Valmista: Projekti IV/18

Ju-87 B-2 trop

Wikipedian mukaan Stukan B -sarja oli ensimmäinen massatuotantoon päätynyt malli ja siitä B-2 -mallista tehtiin myös trooppisen alueen trop-varianttia. Täysin tyhjästä nyhjäisemäni idea Afrikka-Stukasta olikin teknisesti uskottavahko ratkaisu! Näin ei ole käynyt turhan usein.

S 7 + A T

Jossain vaiheessa liimaa vaatimattoman mallin alarungon pari väkästä olivat näemmä irronneet ja jääneet sille tielleen, enkä yhtään tiennyt, koska muka. Kaipa se näitä kuvia ja postauksia takaperin selaamalla selviäisi, mutta se ei kuitenkaan korjaisi mitään.

Alla taas perinteinen ympärikäyntikuvasarja suunnilleen maan tasalta. Ukkeleita en keksinyt metsästää skaalaa varten.

Olisi varmaan syytä käydä jossain ostamassa sellainen muutaman tusinan euron kasaanlyötävä kuvaloota, jollaisen näin syksyllä toimistolla. Onhan näilläkin pärjäilty, joskus olen maltanut gimpata ylimääräisiä saumoja /dev/nulliin mutta jos kerran vähemmälläkin vaivalla pääsisi...

Kierrätystä

Muinaisen MiG-29 -projektin alustalaatan otin huvikseni kuviin sekaan, vaikka saattaisi olettaa, ettei jossain 40-luvun alun taistelukenttien lähistöillä ollut ihan tällaisia kaltoinkohdeltuja valettuja betonikenttiä tai -hangaaripihoja. Kuivine ruohotuppoineen ja tuulenpuhaltamine hiekkoineen se jotenkin tuntui silti sopivan teemaan. Erinäköisiä filttereitä arastelemattomampi saattaisi kuulla korvissaan lentoveikkojen laulavan täysin palkein jotain Stuka über Afrika! tai vastaavaa, sakemannit kun olivat kovia vääntämään tosi kummallisia lauluja.

Tunisian hellän sään armoilla

Viimeisiä yksityiskohtia

Olin päättänyt, että tämä vehje ei olisi mitenkään rankasti sotkettu tai säistetty. Auringonpaahtamat siirtokuvat (kts. edellisviikkoinen postaus) riittivät mielestäni hyvin pitkälle. Lähinnä sudin tummanharmaalla (Vallejon RLM 66 -vastike) liukuesterunnut ohjaamon molemmille puolille.

Moottorin jäähdytinsäleikköä hauskoine virneineen vain mustasin vähän kaiken entisen päälle. Käytin vähän mustaa kuivasiveltynä pakoputkistoon ja siitä taaksepäin siipien ylä- ja alapintoja pitkin ja vähän tuossa ohjaamon etupuolellakin. Umpimusta ei ehkä ollut se oikein sävy kriittiselle silmälle, mutta minulle se kelpasi tässä projektissa. Pakokaasusuttu ei myöskään ollut, kuten halusin, älyvapaan voimakas.

Ja miksi noin selkeästi erottuvat liukuesteet? En minä sen ihmeemmin sitä miettinyt kuin että tulipa vähän lisäpiirteitä muuten aika yksinkertaiseen maalikuvioon. Samalla sydämenlyönnillä päätin myös jättää litkuttelun tekemättä.

Melkein unohtui

Aivan näin, hoksasin jotenkin Vallejon mattalakkaa (70520) varmuudeksi sutiessani, että olihan tuossa vekottimessa konekiväärejä eteenkinpäin osoittamassa! Mustan tai lähes mustan asemesta otin ja pyyhkäisin siipitaitteiden hujakoilla piileskelleet nypykät metallisiksi (VMC 70863 Gunmetal Grey) ja niiden päihin mitä pienimmät sysimustat täplät piipunsuiksi. Radistin kk-piippua kuivaharjasin vähän samalla metallimaalilla, kulumia simuloidakseni.

Kylläpä muuten taas oli hiekkavärin olemuksessa eroa, kun malli oli eri lamppusetin alla. Viimeisestä kuvasta vihdoin erotti (jopa puhelimen ruudulta) keltaisen pommiraidan eli tulipa sekin todistetusti dokumentoitua!

Lakatut dekaalit

Taistelu hopeoitumista vastaan

Laiskana sikana sudin kirkasta lakkaa (kiehtovasti Humbrolin purtilossa lukee Matt Cote, mutta lueskelun perusteella minä en taaskaan vaan osannut) vain niihin osiin ja puskurialueelle niiden lähellä, joihin olin heittelemässä siirtokuvia. Kyllä vain, olin käyttämässä siirtokuvia ainaisesta kiroamisestani huolimatta.

