Binääripyöreitä taas

10000BIN

Kuusitoista vuotta bloggailua takana ja tästä sekoilusta on tullut jonkunlainen tapa niin tuskin minä tätä ihan vielä lopetan. Oletettavasti lähiympäristö on saanut olla kohtuullisessa rauhassa lätinöistäni kun olen saanut purkaa selitystarvettani tänne. Koetin keksiä jotain kuvaavaa numerolle kuusitoista enkä missään nimessä halunnut mitään amerikkalaista sweet sixteen -sönkköä sotkettavaksi tähän. Mietin sitten että käytetään sitten jotain ihan muuta: discogsin mukaan Motörheadin kuudestoista julkaisu oli livelevy Lock up your daughters. Mietin että studioalbumejakin heiltä tuli yksi per vuosi mutta kuudestoista studiolevy oli vähemmälle huomiolle soittolistoillani jäänyt Hammered, joten valkkasin sitten yleisestä julkaisujärjestyksestä. Vinyylilevyjä pyöritettiin 45 kierrosta minuutissa ja ehdin täyttää jo 45 niin tämähän oli selvä enne.

Menneen vuoden tekoset

Sain vuoteen näemmä 9 projektia valmiiksi asti mikä ei ollut ollenkaan huonosti. Jos mietti että vuoden kahdestatoista kuukaudesta ainakin kaksi meni aivan kaikkeen muuhun, lomineen, ravaamisineen, ja muuten vaan kiireisine iltoineen. Jäljelle jäi ehkä kymmenen kuukauden illat ja siinäkin oli varmaan vähän liioittelua mukana. Jos jokainen näistä projekteista meni vähän reilussa kuukaudessa läpi alusta loppuun niin aika tasaiseen keskitahtiin minä näitä pakersin vaikka tosimaailmassa eri vaiheissa intoni ja askarteluvauhtini olivat ihan erilaisia.

Ilmasotakone(et)

Starscream

Vaihtoehtomoodissaan Starscream oli ainoa lentokone jonka pykäsin kuluneen vuoden aikana. Olihan se enemmän kuin mitä useimpina vuosina tein. Kun vielä saisin aikaan ostaa hänelle aseveljet rinnalle. Ehkä jo vuonna 2027 pääsisin siihen hommaan?

 

Maasotakoneet

Maalla ja mudassa möyrinen oli kunniapaikalla ja parina viime vuotena olin asioinut nyt jo ovensa sulkeneessa Tieto-Nikkarissa ties mitä hassuuksia etsimässä. Kivijalassa asiointi ja hyllyjen plärääminen oli paljon kivempaa kuin netistä tilaaminen, minusta ainakin.

StuG III

Täysin epätieteellisesti valikoidut vaihtoehtopalat tekivät tästä Stugista varmaan harhaoppisen jonkun silmissä. Minusta tuo oli kivaa kasattavaa, korjaamisen jälkeen naamiokuviokin toimi paremmin. Noista sarjakuvamaisista linsseistä joku saattoi myös vetää herneen nenäänsä, minä pidin niistä ja siksi ne teinkin. Panzerwerkin ketjut olivat jälleen loistokamppeita.

 

Hummel 

Sakemannitelakaluston pörinä jatkui keväällä kauan kaipaamani Hummelin parissa. Tässä oli samanmalliset ketjut kuin edellisessä StuGissa mutta jostain syystä sain ne katkottua. Onneksi korjaaminen oli helppoa. Ihmisten maalaaminen meni ihan pipariksi joten puolivakavasti miettimäni dioraama jäi sitten toteuttamatta. Harmi sinänsä koska mallin mukana tuli mukava määrä tarpeistoa.

 

BattleTech

3000-luvun sotakoneita sain maalattua kivan määrän ja silti niitä on ihan hirveästi jäljellä.

Jade Falcon

Klassisista OmniMecheistä hyvin poikkeava kolmen Sakaran setti oli kuitenkin painoluokiltaan kunnossa. Rivimäisessä kuviossa Kingfisher, Nova Cat, sekä Crossbow.

Kolmas raatelukynsirypäle ei voinut liikkua taistelukentille vapaasyntyisiä ja muita surateja rökittämään ilman kuljetusalusta. Nyt karttaskaalan Quatrefoil oli valmiina palvelukseen. 

Hell's Horses

Näille ei kannattanut lauleskella ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaaa-aaa ainakaan kovaan ääneen ja näköpiirissä kun todennäköisesti vastauksena saisi ER PPC:stä naamaansa. Liekkikuviot olivat hauskaa tehtävää, ensikertalaisena jokunen niistä jäi vähän sekavaksi. Tähden muodostivat Fire Moth, Pack Hunter, Nova, Huntsman, sekä Cougar. 

Diamond Shark

Kauppiassoturit pääsivät edustusjoukkoihini Tähdellä hekin, 80% kalustosta oli uusiomaalausta ja vain Piranha oli tuore muovinappula. Väkäsmuodostelmassa oli Cougar B, Stormcrow C, Piranha, Stormcrow, sekä Ice Ferret E.

