Yöpääskysen runko ja siivet

Runko kiinni

Kun olin saanut pari hätäistä lisäpainoa jumitettua nokkaosaan, liimasin tykkimoduulin ensimmäiseen rungonpuolikkaaseen. Liiman asetuttua sovittelin vielä kerran toistakin rungonpuolta ja liimasin senkin kiinni. Sopivuus oli vallan mainio, ainoa kevyt harmitus tuli omista parissa kohtaa valuneista nesteliimauksistani.

Liiman kuivuttua vahvistin sisäpuolelta muutamaa saumaa litkukitillä. Seuraavana ohjaamon yläreuna pääsi kiinni koneen runkoon.

Ohjaamon kanssa samaan aikaan yhteenliimattu teline tuli nyt asennettavaksi. Tuo oli sen verran rimpula, etten ollut maalannut sitä irrallaan. Samaan sarjaan kuului radio, josta olin maalannut etupaneelin mutta en reunoja. Liiman kuivuttua maalasin sekä telineen että radion mustanharmaiksi ja vielä myöhemmin kuivaharjasin nekin kylmänharmaalla. Radiomotikan asentaminen jäi odottamaan kuivaharjauksen jälkeistä aikaa.

Koesovitin palikoita kohtuullisen vainoharhaisesti. Ohjaamokompleksi istui rungossa oikein kiltisti, enkä naksauttanut tutkanäyttöäkään irti testaillessani. Tutkanäyttöä ihmetellessäni kirkaslakkasin sen pimeänä olevat näytöt, etteivät unohtuisi.

Rarion asennus ei aiheuttanut hampaidenkiristelyä, vaikka vähän pelkäsin että tuo teline olisi turhan tiukka tai peräti vino. Pelkäsin turhaan, toosa istui koloonsa kohtuullisen kiltisti. Tässä välissä ehtisin vielä hienosäätää sen etupaneelin värejä, ihmettelin nimittäin vähän tätä kauttaaltan RLM66 pinnoitusta mikä olisi käyttäjänäkökulmasta vähän outo.

Erehdyin etsimään konemallissa käytetyistä radioista tietoa jotta voisin koettaa vielä maalata sitä oikeamman näköiseksi. Tuo pilotin niskan takana nököttävä pönttö oli siis FuG 16 ZY (Zielflug;Y-Verfahren) jossa oli ainakin nuo kaksi radiosuunnistukseen käytettävää järjestelmää. Voisin allaolevan kuvan perusteella läimiä pari valkeaa täplää radion etulevyyn.

Tuohon verrattuna siirtokuvan ja sen sellaisten perusteella aloitettu versioni oli vähän erilainen. Piti siis korjata mutta aika vähän kumminkin: pienet taajuusnäytöt ainakin piti maalata valkeiksi, säätimet ehkä maalaisin mustiksi tai vain takaisin mustanharmaiksi niin erottuisivat kuivaharjatusta ympäristöstään. Mötikkä oli ylläolevasta refekuvasta vähän poikkeava mutta en antanut sen haitata turhaan, ei tästä mallista mitään fotorealistista hyperharrastajatuotetta ollut muutenkaan tulossa.

Oli muuten vaikea osua noihin pienenpieniin kulmiin edes pienimmällä pensselilläni. Tuhrasin niihin vielä mustalla jotain minkä piti teeskennellä asteikkoja, samoin kuin korostin isoimpia säätimiä mustalla. Lootan päältä täytin tasapintoja vähän mustanharmaalla keventääkseni ylikuluman vaikutusta joka näytti vähän turhan rankalta. Näin oli parempi.

Ohjaamon lattian alla

Kun yläpuoli oli tässä kunnossa, pääsin lisäämään jotain kalikoita pohjapuolelle. Takapäähän tuli väliseinä, jonka paikan löytäminen oli ohjeessa jätetty vähän sinne päin kun isometristä kuvaa oli hankala tulkata kun asennettava pala oli piirretty kauniisti leijumaan johonkin ylemmäs.

Oikean asennuspisteen todennus tapahtui kun pilotin takapuolen alle kiinnitettiin viputankokompleksi kahdessa osassa. Tulkitsin että nämä olivat kiinni ilotikun pohjassa ja tuon nivelen kautta oikea-vasen ainakin käännettiin siivekkeisiin jollain jemmajekkukikalla.

