Jagdpanzerointia 25-26

Säistyssessio 1

Kun olin kerran huomannut, että sivellinsetistäni puuttui öljyvärien blendaamista varten todella hyvin sopiva sivellin, tarvitsin siis sellaisen. Tai pari. Kävin yhtenä tiistaina matkalla toimistolta kotiin lähiostosparatiisissa ja henkilökunnalta kyseltyäni löysin Normalista kaksi sopivanlaista meikkisivellintä. Toinen oli pyöreäkärkinen ja toinen tuommoinen viisto ja vähän jäykempi

Ennen sen kummempia operaatioita maalasin pioneeriväleinestä puiset osat uudelleen puunvärisellä maalilla. En laimennellut sitä tai mitään, peitin vain epämääräisimmät kohdat.

Parempia ne noin olivat, testaisin mahonki-puu -kerrostuksia uudelleen seuraavan panzer-mallin kohdalla.

25: Buff ja vaalea muta

En minä tiennyt, mitä alkuperäiskielinen "buff" oikein oli suomeksi, enkä välittänyt ruveta arpomaan nimien kanssa kovin pitkään. Väri (ABT035 Buff) itsessään oli haalea, ja se oli vaaleanharmaan lisäksi ainoa jota en ollut Valot & Varjot -setistä kokeillut, joten testaisin sillä vaunun yläkolmanneksen haalentamista.

Tökin hammastikulla pieniä maalitäpliä ensin putken yläpuolelle ja vaunun etupäähän. Blendasin niitä uudella siveltimelläni ja kun olin tyytyväinen jälkeen, toistin saman seuraavalle alueelle.

Värimodulaatiotestin jälkeen pääsin säistämään vaunua, nappasin Abteilungin säistyssetistä vaalea muta -tuubin (ABT125 Light Mud) ja laimensin sitä tieteellisesti "jonkun verran". En halunnut käyttää maalia suoraan niin paksuna kuin mitä se oli tuubissa, mutten tehnyt ohuinta litkuakaan.

Levittelin maalia ympäri telakoneistoa, alarunkoa ja mihin mutaa olisi ylipäätään maastossa möyriessä levinnyt. Blendaukseen käytin nyt tuota oikeanpuoleista ykköskuvan sivellintä.

Kuivuttuaan torstaista sunnuntaihin lopputulos oli aika mainio ja kuivuneen mudan näköinen. Ilman vierekkäisiä ennen/jälkeen -kuvia en osannut sanoa mikä oli värimodulaatiokierrokseni loppuvaikutus. Ei se ainakaan tuntunut mitään pilaavan, mikä oli tietysti vaihtoehdoista paremmasta päästä.

Erityisesti alarungon puolella pidin siitä, miltä tuo vaalea muta näytti kuivuttuaan. Olin jättänyt telaketjujen ohjaushampaat tarkoituksella rauhaan ja se näytti tällä hetkellä vähän erikoiselta.

26: märkä muta

En enää kaikkien vuosien jälkeen osannut sanoa, keksinkö itse (tuskin) vai opinko jostain muualta, että muta-hiekkasotkun kanssa pohjalle suurimmalle pinta-alalle piti tehdä vaalein, kuivin ja vanhin saastakerros. Sen päälle rakennettaisiin aina tuoreempaa, kosteampaa kamaa pääsääntöisesti pienemmillä annoksilla. Kaipa sen näki vaikka alkukeväästä busseista/autoistakin omin silmin: vanha kuivunut kura peitti isoimman osan kotteroista ja vasta lätäköistä ajettua roiskeet olivat vähän pienempiä.

Tällä samalla tosielämää jäljittelevällä huipputaiteellisella linjalla ohensin tummaa mutaa (ABT130 Dark Mud) ja läiskin erilaisia laikkuja ympäri telakoneistoa ja alarunkoa. Lisäksi tökin takakannelle ja katon luukkujen alueelle mutajälkiä ikäänkuin henkilöstön kengissään tuomaa sotkua ilmentämään.

Kun olin arponut, mihin tuoreempi kura oli lentänyt, levittelin ja blendasin läiskät kevyemmäksi.

Tuota yläetuviistopanssarin oikeaa kulmaa pitäisi ehkä vielä pehmentää myöhemmin. Jos se ei pääsisi kuivumaan liikaa. Testimielessä jätin sen pidemmäksi aikaa asettumaan.