ISD's Devastators

Koska en syttynyt aivan mielettömään paloon ajatuksesta toteuttaa kasaa tunnettuja palkkisporukoita, nimesin sitten itselleni oman ja suunnitellusti siedettävänkokoisen porukan. Ei mitään rykmenttejä tai armeijakuntia, vaan komppaniakokoinen setti maksimissaan. 

Jostain piti aloittaa niin komppanian kova nyrkki tai suuruudenhulluuden kummitellessa takaraivossa mahdollisesti tämä voisi siirtyä jopa komentopeitseksi. Sattuman ansiosta maalaamattomissa oli kaksi Devastatoria jotka toivat lisähassuttelua yksikön nimeen, niiden kaveriksi tuli kaksi Marauderia.

Harhaisessa mielessäni tämä porukka voisi tulevaisuudessa olla 12 'Mechiä jaettuna kolmeen Peitseen. Haluaisin kovasti täyttää yhden nelikon pelkillä Catapulteilla. Se kolmas Peitsi olisi varmaan sitten jotain kevyempää painoluokaltaan, semmoisia roikkui aika monta ja kaikki ilman kotia.

Fire Mandrill

Harhauduin kotimaailmoihin koska yhdessä boksissa oli yksittäinen Howler, joka veti mukanaan lisää uudelleenmaalattavia vanhoja namiskuukkeleita. Näin kirkkaiden kaverien maalaaminen oli jännää vaihtelua, hyvinkin helvetinheppojen inspiroimana.

Gray Death Legion 

Epäonninen Hummelistien univormujen korjausyritykseni antoi idean harmaiden raitojen toteuttamiseen. Minä maalasin nämä vähän tiikerimäisinä ohuina raitoina, jossain taiteessa on harrastettu leveämpää nauhaa tai lehmämäisiä läiskiäkin.

Pelit

Tietysti minä tärväsin ilta-aikaani myös pelaillessa ja kun maali tai liimaukset kuivuivat. Tai kun inspiraatio ei osunut.

Cyberpunk 2077 && Phantom Liberty jatkoivat irtohetkieni syömistä syksyn edetessä, irtotehtävät olivat jo vuosi sitten aikalailla lopussa ja kartta kohtuullisen puhtaana. Jouduin sitten jatkamaan jotain isomman oloista tehtävää ja näistähän minä jäin taas pikkutehtäväketjujen pauloihin. Panam Palmerista sain kaverin, sitten autoin pälkähästä ja samalla vaivalla vokottelin sekä Judy Alvarezin että koppalakki-River Wardin, jälkimmäisen Hopeakäden suureksi mielipahaksi.

Päätarinaa jouduin jatkamaan kun kaikki muu oli jo tehty, onneksi juonta eteenpäin nytkäyttämällä avautui taas uusi kasa pienempiä tehtäviä. Takemuran kanssa karattiin johonkin joutomaamotelliin ja sitten jätin äijän soittoineen taas odottamaan muita duuneja paiskiessani. Nyt koiramäen eli Dogtownin portit rupesivat aukeamaan eli siirryin DLC-paketti Phantom Libertyn puoleen. Kai minä siihen sain toista kuukautta poltettua kun kävin jok' ikisen mutkan ja nurkan läpi. Dogtown oli Steam Deckille huomattavasti raskaampi kuin mikään muu kolkka Night Cityssä tai sen ympärillä. Tallentelin kuin vanha Sierran seikkailupelien pelaaja ja sillä kurin sain pelattua läpi tietääkseni kaikki juonenkäänteetkin, aloittaen vastenmielisimmästä ja tallennusten kautta takapakkia palaten lukitsin kaanonikseni sen mikä ärsytti vähiten. Lähetin kaverin kuuhun.

DLC-tarinan häntien jälkeen jatkoin päätarinaa hyppäämällä Hopeakäsi-Jussin Chippin' in -tehtävään, joka vei taas pienelle sivupolulle. Näissä ei kovin kauaa mennyt, suhteellisesti. Sain kahlattua läpi Roguen ja Kennyn tehtäväsetit ja sitten jouduin myöntymään pakon edessä: jäljellä oli enää yksi nyrkkeilymatsi ja Nocturne OP551N eikä nyrkkeily oikein kiinnostanut joten siihen toiseen aukiolevaan tehtäväähän minä sitten etenin.

Nocturne oli viimeinen päätehtävä, siinäkin oli jokunen eri haara valittavana joten kahlasin ne kaikki läpi marras-joulukuun vaihteessa. Onnistuin valikoimaan ne vielä siinä järjestyksessä että kaikista surkein jäi viimeiseksi, kun en arvannut valita niitä keskusteluvalinnoista yhtä hyvin kuin Phantom Libertyssä. Nyt Adam Smasherkin oli piesty kolmesti, ilman automaattitallennuksia olisi pitänyt tehdä sama yhden kerran useammin.

