Projektiassistentin oma malli
Kuluneen vuoden aikana rakennellessani ja maalaillessani pöydän vierestä on ajoittain kuulunut "
isi, mäkin haluan". Aika pitkälti tuohon riitti, että kaivoin ylijäämäpaloja esiin ja annoin jälkikasvun maalailla lentokoneiden peräsimiä ja jonkun tankin satunnaispalasia haluamallaan värillä. Lähinnä punaisella ja suklaanruskealla.
Jostain syystä pelkät satunnaispalat taisivat kuitenkin käydä vähän tylsiksi - tai sitten ne eivät kelvanneet, koska minullakin oli kokonainen malli maalattavana, eikä yksittäisiä paloja. Lupasin sitten, että rakennan hänelle oman mallinsa, jonka saa sitten maalata ihan itse ja juuri niin kuin itse haluaisi. Ehdotus otettiin vastaan mitä suurimmalla riemulla.
Valinnan hetki
Kysyin, minkälaisen mallin haluaisi. "
Haluan panssarivaunun!" Selvä. Vanhan vai uudenmallisen? "
Uuden!" Hyvä, minkähänmaalaisen? Löytyisi varmaan amerikkalaisia, saksalaisia, venäläisiä, ranskalaisia ja englantilaisia. "
Suomalainen! Englantilainen!" Käyn huomenna katsomassa, sopiiko? "
JOOOO!"
Ostin Hobby Pointista pienen etsimisen jälkeen sen ainoan modernihkon brittivaunun. Miehistönkuljetusvaunut sun muu humpuuki saivat jäädä hyllylle.
Riemukas vastaanotto
Oli aika hauska seurata, miten onnellinen pieni lapsi voi olla jostain näin oudosta. Rupesin rakentamaan vekotinta samantien ja painotin, että ei sitä voinut vielä maalata. Ensin malli pitäisi rakentaa valmiiksi ja sitten pohjamaalata, jotta oikeat maalit tarttuisivat kunnolla.
Tunnin rakennusvaihe
Otin rakennusprosessin ihan yhtä vakavasti kuin jos se olisi itseäni varten. Napsin palaset irti rangoistaan ja siistin ne ihan niin kuin aina muutenkin. Ihan periaatteesta.
Takapanssari romuineen ja minua aina yhtä paljon kummastuttavine bensatynnyreineen oli alkuaskeleista ensimmäinen. Niiden jälkeen kasasin veto-, tela- ja palautuspyörät ja liimasin "
return roller"-nimellä englanniksi tunnetut pikkupyörät kiinni ennen muita pyöriä.
Inhat lakutelat teeskentelivät yhteistyökykyisiä, mutta toinen niistä katkesi korjaamattomasti kesken kaiken. Päätin, että teippaan sen vain yhteen ja asemoin niin, että mengelöity osa jäisi tehokkaasti kaikkien panssarihelmojen taakse näkösuojaan.
Noiden pienten sylinterien, kahvojen, peilien ja ties minkä asentamiseen olisi selkeästi pitänyt käyttää pinsettejä. Laiskana en vain jaksanut vaivautua hakemaan niitä käsille ja sotkin sen sijaan sormiani liimalla.
Ensimmäisen puolituntisen päätteeksi olin saanut valtaosan romuista jo kiinni vaunuun. Tornista uupui jokunen tötterö ja vaunun kyljistä panssarihelmat. Olin suuruudenhulluna vähän ounastellut, että saisin tämän kertalaakista kasaan, mutta aloitin sen verran myöhään, etten ihan ehtinyt.
Seuraavana iltapäivänä läpsin loputkin palikat paikoilleen. Nyt tarjolla oli niin paljon niin pieniä palasia, että niiden kanssa äheltämiseen meni yhtä paljon aikaa kuin kaikkeen aiempaan yhteensä.
Näin rakenteluvaiheen päätyttyä pohjamaalasin koko rottelon ympäriinsä normaalilla Vallejon harmaalla pohjamaalilla. Otin vaunusta tietenkin pari kuvaa, mutta myöhemmin lopputuloksia katsoessani ei niistä erottanut oikein mitään, valo oli ollut surkeaa.
Värimaailma
Kysyin tietysti, minkä väriseksi projektiassistenttini haluaisi vaununsa maalata. Rajoittaakseni touhua edes vähän sanoin, että neljä väriä sai valita.
"
Oranssi! Punanen. Sininen. Ja vihreä!". Tästä tulisi aika taiteellinen vaunu. Nappasin tytön mukaani yhtenä iltapäivänä ja kävimme Hobby Pointissa valikoimassa vähän maaleja.
Valitut maalit vasemmalta oikealle: UK Mediterranean Blue; Ferrari Red; Orange Fire; Green Zinc Chromate. Joutuisin varmaankin vähän ohjailemaan maalausprosessia niin, että noita värejä näkisi lopputuloksessa sen sijaan, että koko vehje tulisi sotketuksi kaikkien noiden etovana sekoituksena. Vaan sehän nähdään, kun ehdin päästää lapsiparan pensselin ääreen.