Tästä viimeisestä kuvasta huomasi ehkä, että muistin vihdoin jossain välissä maalata tunkin puukahvankin puuvärillä. Olin jättänyt sen tummanruskeaksi aika pitkäksi aikaa. Nyt se tosin erottui vähän vähemmän, mutta minkäs haalean puun tummankeltaisesta muutenkaan erottaisi?

En ollut supertyytyväinen puuosiin, mutta minusta kuitenkin tuntui siltä, että ne olivat ehkä parhaat maalaamani puuosat kuitenkin. Kenties niihin voisi vetäistä ruskean akryylilitkun vielä päälle. Jos olisin ollut fiksu ja raapinut niihin jollain vähän syymäisiä viivoja niin litku auttaisi kovasti.

Aika kökköinen vaunu tuosta kyllä oli tullut kaikkien näiden eri kerrosten kanssa. Nyt oli aika pitää öljymaalit sivuun, seuraavaksi ajattelin testata pigementtien ja Abteilung-ohentimen yhteispeliä Vallejon pigment binderin sijasta. Eli tässä tuli vielä yksi uusi metodi tälle projektille testattavaksi, kun kerran oltiin hiekkalaatikolla niin kaivettaisiin kunnolla.

Zeldalandiassa

Breath of the Wild

Melkein kaksi vuotta sitten höpötin, että olin aloittanut Projektiassistenttien kanssa BotW:n pelaamisen alkuvuodesta, löytänyt kaksi Divine Beastia, jättänyt ne omaan arvoonsa ja jatkanut maailman tutkimista. Peluuttelin puolisatunnaisesti kaiken muun seassa, joten vuosi sitten pääsin siihen tilaan, että rohkenin vihdoin käydä katsomassa ensimmäistä välipääkkäriä, kun olin saanut kaikki kartat auki ja jokaisen Divine Beastin löydettyä.

Sotanorsu Vah Ruta

Satuin haahuilemaan Zora-alueella, joten taapersin tekojärven rannalle prinssi Sidonia tapaamaan. Siitä käytiin sotanorsun kimppuun ja yhteen pelin neljästä luolastosta. Rutan sisällä piti ensin löytää karttahuone, jotta sain ohjata vekottimen kärsää ja vesisuihkua. Sitten piti etsiä ja aktivoida kaikki neljä kontrollipistettä, jotta keskusohjaamon saisi puhdistettua pahuudesta. Perusvihollisia ei ollut yhtään, vain kummallisia pahuuden silmiä, jotka sai pommitettua tai jouskaroitua hengiltä ja samalla siivottua punaista pahuusmömmöä pois tieltä. 

 

Kun olin kerännyt kaikki aarteet, palasin ohjauspaneelille, josta sangen yllättäen purkautui välipääkkäri Waterblight Ganon. Tappelu ötön kanssa oli kaksivaiheinen, tusinan kuoleman jälkeen ja hikisin käsin selviydyin voittajana. Se oli vähemmän turhauttavaa kuin olin kuvitellutkaan.

Kun Vah Ruta oli vapautettu, Zora-alueen loputon sade loppui viimein, joten mestoilla pystyi vihdoin kiipeilemään. Ruta könysi vuorelle ja sytytti maalinhakulasersäteen keskelle Hyrulen linnaa. Zora-kuninkaan kanssa jutellessa sain palkkioksi jonkun ihmekeihään, mutta parempi oli passiivinen prinessan siunaus -skilli, joka herätti henkiin viikatteen viuhahtaessa. Palautumisaika taisi olla vartin luokkaa, mikä ei ollut ongelma kuin näissä isommissa tappeluissa, oletin etukäteen.

Robottilintu Vah Medoh

Itseäni täynnä hiihdin Rito-alueelle ja toista sotakonetta pysäyttämään. Taas minun piti todistaa kykyni, jotta joku suostui viemään minut masiinan luo. Ilmassa käytävä taistelu oli aika simppeli, vapaapudotusta sai hallittua riippuliitimen taktisella käytöllä ja linnusta piti ampua palleroita rikki pomminuolilla. Sitten pääsinkin laitteeseen sisään ja karttahuonetta etsimään. Kartan aukomalla sain ohjata Vah Medoh'n kallistusta ja keikuttelemalla sai selvitettyä pulmapähkinöitä ja taas käpisteltyä ohjauskonsoleita.