BioMenace Remastered

Ostin uusioversion BioMenacesta samantien kun se tuli ulos joulukuussa 2025 ja rupesin mättämään sitä alkuvuodesta kun olin saanut Cyberpunkin haravoitua läpikotaisin loppuun. Remasterissa oli laajakuvatuet ja paranneltua grafiikkaa mutta en minä niitä olisi osannut osoittaa sieltä jollen olisi huvikseni kokeillut originaalitilaa ja huhhei, muistot olivat hapertuneet vuosien saatossa. Uusioversio oli parempi ja toimi käytännössä niin kuin muistin alkuperäisen pörisseen muinaisella DOS-koneella.

Kuva, jonka saattoi kuulla

Vanha shareware-episodi meni aikalailla läpi ulkomuistista, seuraavat eivät ihan niinkään. Uusi nelosepisodi oli tietysti ihan tuntematon mutta oivallinen. Koko pelin läpimätkimiseen meni kaikkine ihmettelyineen nelisentoista tuntia eli parin viikon illat tammikuun pimeydessä. Jahtasin Steam-saavutuksia mutta en edes harkinnut neljää viimeistä eli eri episodien juoksemista 25/25/30/60 minuutissa, ajatuskin tuntui työltä.

Heretic + Hexen

Rupesinpa sitten mättämään jotain vähän yksinkertaisempaa joulua odotellessa, jotain mikä ei jäisi mieleen deckittömän loman aikana. Aloitin siis tuoreehkon Heretic-Hexen -kombon pistämällä vanhaa kunnon Hereticiä kumoon. Pelasin Hereticiä paljon, paljon vähemmän kuin Doomia ja siitäkin lähinnä shareware-version ykkösepisodia vaikka kyllä minä ne pari muutakin läpi olen mäiskinyt joskus, jokusen kerran. Silti oli hämmentävää miten paljon muistin ulkoa ihan tuosta vaan, perusepisodien kannalta siis. Ne uudet lisäpalat kuten Doom-uusiojakelussa, olivat tieysti ihan uusia ja omituisia. Uusi lisäepisodi, Faith Renewed, oli kyllä tyylikäs ja siitä näki miten hyvällä tavalla hulluja wad-rakentajista oli tullut alkuperäisen pelin jälkeen.

Hexen oli edelleen hilpeää mätkittävää, pelasin sen joskus taistelija Baratuksella läpi ja nyt riemuitsin siitä että jokaisessa solmukohdassa (hub) oli kirja, jolla hahmoa pystyi vaihtelemaan ihan miten ja milloin lystää Baratuksen, Parias'n (kleeri), sekä Daedolonin (maagi) välillä. Ensimmäinen kenttärypäs oli etenemiseltään melkein yhtä hämärä kuin muistinkin mutta seuraavat tuntuivat vähemmän "jaaniinmihintästämukapitimennä?"-jumituksellisilta. Tai sitten olin vaan oppinut jotain vuosikymmenissä. Jatkoin itselleni uuden lisäpaketin, Witchkings of the Dark Citadel parissa mutta se kävi äkkiä hermoille kun se oli alusta loppuun täynnä kikkakepposia. Kokonaan uusi Vestiges of Grandeur taas lupasi mielessäni upeita näkymiä ja niitä tosiaan tarjottiin. Harhailua oli alkuun vähän mutta koko avainsetin, eri irtopäiden, timanttien sun muiden puzzlepalasten metsästäminen ympäri hubia meni aikamoiseksi harhailuksi kun en minä niitä kaikkia muistanut ulkoa. Sekaan vielä useampi Heresiarch ja Traductus-Menelkir-Zedek -mätöt niin piti vähän tauottaa välillä.

 

Rise of the Triad: Ludicrous Edition

Muistan kyllä pelanneeni myös RotT:ia jonkun verran silloin joskus sekä yksin- että moninpelinä mutta vain sen shareware-versiota. Aika hysteerinenhän tuo oli lukemattomine ihmeansoineen, hyppylautoineen ja lentävine kiekkoineen, mutta minun tuttavapiirissäni se ei ikinä lyönyt ihmeellisesti läpi. Wolfenstein-pohja näkyi pahimmin siinä että kartat olivat hippasen sekavia kun ei niistä aina tiennyt, missä oli milloinkin jo ollut ja mikä nyt muka oli muuttunut kun "a [wall | pillar] moves" oli vähän hähmäinen vinkki. Vanhasta kartasta en muistanut nähneeni jo aktivoituja liikkuviaseiniä, mutta tässä versiossa ne oli korostettu selvästi joten haahuilu väheni huomattavasti ja pyyhkeen heitto kehään oli paljon kauempana mielestä.

Noin viiteentoista tuntiin pelasin Shareware-episodin The HUNT Begins sekä kaupallisen version The Dark Warin neljän episodin pätkän. Synkässä sodassa oli peräti pääkkäreitä: ykkösepisodissa joku kenraali Darian, toisessa tykkituolissa istuva Sebastian Krist, kolmannessa R2-D2:n vihainen serkku ja viimeisessä pääkäärmeeksi muuttuva El Oscuro (en löytänyt munan munaa joten sain vain huonon lopun). Kokeilin aloittaa myös kampanjoita Extreme ROTT ja The HUNT Continues mutta samaan putkeen ne olivat liian kikkakeppos-henkisiä heti alussa. Ehkä kokeilisin myöhemmin.

