Pohjamaali ja pohjaväri

Musta kuin avaruus itse

Pohjamaalasin Shilonen mustaksi. Ajattelin sen olevan oivallinen perusta ilma-avaruushävittäjälle.

 

Punaruskea kakkospohja

Jotta musta pohjamaali ei söisi ihan kaikkea väriä oikeista maalikerroksista, ruiskuttelin sen päälle punaruskean suojamaalin (VMA 71271 German Red Brown). Koska minulla oli jo yksi maalikerros alla, en ottanut tätä kierrosta turhan vakavasti. Ei tuota minään preshadinginä tai sen esiasteena voinut pitää, en minä niin tarkkaa työtä tehnyt tai niin voimakkaasti.

Tusinamutina

Mitäpä tähän enää sanoisi, mitä ei olla yleisellä tasolla kummasteltu silmät pyöreinä jo moneen kertaan näinä vuosina? Tuskin mitään uutta ainakaan, samaa vanhaahan minä jaarittelisin krematorioon asti, jos annettaisiin.

Viimeisin vuosi

Tuo Takomin 1:35 Königstiger sisätiloilla söi ihan luonnollisesti aivan naurettavan paljon aikaa, joten sen valmistuttua mikä tahansa projekti oli salamannopea. Vetäisin muiden tekeleiden sekaan välipaloiksi Lego-rakennelmia sitä mukaa kun niitäkin tuli kohdalle, ensin Darth Vaderin meditaatiokuulan ja sitten silmät kiilluen odottamani Optimus Prime.

Jotenkin ajattelin että BattleTech-miniatyyrit olisivat todella nopeita, mutta sainhan minä niihinkin aikaa uppoamaan. Oli kyllä kivaa testata jotenkuten onnistuneesti uusia temppuja, kuten liekkiefektejä ja kuumuusvääristymiä.

Ihan äsken valmistunut, jos sitä termiä nyt sopi käyttää, ensimmäisenä ihan penkin alle mennyt Metal Earth Modelsin malli oli kyllä vuoden tai vuositusinan aallonpohja. Näitäkin rävellelmiä piti tapahtua, että hyvä fiilis ei päässyt nousemaan päähän kaiken muun pahan lisäksi :D Ei sillä, Königstigerkään ei ollut täydellinen mutta ei sentään noin hankala.

Olin luottavainen siihen, että seuraavat projektit tulisivat olemaan parempia ja yleisesti nopeita, ennen kun hyppäisin taas pidempää sitoutumista vaativaan mallisarjaan. Luottavainen mutten ylimielinen, toivottavasti.

Projekti V/22

Sotasaalis-Shilone

Minulle Shilone oli tutuin Blood of Kerensky - Lethal Heritage:n sivuilta. Phelan Kellin rasalhaguelainen tyttöystävä Tyra Miraborg töräytti rampautetun ja Stackpolettavan hävittäjänsä susihukkasten lippulaiva Dire Wolfin keulasta sisään paukahtamaan Radstatin kiertoradalla. Samalla vaivalla kun Smoke Jaguarien Leo Showers heitti veivinsä, susiklaani Ulric Kerensky ja Phelanin verivihollinen Vlad olivat myös kipata. 

Vaan ukkelitpa tunnetusti selvisivät sitten, Tyran tekosten johdosta Klaanit palasivat kotimaailmoihinsa vähän neuvottelemaan ja valitsemaan uutta ilKaania Leo Showers'n tilalle. Nappulan mukana tullut kortti tökki puolihellästi harkitsemaan 1st Rasalhague Drakøns -värikaaviota ja nimenomaan kapteeni Miraborgin koneyksilöä.

Siniharmaa perusväritys punaisilla korostuksilla. Ei kuulostanut kovin kurjalta. Fanihenkilöily ei tosin innostanut, mutta myönsin kyllä että Camospecs-video sai yksikkövärit toimimaan aika kivasti. Ainahan koneestaan voisi tehdä vaikka siipihenkilö Anika Janssenin oman sotakoneen, jollei muuten niin vaihtelun vuoksi.