 Pääkonsolista pörähti taas pahuuden ruumiillistuma, joka tällä kertaa lenteli ja kehitteli pieniä pyörremyrskyjä. Nyt kun ei tarvinnut uiskennella vaan väistely- ja ammuskelutilaa oli vaikka muille jakaa, pahiksen (kaksivaiheinen) pätkintä oli paljon edellistä helpompaa.

 

Sotakonetta aiemmin ohjannut sankari Revali oli hänkin kummituksena vankina masiinan sisässä. Kiitoksena sain skillin "Revali's Gale" joka antoi käytännössä kolme haluttaessa aktivoitavaa ylöspäin puhaltavaa ilmavirtaa (kaikki käytettyään joutui odottamaan taas vartin että kyky latautui taas), millä sai ohitettua joitain tylsiä kiipeilypätkiä sun muita. Aika kätevä, tuppasin vain yleensä unohtamaan että noinkin voi tehdä.

Salamakameli Vah Naboris

Ennen Gerudo-aavikolle karttatornin avaamista pidempää aikaa viettääkseni seikkailin kuukausitolkulla kaikkialla muualla. Helteinen aavikko ongelmineen ei yksinkertaisesti vain kiinnostanut. Jossain välissä tekeminen rupesi käymään vähiin, joten etsin ympäriltä kaiken muun mahdollisen. Villiintyneen ja hiekkamyrskyjä nostattavan robottikamelin luo päästäkseen piti ensin tietysti suorittaa jokunen tehtävä, ja lähestymistaistelussa AT-AT-henkisen laitteen jalkoja piti ammuskella pomminuolilla samalla kun koetti surffata kilven päällä tarpeeksi lähellä paikallista monarkkia (jolla oli salamasuojahattu päässä). Oli muuten todella ärsyttävää, minkä olisi pitänyt antaa osviittaa siitä mitä tuleman piti.

Kamelin sisällä kuvio oli sama kuin kahdessa aiemmassa: karttahuone salli tynnyrirungon kehien pyörittelyn, jotta alikonsolit sai aktivoitua. Kontrollihuoneen päätietokoneessa lymyili sähköiskupahis ja voi hyvää päivää miten ärsyttävää sen kanssa nahistelu olikaan. V-käyrä nousi entisestään kakkosvaiheessa, mitenkäs muutenkaan. Aivan liian monen yrityksen, ruman sanan jälkeen pahis kumminkin repesi liitoksistaan.

Tästäkin sai uuden kyvyn palkkiokseen, Urbosan Raivo oli kolmen peräkkäisen käyttökerran "jaa vahinkoa lähivihollisille"-jekku, joka latautui hissukseen niin kuin nuo muutkin. Muistin käyttää tätä tarkoituksella vain hiekkamatomörön pätkimiseen ja muuten aktivoin sen lähinnä vahingossa.

Gekkorobotti Vah Rudania

Tulivuoressa möyrivä robottilisko jäi viimeiseksi, kun en ollut selvittänyt, miten ja millä kamalla tulivuoren kuumuudessa pysyisi hengissä. Olin käynyt aukomassa yhden laava-altaan keskeltä jonkun pyhätön saadakseni sinne teleporttauspaikan, mutta ei siitä mitään apua ollut. Loppujen lopuksi minun piti käydä ostamassa toiselta puolelta maailmaa joltain kaupustelijalta mausteita, joista sai tehtyä sopivaa eliksiiriä, mikä piti hengissä tarpeeksi pitkään, että sain kerättyä tusinan jotain, josta sain palkaksi kamiinahousut (vai takin?). Loput piti ostaa tulivuoren puolivälissä olevasta Goronien vaatekaupasta.

Hassu juttu, että jäämiekka oli riittävä viilennys aavikon päivällä ja tulimiekka yöllä, mutta mikään muu kuin kamiinareleet (tai tuo eliksiiri) ei auttanut vuorella. No joo. Ratkoin sivutehtäviä alta pois viikkojen ajan, lähdin taas muualle hortoilemaan ja taas vasta kaiken muun tympiessä palasin tänne. Lähestymistaistelu oli hämmentävän yksinkertainen ja helppo, tai sitten odotin jotain vielä Naborista typerryttävämpää.

