Referenssikuvapäiväretki

Parolan Panssarimuseo

Kesäpuolella 2023 Panssarimuseossa oli erikoisnäyttelykappaleena Kuningastiikeri, joka oli lainassa Bovingtonin museosta. Koetin kysellä paria kaveria erikseen mukaan mutta kenenkään aikatauluihin ei sattunut sopimaan samaan aikaan kuin itselleni. Lähdin sitten keskenäni päiväretkelle kun myöskään Projektiassistentteja I tai II, saati sitten puolisoani ei kiinnostanut lähteä ihmettelemään isoja rautamöykkyjä koneöljyltä haisevassa hallissa.

Pöristelin sitten yhtenä elokuisena lauantaiaamuna Parolaan ja parkkishan oli ihan tukossa heti aamusta ja eka halli, jossa vaunu pönötti, oli aikalailla täynnä. Olin roudannut DSLR-kameran mukaan, enkä napsinut kännykkäkameralla kuin muutaman hassun kuvan yleisiä referenssejä varten, koska mitäs muuta varten minä tuota isoa vempelettä kannoin?

Kuvien kanssa kävi sitten niin pöljästi, että siirsin ne koneelle mutta jumitin varmuuskopioiden ottamisen kanssa liian pitkään ja käyttispäivityksen yhteydessä myös datalevyni meni ympäri kuvineen päivineen. Ihan hippasen harmitti, retkikuvani kun olivat ainoat joita ei oltu vainoharhaisesti kopsattu muuallekin talteen.

Panzerkampfwagen Tiger Ausf. B

Näytillä oli siis Henschelin toinen prototyyyppi, testirunko 2 eli Versuchs-Fahrgestell No. V2, vanhemmalla tornilla. Vaunussa ei ollut juuri mitään ylimääräisiä hörhelöitä kiinni, kuten helmalevyjä, mutaläppiä, työkaluja tai isompia osia pakoputkistakaan. Sanattomaksi tämä mörökölli silti veti ja se oli jotenkin mielettömän hupaisa, kun ykköshallissa se oli nurkittain kottikärryn kokoisen koneen vieressä (Vickers-Armstrongin tanketti).

Ainoa mihinkään talteenjäänyt kuvani isoimmasta kissasta:

ô_õ

Oleellista oli se, että ehdin ihmetellä tuota paljain silmin ihan kunnolla ja äimistellä vaunun järkyttävää kokoluokkaa eri kuvakulmista. Pelkät vetopyörät olivat melkein torsoni kokoiset ja varmaan painavammat. Vaikuttava laitos kaikenkaikkiaan. Nyt kun löytäisin joskus tieni oikean Tiikerin viereen, Pantterikin olisi jees.

T-34/76 "Sotka", Ps 231-1

Näpsin näitä T-34 -kuvia referensseiksi aikalailla hyvään aikaan kun miinanpurkuvaununi ei ollut vielä työn alla, mutta tiesin että kävisin siihen käsiksi piakkoin. Intoilin kaikkein eniten ketjujen kulumisjäljistä ja missä mikäkin näytti mitenkin kuluneelta.

StuG III Ausf. G, Ps 531-45

Neukkuvaunuja enemmän tiesin tarvitsevani (ja kaipaavani) sakemannivaunuista erilaisia yksityiskohtia. Telakoneiston kulumia nyt varsinkin hyödytti aina ihmetellä. Jos olisin vahvasti syvällä näissä, koettaisin myös tunnistaa mikä ketjutyyppi oli kyseessä, mutta en minä niistä niin paljoa tiennyt sanoa.

Siltä varalta, että joskus päätyisin kasaamaan sisätilallisia vaunuja ja erityisesti Sturmeja niin Lärkan kuvatuskokoelman linkki olisi varmaan hyvä pistää talteen: http://www.andreaslarka.net/ps531045/ps531045.html

Tunkkiblokki oli hämmentävästi ehkä siitä hyödyllisimmästä päästä yksityiskohtia, jotka hoksasin taltioida. Minä olin ainakin vuosikausia noiden palojen kanssa ihan tutkalla kun en tiennyt paremmin.

