Valmista: Projekti I/20

Su-27

Ystävällismielisen naapurivaltion Flankeri oli aika kiva rakentaa ja osa tästä mukavuudesta johtui kenties siitä, etten rakentanut sitä laskutelineet alhaalla. Ohje kun oli vähän epäselvä sieltä täältä ja kuvatusta katsellessa vallankin päälaskutelineet näyttivät enemmän siltä, että ne olisi tullut ennemmin arvata kuin tietää kasaan.

Tätä kirjoittaessa kone on nököttänyt jo hyvän hetken kirjahyllyn päällä ja olen ollut hyvin tyytyväinen pöljän tukitelineeni tarjoamaan mallin asentoon. Eikä se kauempaa katsottuna niin rumaksi jäänyt.

No kepin nokkaan!

Telineen viimeistely

Konekannattelijani oli näiden postausten välissä saanut kasan kittiä pintaansa ja sitä oli hioskeltu pois turtunein mielin samalla, kun jälkikasvu katseli piirrettyjä. Ihan normaalisti siis.

Maalasin sekä kalikan että sen alle liimatun levyn mattamustiksi. Alustan ulkoreunasta teippasin ohuen nauhan verran reuna-aluetta suojaan seuraavalta maalilta. Halusin jättää tasaisenlättänään pohjalaattaan pienen, jos kohta tylsän, ulkorajan ihan vain tyylillisistä syistä.

En enää edes muistanut, kuinka monta vuotta sitten ostin jonkun hammaslääkärikäynnin alkua odotellessani Myyrmannin OhMyGamesta testimielessä Citadelin "teknistä" maalia (Citadel / Technical / Agrellan Earth). Vuosien ajan olin ajoittain muistanut sen olemassaolon ja taas unohtanut sen kun mutasäistyksen aika koitti. Nyt se ei siis päässyt panssarivaunujen telakenkiä tukkimaan, vaan epämääräisen mukaterästornin juureen.

Maalin vähän aikaa kuivuttua siinä alkoi esiintymään ällöttävän uskottavasti puolikuivalta mudalta näyttävää hilseilyä. Värisävy vain oli vähän ankea, mutta itsepä olin sitä ostanut ja ihan tarkoituksella vieläpä. Pikaliimasin ilmettä elävöittämään kolme syksyistä ruohotuppoa.

Maalin vielä kuivuttua revin teipit vihdoin pois. Silmämääräiset marginaalini olivat vähän ei-yhdenmukaiset, vaan eipä tämä mihinkään museoon ollutkaan menossa näytille. Teknistä mutamaalia olisi voinut varmaan käyttää vähän ronskimminkin, testikappaleesta kun oli kyse.

Fiilistelyhetki

Valmistumisen hetki on ollut ehkä yksi hauskimpia kuvattavia tuokioita kunkin projektin kohdalla. Tietysti olen spoilannut tätä hetkeä kun olen näyttänyt sovittelukuvia jo sekä viime postauksessa että tuossa ylempänä. Ehkä nämä olisivat olleet vaikuttavampia yllätyksenä?

Aiheeseen jotenkuten liittyen: olen jo jonkun aikaa miettinyt valoteltan hommaamista. Näiden kuvatusten siivoaminen gimpillä on ainakin tämän kämpän taustoilla ollut turhan työteliästä puuhaa, joten kilpavarusteluintoni on vain pahentunut. Tätä kirjoitellessani ollaan tosin oltu jo jokunen viikko koronaeristyksissä, joten tuosta vaan satunnaisostoksille lähteminen ei ole ollut prioriteettijonossa korkealla. Enkä ole halunnut tilata ihan sokkona netistä, vielä ainakaan.

"Vertaistensa" seassa

Teki mieleni verrata noin viidenkymmenen vuoden ikäerolla kahta aika erityyppistä koneenkuvatusta. Ainoa järkevä vertailukohta näissä oli tietysti ihan silkka fyysinen koko, koska juuri muuta yhteistä niillä ei sitten ollutkaan sen lisäksi, että molemmat laskettiin sotilaslentokoneiksi. Tai no, hassuna ja tahattomana yhteensattumana molemmissa malleissa oli valkoiset/valkeat korostukset.

Kepin nokkaanko?

Esitystilan hallinta

Päätökseni vetää Flankerini laskutelineet sisään johti esitystapaongelmaan, vallankin kun mahallaan maatessaan mallin paino keskittyisi epämiellyttävästi pikkuisten ohjusten kiinnityskohtiin. Jonkinlainen polystyreenirakennelma oli ensimmäinen mieleentullut, teemaansopivan brutaalihkonnäköinen ratkaisu. Sen ongelma olisivat ohjukset, joiden takia koneen asettelu minkään rakenteen päälle tulisi olemaan konstikasta.