 

Neljäs ja viimeinen sotakone poikkesi sillä, että nyt koko vehje oli pimeänä sinne siirtyessä. Soihtuleikin jälkeen karttahuone aukesi ja koko Vah Rudaniaa sai keikutella oikealta vasemmalle. Sama tarina, neljäs välipääkkäri oli elementaalisarjassa sangen yllättävästi tulipohjainen. Nyt olin varma, että nämä pellet olivat kerta kerralta sitkeämpiä. Tulimörkö kyykkäsi kuitenkin kohtuullisen vähävaivaisesti, mikä oli sähkömöttiäisen jälkeen vain helpotus.

Neljäs lisäkyky oli Darukin Suojelus, jota en tainnut käyttää kuin vahingossa, kun en päätynyt mihinkään sen ihmeellisempiin mittelöihin. Valtaosan satunnaispahiksista joko pommitin kappaleiksi tai kiersin kaukaa.

Entäs Calamity Ganon?

Toukokuun '23 alkuun mennessä olin saanut setvittyä aivan kaikki löytämäni sivutehtävät ja muut alta pois. Tehtävälokissani oli jäljellä enää "tuhoa Ganon", joten jäljellä olisi enää oikeastaan vain taskujen kokkaaminen täyteen parhaita reseptejä ja nuolivaraston mielipuolinen täyteenostaminen. Ja se kuulosti juuri niin tylsältä pakertamiselta kuin mikä tahansa vastaava, joten en saanut itseäni oikein pakotettua varusteluun.

Sitten jatko-osa tuli ulos.

Tears of the Kingdom

Peli näemmä jatkui melko heti BotW:n perään, intropätkässä megazombi noituu puoli valtakuntaa maantasalta taivaalle, rikkoo supermiekan ja polttaa Linkin käden, Zeldan kadotessa johonkin.

Seikkailu alkoi hissukseen suurelta taivassaarelta, tutoriaaliosuus oli aika samanlainen kuin aiemmassa, eli ykkösalueella juteltiin ohjeet antaville hahmoille, saatiin uudet kyvyt (no muutama niistä ainakin) käyttöön ja leikittiin niillä. Kun saarelta hyppäsi alas kohti Hyrulea, peli vasta alkoi.

Muutaman pelisession jälkeen en ole tehnyt oikeastaan vielä mitään fiksua. Kävin päätehtävää tasan sen verran eteenpäin, että sain keski-hyrylän kartan auki ja Purah-padin (joka oli aiemmassa Sheikah-laatan korvike) sekä riippuliitimen hyppelyä helpottamaan. Huomasin, että kun maassa oleviin reikiin hyppäsi pää edellä, taivassaarten lisäksi täällä oli maanalainen pimeä alue. Pelikartta jakautui siis kolmeen kerrokseen.

Taivaalla seikkailu oli metkaa, saarelta toiselle pääsi rakentelemalla tyhmänkin oloisia laitoksia ("mitäs jos laittaisin raketteja kiinni tuohon leijuvaan kalikkaan ja osoitan ne tuonne ja yhden ylöspäin?") ja mitä nyt mieleen tuli. Eipä tuo kaikkia innostaisi, mutta kuten sanottua, minulle kelpasi. Karkuun pääsi aina hyppäämällä pois ja etsimällä jotain uutta ihmeteltävää.

Maan alla kävin lähinnä aukomassa teleporttauspisteitä aktivoimalla valopuita. Yhdestä paikasta en löytänytkään semmoista, joten lähdin posottamaan kaivosvaunuilla katsomaan, mitä löytyisi. Todella erikoisen matkan päätteeksi löysin edellispelissä maan uumeniin muksitun Yiga-klaanin pomon (ja yllätyksekseni voitinkin ukkelin vaikka aseet meinasivat hajota loppuun). 

Jep, edelleen aseet hajosivat ja se oli ihan yhtä nuivaa kuin aiemminkin. Nyt niitä vain sai väkerrettyä toisenlaisiksi aina halutessaan uuden kyvyn kanssa. Tuommoisessa aidatun alueen välitaistelussa se ei paljoa lämmittänyt, kun areenalla ei ollut lisäromua hajonneita korvaamaan. Tähän mennessä hilpeiin Fuse-aseeni oli kepin nokkaan liimattu liekinheitin - muuten loistava mutta keppi syttyi sekin tuleen ja mahtiaseeni olikin vähemmän hyödyllinen kuin olin kuvitellut.