57 ITPSV SU 57-2, Ps 461-nn

Sergei telaketjuilla tarjosi tässä välissä minulle lähinnä kivoja yksityiskohtia elämäänähneistä telaketjuista, vetokaapelisilmukoista tulevia naarmutusvouhotuksia varten, sekä yleistä metsän tarjoamaa putua eri jemmoihin.

Panzer IV Ausf. J, Ps 221-nn

J-mallin Panzer IV:stä en napsinut referenssikuvia sen ihmeemmin kun se oli yksilönä jo niin ruosteinen, etten minä koettaisi itse semmoista toteuttaa. Tuo suujarrun sisäpuoli oli se, mikä kiinnosti tulevia projekteja varten.

Neukkuvaunun ketjut

Nämä kuvat ketjuista otin oikeastaan vain ja ainoastaan sen takia että niistä näki tosi näppärästi, miten ketjujen kulutuspinnat heijastivat valoa ja miten tuo paljas metalli näkyi eri kuvakulmissa. Pyörin puhelimeni ja kameran kanssa varmaan ihan hölmön näköisenä kun koetin saada eri asennoissa haluamani efektin talteen.

Kaikenkaikkiaan retkeni kuvasato olisi voinut olla surkeampikin, nämä pikaiset "helpompi tarkistaa puhelimen ruudulta kuin erikseen tietokoneelta" -otokset pelastivat sentään jotain kun isot kuvat menivät. Tästäkin oli jo kuukausikaupalla aikaa mutta edelleen harmitti.

Dekki ja järjestelmäshokin uusioversio

Steam Deck 256 GB

Steamin jossain kevätalennuskierroksessa oli mukana myös Steam Deckin eri versiot. Kyselin vanhalta kaveriltani, joka oli hommannut laitteen jo aiemmin, mitä mieltä hän oli laitteesta ja miten masiina oli toiminut. Kai se oli jo itselleni aikalailla selvää jo tässä vaiheessa, että olin tilaamassa itselleni yhden, kunhan vain vahvistin hinkuani.

Laite

Posti kuljetti laitteen aika ripeästi (tai sitten olin niin kiireinen, etten huomannut kauanko tilauksen ja toimituksen välissä olikaan aikaa) heti huhtikuun alussa. Ilahduin siitä, että laite tuli omassa kuljetuskotelossaan enkä joutunut arpomaan, että mihin ihmeeseen sen säilöisin turvallisesti.

Fyysisenä laitteena tuo oli jonkun verran Nintendo Switchiä kookkaampi ja painavampi. Kuvasta ei näkynyt se, että tuon takapuolella oli kaksien R/L-liipasimien lisäksi vielä samanlaiset molemminpuoleiset tuplanappulat kuin Steam Controllerissa (pidin siitä ohjaimena, en vain ole pelannut pahemmin pelejä joihin se sopisi näppishiirikomboa paremmin).

Testailua

Näiden parin kuukauden aikana en ole käyttänyt kamalan paljon aikaa uuden leluni testaamiseen, mutta vähän nyt kumminkin. Secret Agent HD:stä taisin pelata tällä kolme episodia ja pöytäkoneella vain ensimmäisen. Noidassa taikasauvan tähtääminen oli vähän opettelua vaativaa, mutta muutaman pelisession aikana pääsin kyllä luotettavasti jääluolastoon asti. Tai olen päässyt sinen ihan yhtä luotettavasti kuin pöytäkoneellakin...

Pöytäkoneeni oli tässä vaiheessa sisukaluineen muistaakseni jo ainakin kahdeksanvuotias, ja vasta nyt olin päätynyt tilanteeseen, jossa se ei enää pyörittänyt uudempia pelejä joita olisin kiinnostunut pelaamaan. Kaipa maailmassa oli sen miljoona asiaa, joihin se ei olisi aikoihin riittänyt, mutta eivät ne olleet minun silmiini osuneet. Nyt voisin taas ihmetellä vähän uudempia tuotoksia riippuen ihan siitä, toimisivatko ne tällaisella konsoliohjauksella. Kosketusnäyttö oli kyllä toimiva, vaikken vielä sitä pahemmin ollut tarvinnutkaan. Samoin en ollut vielä lähtenyt tunkkaamaan ja kustomoimaan GNU/Linux-puolelle mitään, kiire kun ei ole ollut.