Mikä ihmeen idea näitä oli maalauttaa ohjeessa etukäteen kun maalattujen pintojen liimaaminen oli aina ihan hanurista? Sisärunkoon liimattiin jonkunsorttinen palosammutin tuohon keskelle alas, sen vieressä oli jotain siniseksi maalattavaa joten kuvittelin että se olisi ilmatankki. Ensimmäinen ideani oli kumivene mutta tuo oli aika kurja paikka semmoiselle. Sitten tuossa kuvan yläreunassa oli joku teline ja siinä pari mustaksi maalattavaa kilkettä, kenties akkuja tai jotain sensuuntaista. Ohje ei turhaan kertonut.

Tässä meinasi leikata kiinni kun katsoin ohjetta ja tuota duraluminium-ammetta. Palosammuttimen näköisen kalikan yläpuolella oli kaksi asennuspistettä ja askeleessa 31 tuo pieni kaksijalkainen kalikka piti asentaa ehkä kuvan osoittamaan asentoon. Heti askeleessa 32 kuvattiin seuraavva osa ja edellinen paikallaan osoittamassa ihan mihin sattuu ainakin jos sitä vertasi kuivasovitettuun palaan. En ihan ymmärtänyt mitä tässä piti tehdä, joten liimasin sen kiinni siten kun sen tuonne ylipäätään sai.

Rangasta irroitettaessa tuo 32:n pala meni hajalle, en onnistunut saamaan rimpulaa irti ehjänä. En siis kiroillut sitä johonkin epämääräiseen asentoon ja todennäköisesti vielä väärin. Maalasin eri palat ohjeen mukaan: kammet duraluminiumilla, sivukalikan ja vaahtosammuttimen oloisen kilkkeen oliivinvihreällä ja tiesminkälie ilmatankin brittisinisellä (VMA 71111 UK Mediterranean Blue).

Koska olin maalannut nämä jo, vaikka mielestäni aika turhaan, säistin ohjaamon pohjaosan Citadelin Nuln Oililla. Todennäköisesti ihan merkityksettömästi. Jos tietäisin näistä jotain, olisin varmaan hifistellyt pidemmälle mutta kun en tiennyt niin en koettanut arvailla etukäteen.

Siivet

Ohje tuntui hyppelevän vähän eestaas mutta minkäs teit. Seuraavaksi ruvettiin rakentamaan ja sitten asentamaan siipiä. Tämä oli lentokonemallailussa yleensä se epämääräisin osuus, joten olin vähän huolissani.

Päälaskutelinekuilu

Siipien sisään tuli tämmöinen seitsenosainen himmeli. Poikittaisten tukirakenteiden väliin tuli viisi erisorttista kalikkaa mutta vaikka ne kuivasovitellessa tuntuivatkin hemppuvan kuin tivolin laitteet, liimauduttuaan tämä oli aivan tarpeeksi jämäkkä. 

Siivet kasaan

Nyt oltiin siinä stressaavimmassa osuudessa koko mallia tai ainakin sitä lähestyttiin lusikka pohjassa. Mahanaluspalaan piti kiinnittää ja liimata ulompien siipien alapuolet. Näitä tukemassa oli tuommoiset lirpakkeet, jotka piti painaa tiukasti kiinni ilman että vastakkaiset läpyskät eivät katkenneet. Kevyt työkaluavusteinen väkivalta riitti, pelkillä sormilla painamalla siivet jäivät outoon kulmaan.

En luottanut pelkkään liimaan, joten käytin Vallejon pursotettavaa kittiä aika vapaamielisesti tukemaan liitoksiani. Siipien liimauksen asetuttua liimasin aiemmin kasatun laskutelinekuilusysteemin palikan kiinni ja tuin sitäkin myöhemmin kitillä.

Siipien ollessa vielä auki kasasin ohjeita noudattaen siivekkeet ja liimasin ne koloihinsa. Ensi vaiheessa lisättiin sisemmät ja keskimmäiset, myöhemmin uloimmat. 

