Maalin vielä kuivuttua revin teipit vihdoin pois. Silmämääräiset marginaalini olivat vähän ei-yhdenmukaiset, vaan eipä tämä mihinkään museoon ollutkaan menossa näytille. Teknistä mutamaalia olisi voinut varmaan käyttää vähän ronskimminkin, testikappaleesta kun oli kyse.

Fiilistelyhetki

Valmistumisen hetki on ollut ehkä yksi hauskimpia kuvattavia tuokioita kunkin projektin kohdalla. Tietysti olen spoilannut tätä hetkeä kun olen näyttänyt sovittelukuvia jo sekä viime postauksessa että tuossa ylempänä. Ehkä nämä olisivat olleet vaikuttavampia yllätyksenä?

Aiheeseen jotenkuten liittyen: olen jo jonkun aikaa miettinyt valoteltan hommaamista. Näiden kuvatusten siivoaminen gimpillä on ainakin tämän kämpän taustoilla ollut turhan työteliästä puuhaa, joten kilpavarusteluintoni on vain pahentunut. Tätä kirjoitellessani ollaan tosin oltu jo jokunen viikko koronaeristyksissä, joten tuosta vaan satunnaisostoksille lähteminen ei ole ollut prioriteettijonossa korkealla. Enkä ole halunnut tilata ihan sokkona netistä, vielä ainakaan.

"Vertaistensa" seassa

Teki mieleni verrata noin viidenkymmenen vuoden ikäerolla kahta aika erityyppistä koneenkuvatusta. Ainoa järkevä vertailukohta näissä oli tietysti ihan silkka fyysinen koko, koska juuri muuta yhteistä niillä ei sitten ollutkaan sen lisäksi, että molemmat laskettiin sotilaslentokoneiksi. Tai no, hassuna ja tahattomana yhteensattumana molemmissa malleissa oli valkoiset/valkeat korostukset.

Kepin nokkaanko?

Esitystilan hallinta

Päätökseni vetää Flankerini laskutelineet sisään johti esitystapaongelmaan, vallankin kun mahallaan maatessaan mallin paino keskittyisi epämiellyttävästi pikkuisten ohjusten kiinnityskohtiin. Jonkinlainen polystyreenirakennelma oli ensimmäinen mieleentullut, teemaansopivan brutaalihkonnäköinen ratkaisu. Sen ongelma olisivat ohjukset, joiden takia koneen asettelu minkään rakenteen päälle tulisi olemaan konstikasta.

Toinen mieleeni juolahtanut mahdollisuus oli tehdä uudelleen samanlainen metallitankoständi kuin minkä vääntelin N/AW A-10:lle tai sitä ennen Keisarilliselle Incom T-65 -koelentomallille. Tämä olisi huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa, mutta vaatisi hyvän ja tukevan kiinnityspaikan ja tavan, jottei kone kellahtaisi kyljelleen yhtä herkästi kuin taannoinen pahkasikamaisuus.

Kakkosvaihtoehto kierrätykseen

Koneen mahapuolella olisi ollut yksi reikä ehkä tällaiseen ständihommaan sopivasti, mutta keskirungon ohjus blokkasi sen mahdollisuuden kokonaan. Erinäisille mutkille ja aalloille (vapain käsin) väännelty metallikepakon päällä vapaasti kelluvan mallin vakaus oli mitä oli, enkä halunnut tehdä niin samanlaista kouraa kuin hävittäjäprotolle tein. Jätin siis tämän ideahaaran tutkimisen tähän.

Ykkösvaihtoehto

Olin pyöritellyt sopivanlaista muotoa pääparassani aika naurettavan useaan otteeseen ja sain mielestäni kelvollisen idean kasaan. Löysin varastostani vihdoin myös muovilevysettini, joten olin periaatteessa valmis aloittamaan.

Mikään määrä Adam Savagen Tested-kanavan One Day Buildeja ei kuitenkaan tehnyt minusta eksperttiä, joten asetin odotusarvoni matalalle, enkä haaveillutkaan mistään ornamentaalisesta. Käytin alkukappaleessani sanaa brutaali ja se saattoi toimia ohjenuorana yritelmälleni.

I - Tyhjästä nyhjäisten

Joskus kymmenen vuotta sitten olin pyöritellyt ideaa Haunebu-Gerätin rakentamisesta ja sitä varten ostin muovilevylaattoja parilla eri paksuudella. Alkuperäinen viritelmäni meni ns. pipariksi, jäljellä siitä oli vain aika raa'an näköisesti leikelty levy, muiden ollessa koskemattomia. Ryhdyin protoilemaan runnellun levyn nurkkapalalla sillä idealla, että sillä saisin ainakin testattua koko idistä.

Mittasin koneen pohjasta pituussuunnassa pätkän, jonka varaan kone aseteltaisiin. Erinäisten veitsenvetojen lopputuloksena oli vähän epämääräisen kursivoidun serifeillä koristellun numero 1:n muotoinen muovipala. Poseeraustelinettä varten näitä tarvittaisiin kaksi kappaletta tukevuutta varten.