System Shock remake

Tässä kesäkuun alussa sähköpostitulva herätti minut siihen, että ihan äsken eli kesällä 2016 tukemani Kickstarter-projekti (System Shock remake) oli pullauttanut tuotoksensa ulos. Tekijöiden alkuperäinen arvaus pelin toimitusajasta oli ollut kevyesti optimistisehko 2017, mikä on tietenkin vuosien saatossa aiheuttanut tietyssä osassa ihmiskuntaa näppisraivareita. Minä olin tyytyväinen siihen, että nyt se tuli ja pääsin testaamaan kolmenkympin peliä, ei minulta ollut tekeminen päässyt odotellessa loppumaan.

Melkein unohdin, että tähänhän sisältyi myös jokunen vuosi sitten Steamiin tullut System Shock: Enhanced Edition, jonka räpelsin läpi kun en joskus 1994, 1995 saanut pelistä kunnolla otetta vaikka ostinkin kehujen perusteella SVGA cd-rom -version ja kaikkea. Kai se oli vain liian erilainen Doomia fanittavalle pikku-ISD:lle, en enää muistanut näin monen vuoden takaa. Toinen aika todennäköinen vaihtoehto oli se, että senaikainen 486SX/66/4 (myöhemmin /8 ja sitten vielä /16) ei vain pyörittänyt järjestelmäshokkia kunnolla. 

Oli miten oli, en aikoinaan pelannut originaalia System Shockia juuri ollenkaan ja modernimmalla koneella EE-versio aiheutti vähän päänsärkyä. Paikat olivat pääsääntöisesti jotenkin mielessä ja tarina oli tuttu, mutta se tuskin olisi mitenkään pelielämystäni haittaava asia, veikkaisin entisen kollegani Matin – joka osasi varmaan jokaisen pikselin ulkoa vanhastaan – olevan vielä enemmän innoissaan tästä kuin minä.

 

Tähän mennessä olen seikkaillut Citadel-aseman ensimmäisissä kerroksissa parin viikon iltoina. Olen saanut jatkuvasti selkääni, joten aika naurettava osa ajasta on mennyt lääkärinpöydälle takaisintaapertamisessa ja latauspisteillä juoksemisessa. Silti olen edistynyt, lääkintäkerroksesta siirryin huoltokerrokseen ja sieltä vielä alas reaktoritasolle. Jokunen käytävänpätkä on jäänyt käymättä kokonaan kun jo oven avaaminen on saanut hakkerin kakomaan ja radioaktiivisuusvauriota on saanut sulatella pitkään, joten olen vältellyt noita ihan senkin takia. Ehkei tarvitsisi, sillä ei sen isotoopinkana hakeminen säteilevästä kammiosta niin kamalasti antanut vahinkoa kun sinne meni täysissä voimissaan.

Kyborgoidut entiset ihmisparat ovat olleet karmeita ja niistä on saanut piestyä paloja irti kuten jo ikivanhassa Soldier of Fortunessa. Tavalliset ja muutama eliittikyborgi ovat olleet kovia höpisemään koheltaessaan ympäri käytäviä, joten harvoin ne ovat päässeet yllättämään.

Jokunen kommentoija on sanonut, että "tältä se alkuperäinen näytti muistoissasi" mikä ei ollut ihan oikein kun muistoni ovat aika tuoreesti SS:EE:stä eivätkä kohta kolmenkymmenen vuoden takaa. Mutta kuvaava tuo sitaatti kyllä oli, nyt eri nurkat olivat ainakin minusta helpommin tunnistettavissa, originaalissa tuntui olevan vielä helpompaa eksyä ties mihin ja olla tunnistamatta sitä mikä kulmikas käytävä tämä nyt olikaan.

Zeldalandiassa

Breath of the Wild

Melkein kaksi vuotta sitten höpötin, että olin aloittanut Projektiassistenttien kanssa BotW:n pelaamisen alkuvuodesta, löytänyt kaksi Divine Beastia, jättänyt ne omaan arvoonsa ja jatkanut maailman tutkimista. Peluuttelin puolisatunnaisesti kaiken muun seassa, joten vuosi sitten pääsin siihen tilaan, että rohkenin vihdoin käydä katsomassa ensimmäistä välipääkkäriä, kun olin saanut kaikki kartat auki ja jokaisen Divine Beastin löydettyä.