Deckillä kaikki toimi vallan kätevästi ja jostain syystä peli otti silmiin paljon vähemmän kuin isolta näytöltä. Testasin jopa karttaeditoria, vähän hölmöähän se ilman erillistä hiirtä oli mutta sain minä jotain toimivaa aikaan.

Robocop: Rogue City

Jostain Steam Salesta minä tämän nappasin kun tarpeeksi moni oli sitä kehunut. Molempia elokuvia ja niiden maailmaa tämä kyllä noudatti, kaupunki oli juuri niin karsean oloinen kuin leffoissakin. Pahisten hyllyt olivat Nukea väärällään ja ihan alusta alkaen kasarilookki hulluine punkkareineen oli hanskassa. Keskustelut olivat aika hulpeita, naureskelin ihan alkupään sivutehtävässä kun pari huumekauppiasta piti alihintaan tuotetta myyvälle palopuhetta markkinataloudesta.

 

Päätehtävien seassa oli ties mitä sivutouhua, kuten parkkisakkojen jakamista, seinätöhryilijän nuhtelemista sun muuta poliisihenkistä. Hienoin hakutehtävä oli "hae suihkuun unohtuneelle kollegalle pyyhe kaapin päältä" enkä voinut ottaa sitä minään muuna kuin irvailuna pelityypille. Pääkkäritaisteluista ensimmäinen oli ED-209:ää vastaan ja meinasin kyllästyä samantien kun robojepari oli hidas kuin mikä ja ED taas kävi päälle kuin innostunut sonni. Olin laittanut kaikki kykypisteet XP-bonuksiin joten jouduin juustottamaan pahiksen seisomalla palaneen pakun takana suojassa ja nakersin siltä hiparit pois laukaus kerrallaan. Senjälkeiset pääkkärimätöt olivat paljon selvempiä ja vähemmän ärsyttäviä.

Tšehovin Robocop 2

Koska mekaaninen poliisi ei pupuhyppinyt tai juossut, peli oli täynnä robottimaista taapertamista ympäri ämpäri. Rikollisista kovin harva päätyi pidätettäväksi, kasarityyliin rikoksen palkka oli nappisarja otsaan tai muuhun sopivaan paikkaan. Loputtomien murkuloiden peruspyssyyn löysi sieltä täältä piirilevyjä joilla Auto 9 -paukkurautaa sai päivittää, jos malttoi pelleillä erimallisten prosenttipalojen kanssa. Sen kaveriksi sieltä täältä, pääasiassa raadoilta, löytyi vaihtoehtoisia lyhytikäisiä aseita erilaisista pistooleista ja konepistooleista haulikoihin, kranaatinheittimiin ja muihin, mukaanlukien leffasta tuttu Cobra-automaattikanuuna. Tietysti pahiksetkin käyttivät näitä samoja kaluja, joten rauhassa ei saanut marssia ja murhata kaikkia vastaantulijoita. 

Blood: Refreshed Supply

Jatkoin keväällä ysäripärskintää taas yhdellä Build-remakella. Teini-iästä tuttu neljän episodin setti oli täydennetty sekä silloisella lisälevyllä että parilla lisäkilkkeellä (Death Wish & Marrow). Tärväsin näihin viitisenkymmentä tuntia mutta myönnettäköön että peruspelin jälkeen lisäpalikat olivat valtaosin vähän turhan kikkakepposhenkisiä (kts RoTT) enkä ihan jaksanut panostaa niihin yhdessä pitkässä putkessa.

Otin tämän merkkinä siitä että jotain muuta tai muunlaista kannattaisi pelata koskemattoman backlogin syövereistä. Innostuin käymään läpi pitkää listaa peleistä jotka olin saanut parin bundlen sivutuotteina ja jotka saattaisivat a) toimia dekillä ja b) olla kiinnostavia. Löytyihän niitäkin.

Papers, Please

Rupesin napsuttelemaan leimoja passeihin Arstotzkalaisen rajaviranomaisen toimessa. Säännöt ja vaatimukset muuttuivat joka päivä ja kun palkka tuli käsiteltyjen passien perusteella, hitaampi prosessi tuli kalliimmaksi mutta jos hylkäsi perusteettomasti, sai sakkoja - tai jos päästi maahan sellaisia jotka olisi pitänyt käännyttää, sai sakkoja. Kapinalliset ottivat yhteyttä ja joku viranomainen kysyi josko joku oli tehnyt näin, erehdyin vastaaamaan rehellisesti ja päädyin leirille. Päivä alusta uusiksi ja eteenpäin.

Onnistuin kyllä selviämään yhden henkiinjääneen perheenjäseneni kanssa koko kuukauden, onnistuin karkaamaan hänen kanssaan naapurimaahan. Joku päivä otan uuden kierroksen ja katson mitä tarinapolkuja oli tarjolla.