Lakkasin siis siipien ylä- ja alapuolilta kutakuinkin samat alueet. Takarungon lakkasin ohjaamon takaosasta pyrstösiiven etureunaan asti. Nokkapuolelle laitoin pienen alueen siltä varalta, että olin heittämässä jotain yksikkötunnuksen näköistä sinne, mutta tätä aliosuutta kirjoittaessani P("laitan yhdenkin ylimääräisen dekaalin") = 45%.

Siirtokuvat

Spoileri: veeäm

Aloitetaan sillä, mitä on odotettu. Olin nykimässä takarunkoon koneen tunnuksiksi S7+AT. Ensimmäinen puoli: ok. Toinen äs seiska taas muuttui ektoplasman neliöjuureksi enkä enää saanut riivittyä ensimmäistä pois.

Kysynkin siis itseltäni: minkä kumman takia minä annan näille aina vaan uusia viimeisiä mahdollisuuksia? Olen joko ääliö tai oppimaton optimisti.

Asiaan

Siipien alapuolille asettelin palkkiristeistä suuremmat, vailla hämminkiä. En ollut niin hullulla tuulella, että olisin laittanut syöksyjarruihin palkkiristiosadekaaleja. Siipien yläpuolille tulivat keskikokoiset palkkiristit ja runkonauhan takapuolelle pienimmät.

Sitten rupesin arpomaan, mitä koneyksilömerkkejä tuohon tunkisin. Päätin silti laittaa ne, vaikka aavistelin tapani mukaan pahaa. Nappasin yhdestä ehdotetusta variantista merkkijonon AT ja laitoin ne lukujärjestyksessä loppupäähän, ounastelin niiden asettelun olevan haastavampaa. Näiden jälkeen otin S 7 -merkkiparit (ei, en halunnut laittaa niitä sentään merkki kerrallaan, jotain rajaa) ja ensimmäinen asemoitui juuri niin kuin sen pitikin. Kuten ylempänä spoilasin, seuraava menikin sitten spagettirullalle ja sain taas kirota vaitonaisesti.

Tästä huolimatta heitin nokkaan tuon hassun kilven, vähät välittämättä siitä, oliko se historiankirjoissa näin. Henkilökohtaisena kommenttina sanoisin, että kilpi oli aikalailla naurettavan iso koneen kokoon nähden.

Mattalakka

Hölskyttelin Humbrolin mattalakkaa vimmatusti, nyt internetin opetettua minut tavoille ja levittelin sitä ympäri konetta. Tuo kama kuivui todella paljon Vallejon vastaavaa hitaammin, mutta hätäkö tässä. Jätin tekeleen kuivumaan loppuillaksi ja yöksi.

Seuraavana aamuna Afrikanvaltaaja näytti tältä. Ehkä olen vain tottunut teräväkontrastisiin kansallisuus- sun muihin merkintöihin, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että olisin voinut ammuskella maaleja vähän kevyemmälläkin kädellä. Toisaalta eivät ne huonoiltakaan näyttäneet, vain jotenkin erilaisilta.

Ensimmäinen korjauskierros käsinmaalauksen kera

Käsinmaalausta

Kuomu

Päämaalikierrosten kuivuttua raastoin maskiteipit kuomusta. Lopputulos oli suboptimaalinen, valkoisen pohjamaalin ylivuotoja raaputtelin vähän askarteluveitsen terällä pois ja sudin pikkupensselillä pokia vähän uusiksi sieltä täältä, missä teipit olivat menneet yli sieltä, missä ei olisi ollut ihan pakko olla. Kauempaa se oli ihan siedettävä pienen säätämisen jälkeen.

Muistuttakaa taas, miksi en harrasta lentelyvehkeitä aktiivisesti, hm?

Yksityiskohtia

Maalasin propellien lavat tummalla harmaalla (VMA 71055 Black Grey RLM66) siniseksi heilahtaneen spinnerin palautin keltaruskeaksi. Pommeja miettiessäni haku vei minut FSM-foorumien kautta taas ihmeellisille jatkosivuille (http://www.warbirdsresourcegroup.org/LRG/bombs.html), jossa listailtiin eri Luftwaffen pommien tyyppejä ja värejä. Äärimmäisen hyvä linkki, kun vielä muistaisin sen myöhemminkin!

Tässä tapauksessa siipiripustimien pommiparit olivat mallia SC 50 Bi (valintaperuste: väri) ja pääpommi taas SC 500 Grade III (ainoa listalla, ei tarvinnut pahemmin aprikoida). Näillä tiedoilla pikkupommit maalasin tummanharmaiksi ja ison pommin jätin siniseksi, vähän fiksailin sieltä täältä. Viissatasen pyrstöpäähän tuli resurssitekstin mukaan maalata keltaisia runtuja, joten sellaiset tehtiin (VMA 71002 Medium Yellow). Hailakkaansinisessä pommissa pieni keltainen raita per sektori ei tosin erottunut järin hyvin.