Toinen mieleeni juolahtanut mahdollisuus oli tehdä uudelleen samanlainen metallitankoständi kuin minkä vääntelin N/AW A-10:lle tai sitä ennen Keisarilliselle Incom T-65 -koelentomallille. Tämä olisi huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa, mutta vaatisi hyvän ja tukevan kiinnityspaikan ja tavan, jottei kone kellahtaisi kyljelleen yhtä herkästi kuin taannoinen pahkasikamaisuus.

Kakkosvaihtoehto kierrätykseen

Koneen mahapuolella olisi ollut yksi reikä ehkä tällaiseen ständihommaan sopivasti, mutta keskirungon ohjus blokkasi sen mahdollisuuden kokonaan. Erinäisille mutkille ja aalloille (vapain käsin) väännelty metallikepakon päällä vapaasti kelluvan mallin vakaus oli mitä oli, enkä halunnut tehdä niin samanlaista kouraa kuin hävittäjäprotolle tein. Jätin siis tämän ideahaaran tutkimisen tähän.

Ykkösvaihtoehto

Olin pyöritellyt sopivanlaista muotoa pääparassani aika naurettavan useaan otteeseen ja sain mielestäni kelvollisen idean kasaan. Löysin varastostani vihdoin myös muovilevysettini, joten olin periaatteessa valmis aloittamaan.

Mikään määrä Adam Savagen Tested-kanavan One Day Buildeja ei kuitenkaan tehnyt minusta eksperttiä, joten asetin odotusarvoni matalalle, enkä haaveillutkaan mistään ornamentaalisesta. Käytin alkukappaleessani sanaa brutaali ja se saattoi toimia ohjenuorana yritelmälleni.

I - Tyhjästä nyhjäisten

Joskus kymmenen vuotta sitten olin pyöritellyt ideaa Haunebu-Gerätin rakentamisesta ja sitä varten ostin muovilevylaattoja parilla eri paksuudella. Alkuperäinen viritelmäni meni ns. pipariksi, jäljellä siitä oli vain aika raa'an näköisesti leikelty levy, muiden ollessa koskemattomia. Ryhdyin protoilemaan runnellun levyn nurkkapalalla sillä idealla, että sillä saisin ainakin testattua koko idistä.

Mittasin koneen pohjasta pituussuunnassa pätkän, jonka varaan kone aseteltaisiin. Erinäisten veitsenvetojen lopputuloksena oli vähän epämääräisen kursivoidun serifeillä koristellun numero 1:n muotoinen muovipala. Poseeraustelinettä varten näitä tarvittaisiin kaksi kappaletta tukevuutta varten.

Toisen palan leikkelin jämäkalikoista ensimmäistä sapluunanakäyttäen. Tietenkin palikat luiskahtelivat, eikä teränkäyttöni ollut ihan oppikirjaesimerkki, joten hiilikopion asemesta sain samankaltaisen sisaruksen.

Tukijalat piti kytkeä yhteen sellaiselle etäisyydelle, että kone olisi mahdollisimman hyvin levossa kalikkani päällä ja moottorien tuli asettua tämän kilkkeen ympärille niin, että telineen aiheuttama näköhaitta olisi mahdollisimman pieni. Maksimileveyden oli tarkoitus olla sellainen, että kone ei hölskyisi sivusuunnassa juuri ollenkaan, mutta ei niin suuri, että raapisin koneesta maalit mäkeen.

Mittailin sopivan etäisyyden ja leikkelin neljä muovilaattaa liimattavaksi telineen eri kohtiin sekä pitämään muodon kasassa, että jykevöittämään rakennelmaani. Tarkoitus ei ollut tehdä tästä telineestä umpinaista, sen pitikin näyttää tuonhenkiseltä. Jokusen lisäpalan se kenties tarvitsi vielä, mutta ensimmäisen session aikana en ehtinyt allaolevia kahta kuvaa pidemmälle.

Tuohon pisimpään tasaiseen osaan olisi sopinut, teemanmukaisesti, jokunen pitkulainen pyöreäpäinen aukko. Tiedostin niin kirkkaasti olevani ensikertalaisena, että jätin hienostelun tarkoituksella tekemättä.