Human Resource Machine 

HRM oli koodaushenkinen puzzlepeli World of Goon tekijöiltä. Hassua oli se, että osa kentistä sujahti optimaalisesti läpi ensiyrittämällä jopa loppukerroksissa kun taas jotkut rinnakkaishuoneet vaativat hirveästi vääntämistä. Matemaattisemmat pulmat eivät olleet se missä olin eniten kotonani.

The Bridge

Fysiikkapuzzle alkoi ja eteni kolmen ensimmäisen kenttäsetin verran oikein kivasti mutta sitten jäin jumiin neloskappaleessa kun en saanut rinnakkaisten universumien painovoimia väännettyä silmukassa niin että olisin päässyt enää eteenpäin ':D

Guacamelee! Gold edition

Jo nimen perusteella tiesin että Guacamelee jäisi todennäköisesti kesken, samoin kuin Teslagrad ja jokunen muu tuoreehko 2d-peli. Pelihän oli nätti kuin mikä ja musiikki toimivaa. Jaksoin mättää välipääkkäri- ja monivaiheisia areenataisteluita vähän pidemmälle kuin olin kuvitellutkaan, koska tämä oli niitä lukuunottamatta oikein kivaa pätkittävää. Laskin deckin käsistäni kun päädyin taas yhteen monivaiheiseen mättökisaan jossa olisi pitänyt opetella liikkeet ja kuviot ulkoa päästäkseen eteenpäin. Tuo rupesi tuntumaan työltä ja luovutin suosiolla, mikä oli harmi koska muuten tykkäsin Guacameleestä kovasti.

Dark Forces remaster

Heti neljää peliä myöhemmin nappasin jotain nopeasti läpipelattavaa ja muistin ensimmäisen Dark Forcesin uusioversion vaikka pelasin alkuperäisen vasta muutama vuosi sitten läpi. Kartat olivat ihan yhtä sekavan sokkeloisia ja epämääräisiä kuin muistinkin. Hauskaa oli silti.

Työjono

Sain hädintuskin aloitettua Projektiassistentti I:n pyytämän lentokoneen pykäämisen ennen kesälomaa mutta huolestuin ehkä turhaan. 1:144 -skaalan malli ei syönyt aikaa kovin paljoa. Esikoisen maalausinto oli sitten taas jotain ihan muuta (TM) jos ennakointinäkökulmasta koetti katsella.

Airbus A320

Viidestäkymmenestä osasta valtaosa kului laskutelineisiin ja moottoreihin. Isoin jännitys tässä tuli siitä miten hyvin nuo asettuisivat kohdilleen ja miten paljon säädettävää jäisi. Oleellista oli kuitenkin se mitä taiteilija itse halusi maalattavaksi.

Tulevaisuus

Mietiskelin Hummelia viimeistellessäni ääneen, että kokeilisin ensimmäistä kertaa isompaa lentokonetta ja kun kerran olin jo siivissä kiinni tuon Airbusin kanssa niin kai sitä seuraavaksi voisi niiden kanssa jatkaa. Vähänhän se huoletti, kun olen maamönkijätyyppi niin lukuisat virheeni näkyisivät taatusti tämmöisessä vekottimessa aivan liian paljon selvemmin...

Puolivälissä kolmeakymmentä

 

Murrosiän aallonharjalla

Vanha pieru muisteli viisitoistavuotista eli peruskoulun ysiluokkalaista itseään vauhdissa: tätä näkymää pilkattiin kavereiden kanssa niiden luona, joilla oli perheen tietokoneessa ysivitonen. Vähän niinkuin ie:llä tai edgellä ensimmäinen ja ainoa tehtävä oli ladata joku oikea selain, wintöötistä piti ihan ensimmäisenä poistua, että sai tehtyä jotain fiksua.

Jotkin asiat eivät ole muuttuneet oikeastaan ollenkaan tässä parin vuosikymmenen aikana, Windows-inhoni on ollut yksi vakioista :D Projektimutinat sisaruksensa kanssa eivät ehkä ole olleet ihan yhtä rasittavia kuin mitä itse olin tässä iässä, toivoisin ainakin että oma ulosantini olisi kehittynyt ainakin vähän tässä viidessätoista vuodessa.

Harvinaisuus nykymutinoissa: Panzerkampfwagen

Tieto-Nikkarin hyllystä puolivahingossa mukaan tarttunut Border Modelin Panzer IV Ausf. F2 oli todella mainio setti, ja kuten sitä rakentaessani kehuin, Panzerwek Designin ketjut olivat loistavat ja halusin semmoiset seuraavaankin vaunumalliini. Kunhan keksisin, mikä se sitten puolestaan olisi ja saisin sitten vielä ostettua ja aloitettua kasaamisen.

Legoja

Ostin Lego-Bumblebeen lähinnä tukeakseni Transformers-sarjan tekeleitä jatkotoiveiden kanssa, en niinkään hahmon itsensä takia. Hauska setti ja tuki lapsuusmuistojani, tämäkin oli noin tsiljardi kertaa viilemäpi kuin se kirpparilta löytämäni kamppeeton G1-Bumblebee.

Syksyinen isänpäivä toi illan verran lisärakennettavaa. Executor oli myös upea ja jopa mahtui johonkin, toisin kuin laatikossaan elelevä ja toisenlaista maailmaa odotteleva iso ISD.

