Valmista: projekti I/13

Tadaa!

Vuoden ensimmäinen malliprojekti on nyt valmis. Touhuun upposi tasan viisi kuukautta, kun näpsin viimeiset lopetusotokset eilen. Raportointi jäi sattuneesta syystä tälle seuraavalle päivälle. Projektirutinoitten kunniakkaiden perinteiden mukaisesti työtahti on ollut ihan mitä sattuu ja aivan kaikki on vaikuttanut siihen, aina säästä lähtien.

Mitään kovinkaan oleellista en keksi sanoa tähän väliin. Olen lähinnä tyytyväinen siihen, että tekele on valmis ja lopputulokseenkin olen ihan suopeasti suhtautuva. Parantamisen varaa on aina, joten en jää märehtimään tätä sen enempää. Olen itse asiassa sen verran tyytyväinen, että atkossa saatan harkita lisää lentäviä vekottimia samassa skaalassa ihan vaihtelunkin vuoksi. Jos hullummaksi tulen, aiheena voisi olla jotain moderniakin.

Kuvasatoa

Tässä nippu kuvia hätäisesti aanelosista kyhätyllä taustajemmalla. Kaikkia jouduin oikaisemaan, kiitos ultrainnokkaan valokuvausassistentin, jonka kanssa tripodin käsittelystä keskustellessani huomasin yhden jalan härpäkkeen liikahtaneen irti paikaltaan...

Loppulitkut

Päätöksenteko

Kuten tunnettua, olin miettinyt koneen litkuttelua jo jonkun aikaa. Eiliseen asti mielialani oli "näh, menee vaan pilalle", mutta kun mallin pinnan tuijottelu johti siihen, että epätarkoiksi menneet paneelien rajat rupesivat ärsyttämään aina vain enemmän, mieleni muuttui ratkaisevasti.

Pintain pesu

Kaivoin Citadelin Devlan Mudin esiin ja räimin sillä koko rakkineen ympäri pitkittäissuntaisin vedoin. Toivottuna lopputuloksena oli, samoin kuin alustan kanssa, sateenpieksemä look. Tuostahan sen näkee:

Mitä vielä?

Loppu on käsillä. Mietin vielä, että mustaisin (Badab Blackillä) tuota konetykin suuaukkoa ennen lopetusjulistusta. Siinä se. Vihdoin viimein.

Jo riittää

Sisäkkäistähtien tuike

Teipin kanssa soheltamisen (tai aiemmin kommenteissa mainitun ohuen punakynän ostamisen) asemesta nappasin pienen, ohuen muovirimpulan kätösiini. Kaikki tietävät nuo vaatteissa olevien lirpakkeiden kiinnityspalikat, oletan? Sellaisen dippasin punamaaliin ja tuhersin ulkolaidat tähtien valkoreunojen ulkopuolelle. Sattuneesta ja dokumentoimattomasta syystä jouduin lievästi paksuntamaan ääriviivoja siitä, mitä olisi mahdollista tehdä. Elämä on kovaa ja taide vaatii uhrauksia.

Tässä ollaan tänään, koetan saada paneelirajat litkuteltua tässä joku ilta. Sitten onkin jo loppukuvien oton aika - sekä ennen että jälkeen alustalle asennuksen.

Sakarat pyörivät silmissä

"Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen"

Joku muistaakseni sanoi suunnilleen noin joskus. Tämän rundin tunnustettava fakta on se, että jos olisin jättänyt nuo valkoiset runnut sutimatta paikoilleen vaikka tiesin niiden kuuluvan mukaan, olisin kärsinyt vähintäänkin sisäisesti. Joten mitä muuta voin kuin käydä sapluunoitteni ja teipin kimppuun.

Syvä hengenveto ja työn touhuun

Tämä vaihe arvelutti mitä suurimmin. Syynä on varmaan se, että edellisyritykseni pienemmillä punatähdillä ja valkoisilla rajoilla meni niin vakavasti - onneksi todistusaineettomasti - metsään. Se ei pelaa joka pelkää, joten vetelin valkoisia viivoja pitkin mallineeni reunoja. Kuusi tähteä oli nopeasti pilattu, mutta odottaminen se vasta oli tuskaa.

Välitulos

Maalien vihdoin kuivuttua olin jostain syystä hermostuneempi kuin ennen aloittamista. Ultravarovaisesti irroitin ensimmäisen kohteeni, vasemman sivuvakaajan teippitähden. Himmel! Sehän jopa näytti joltain! Punainen sisus ja reunat vaatisivat vielä lisäkorjailua, mutta se nyt ei huolestuttanut lainkaan näin paljon.

Tonnien kivilohkare vierähti pumppuparkani päältä. Miten kummassa  tällainen harrastelu voikin olla näin hermojaraastavaa? Enkä nyt tarkoita millin murto-osien palojen metsästelyä matoilta tai pinnoilta ylipäätään - tai niiden asetteluongelmia. Ne ovat ihan eri sarjaa :p

Ei se tähän loppunut. Sörkittävää ja korjailtavaa on, mutta vihdoin ollaan taas siinä vaiheessa projektia, että maaliviiva häämöttää tuolla jossain. Mainiota, mainiota.