II - Pohjalevy ja säätöä

Tekeleeni kuivuttua testasin sen toimivuutta. Kokonaisuutena se oli vähän liikaa oikealle kallellaan (lentäjän kuvakulmasta), mikä oli kelvollista koneen asennolle, mutta ei niinkään sen stabiliteetin kannalta. Leikkelin telineelleni neliskanttisen aluslevyn, sekä liimasin sekä sen että jalustan oikean laidan väliin tukipätkän suoristamaan rakennelmaani. Edelleen työn jälki oli aika... kamalaa.

Koneen asento oli muuten ok, mutta liian suorassa horisonttia vasten, halusin sen olevan vähän nousevassa ja samalla kaartavassa asennossa. Ajattelin ratkaista tämän ehkä visuaalisesti kolhoimmalla tavalla: veistin konetta vasten tulevasta vasemmasta takayläpäästä pätkän pois. Allaolevassa kuvassa säätö oli vielä kesken.

Pieneksi lisäyksityiskohdaksi porasin myös parin reikiä telineen ylä- ja alaosiin ja kairasin niitä vanhalla askarteluveitsellä vähän suuremmiksi. Näin sain vedettyä niistä pienet pyöreät polystyreenitangot (kuvassa alaoikealla) vähän toisenlaiseksi "tukirakenteeksi".

Irvistysten ja norsunmentävien aukkojen kittaamisesta ja hiomisesta en ottanut kuvia. Seuraavaksi piti ruveta miettimään, olisiko ensi-ideani mattamustasta telineestä paras, vai sietäisikö säistämätöntä taivaansinistä harkita vakavammin.

Asentotesti

Uudistetussa nousevassa ja kaartavassa asennossaan kone näytti minusta paljon mainiommalta. Sulavalinjainen menopeli jotenkin ansaitsi dynaamisehkon esittelyasennon itselleen.

Aseistus kiinni

6x R-27R/T

Suurimmat mietteeni näistä keskipitkän matkan ilmataisteluohjuksista pääsin esittämään jo aiemmin, joten en keskittyisi niihin enää sen ihmeellisemmin. Liimasin tutkahakuiset kiinni noihin neljään koneen pituusakselin hujakoilla oleviin kiskoihin ja lämpöhakuisen ohjusparin siipien ripustimiin. Siivenkärkien ripustimet jäivät, kuten ennakoitiin, tyhjiksi.

Ohjuksien liimauksen kuivuttua käsittelin niiden runkojen pinnat puolihimmeällä lakalla (Vallejo 70522 Satin Varnish). Ajattelin muutamien kuvien perusteella, että tämä olisi sekä kelvollinen tapa kuvaamaan sitä, että ohjukset olivat uudet ja siten myös vähän puhtauttaan kiiltelevät. Lakan tuoma kevyt kiiltoefekti ei ollut silmiinpistävä, mutta ehkä sopivasta kulmasta katsottuna jotenkin kelvollinen. Ehkä.

Lakat ja dekaalit

Täsmälakkaus kirkkaana

Perinteikkäästi kävin kaikki yleisalueet läpi, joihin olin aikonut turhautua ja käsittelin sen kirkkaalla lakalla (Vallejo Gloss Varnish). Olin valinnut paikat kolmelle punatähdelle, sekä konenumerolle että ilmanottoaukkojen varoitusmerkinnälle. Samat sekä oikealle että vasemmalle puolelle konetta tietenkin.

Pilotin kylkeä pitkin kulkeva koneen numero saattoi olla peräti nelinumeroinen, jos pelkkää horisontaalitilaa katsottiin ja siirtokuvat olivat kookkaahkoja. Läpyskässä oli vain yhdelle nimenomaiselle koneelle pieni numerosetti myös sivuvakaajiin, ohjaamon viereen oli ilmeisesti tarkoitettu käytettävän melkein ihmisen torson korkuiset numerot. Tämän valinnanvaraa kavensi se, että valitsi sitten punaiset tai siniset numerot, niitä oli vain 0-9 per kylki eli vaihtoehtoja oli rajallisesti.

Alkuperäinen ideani ei ollut sisältänyt ilmanottoaukkojen varoitusraitoja eikä kaikkia noita paria tusinaa pikkuneliötä ja muuta prötöä. Muutin perinteikkäästi mieleni punakeltaisten varoitusraitojen kanssa, koska ajattelin, että ne saattaisivat sekä käyttäytyä kunnolla että tuoda oleellistä pikkulisää ilman hermojen menetystä. Toivossa oli hyvä elää, tosin olen ollut tässä tilanteessa jo aivan liian monta kertaa ja pettynyt kutakuinkin aivan yhtä usein.