Toisen palan leikkelin jämäkalikoista ensimmäistä sapluunanakäyttäen. Tietenkin palikat luiskahtelivat, eikä teränkäyttöni ollut ihan oppikirjaesimerkki, joten hiilikopion asemesta sain samankaltaisen sisaruksen.

Tukijalat piti kytkeä yhteen sellaiselle etäisyydelle, että kone olisi mahdollisimman hyvin levossa kalikkani päällä ja moottorien tuli asettua tämän kilkkeen ympärille niin, että telineen aiheuttama näköhaitta olisi mahdollisimman pieni. Maksimileveyden oli tarkoitus olla sellainen, että kone ei hölskyisi sivusuunnassa juuri ollenkaan, mutta ei niin suuri, että raapisin koneesta maalit mäkeen.

Mittailin sopivan etäisyyden ja leikkelin neljä muovilaattaa liimattavaksi telineen eri kohtiin sekä pitämään muodon kasassa, että jykevöittämään rakennelmaani. Tarkoitus ei ollut tehdä tästä telineestä umpinaista, sen pitikin näyttää tuonhenkiseltä. Jokusen lisäpalan se kenties tarvitsi vielä, mutta ensimmäisen session aikana en ehtinyt allaolevia kahta kuvaa pidemmälle.

Tuohon pisimpään tasaiseen osaan olisi sopinut, teemanmukaisesti, jokunen pitkulainen pyöreäpäinen aukko. Tiedostin niin kirkkaasti olevani ensikertalaisena, että jätin hienostelun tarkoituksella tekemättä.

II - Pohjalevy ja säätöä

Tekeleeni kuivuttua testasin sen toimivuutta. Kokonaisuutena se oli vähän liikaa oikealle kallellaan (lentäjän kuvakulmasta), mikä oli kelvollista koneen asennolle, mutta ei niinkään sen stabiliteetin kannalta. Leikkelin telineelleni neliskanttisen aluslevyn, sekä liimasin sekä sen että jalustan oikean laidan väliin tukipätkän suoristamaan rakennelmaani. Edelleen työn jälki oli aika... kamalaa.

Koneen asento oli muuten ok, mutta liian suorassa horisonttia vasten, halusin sen olevan vähän nousevassa ja samalla kaartavassa asennossa. Ajattelin ratkaista tämän ehkä visuaalisesti kolhoimmalla tavalla: veistin konetta vasten tulevasta vasemmasta takayläpäästä pätkän pois. Allaolevassa kuvassa säätö oli vielä kesken.

Pieneksi lisäyksityiskohdaksi porasin myös parin reikiä telineen ylä- ja alaosiin ja kairasin niitä vanhalla askarteluveitsellä vähän suuremmiksi. Näin sain vedettyä niistä pienet pyöreät polystyreenitangot (kuvassa alaoikealla) vähän toisenlaiseksi "tukirakenteeksi".

Irvistysten ja norsunmentävien aukkojen kittaamisesta ja hiomisesta en ottanut kuvia. Seuraavaksi piti ruveta miettimään, olisiko ensi-ideani mattamustasta telineestä paras, vai sietäisikö säistämätöntä taivaansinistä harkita vakavammin.

Asentotesti

Uudistetussa nousevassa ja kaartavassa asennossaan kone näytti minusta paljon mainiommalta. Sulavalinjainen menopeli jotenkin ansaitsi dynaamisehkon esittelyasennon itselleen.

Laskutelineet IV

Oikeanpuoleinen laskuteline

Tuoreella pikaliimapurtilolla päivitettynä iskin näppini toisen laskutelineen pintaan. Tällä kerralla liima jämähti huomattavasti nopeammin, mikä ei sinänsä yllättänyt. Keskenään laskutelineosat olivat ihan eri kokoisia, joten niihin lisäämäni männätkin olivat erimittaisia. Samalla rutiinilla tämä meni kuin viimeksi, joten päätin jakaa vain prosessin lopputuloksen.

Suorassa sukkulani ei seissyt, tosin nokattomana ankarasti takapainoisena se ei olisi pysynyt itse pystyssäkään, vaan kellahti oitis selälleen.

Laskutelineluukut

Arvoin hyvän hetken, liimaisinko laskutelinekuilujen luukut kiinni jo nyt vai tekisinkö niille tai niiden ympäristöille jotain. Vaakakupissani laskutelinekuilujen maalaus painoi enemmän kuin aukinaisten luukkujen ulkopuoli, joten liimasin ne kiinni. Tässä välissä minulla oli vielä aikaa ja tilaa vedellä vaikkapa kaapeleita tai jotain muuta koristeellista sinne tänne, jos inspiraatio iskisi.

Tässä välissä liimasin myös kääntyvät siivet kiinteästi paikalleen. Olin niitä liimaillessani yllättävästi vähemmän pahoillani kuin olin alunperin kuvitellut.

Bonusominaisuus: tuulilasi

Jostain syystä hoksasin, että sukkulan tuulilasi oli ihan järkyttävän sotkuinen. Tiskasin sen kevyesti ja ero entiseen oli suorastaan häkellyttävä. Olisikohan sen ulkoreunat sittenkin syytä maalata kumisiksi?