Soundwave tuli tilattavaksi 1.8. ja minähän pistin sen samana aamuna heti tilaukseen. Huonomminkin olisi voinut ensimmäisen lomanjälkeisen työpäivänsä aloittaa. Odottamisesta se ei tehnyt yhtään sen kivempaa. Onneksi Soundwave toimitettiin aikalailla heti työpäivän päätteeksi, joten pääsin rakentamaan samana iltana.

 

Raketinheitindioraama

Dioraamoja en ole liiemmin tehnyt. Ei minulla ollut yleisesti ajatellen materiaaleja, työkaluja tai ideoita - tiloista puhumattakaan - kasailla dioraamoja erilaisille rakennelmilleni. Ehkä nuo lennokkialustat kuten Focke-Wulffin nurtsi Kübelwageneineen, Fulcrumin kärsinyt neukkubetonikenttä ja Flankerin lentoasentoteline olivat ennemminkin vinjettejä, vaikka ero näiden kahden termin välillä olikin aika häilyvä. Tämä kyhäelmä oli ensimmäinen aikoihin, joka tuntui siltä että se oikeuttaisi ns. hienomman nimikkeen.

Kollegoiden yllyttämänä minä tuohon hommaan lähdin, mutta myönsin kyllä etten tarvinnut kovin paljoa tökkimistä aloittaakseni. Amatööriyteni kyllä näkyi siellä sun täällä, mutta pääasia oli se, että tuo oli kivaa ja olin pääsääntöisesti tosi tyytyväinen aikasyöppöön tekeleeseeni.

Mechejä

Näitä muovinappuloita sainkin sitten maalattua aika kivalla tahdilla. Viisi eri settiä, viisitoista kokonaan alusta loppuun ja viidestä uusiomaalasin vain ohjaamot, energialinssit ja hyppyraketit.

Ghost Bear

Kaksi viimeistä Sakaraa Delta-Galaksiin, Stormcrow ja Viper:

Jade Falcon

Operation:REVIVAL -Tähden uudelleenmaalaus eli Executioner, Puma, Timber Wolf, Nova, Mongrel. Piristi jotensakin ärsyttävää päivää huomattavasti.

 

Raskaampaa lisärautaa muuten vaan: Warhawk, Turkina, Ebon Jaguar.

 

 

Blood Spirit

Ryhmäkuva puuttui, asesisarhengen ilmentymästä sen käytännön vastakohdaksi päätyneen Klaanin viisikko sen tarkemmin määrittelemättömästä Alfa-Galaksin yksiköstä: Mist Lynx, Kit Fox, Stormcrow, Ice Ferret, Shadow Cat.

Jade Wolf

Kakkoslinjan Klaanitekniikan BattleMechejä lyhytikäiseen Klaaniin [ylösalaisena N-juoksuna takavasemmalta etuoikealle]: Marauder IIC, Warhammer IIC, Stone Rhino, Hunchback IIC, Supernova.

Työjono

Digikaman lisäksi jonossa oli vielä Klaanipaketista jokunen nappula ja sitten oli se huhtikuun alussa vihdoin viimein toimitettu Mercenaries-kickstarttilaatikko. BT-jonoa riitti siis minun tahdillani helposti joksikin vuodeksi. Entisiäkin on työstetty useamman vuoden ajan, joten ennakko-odotus oli se että menisi vuosia ennen kuin olisin näiden kanssa valmis.

BTTracker

Päivittelin seurantakalikkaani jatkuvalla syötöllä, tai aina kun huomasin jonkin alkuperäisen ratkaisun olevan liian kankea keskellä kaikkea muuta. Päätin kirjoittaa siitä oman lätinänsä jossain välissä, vaikkei se oikeastaan voisi edes kiinnostaa ketään muuta. Olinpahan siitä itse hyvilläni, vaikka fiksumpi ja aikaansa eri tavoin priorisoiva olisi ennemmin ja kätevämmin tehnyt jonkun superyksinkertaisen tietokantamallin ja sille kälin.

Ilmavoimaa

Vaikka en ole ollut mikään lentokoneiden fani, vallankaan minkään modernimman, olin silti enemän kuin riemuissani kun pukki toi F-15 -mallin ja sain sen jopa aloitettua ennen seuraavaa joulua! Tieteen nimessä voisi olla hauskaa hommata ne kaksi muuta F-15:ttä eri valmistajilta ihan vain vertailua varten.

Pelimaailma

Steam Deck sai vuoden aikana pyörittää koko Doom-settiä (alkuperäisen ostaneelle se päivittyi DOOM + DOOM II:ksi missä tuli mukana myös Final Doom, Master Levels, Sigil ja pari muuta) alusta loppuun; Duke Nukem 3d:n neljä episodia, joista se neljäs oli itselleni ihan uusi; vähän lisää Mechwarrior 5: Mercenariesia joka jäi jossain välissä taas jumiin todennäköisesti modieni takia joten lopetin tykkänään kun kampanjaa ei päässyt pidemmälle; palasin taas lopputalvesta Factorio v2:n pariin.