Pohjaduuni

Jalustan maalaus ja sotkeminen

Viimeksi läiskin muovilevyt paikoilleen ja liimailin vähän soramaista täytettä sopiviin paikkoihin. Sen jälkeen pohjamaalasin koko roskan harmaaksi. Simppeliä.
Alustan paljaaksi jäävän osan maalasin erikseen Tamiyan XF-10 Flat Brownilla. Muistelisin muutamia hassuja jälkiä jääneen jäljelle, korjaan ne vielä myöhemmin. Ehkä jatkan vielä pienellä vaaleamman ruskean kuivaharjaamisella kauniiksi lopuksi, vaikka lievän epätasainen peittävyys antaa jo itsessään mukavan elävän pinnan tuolle kalikalle.

Sään runtelema hangaaripiha

Tasainen harmaa pinta olisi ollut kovin tylsä. Sudin siis päälle vielä pääpinnat epämääräisesti puolitummalla harmaalla ja kuivaharjasin kulmia vaaleammalla harmaalla, niillä perinteisillä Vallejon harmaillani.
Näiden kuivuttua päätin ottaa alkukesästä saamani litkut koekäyttöön. Pinnat litkutin Vallejon harmaalla ja soraisat osat vielä erikseen ruskealla (Model Wash 76.516 Grey; Model Wash 76.513 Brown) litkulla.

Minusta koko viritelmä näytti mukavan syksyiseltä, joten tiputtelin sinne tänne lätäköitä uskollisella Vallejon akryylivedellä (Still Water 26230). Ehkä noille lätäköille olisi voinut tehdä jotain muutakin, mutta olkoot noin, näkyvät sopivasta kulmasta jos näkyvät.

Rikkaruohot

Kaiken tämän kuivuttua ja asetuttua pikaliimasin pari Woodland Scenicsin ruohotupsua isoimman sorakulman ja lohkeilleen betonilaatan rajalle. Sitten pudottelin satunnaisiin rakosiin tipan pikaliimaa ja tökkäsin WS:n foliage-röpellystä. Vauhtiin päästyäni otin samaisesta alkukesän paketistani esille Vallejon pigmenttipurkit ja tutun Tamiyan pigmenttipaletin. Keskityin ensimmäisistä harmaan pudun kanssa lähinnä laattojen rakoihin, hiekkapudun kanssa sorakeskittymiin ja vanhan paletin märän hiekan ja mudan kanssa vähän sinne tänne, laattojen isommille alueille. Mutaa sotkin lähinnä kuva-asettelun yläosaan ja märkää hiekkaa alaosaan, sorakulmaan.

Testikuvia 

Kokonaisuus on kuvaavinaan vähän heikosti ylläpidettyä lentotukikohdan hangaarin pihaa, jonne rikkaruohot sun muut ovat tekemässä vääjäämätöntä paluutaan. Omiin surkeisiin silmiini efekti on oikeanlainen, ei teistä lukijoista ja kuvien väijyjistä taas aina tiedä...

Loikkien sotaan

Paljon ja äkkiä

Innostuin taas tuhraamaan vähän enemmän aikaa projektini parissa. Koetan silti saada selitettyä lyhyesti, mitä tuli tehtyä. Jospa tämä tuotos saataisiin vaikka valmiiksi ihan lähiaikoina? Aika näyttää, taas kerran.

Sodankäynnin jalo taito

Kun koneen itsensä maalikuvio oli mielestäni aikalailla siinä, jäljelle jäi tuo kauan odotellut paukkurautapuoli. Googlettelin vempainten kuvia ihan esimerkkejä etsiäkseni.

• R-60 -ohjukset saivat morsiomaisen valkoisen pinnan punaisilla kärjillä.
• S-25 OFM -yksittäispakatut raketit kovempia maaleja vastaan päätin jättää osittain sinisiksi (pääosa tuosta suojatuubista) ja kärjen maalasin tummanharmaaksi, myöhemmällä Badab Black -litkutuksella.
• UB-32M-57 -rakettikasetit maalasin tummanharmaiksi ja litkutin kärjet nekin Badab Blackilla.

Kaiken vihdoin kuivuttua asettelin romut kiskoihinsa ja ripustimiinsa. Joskus aikaisemmin olin päättänyt, että rynnäkkökoneeni ilmaitsepuolustusohjukset tulevat sisimpiin slotteihin, raskaat raketit keskelle (oletettavasti ehkä vähän parempaa osumatarkkuutta tuomaan) ja kylvä kuolemaa -rakettikasetit taas uloimpiin niin, että hajontaa ja osumapinta-alaa ainakin riittäisi.

 Näin minä sen näin fiksuimpana tai ehkä ainakin käytännöllisimpänä. Joku paremmin tietävä saa tosiaan tulla nauramaan ja osoittelemaan sormella, jollen jo aiemmin antanut lupaa.