Kivaa ajanvietettä tämä oli, eiköhän tähänkin parikolme vuotta uppoaisi tällä tahdilla :D

Jagdpanzerointia 20-24

Viisi öljymaalisessiota

Te tiesitte, että Bob oli tulossa kun öljymaaleihin päästäisiin

Tässä kohdassa sessioiden laskeminen ei tuntunut järin järkevältä, koska tähän touhuun meni ihan hervottomasti aikaa mutta yksittäisten maalaustuokioden jakaminen omiin postauksiinsa olisi ollut ihan pöljää. Joten tässä näitä oli taas kasattuna, vallankin kun rupesin puljaamaan uutena ihmeenä öljyvärien kanssa, ne söivät aina pari kerrallaan: yhdellä kerralla maalattiin, päivän tai parin päästä siivottiin ylimenneitä.

Alkukauhistelun jälkeen tämä oli tosi kivaa touhua, se sanottakoon heti kättelyssä.

20: Jemmatesti pohjapanssariin

Hulluhan tämmöistä kokeilisi heti paraatipaikalla, minä päätin kokeilla koko itsetehdyn litkutuksen (tässä tapauksessa "pin wash") ja sen hallintaa vaunun pohjassa. Plöräytin tuubista pökäleen tummanruskeaa (ABT080 Brown Wash) yhteen kaukaloon ja sotkin siihen ohenninta (ABT111 Odourless thinner). Tein tökötistä aika ohutta ja tökin sitä jousitukseen ja sitten pohjalevyn railoihin, pultinpäihin ja ties mitä siellä olikaan ihmisten silmiltä piilossa.

 

Railoissa kapillaari-ilmiö toimi tehokkaasti, testimielessä levitin siellä täällä maalia myös ihan tarkoituksella ohi ja yli kohdealueitteni. Jätin pohjapanssarin maalit kuivumaan, ja yllättävän innokkaana ryhdyin sekoittamaan vaalean ruosteen (ABT060 Light rust) väristä litkua.

Levittelin vähän paksummaksi laimentamaani ruostelitkua ympäri telaketjustoa epämääräisinä konsentraatioina. Seuraavaksi päälle tulisi jonkunlainen annos tummaa ruostetta, sitten kun niin pitkälle päästäisiin.

Seuraavana aamupäivänä

Täysin ilman käryä siitä miten kauan öljymaalien pitäisi antaa kuivua siistimistä varten - tai miten kauan niiden uskaltaisi kuivua ennen kuin niitä ei enää saisi siivottua, odotin yön yli ja käytin lauantaipäivänä hetken tinnerilläputsaustestiin. Ylivalumat hävisivät kuin vettä vain tai ainakin niitä sai laimennettua ja leviteltyä laajemmalle alueelle. Ihan niin kuin mainostettua. Tämän ensimmäisen kuvan otin niin että ohennin oli vielä märkää, pohja näytti paljon paremmalta taas uuden odottelun jälkeen.

Muistin tässä välissä, etten ollut ruostuttanut takapään telaketjunpätkää, joten tein sen nyt. Epämääräisiä annoksia vaaleaa ruostetta sinne tänne.

Kuivuttuaan ruoste oli aika hyvän näköistä, valaistusolosuhteista huolimatta.

Valmiina vaunun pohja oli todella mainio. Harmi vain ettei sitä ollut tarkoituskaan nähdä. Mutta harjoituspinnaksi se oli tosi jees.

Testirundi onnistui vakuuttamaan ainakin minut. Nyt kun näitä öljyvärejä vielä oppisi käyttämäänkin.

Öljymaalien kuivumista odotellessani käytin loppusessioni kumiosien maalaamisella. Maalasin siis jokaisen telapyörän sekä palautusrullan ja niiden lisäksi maalasin myös takakannelta antennitelineen kumisen tyven. Luonnollisesti käytin tähän kuminharmaata (VMA 71315 Tire Black)

21: Näkyvää litkutusta

Sotkin ruskeaa (ABT160 Engine grease) ohuehkoa litkua paneelirajoja sun muita, kuten putkea varten. Kävin pätkä kerrallaan läpi koko vaunun, paneelien rajat, pulttien kannat, ruuvien paikat, luukkujen reunat, sekä liitoskohdat leikkauspintoineen. Osaan litkuni toimi todella kivasti, osassa taas litkuni oli vähän turhan laihaa tällä käyttökerralla.