Factoriossa rupesin jostain tyhmästä syystä tahkoamaan Lazy Bastard -tavoitetta eli rakentaisin minimimäärän (max 111 entiteettiä) mitään käsin ja aivan kaiken muun assemblereilla eli rakennuskoneilla. Main busin tai materiaaliväylän (kahdeksan metallilevyille, kahdeksan kuparilevyille, kaksi teräspalkeille, yksi kivi/tiili, yksi hiili, neljä ykköstason piirisarjoille, neljä varattua linjaa tuleville tuotteille) kasaaminen ja aloittaminen oli melkoista aikasyöppöilyä kun piti säätää ja tunkata kaiken aikaa, mutta ainakin spagetti pysyi kutakuinkin kurissa, jos ei katsonut ahtaaseen paikkaan alussa tungettua sulattamoaluetta, jonka refaktorointi siistihköiksi syöttö-purkulinjoiksi vei viikon illat. 

Siinäkin kävi hauskasti niin, että kuudentoista sulattamolinjan robottikäsien sekä niiden naapurissa hyrskyttävien parikymmenen ydinsentrifugin sähkönkulutus veti kuusi höyrypannusettiäni piippuun. Niitä piti sitten laajennella huomattavasti, kunnes sain atomipannunelikon rakennettua ja siirrettyä seuraavan sähköntuottohuoleni hamaan tulevaisuuteen. Automaattitehtaan kauneus oli siinä että isommatkin palikat rakentuivat hissukseen valmiiksi, näin myös fissioreaktorit lämmönvaihtimineen ja turbiineineen.

Aika pian huomasin, että väyläni alkoi leveydestään (24 hihnaa) huolimatta ihan liian kapeana, levensin sitä neljällä lisäkaistalla (2 punaisille piirisarjoille, 1 sinisille CPU-korteille ja 1 rikille) ja koetin saada putkilinjat vielä sovitettua johonkin, jotta saisin voiteluaineen vietyä sinisten kuljettimien alitehtaaseen ja sähkömoottorilinjoille. Seuraavassa pelissä aloittaisin vielä paremmalla suunnitelmalla ja kahdeksalla lisälinjalla tämänkertaisesta heti alusta lähtien, koska jouduin leventämään materiaaliväylääni useamman kerran. Pyöreä 32 saisi kelvata jo jonkun aikaa.

Sain silti rakettitehtaani pystyyn ja laukomaan raketteja satelliitteineen rauhalliseen tahtiin, vain noin 103 palikkaa omin käsin rakentaneena. Normipeliin verrattuna ainoa ero oli se, että ihan alku vei huomattavasti enemmän aikaa, koska materiaalia piti kärrätä eestaas ja vähiä rakennusvempeleitä piti pitää kädestä kunnes kriittinen massa oli saatu pystyyn.

Cyberpunk 2077 oli pudonnut mielenkiintolistallani pohjalle, koska en suuremmin välittänyt yksi-ilmeisen Reevesin mukanaolosta isossa roolissa. Pääsin ärsytyksestäni yli näiden ~5 julkaisunjälkeisen vuoden aikana eikä Steam Deck -tuki haitannut, niin hommasin jostain kevätmyyntikuviosta äärimmäisen version DLC:eineen päivineen.

Hahmonluonti söi tietysti ensimmäisen pelisession melkein kokonaan, kuten tyypillistä oli, enkä kiirehtinyt muutenkaan uudessa maailmassa. Ykkösnäytös nomad-taustalla aloitettuna söi reilun viikon illat eli kymmenisen tuntia ja sitten vasta päästiinkin tutoriaaliosuudesta ohi oikeasti avoimeen maailmaan. Edellinen edes suunnilleen tämänhenkinen pelini oli Fallout 4 (311,5h yhteen mutta melko ahkeraan läpipeluukertaan 9 vuotta sitten), joten vertailukohtia ei ollut paljoa.

Juhannusviikkoon mennessä olin pelannut päätarinaa tasan yhden kahvilatapaamisen verran eteenpäin, sitten jäin perinteikkäästi jauhamaan sivutehtäviä sun muita peräti niin innokkaasti, että sain katu-uskottavuuden tappiin ihan vahingossa. Olin suorittanut kaikki nakit, sivukeikat ja poliisitehtävät keskustassa ja jatkoin hyvällä vauhdilla heti eteläisen kaupunginosan (Heywood) vastaavissa, mistä jatkoin vähän siten miten sattuu vielä etelämmäs (Pacifica) ja koilliseen (Westbrook) tekemään irtotehtäviä ja huristelemaan ympäri maisemia.

Heinäkuiseen kesälomaan mennessä olin tärvännyt ihan hyvän määrän aikaa tohellukseen ympäri ämpäri, enkä ollut vieläkään jatkanut pääjuonta eteenpäin. Olinkohan edes ollut lähellä sitä aitaa mihin piti mennä nojailemaan? Tuskin.