Sotanorsu Vah Ruta

Satuin haahuilemaan Zora-alueella, joten taapersin tekojärven rannalle prinssi Sidonia tapaamaan. Siitä käytiin sotanorsun kimppuun ja yhteen pelin neljästä luolastosta. Rutan sisällä piti ensin löytää karttahuone, jotta sain ohjata vekottimen kärsää ja vesisuihkua. Sitten piti etsiä ja aktivoida kaikki neljä kontrollipistettä, jotta keskusohjaamon saisi puhdistettua pahuudesta. Perusvihollisia ei ollut yhtään, vain kummallisia pahuuden silmiä, jotka sai pommitettua tai jouskaroitua hengiltä ja samalla siivottua punaista pahuusmömmöä pois tieltä. 

 

Kun olin kerännyt kaikki aarteet, palasin ohjauspaneelille, josta sangen yllättäen purkautui välipääkkäri Waterblight Ganon. Tappelu ötön kanssa oli kaksivaiheinen, tusinan kuoleman jälkeen ja hikisin käsin selviydyin voittajana. Se oli vähemmän turhauttavaa kuin olin kuvitellutkaan.

Kun Vah Ruta oli vapautettu, Zora-alueen loputon sade loppui viimein, joten mestoilla pystyi vihdoin kiipeilemään. Ruta könysi vuorelle ja sytytti maalinhakulasersäteen keskelle Hyrulen linnaa. Zora-kuninkaan kanssa jutellessa sain palkkioksi jonkun ihmekeihään, mutta parempi oli passiivinen prinessan siunaus -skilli, joka herätti henkiin viikatteen viuhahtaessa. Palautumisaika taisi olla vartin luokkaa, mikä ei ollut ongelma kuin näissä isommissa tappeluissa, oletin etukäteen.

Robottilintu Vah Medoh

Itseäni täynnä hiihdin Rito-alueelle ja toista sotakonetta pysäyttämään. Taas minun piti todistaa kykyni, jotta joku suostui viemään minut masiinan luo. Ilmassa käytävä taistelu oli aika simppeli, vapaapudotusta sai hallittua riippuliitimen taktisella käytöllä ja linnusta piti ampua palleroita rikki pomminuolilla. Sitten pääsinkin laitteeseen sisään ja karttahuonetta etsimään. Kartan aukomalla sain ohjata Vah Medoh'n kallistusta ja keikuttelemalla sai selvitettyä pulmapähkinöitä ja taas käpisteltyä ohjauskonsoleita.

 Pääkonsolista pörähti taas pahuuden ruumiillistuma, joka tällä kertaa lenteli ja kehitteli pieniä pyörremyrskyjä. Nyt kun ei tarvinnut uiskennella vaan väistely- ja ammuskelutilaa oli vaikka muille jakaa, pahiksen (kaksivaiheinen) pätkintä oli paljon edellistä helpompaa.

 

Sotakonetta aiemmin ohjannut sankari Revali oli hänkin kummituksena vankina masiinan sisässä. Kiitoksena sain skillin "Revali's Gale" joka antoi käytännössä kolme haluttaessa aktivoitavaa ylöspäin puhaltavaa ilmavirtaa (kaikki käytettyään joutui odottamaan taas vartin että kyky latautui taas), millä sai ohitettua joitain tylsiä kiipeilypätkiä sun muita. Aika kätevä, tuppasin vain yleensä unohtamaan että noinkin voi tehdä.

Salamakameli Vah Naboris

Ennen Gerudo-aavikolle karttatornin avaamista pidempää aikaa viettääkseni seikkailin kuukausitolkulla kaikkialla muualla. Helteinen aavikko ongelmineen ei yksinkertaisesti vain kiinnostanut. Jossain välissä tekeminen rupesi käymään vähiin, joten etsin ympäriltä kaiken muun mahdollisen. Villiintyneen ja hiekkamyrskyjä nostattavan robottikamelin luo päästäkseen piti ensin tietysti suorittaa jokunen tehtävä, ja lähestymistaistelussa AT-AT-henkisen laitteen jalkoja piti ammuskella pomminuolilla samalla kun koetti surffata kilven päällä tarpeeksi lähellä paikallista monarkkia (jolla oli salamasuojahattu päässä). Oli muuten todella ärsyttävää, minkä olisi pitänyt antaa osviittaa siitä mitä tuleman piti.