Palasin tämän jälkeen hetkeksi akryylimaalien pariin. Pioneerivälineiden sun muiden metallipintoja varten sotkin töräykseen saksalaisharmaata (VMA 71052) muutaman tipan vaaleanharmaata (VGA 72749 Stonewall Grey), pari tippaa akryylimaaliohenninta ja pari tippaa kynäruiskun puhdistuslitkua (toimii kuulemani mukaan oivallisesti myös kuivumisenhidastajana). Ideana oli saada todella laihaa haaleaa litkua jonka saisi blendattua kätevästi.

Tätä litkua töpöttelin epämääräisesti ympäri metallikalikoita. Oikean etukulman tiesmikälierauta, takakannen kirveet, lapio, lenkkiavain, leikkurien terät ja mekanismi, hinauskoukut, rautakanki ja käynnistyskampi, sekä pakoputkipönttö. Idea oli saada tasaisesta harmaasta maalipinnasta vähän elämää nähneempi, epätasainen pinta.

Minusta tuo toimi aika oivallisesti, erityisesti lapiossa ja pakoputken pönikässä.

22: Puuta, ruostetta ja täpläfiltteritesti

En ole ollut turhan menestyksekäs puuosien kanssa tähän mennessä. Ajattelin kokeilla kolmen värin lähestymistä: maalasin kaikki puuosat (pl. tunkin kahvan jonka unohdin) ensin mahongilla (VMA 71036 Mahogany). Samalla vaivalla muistin leikkurien paperikääreiden värin väärin ja maalasin ne tarkoituksellisen epätasaisesti tummankeltaisella.

Seuraava osa puuosissa oli puu (VMA 71077 Wood), jota koetin sutia puukepakoihin sekä tunkkipalikkaan vähän puun syitä jäljitellen. Olisi pitänyt ohentaa sitä huolella ja tehdä siitä ennemmin litku vähän samaan tapaan kuin miten käsittelin metalliosia, tai sitten pohjata ne puunvärillä ja litkuttaa ohennetulla mahonginruskealla. Näin nuo eivät näyttäneet puulta niin ollenkaan.

Minulla oli vielä irakilaista hiekkaa (VMC 70819 Iraqui Sand), jota olin käyttämässä puuosien korostukseen. Olin ostanut tuon maalin keväällä 2011 SdKfz 251/1:n figuureihin ja heti sen jälkeen vuonna 2015 käytin sitä Aggressor-Falconin naamiokuvioon. Nyt vuonna 2023 maali oli vihdoin mennyt aikalailla kummalliseksi, kun plöräytin sitä putelista hillopurkin kansi -paletilleni. Kuvittelin että osa siitä olisi ollut vielä käytettävää joten vedin sitä muutaman ohuen viivan sinne tänne. Lopputulos ei ollut hyvä, joten nämä olivat menossa uusiksi.

Korjasin leikkurien kahvat, käytin suoraan punaruskeaa (VMA 71271 German Red Brown) enkä vaalentanut sitä yhtään, vaikka oikea sävy oli olevinaan hailakampi punainen. Muutenkin säätäessäni maalasin myös putkenputsaussetin harjaosan suojan (oletin, että sen olisi pitänyt olla jonkunlainen pussukka, mutta tämä tosiaan näytti enemmän kotelolta) saksalaisharmaalla.

Seuraavaksi lisäsin metallisille osilleni taas ohutta vaaleaa ruostelitkua epämääräisehköissä määrissä.

Aloitin ruostuttamiseni kiintoavaimesta ja hinauskoukoista. Oikeastaan aivan kaikissa muissa kuin lapiossa oli ihan liikaa ruostesävyä, mutta ne nyt sai laimennettua helposti myöhemmin. Itseluottamukseni näiden tunkkaamisen kanssa oli selvässä nousussa jo nyt, huomasin itsekin.

Hulluuteni kourissa päätin kokeilla myös täpläfiltterimetodia (dot filtering). Rajoitin testini naamiokuviossa muutenkin esiintyviin sävyihin, en miettinyt lisääväni mitään sen erikoisempia. Oliivinvihreää (ABT050 Olive Green), okraa (ABT092 Ocher) ja vaaleaa hiekkaa (ABT155 Light Sand), kaikki sopisivat hyvin Hinterhalt-Tarnungia taittamaan.