Loman lopun ja tämän 'mutinoitten syntymäpäivän välissä sain putsattua myös Westbrookin, Watsonin, Santo Domingon, Heywoodin sekä Badlandsin tyhjäksi sivutehtävistä. Kävin minä ajamassa sitä Takemuran tehtävääkin peräti yhden pykälän eteenpäin jossain välissä ja jätin äijän sitten odottelemaan parempia aikoja eli käytännössä juuri päättynyttä viikonloppua kun olin saanut melkeinpä kaiken aukinaisen ja mieleen tulleen suoritettua. Sain sitten aloitettua sekä Judyn että Panamin tehtävänalut, mihin ne sitten veivätkään.

Doom-tarinageneraattorini ja pygame-peliprojektini ovat olleet tauolla monta monituista vuotta, vaikka säädinkin tarinageneraattoriani vähäsen tuossa kuluneen vuoden aikana mutten mitenkään niin että siitä olisi mitään ihmeempää kerrottavaa. Jossain välissä pitäisi istua ja käydä satunnaisgeneroitavat tekstit läpi ja jatkaa sitten säätämään jotain kiehtovampaa. 

14. vuosi

Uusien asioiden testailun vuosi

Kulunut vuosi on tosiaan ollut kaikenlaisen uuden testailun esimerkki. Pääsin alkuun öljyväreillä pelleilyn kanssa, rohkenin kokeilla linssiefektejä, ja jopa hyppyrakettien suuttimia. OSL ja NMM ovat sentään vielä pysyneet poissa työpöydältäni, mutta ne nyt olisivat muutenkin ehkä enemmän kotonaan enemmän fantasiateemaisissa maalailuissa.

https://deathgenerator.com/#mi1

Öljymaalit

Kyllä vain, kehuin öljymaalien kanssa puljaamista jo vuosi sitten, nyt vuotta myöhemmin ne tuntuivat istahtaneen mukavasti projektiprosesseihini. Tietysti niiden kanssa oli vielä kosolti opeteltavaa, enkä käyttänyt niitä kovin erikoisesti, mutta tilaa oli.

Linssit

Tämän touhun aloitin innokkaasti Raskaan Tähteni lukuisten kuolemansädettimien kohdistuslinssien kanssa ja jatkoin siitä riemastuneena Morgan Kellin Archerissa ja tietysti myös Doomguy Urbien ja Grendel A:n kanssa. Hulluna hetkenäni kokeilin myös harmaasävyistä linssiefektiä miinanpurku-T-34:ni valonheittimen pinnassa. 

Koristeena tämä oli häkellyttävästi kivempaa ja toimivampaa kuin olin ikinä uskaltanut kuvitella. Oma vaatimustasoni oli tietysti vähän matalampi kuin kovan luokan maalareilla, mutta olin itse tyytyväinen.

Ei-aselinssejä, kuten vaikka etäisyysmittareita, kameroita, tiesmitälie varten olevia linssejä varten piti vielä keksiä joku väri. En halunnut niiden sekoittuvan pikavilkaisulla S/M/L-laserien tai PPC:iden linsseihin. T-34:n lampussa käyttämäni harmaa olisi muuten hyvä, mutta se ei taas juuri erottuisi todennäköisistä harmaista alueista 'Mechien pinnoissa. Tai ehkä erottuisi, kokeilemallahan sekin selviäisi.

Chippaus tai naarmut

Itsetehtyä naarmuttelua uskalsin kokeilla neukkuvaununi pinnassa, kun miinanpurkaja innosti teemana julmempiin kolhuihin ja sen sellaisiin. Tämäkin oli mielettömän kivaa ja jopa rentouttavaa touhua, isoin ongelma oli koettaa pitää innostuminen rajoissa niin, ettei lopputulos näyttäisi meteorisateessa kulkeneelta.

Satuinpa lukemaan / kuuntelemaan / katsomaan jonkun muun mallarin juttuja ja hän kehui aina tekevänsä kehämäisiä runtuja vaunun yläpintaan, tornin alle kuvastamaan alle tai väliinjääneitä kiviä tai muita marsuja. Koin tämän validoivan oman ideani, ettei se voinut ihan kelvoton olla kun joku muukin kehui ääneen tekevänsä samaa.

Pinnanmuotojen tunkkaus

Tämä nyt sattui olemaan juuri äsken testattavana, joten tässä välissä sen käyttäytymistä maalin kanssa ei vielä ollut todennettu. Ensifiilis tästä oli se, että pelkkä pensselillä töpöttely saattaisi riittää omiin normaaleihin tarpeisiini. Kakkosvaiheessa tuo nopeasti kuivuva kitti kuivui aivan liian nopeasti, joten sen kanssa työskentely ei ollut turhan luottamusta herättävää. Ehkä kokeilisin ohennetun pakkelin menetelmää jollain toisella (ja tuoreemmalla) kitillä ennen kuin tuomitsisin metodin itselleni kelvottomaksi.

Maalipinta tietysti kertoisi paljon enemmän prosessin toimivuudesta kuin paljas muovi. Tulevaisuutta ei tietenkään voinut tietää etukäteen, mutta tässä vaiheessa uskoin että olisin tämän suhteen hieman viisaampi mutinoitten 15-vuotispäivänä.