Alusta

Mitäs sitten kun kone on valmis ja kaikkea? Taannoisen Keisarillisen T-65 -hävittäjäprotoprojektini aikaan sain haltuuni muutaman mfd-levyn ja ajattelin, että kun kerran rupean näin erikoisesti poikkeamaan tavoistani, voisin samalla vaivalla pistää koko roskan alustalle.
Ideanihan sain  jo aikoja sitten, en sitten tohtinut kehuskella sillä vielä. Ajatus on simppeli: neukkukone seisoo enempivähempi kaltoinkohdellulla betonisella laatastolla jossain päin silloista Neuvostoliittoa. Mielikuvani on lähtöisin Operation Flashpointista, mutta löysin tosimaailmasta (Virosta) napatun kuvan, joka näyttää sen muillekin:

Näinpä siis. Sopivankokoinen levy pöydälle ja tuota millin paksuista polystyreenilevyä päälle. Tietysti olisi ollut ihan liian tylsää (ja helppoa & vaivatonta) vetää laatat suoriin kulmiin tuohon pohjalle. Ehei! Epämääräiseen kulmaanhan ne laitettaisiin oman koordinaatistonsa mukaisesti ja kone sitten seisoo käytännön syistä pohjalevyn mukaisesti laatoilla.

Ensin päälaatta eli isoin ja kokonaisin palikka, joka määritteli koko lopputekeleen asettelun. Ylimääräiset palikat siivutettiin tietysti mäkeen.

Loput levyt aseteltiin tietysti keskusläpyskän perusteella. Kuvassa yläoikealla oleva palikka ei jäänyt katkaisematta, kunhan testailin asettelua ja mahdollisesti levyjen väliin jätettäviä rakoja.

Tietysti kone piti koesovittaa paikalleen. Ehkä jotakuta kismittää se, että kone vuotaa pohjan yli, mutta minua ei. Tämä oli ihan oletettua jo alunperin. Pääpaino kun ei ole tuolla alustalla, vaan koneella itsellään.

Levyt kiusattuna, kiinniliimattuna paikoillaan. Koristeena junaväen materiaaleista (Woodland Scenics) tuttu harmaa ballast-putu on ripoteltu puuliiman päälle sellaisiin paikkoihin, joissa levyjen välinen rako on ollut suurempi. Kun tämä viritelmä on maalattu kuntoon, lisään sinnetänne jotain epämääräistä ruohotupsua ja muuta vastaavaa. Tämä kenttä ei ole ollut siinä parhaassa kunnossa enää vuosiin, mutta väliäkö sillä kun kone lentää ja pommit räjähtävät entiseen malliin...

Tähdet uusiksi

Uusiksi meni

Viimeksi innolla tuhertaessani en ollut tajunnut (muistanut), ettei paperisapluunasta ole mihinkään vaan teippiä olisi oltava. Rustaamani tähdet olivat siis vähän levähtäneitä ja sattumalta myös turhan pieniä. Uusiksi ne olisivat siis menneet joka tapauksessa.
Silvoin isommat tähtikuvat auki printtaamistani lapuista ja käytin näitä aukkoja puolestaan teipin aukiviiltelyssä. Lopputuloksena sain ahnaisiin käsiini kuusi ehkä vähän paremmin istuvaa mallinetta käkättimeni pinnoille.

Arvontalaulun aika

Lopputulos on tällä hetkellä tuo. Kai noihin pitäisi vedellä ne valkoiset sisä-ääriviivat, mutta vähän arveluttaa, menevätkö pilalle. Minusta nuo näyttävät ihan mainioilta noinkin.
Pyrstön tähdet eivät onnistuneet lainkaan yhtä nätisti kuin siipien vastaavat ja kaivannevat jälkikäteistä fiksailua. Siksi tämä kuva onkin otettu niin, ettei niitä näe. Olenpas minä taas ovela!

Punatähden viitoittamalla tiellä

Kovalla tohinalla

Kiireinen viikko johti siihen, että huomasin eilisiltana etenemisen pysähtyneen tyystin. Ne punatähdet. Ehkäpä täysi käsipeli ei olisi se paras vaihtoehto, kuten Lasse kommenteissa mietti. En ollut silti tekemässä pelkästä teipistäkään mallineita niitä varten. Seuraava vaihtoehto? Printataan verkkomaailman syövereistä sopivankokoinen lärpäke tähtikuvioita, mengelöidään tähtiaukko paperiin ja teipataan koko roska koneen kylkeen ehkä jopa oikein päin. Toistetaan kahdella eri tähtikoolla: isot siipiin ja pienet sivuvakaajiin.
Kas vain, valmista tuli ja aika nopeasti sittenkin. Pyrin iskemään nuo mahdollisimman hyvin kohdakkain, mutta kun on käsipelistä (ja minun silmistäni) kyse, heittoa voi olla.

Ei ihan

Melkein ehdin ruveta sohimaan punamaalinkin kanssa, mutta touhuamisajan lopun häämöttäessä olin vasta pitelemässä kahta punamaalipurnukkaani käsissäni ja miettimässä, kumpi näistä olikaan parempi. Jospa saisin nuo punatähdet tuhrattua kasaan vaikka jo tänäiltana, valkoraidat vetelen sitten myöhemmin paikoilleen.

Peukkuja pideltäköön. Muuten tästä ei tule taas mitään.