Siipien yläpuolet liimattiin kiinni seuraavaksi, puristin niitä kasaan pyykkipojilla kun en muuta keksinyt. Sitten kun liima oli kuivunut, uloimmat siivekkeet asennettiin takalaitoihin. Johtoreunoihin asennettiin automaattisesti avautuvat ja sulkeutuvat etureunasolakot (slats), ne olivat oletusarvoisesti auki-asennossa ja jos ne olisi halunnut pitää kiinnivedetttynä, vaadittiin nipsuttelua. Ajattelin jättää ne auki, vaikka sitten huolto- tai testausmoodiin kun kone oli rakentumassa maassaseisovaan muotoon joka tapauksessa.

Liimasin siivet runkoon kiinni koesovittelun kautta. Jouduin napsimaan kamaa välistä koska jokin kinnasi jossain (en osannut tunnistaa tuolta sisältä, mikä nakersi mitäkin vasten). Liiman kaveriksi käytin lisää Vallejon kittiä, kuten kuvasta näkyi. Tätä piti tehdä pariinkin kertaan, jotta sain kiinnipitävien teippien poistamisen jälkeen lisää rakoja tukittua.

Jostain syystä pyrstösiivet eivät kuuluneet ohjeessa tähän osakokonaisuuteen joten en käynyt niihin käsiksi silloin kun se olisi omaan järkeeni sopinut. Tuskin siitä olisi haittaakaan ollut, mutta kun en tiennyt varmasti paremmin niin en yrittänyt optimoida etukäteen.

Yöpääskysen raatelunokka

Nokan nelikko

Messerschmitt Me-262:n tyypillinen aseistus oli neljä kappaletta 30mm MK108 -automaattikanuunaa, melkoisen pienellä ammusmäärällä ladattuna. Tämä oli taas ensimmäinen kerta kun näin nämäkin pienoismalliskaalassa muutenkin kuin vain pieninä suuaukkoina nokkapellissä.

Tykkiosasto

Ainakin alku oli ihan simppeli. Ohjaamon etuseinän ja polttoainetankin väliin tuli panssariseinä ja tykkien osaston lattia tai ehkä ennemminkin pohja liimattiin siihen kiinni. Kompleksin etupäähän tuli seuraava väliseinä nokkakartiolle. Jos nyt oikein muistin, nokkakartion sisässä eleli tykkikamera tai sen linssi ainakin, samoin tutkan antennit asennettiin siihen kiinni. Pohjalevyn vastapuolella on nokkapyörän kiinnitysteline kuiluineen, jotka asensin aikeenani rakentaa massa nököttävä malli.

Keskimökkylän ympärille asennettiin tykkien alemmat ammusten syöttösysteemit. Tässä välissä piti kaivaa sitten pensselit ja maalit esiin, jotta saisin maalattua sen mitä tykkien varjoon tuli jäämään.

Jätin etummaisen puolen kokonaan maalaamatta koska sinne piti vain asentaa painoja. Jätin parhaani mukaan ensimmäisellä kerralla maalaamatta tykkien ja ylempien ammushihnojen liimauspaikkoja. Samalla vaivalla maalasin myös väliseinän, josta tykkien putket vedettiin läpi ja jotka näkyivät sitten nokan ampuma-aukoista ulos.

Kaikki muu tuli maalata vihreällä paitsi ammussyöttimet maalasin mustanharmaalla. Takaseinässä oli neljä mustaksi myöhemmin maalattavaa palikkaa jotka olivat tässä valtaosin vihreänä.

Malli satakasit

Rheinmetall-Borsigin konetykkejä oli, kuten todettua, neljä kappaletta. Maalasin ne parilla kierroksella mustanharmaiksi ja kuivaharjasin kokonaisuudet kylmänharmaalla. Maalausten kuivuttua tökin tykit etulevynsä läpi ja rupesin liimaamaan tätä rimpulakokonaisuutta tykkitilaan. Tämä oli sekavampi operaatio kuin miltä ehkä kuulosti.

 

Tykkien asetuttua paikoilleen liimasin niihin ammusten syöttö/poistokilkkeet. En pikalukemisella löytänyt sen fiksumpaa lähdettä tykkien toiminnalle, joten oletin että ammussyötöt olivat sisäpuolella ja hylsyjen sylkymekanismi osoitti ulospäin. Perusteluni tälle oli nokan alapuolen parilliset koloset josta hylsyt tietääkseni syljettiin ulos, ja nämä sijaitsivat ulkokehällä.