Korjauskierros

Hoksasinpa tässä välissä - jerikosireenien propellien värikuvia ankattaessani - että nuo tossut olisi sietänyt ampua nekin hiekkavärillä tai tarkemmin sanoen jättää maalaamatta sinisiksi alunperinkin. Oppia ikä kaikki, sanovat. Päätin siis sutia laskutelineet keltaruskeiksi käsipelillä ja säästin varmaan puoli tuntia maskausaikaa, mahdollisista jälkikorjauksista puhumattakaan.

Arvailin silmä-sormimitalla sopivan kaistaleen takarunkoon, jonka rajasin maskiteipillä sotatoimialueen valkoiseksi nauhaksi. Nämä eivät ikinä ole tuntuneet menevän aivan niin kuin olen halunnut, mutta kun en ole ikinä keksinyt parempaa metodia, jatkoin tällä. Sudin sekä runkonauhan että spinnerin kärjen valkoisella maalilla. Ylivuotoja välttääkseni, samoin kuin laskutelineiden kanssa toimiessani, päätin yksinkertaistaa elämääni ja jättää kynäruiskun vielä telakalle.

Kun olin päässyt vauhtiin, maalasin radistin konekiväärin piipun ja kahvaosan lisäksi myös laskutelineiden pyörät ja kannuspyörän ihan raa'asti mustiksi. Ajattelin, että tässä tapauksessa kontrastiero oli ihan riittävä ja nyt ne erottaisi mustanharmaista pommeista ehkä ainakin vahingossa. Kai minun pitäisi joskus käydä etsimässä sitä kuminväristä maalia, ihan vaan että voisin kerrankin sanoa tehneeni renkaatkin "oikein".

Pohja- ja perusmaalaus

Hiekankellertävä perussetti vaikkapa Tunisiaan

Suihkin valtaosan koneesta tummalla kellertävällä (VMA 71246 Yellow Brown ), joka näytti minun silmääni oikein kelvolliselta vallankin kuivuttuaan. Ehkä sitä sietäisi moduloida jollain, kun loppupäähän projektia ehditään.

Ei ihan taivaansinistä mahapuolelle

RLM-sininen (VMA 71101 Hellblau RLM78) ei ollut ihan minun surkeille näköelimilleni mitenkään taivaansinistä, ennemminkin jotain marraskuun loputonta sadepilveä, mutta kukas minä olen mitään millekään ilmailuministeriölle mistään sanomaan, heidän domain-tiedostaan tässä oli kyse, eikä minun. Kaikenkaikkiaan tästä maalauskokonaisuudesta tuli vähän "toned down"-henkinen mielikuva. Ei se ehkä väärin ollut sekään, vähän vain erilainen kuin ennakko-oletukseni oli alunperin. Ei mitään uutta siis Projektimutinoiden taivaan alla!

Monilasisen kuomun ja teipin ihanuus

Teippiseikkailu

Stukan ikkunahässäkkä on aina ollut komea systeemi. Edelliskerralla Stukaa vääntäessäni koetin ensin tehdä irtopaloista maskit ja kun se meni ketuiksi, koetin yleismaailmallisesti suositumpaa metodia, jota olen sittemmin itsekin käyttänyt kutakuinkin aina. Sisäpokat tummiksi, teippiä ympäri koko härpäkkeen ja sitten veitsellä raamien sisäreunoja vedellen kaikki auki. Teipinjämät mäkeen ja lopputuloksena pitäisi olla kutakuinkin täydellinen paneelitarkka maskaus.

Joko en ollut tarpeeksi kärsivällinen tai askarteluveitseni on päässyt tylsymään, mutta tällä kertaa tuosta ei tullut kuin kirouksia. Päätin sitten A/B-testinä silputa pikkupalasia ja koostaa niistä jotain maskinomaista. Ei siitä täydellistä tulisi, mutta neljän eri istunnon aikana sai riittää. Kakkoskuvassa oli ensimmäisen istahduksen tulokset, kun olin saanut jotain jo aikaan.

Olin laiska ja irroitin kk-takalasin pois ja suojasin sen teipillä sisäkautta. Tämä johti siihen, että joutuisin maalaamaan kuomun ja koneen erillään, kiinnittämään lisälasin kuomuun ja sitten koko roskan koneeseen. En nähnyt tätä isona ongelmana, noiden teippiroikaleiden kanssa tämä saattaisi olla kevyempi ratkaisu.

Muistuttakaa, etten koskaan yritä lähteä tekemään Do-17:aa tässä skaalassa, olivat niiden nokka-akkunat miten tyylikkäät tahansa.. Ahdistaa jo ajatuskin.