Kamelin sisällä kuvio oli sama kuin kahdessa aiemmassa: karttahuone salli tynnyrirungon kehien pyörittelyn, jotta alikonsolit sai aktivoitua. Kontrollihuoneen päätietokoneessa lymyili sähköiskupahis ja voi hyvää päivää miten ärsyttävää sen kanssa nahistelu olikaan. V-käyrä nousi entisestään kakkosvaiheessa, mitenkäs muutenkaan. Aivan liian monen yrityksen, ruman sanan jälkeen pahis kumminkin repesi liitoksistaan.

Tästäkin sai uuden kyvyn palkkiokseen, Urbosan Raivo oli kolmen peräkkäisen käyttökerran "jaa vahinkoa lähivihollisille"-jekku, joka latautui hissukseen niin kuin nuo muutkin. Muistin käyttää tätä tarkoituksella vain hiekkamatomörön pätkimiseen ja muuten aktivoin sen lähinnä vahingossa.

Gekkorobotti Vah Rudania

Tulivuoressa möyrivä robottilisko jäi viimeiseksi, kun en ollut selvittänyt, miten ja millä kamalla tulivuoren kuumuudessa pysyisi hengissä. Olin käynyt aukomassa yhden laava-altaan keskeltä jonkun pyhätön saadakseni sinne teleporttauspaikan, mutta ei siitä mitään apua ollut. Loppujen lopuksi minun piti käydä ostamassa toiselta puolelta maailmaa joltain kaupustelijalta mausteita, joista sai tehtyä sopivaa eliksiiriä, mikä piti hengissä tarpeeksi pitkään, että sain kerättyä tusinan jotain, josta sain palkaksi kamiinahousut (vai takin?). Loput piti ostaa tulivuoren puolivälissä olevasta Goronien vaatekaupasta.

Hassu juttu, että jäämiekka oli riittävä viilennys aavikon päivällä ja tulimiekka yöllä, mutta mikään muu kuin kamiinareleet (tai tuo eliksiiri) ei auttanut vuorella. No joo. Ratkoin sivutehtäviä alta pois viikkojen ajan, lähdin taas muualle hortoilemaan ja taas vasta kaiken muun tympiessä palasin tänne. Lähestymistaistelu oli hämmentävän yksinkertainen ja helppo, tai sitten odotin jotain vielä Naborista typerryttävämpää.

 

Neljäs ja viimeinen sotakone poikkesi sillä, että nyt koko vehje oli pimeänä sinne siirtyessä. Soihtuleikin jälkeen karttahuone aukesi ja koko Vah Rudaniaa sai keikutella oikealta vasemmalle. Sama tarina, neljäs välipääkkäri oli elementaalisarjassa sangen yllättävästi tulipohjainen. Nyt olin varma, että nämä pellet olivat kerta kerralta sitkeämpiä. Tulimörkö kyykkäsi kuitenkin kohtuullisen vähävaivaisesti, mikä oli sähkömöttiäisen jälkeen vain helpotus.

Neljäs lisäkyky oli Darukin Suojelus, jota en tainnut käyttää kuin vahingossa, kun en päätynyt mihinkään sen ihmeellisempiin mittelöihin. Valtaosan satunnaispahiksista joko pommitin kappaleiksi tai kiersin kaukaa.

Entäs Calamity Ganon?

Toukokuun '23 alkuun mennessä olin saanut setvittyä aivan kaikki löytämäni sivutehtävät ja muut alta pois. Tehtävälokissani oli jäljellä enää "tuhoa Ganon", joten jäljellä olisi enää oikeastaan vain taskujen kokkaaminen täyteen parhaita reseptejä ja nuolivaraston mielipuolinen täyteenostaminen. Ja se kuulosti juuri niin tylsältä pakertamiselta kuin mikä tahansa vastaava, joten en saanut itseäni oikein pakotettua varusteluun.