Maalasin uudet hylsynpoistoröörit nekin mustanharmaalla mutta jätin niiden kuivaharjauksen selvästi kevyemmäksi jotta erottuisivat enemmän. Sitten liimasin pitkittäiset tukitangot, jotka maalasin nekin mustanharmaalla ja kuivaharjasin vahvemmin kylmänharmaalla vaikka ohje usuttikin käyttämään terästä.

Ihan viimeisenä liimasin runkoon hylsynpoistosuuttimet ja maalasin ne sitten oliivinvihreiksi. Samassa vauhdissa maalasin ohjeen mukaan myös sisärungon mustanharmaalla, taas kylmänharmaalla kuivaharjauksella. Koetin maalata hylsykuilut sisältä sikäli kun sain pensselinkärjen ujutettua niihin.

Ennen rungonpuolikkaiden sulkemista liimasin ja kittasin (Vallejo Liquid Putty) hylsyröörien viereen. Kuivasovittelu osoitti että ne mahtuivat ja nuo onkalot jäivät täysin piiloon. Tämä tietysti herätti uudestaan kysymyksen siitä miksi ohje käski maalata kalikat ulkopuolelta vihreiksi...

Yöpääskysen tuplaohjaamo

Kahden hengen amme

Paras ymmärrykseni yhdenkään toisen maailmansodan lentokoneen ohjaamosta tuli lentosimulaattoreista ja niistä ehkä suurimmalla tuntimäärällä jo jokusen vuoden ikäisestä European Air Warista, tuoreempi oli IL-2 Sturmovik mutta en minä siihenkään ole koskenut varmaan 15 vuoteen. Onneksi internetin ihmemaailmasta löytyi referenssikuvia, kuten tämä:

SRC: https://airandspace.si.edu/multimedia-gallery/image/web10866-2008hjpg

Tuskin minä ihan noin hysteeriseen tarkkuuteen yltäisin vaikka yrittäisin. Tämä kuvatus auttoi kuitenkin hahmottamaan ohjeita vähän paremmin ja se oli arvokasta.

Pilotin työpaikka

Kaksipaikkaisesta ohjaamosta etummainen oli lentäjän paikka, siitä aloitimme rakennusoperaation.

Lentopiste kasaan

Asioista sen paremmin mitään tietämättä en koettanut optimoida etuajassa ja noudatin ohjeita oikein kiltisti. Mallin rakentaminen alkoi ohjaamosta, joka ei nyt koostunutkaan ammeesta ja siihen liimattavista pikkuhärveleistä vaan tosi hämmentävästi ihan irrallisista levyistä. Nämä ensimmäiset kilkkeet olivat ne sivuseinät, joiden välissä pilotti istui, sekä käsinojakonsolit joissa oli ties mitä namiskuukkeleita ja vipusia. Tai no, tiesin minä että vasemmalla oli moottorien kaaasukahvat, siivekkeiden säätövipu ja muistaakseni jossain etualalla vielä laskutelineiden hantaaki. Nämä yhdistettiin sitten tuohon väliseinään ja oletettavasti tuossa pilotin selän takana oli joku akku, tai akulta se minusta näytti.

Lattiapalikkaan tuli sivuvakaajan tanko ja pilotin riemukeppi. Tämäkin oli kiinni väliseinässä aika pienellä otteella mutta luotin siihen, että jossain välissä tämä jämäköityisi selvästi.

 Pedaalit istuivat himmeliinsä oikein hyvin, näyttivät vielä aika oivallisilta näin amatöörin silmiin. 

Polkimet upposivat asennuskoloonsa kiltisti, sen jälkeen asensin tuon lentäjän etuoikean paneelin ja mittaritaulun kiinni. Nyt rupesin olemaan jo semmoisessa kohdassa, että jotain olisi ehkä maalattava jos halusi mahtua pensseleineen sekaan. Ehkä olin jo ohittanut kriittisen pisteen lekoharrastajan näkökulmasta mutta minäpä en osannut optimoida.