Ehkä minun olisi pitänyt käyttää hammastikkua noiden täplien tekemiseen eikä maalipensseliä, niin täplät olisivat olleet aikalailla pienemmät. Vaan jollainhan tätä oli ensimmäistä kertaa kokeiltava. Aloitin vain näillä kahdella oikean kyljen panssarilevyllä.

Minulla ei ollut dedikoitua blendaussivellintä olemassakaan joten käytin kokoelmastani yhtä isompaa ja pehmeäharjaista sivellintä. Kastoin sitä ohentimeen, pyyhin valtaosan pois ja rupesin sutimaan täpliäni pystysuunnassa.

Jokusen hetken sutimisen jälkeen maali oli aika peittävää. Puhdistin pensselini ja jatkoin levittelyä, mutta nyt pensselissäni oli vähän enemmän ohenninta, joten pyyhin enimpiä maaleja pois. Selvästi käyttämäni pensseli ei ollut optimaalinen, sillä se jätti vallankin kakkoskuvassa näkyviä runtuja.

Liikoja maaleja kevennellessäni putsasin myös tuoreita ruostekerroksiani. Kuivuttuaan nekin paljastaisivat uudet ilmeensä.

 

23: Tummaa ruostetta ja lisää täpläfiltteröintiä

Ensimmäinen täpläfiltterikierrokseni oli sattumalta levinnyt myös kasematin katolle, joten kävin nyt loppurungon läpi muutamassa osassa. Tein pienempiä täpliä, mutta hammastikku ei ollut vielä maalatessani käynyt mielessäkään. Ehkä seuraavalla kerralla.

Aiemmin litkuttamisessa käyttämäni moottorirasva ei ollut ehkä paras valinta, tuo putken tyvi tai sen öljyisehkö efekti oli minusta turhan väkevä, rajasin sitä pienemmäksi pariinkin kertaan. Tässä vaiheessa koetin myös muistaa, että putki oli vielä yleensäkin säistämätön, eikä sitä pitänyt unohtaa.

Muuten tämä kierros sujui paremmin, mutta käyttämäni pensseli ei tosiaan ollut parhaimmillaan tähän hommaan. Joutuisin etsimään parempia. Nyt käyttämästäni irtosi harjaksiakin, kuten allaolevassa kuvassa palkkiristin vasemmasta yläkulmasta saattoi huomata.

Tein myös tummaa ruostelitkua (ABT070 Dark rust) ja levitin sitä kaikkiin metalliosiin ja vähän miten sattuu telaketjuihin. Suunnitelmani oli lisätä vaihtelua ruosteeseen niin että kirkkaammat ja vanhemmat ruosteosat olisivat ikäänkuin tuoreemman ja märemmän alla tärkeysjärjestyksessä.

Pioneerivälineet olivat ruosteisuudessaan suorastaan ällöttäviä.

Tätä kuvaa jälkikäteen katsoessani huomasin, että etuviistopanssarissa oli tosiaan vielä huonosti blendattuja täplänjämiä. En ollut yksinkertaisesti nähnyt noita töhryjä enää illalla tuloksia katsellessani. Korjasin ne seuraavana iltana.

 

24: Lisälitkutusta

Kävin seuraavana iltana putsauskierroksen jälkeen kaikki paneelirajat ja sopivanoloiset varjoalueet läpi. Tein puoliohutta seepialitkua (ABT002 Sepia), jota käytin aivan jokaiseen paneelirajaan, luukunreunaan, saranaan ja mihin tahansa, kuten aiemminkin, mutta nyt korostin niitä kaiken muun sähläämisen jälkeen. Vahvistin taas tykin varjoaluetta, sekä muutamaa muuta varjoisaa efektiä ehkä kaipaavaa kohtaa. Esimerkkeinä moottorin ilmanotto- tai poistoaukkojen suojapanssarien alle lisäämäni varjot, sekä nuo katon liukulevyn päät (kuvassa oikeanpuoleinen varjoalue toimi paremmin kuin vastapäänsä). 

Nykäisin myös panssariammeen yläpuoliskolle epämääräisen varjostuksen sen kummemmin sitä miettimättä. Halusin nähdä miltä se näytti kuivuttuaan ja jos se ei toimisi niin sotkisin sen joka tapauksessa maaväreillä seuraavalla kierroksella, loppujen ollessa muutenkin telakoneiston takana aika näkymättömissä.