Kurjat vesitarrat

Aloitin punatähdistä, koska ilman kansallisuustunnuksia koneesta uupuisi jotain aivan oleellista. Jos jo ne menisivät myttyyn, lopettaisin siirtokuvatuspelleilyn siihen.

Suureksi yllätyksekseni punatähdet putosivat paikoilleen kauniisti ja kiroilematta. Ne näyttivät mainoilta ja olin perin tyytyväinen. Seuraavaksi asettelin ilmanottoaukkojen varoitustarrat kiinni, koska niiden kanssa ei tarvinnut suunnitella tai valita mitään, vaan vain liiskata ne kohdalleen. Molemmat näistäkin tekivät mitä pitikin.

Näiden vakio-osien jälkeen pääsin yksilöimään koneeni. Ajattelin ensin tekemällä tilasyöpön 1024 tai 2048 mutta koin, että nelinumeroinen olisi liian paha tilasyöppö, joten kolminumeroinenkin olisi ihan ok. Näissäkin olin ottamassa käyttöön jonkin kahden potenssin, mutta kun 512:ta aloittaessani vitonen meni solmuun ja pilasi myös automaattisesti 256:n, en halunnut riskeerata vielä 128:lla, joka olisi kaventanut jämänumerot tylsästi satunnaisgeneraattorille, päätin lopuksi ottaa käyttöön klassikon: 64.

Muuten hyvä idea, mutta ensimmäinen kuutonen meni taas sekin pilalle. Oli selvää, että olin turhautumassa hyödyllisyysasteen yli (tai ali) ja halusin vain tämän alta pois, jotta voisin heittää loput dekaalit samantien kierrätykseen. Käytettävissäni oli epämääräinen määrä numeroita, joista otin vihdoin viimein erikseen numerot 2, jos ei muuta, niin tämä kuvasti sitten toista venäläishävittäjääni, kun mitään sen huvittavampaa Zvezvan dekaalit eivät suvainneet myötävaikuttaa.

Tietysti toinen kakkosistakin meni vähän ruttuun ja niiden asemoinnitkin olivat mitä olivat, mutta en enää jaksanut välittää. Kaikesta mesoamisestani huolimatta en ole näköjään vieläkään oppinut.

Mattalakkaa kuvien päälle

Ihan riittämiin kuvien kanssa turhauduttuani peittelin kaikki kirkaslakka-alueet Tamiyan mattalakalla ja jätin kuivumaan. Seuraavan iltapäivän tarkistuksen perusteella lopputulos oli kelvollinen, jos kohta sopivasta kulmasta kurkittuna kirkaslakkapohjaiset kohdat näyttivät vähän erilaisilta.

Säistystuokio numero 2

Yläpinnat

Litkutin moottorien nyt kivan kuluneet kirkkaahkot metallipinnat ruskealla (VMW 76513 Brown) samoin kuin alarungon puolella. Lopputulos litkutuksen jälkeen oli miellyttävästi elämää nähneempi.

Rungon itsensä litkukäsittelin samalla tavalla kuin alarungonkin, pensselöin harmaata (VMW 76516 Grey) ympäri konetta ja pyyhin sitten isoimpia pois, samalla maalia uriin painaen. Pidin lopputuloksesta edelleen. Ohjaamolasien kanssa olin ollut tarpeeksi varovainen, enkä nähdäkseni ollut sotkenut laseja kelvottomiksi.

Tuuletusritilät

Refekuvissa oli hypännyt useampaan kertaan silmille tuo erityisesti koneen oikealla kyljellä olevien ritilöiden tumma lookki. Tökin ne mustiksi mustalla litkulla (VMW 76518 Black) ja jälleen pyyhin isoimpia pois, tämän kanssa lopputulos ei ollut ihan yhtä kiva kuin aiemmin, tietysti pitkälti mustan värin ominaisuuksien ansiosta.

Alapuolella ilmanottoaukkojen alla olleet isot ritilät mustalitkutin myöskin. Nyt lentävä vempain näytti kohtuullisen pitkälti siltä mitä esimerkkikuvatkin ovat esittäneet, noin yleisesti ainakin.

Hoksasin tässä vaiheessa tarkistaa vielä kerran, etten ollut jättänyt mitään tekemättä. Löysin nyt pelikaaniseipään sekä ohjeesta että valurangasta. Liimasin sen koneen nokkaan kiinni ja maalasin sekä sen että pari paikkamaalattavaa kohtaa sillä ankeammalla siniharmaalla (VMA 71319 A28M Greyish Blue).