Nokkapainoja minulla ei vielä ollut, muistin huomanneeni ne ohjeita plärätessäni ja mietin että jos olisin ihan hullu niin jokkapuolellehan saisi vähän painoa pikaliimailemalla jotain johtoja mittaritaulun takapuolelta muualle. Riski siinä oli kyllä melkoinen kun saattaisin tyhmänä johdottaa ihan mitä sattuu ja ihan väärin. Ehkäpä jättäisin sen touhun syventyneemmille harrastajille.

Näiden irtopalojen kanssa isoin huoleni oli osien kohdistus: jos joku oli asteen vinossa niin koko roskahan kärsisi siinä vaiheessa kun ohjaamoammetta piti sulkea rungon sisään. Tämän viimeisen kuvan ottamisen jälkeen liimasin kasaamani kikkulan kiinni ohjaamon etuseinään. Jos oikein muistin, sen etupuolella oli yksi ajoainetankki ja sen edessä sitten tykit.

Ohjaamon aikaista maalausta 

Olin päässyt nyt vaiheeseen jossa olisi viimeistään parasta maalata jotain, jos halusi osua kaikkeen. Tai kuten ylempänä mietin, on saattanut ohittaakin sen pisteen tottumattomuuttani. Napsin pensselin käteen ja sudin valtaosan rakentamastani mustanharmaalla (VMA 71055 Black Grey RLM66). Metallimaalin asemesta kuivaharjasin kaiken kylmänharmaalla (VGA 72750 Cold Grey). Noudatin väripinnoissa ohjeen maalausalueita ja sävyjä parhaani mukaan, vain antrasiittia minulla ei ollut tuohon oikean etukulman nappulapaneeliin.

Ainoat isommat eriväriset kalikat tässä olivat ilotikun tyven ja vasemmanpuoleisten kaasukahvojen päät puunruskealla sekä ilotikun kahva mustana samoin kuin kaasukahvojen vieressä olevat mustapäiset polttoainesäätimet (en valve manifold). Tässä välissä huomasin että oikeanlainen vihreä puuttui kokonaan joten etuseinä jäi kesken, samoin kuin ohjaussauvan keskiosa oli maalaamatta.

Mittaritaulusta maalasin kaikki pohjat mustiksi. Kuvittelin saaneeni ne kerralla hyvin mutta kuvistahan se karu totuus paljastui: puolittaisia suorituksia ehkä. Joten niitä piti täydentää. Maalasin myös muutaman namiskan punaisella (VMA 71003 Red RLM23) mutta en täydennellyt hattuvakioilla muita kytkimiä tai katkaisijoita.

 

Muutaman välipäivän ja maalikaupassa käynnin jälkeen jatkoin touhuamista. Maalasin valmiiksi osan seuraavista mustanharmaista osista jo rankoihinsa, jotta en olisi ihan oudoissa ongelmissa hankalalla hetkellä ohjaamo-osia ja runkoa kasatessani. En olettanut keksiväni kaikkea fiksua ajoissa, joten oli ihan todennäköistä että jotain korjattavaa tulisi vielä eteen.

Korjasin ensimmäisten valokuvien perusteella mittaritaulujen mustat taustat (VMA 71057 Black) ja sitten tuhersin niihin valkoharmaalla jotain käkkyröitä, oleellisimpana keinohorisontin tuohon isoimpaan keskitauluun. Oikean puolen moottorimittareihin en rohjennut maalata keltaisia, punaisia ja valkoisia runtuja. Olisin vain sotkenut enemmän kuin edistänyt. Kaupassa käytyäni maalasin myös oliviinvihreät osat (VMA 71247 Light Olive).

Moottorin kolmiriviseen nappulapaneeliin maalasin lähinnä alle kylmänharmaat pohjat ja valkeat (VMA 71119 White Grey) nappulat. En koettanut mitään täydellisempää, hyvä jos nämäkään näkyisivät. Kuvan ottamisen ja maalin kuivumisen jälkeen tuhersin kaikki lasit läpi Vallejon kirkkaalla lakalla (70510 Gloss Varnish).