Sitten jatko-osa tuli ulos.

Tears of the Kingdom

Peli näemmä jatkui melko heti BotW:n perään, intropätkässä megazombi noituu puoli valtakuntaa maantasalta taivaalle, rikkoo supermiekan ja polttaa Linkin käden, Zeldan kadotessa johonkin.

Seikkailu alkoi hissukseen suurelta taivassaarelta, tutoriaaliosuus oli aika samanlainen kuin aiemmassa, eli ykkösalueella juteltiin ohjeet antaville hahmoille, saatiin uudet kyvyt (no muutama niistä ainakin) käyttöön ja leikittiin niillä. Kun saarelta hyppäsi alas kohti Hyrulea, peli vasta alkoi.

Muutaman pelisession jälkeen en ole tehnyt oikeastaan vielä mitään fiksua. Kävin päätehtävää tasan sen verran eteenpäin, että sain keski-hyrylän kartan auki ja Purah-padin (joka oli aiemmassa Sheikah-laatan korvike) sekä riippuliitimen hyppelyä helpottamaan. Huomasin, että kun maassa oleviin reikiin hyppäsi pää edellä, taivassaarten lisäksi täällä oli maanalainen pimeä alue. Pelikartta jakautui siis kolmeen kerrokseen.

Taivaalla seikkailu oli metkaa, saarelta toiselle pääsi rakentelemalla tyhmänkin oloisia laitoksia ("mitäs jos laittaisin raketteja kiinni tuohon leijuvaan kalikkaan ja osoitan ne tuonne ja yhden ylöspäin?") ja mitä nyt mieleen tuli. Eipä tuo kaikkia innostaisi, mutta kuten sanottua, minulle kelpasi. Karkuun pääsi aina hyppäämällä pois ja etsimällä jotain uutta ihmeteltävää.

Maan alla kävin lähinnä aukomassa teleporttauspisteitä aktivoimalla valopuita. Yhdestä paikasta en löytänytkään semmoista, joten lähdin posottamaan kaivosvaunuilla katsomaan, mitä löytyisi. Todella erikoisen matkan päätteeksi löysin edellispelissä maan uumeniin muksitun Yiga-klaanin pomon (ja yllätyksekseni voitinkin ukkelin vaikka aseet meinasivat hajota loppuun). 

Jep, edelleen aseet hajosivat ja se oli ihan yhtä nuivaa kuin aiemminkin. Nyt niitä vain sai väkerrettyä toisenlaisiksi aina halutessaan uuden kyvyn kanssa. Tuommoisessa aidatun alueen välitaistelussa se ei paljoa lämmittänyt, kun areenalla ei ollut lisäromua hajonneita korvaamaan. Tähän mennessä hilpeiin Fuse-aseeni oli kepin nokkaan liimattu liekinheitin - muuten loistava mutta keppi syttyi sekin tuleen ja mahtiaseeni olikin vähemmän hyödyllinen kuin olin kuvitellut.

Kivaa ajanvietettä tämä oli, eiköhän tähänkin parikolme vuotta uppoaisi tällä tahdilla :D

Työjonolisäys

Yllätystuliaismalli

Viattomien suojelemiseksi olen jättänyt kuvauksesta yksityiskohtia pois 😅

Työkaverini törmäsi joku viikko sitten huomiotaherättäneeseen malliin ja mietti että minä intoilin näistä kovasti. Hämmentävästi hän nappasi sen ja maalisetin tuomisiksi.

Miinanraivauslisäosat ovat aina olleet todella hämmentävän näköisiä laitoksia, olin siis aika utelias näkemään, millainen tästä tulisi. Huomasin kansitaidetta katsellessani miettiväni, miten raivauskalikan voisi kuvitella rakentavansa ja maalaavansa siisteimmin.

Kun nyt saisin tuon Jagdpanzer IV:n ensin valmiiksi, tekisin jotain nopeaa vaihtelun vuoksi, ennen neuvostovaunuun siirtymistäni. Zvezdan maalit olivat ymmärtääkseni myös vesiliukoisia, joten nekin saisi ehkä ruiskittua mallin pintaan.