 

Ketjunpätkä ja pakoputki näyttivät tässä vähän turhan yksimuotoisilta, vaikka olin koettanut käyttää tummaa ruostetta epämääräisesti. Ehkä niihin voisi lisätä vielä jokusen täplällisen vaaleaa ruostetta ennen tomu-maasäyvjä.

 

Surkea puunmaalausyritykseni veti takakannen kokonaiselämystä alas aikalailla. Mutta kuten aiemmin olin kommentoinut, ne olivat uudelleenmaalausjonossa eli työlistalla seuraavana.

 

Väliajatuksia öljyväreistä

Tämä pitkä postaus sisälsi kalenterissa noin kahden viikon ajalta testailua ja muuta ihmettelyä pääasiassa itselleni uuden metodin, öljyvärien parissa. En ollut valmistellut mallia kirkkaalla tai puolihimmeällä lakalla etukäteen auttaakseni litkujen valumista, vaan maalasin suoraan akryylimaalien päälle.

Etukäteen isoin huolenaiheeni oli öljymaalien kuivumisaika. Tiesin, että ne kuivuivat hitaasti (taidemaalarien tekoset saattoivat kuulemma olla märkiä viikkojenkin ajan, mutta heillä oli ymmärtääkseni paljon paksumpia maalikerroksia ja täysin eri metodit muutenkin), mutta en ollut ennen näiden testaamista kuullut tai lukenut kovin selvästi sanottuna, miten kauan maalien pitää antaa asettua ennen kun ylimenneitä voisi ruveta pyyhkimään pois ohentimella, ja miten kauan niiden voisi antaa olla ennen kuin kuivuminen olisi peruuttamatonta.

Varsinkin kun oma harrastusaikani on ollut pitkään aika tiukkaan rajattua, pitkähkö minimi- ja lyhyehkö maksimiaika olisivat olleet aikalailla nämä materiaalit poissulkeva ominaisuus. Hankalassa tilanteessa vaihtoehtona olisi tietysti kellon ja kalenterin kyttääminen, ja öljyvärien kanssa työskentely vain silloin kun voisin luotettavasti palata mallin pariin tietyn aikaikkunan sisällä. 

Aikarajakokemukset

Minimiaikaa en vielä ehtinyt testata sen kummemmin, mutta jos maalasin jotain, jatkoin eteenpäin ja palasin puolen tunnin päästä pyyhkimään valumia, alkuperäinen ei ainakaan hävinnyt kokonaan. Tämä sopisi pienellä valmistautumisella omaan prosessiini, mutta rajaisi maalattavia määriä aikalailla.

Maksimiaikaa en myöskään testannut kovin pitkälle. Ensimmäinen testini oli illan ja seuraavan (ilta)päivän väli eli jotain 18h luokkaa ja litkutahrojen poistaminen onnistui tuosta vaan. Sen perusteella uskalsin jättää maalit rauhaan myös melkeinpä 24h ja 48h ajoiksi kuivumaan, enkä kohdannut ongelmia. Kun mietti, että kaikkeen tähän sähläämiseen oli mennyt pari viikkoa, minulla ei ollut myöskään aikaa kokeilla, mitä vaikkapa viikon (7*24h) kuivumisaika teki tinneripuhdistusyrityksille.

Saatoin olettaa aika uskottavasti, että omille projekteilleni tyypillinen muutaman päivän väli ei olisi paha ongelma. Tietysti jos minulla olisi tiedossa että jotain oli tehtävä, palaisin sen pariin joko aiemmin tai sitten viivästyttäisin maalaustani niin ettei sen jälkeen olisi kovin monen päivän tunnistettua taukoa.

Undo-toiminto

Enemmän öljyvärien kanssa puljanneet kollegat kehuivat, että näiden kanssa parasta oli se, että jos jokin menisi mönkään niin aina voisi tehdä ctrl+z ja vain poistaa tekemänsä. En kokeillut täysimittaista maalauksen peruutusta mutta liiallisen käytön poiskuoriminen ainakin oli todella näppärää.

Öljyvärit olivat anteeksiantavampia kuin uskoinkaan, vaikka minulle oli ihan suoraan sanottu että ovat.