Tutkaukon työpaikka

Nyt kun olin tärvännyt pari päivää pilotin puolella ja osittain maalannut osia seuraavia askeleita varten, pääsin vihdoin liimaamaan tutkakaverin työpistettä paikalleen. Keskityin esimaalatessani käikäleitä, jotka nyt tiesin hankaliksi jälkikäteen maalattaviksi. Jätin parhaan ymmärrykseni mukaan liimapisteet auki muttei se tietenkään aukottomasti onnistunut. Takapiste näytti aika rimpulalta pilotin asemaan verrattuna, lähinnä koska se oli kiinni vain pienellä nypykällä tuossa pilotin selkäpanssarissa.

 

Istuimet vöineen 

Liimauksia tukemaan ruuttasin saumakohtiin Vallejon polystyreenikittiä. Näiden asettuessa viimeistelin penkit, joihin innostuin laittamaan siirtokuvasyöksyvyöt. Nätithän ne olivat, mutta ihan yhtä ärsyttävät kuin siirtokuvat yleensä. Molemmissa oli samat viat, ehkä saisin nuo vasempien olkapäiden kiinnitykset paikalleen maalitipalla?    

Sisäpanssariamme

Röörinpuolikkaiden liimaaminen olikin konstikkaampaa kuin toivoin. Olin asennellut ohjaamo-osia näemmä vähän huolimattomasti joten nämä kilkkeet eivät ihan uponneet ohjekirjan lupaamalla helppoudella. Pientä viilailua, liimailua ja kevyttä väkivaltaa (puristamista). Mielenrauhaani tukemaan pursotin lisää litkukittiä rakoihin ja koloihin yöksi kuivumaan. Seuraavana iltana noita voisi taas hioa kuntoon ja sitten voisin maalata tämän osan kun ohje jatkaisi nokkaa kohti.

Ohjaamosta tuli äkkiä paljon klaustrofobisempi. Ammeen sisäseinistä ei paljoa näkynyt, kyllä minä nekin olin maalannut ja kuivaharjannut. Pilotin oikean käden puolella rungossa oli vielä punainen kampi, muistaakseni se oli pommien tai lisätankkien vapautusveivi. Se tuskin näkyi ohjaamoon katsottaessa mutta siellä se silti oli, RLM23-punaisena kaiken RLM66-harmauden keskellä.

Seuraavana iltana hioin isoimpia kökköjä pois ja maalasin ammeen ulkoseinät metallisiksi (Vallejo Metal Color Airbrush Colors 77702 Duraluminium) sekä panssariammeen yläreunat tummanharmaiksi (RLM66).

Projekti IX/26

Revellin ison skaalan yöpääsky

Kuten tästä näki, hulluus oli iskenyt. Kyselin viime vuoden puolella taas Tieto-Nikkarista josko heillä olisi 1:32-skaalan sakemannikoneita testattavaksi. Toivelistani oli aika yllätyksetön: Bf-109, Me-262 tai He-162, enkä ollut nirso varianttien tai valmistajien kanssa. Hyllyssä oli suoraan kakskuuskakkonen joten arpomista ei tarvittu. B-1/U-1 oli kaksipaikkainen yöhävittäjä Neptun-tutkalla.

Kauan sitten olin kyhännyt kolme 1:72-skaalan konetta, joista yksi oli perusmalli (A-1a), yksi kamerakone (A-1a/U3) ja yksi oli myrskylintu (A2-a) eli hävittäjäpommittajaversio. Jännä nähdä, miten yli 20v aikaero näkyi.

 

Palikat

Osia oli hervoton määrä ja jätin niiden tutkiskelun suosiolla myöhemmäksi. Pikavilkaisulla tässä oli ainakin nelinkertaisesti osia niihin kolmeen aiempaan verrattuna.

 

Siirtokuvat

En minä näistä vieläkään innostunut. En tosin ollut saanut vuosien aikana tilattua saksalaisia numerotemplaattejakaan, vaikka miten olin sitä sisäisesti uhonnut ajavani eteenpäin.

Ohjeet

Näemmä vempeleen sai rakennettua myös kentälle luukut auki. Arvostin sitä jo nyt, vaikken ollut asiaa sen pidemmälle miettinytkään. Tassuillaan seisova kone oli kivempi valokuvata ja kaikkien sisäosien kasaaminen ja maalaaminen oli hauskaa vaikkei osaa sen koommin nähtäisikään. Jostain piti kaivaa pieniä painoja nokan sisään viidentoista gramman edestä ja se oli vähän ärsyttävää jo etukäteen.