Valmista: Projekti IV/22

DeLorean DMC-12

Tässäpä tämä: Metal Earth Modelsin 1981-vuosimallin DMC DeLorean harmaalla sisutuksella, bensaläpättömällä kourullisella etupellillä ja ilman leveää mustaa koristeraitaa kyljessä. Ei, minä en tiennyt näistä yksityiskohdista mitään, vertasin vain mallia wikipedia-artikkeliin 😅

Tämä oli ensimmäinen MEM-kittini, joka oli maalattu. Kuten jo tiedettiin, rakennusprojektini ei ollut turhan onnistunut kun jokunen ohut ja kapoinen palikka murtui, enkä saanut ylärunkoa kiinni auton pohjaan. Erityisesti ajokin nokka näytti siltä kuin joku olisi töräyttänyt kotteronsa johonkin järeään, minkä yli ei päässyt.

 

Jep, tämä ei tosiaankaan ollut menestyksekäs projekti - saati sitten pelastettavissaoleva, mutta se nyt oli elämää se. Kaikesta huolimatta nautin mallista itsestään suunnattomasti. Vain lopputulos veti suuta vähän mutrulle, kuten arvata saattoi.

Autotehtailua

Auton alarunko

Aloitin auton pohjan rakentamisen väärin päin: en hoksannut ohjeesta E ja N -merkintöjä jotka kuvasivat Engraved ja Non-engraved toisin kuin suunnilleen kaikissa muissa ja mulkoilun perusteella kiinnityspisteet olivat juuri niillä paikoilla kuin missä pitikin. Sain kasaan pohjan päämuodon kahdesta laatasta, niihin jotkin sylinterit ja jonkun matalan lootan vaihdelaatikon alle.

Keskikonsoliin tuli kaiketi tuhkakuppi (tai kasettilokero) ja käsijarrukahva. Tai sitten kahva olikin vaihdekeppi, en ollut turhan hyvin kärryillä DeLoreanin sisuskaluista, vallankin kun siinä ei ollut aikavirtapiiriä tai vuokondensaattoria.

Tässä vaiheessa päätin riskeerata rakenteellisen kestävyyden ja kääntää pohjalaatan ohjeiden mukaiseen suuntaan, vaikka olin pitkään miettinyt että kalikat olivat aika symmetriset. Vaakakupissa painoi loppujen lopuksi eniten se, etten voinut olla ihan varma siitä että saisin ulkokuoret kiinni pohjalevyyn jos se olisikin nirso suunnastaan.

Kiinnittelin palasia innokkaasti ja rakentelin alikomponentteja vauhdilla. Sitten ohje ja sen vastaavuus palikoihin kolahti: ohjeen kuvassa tuo poljinkalikka oli oikein auton vasemmalla puolella - mallissa sen kiinnityspiste taas oli kartanlukijan jaloissa kuin brittisaarella ikään. Huolestuttavaa.

Tässä välissä en voinut enää ruveta kääntämään mitään uudelleen, koska sitten metallitaitokset olisivat varmasti katkenneet. Tarkistin vielä ties miten moneen kertaan, että kaikista paloista minulla oli tarjolla se puoli jota ohje kutsui kaiverretuksi puoleksi. Simpura sentään.

Muistatteko miten edellispostauksen C-levyn kohdassa kauhisteln sitä palaa, joka näytti heiveröiseltä ja hajoavalta? Sen paikalleen asentaminen vaati kääntelyä siinä määrin, että hirvitti. Auton pohjan ohjeen mukaan 90° kulmat olivat vähän vähemmän silmäämiellyttävän suoria. Mikään ei ollut vielä katkennut, mutta ennusmerkit eivät olleet turhan hyviä.

Kumitassut

Renkaiden kasaaminen oli vähemmän heppoista hommaa ja vähensi rungon aiheuttamaa stressiä. Ensin kasattiin renkaiden sisäpuolen reunat kiinni keskiöihin. Nuo olivat kuin jostain Super Mario -pelistä karanneet ilmeineen :D

 

 

Sisäpuolten kiinnittäminen autoon oli sitten puolestaan hikistä ja sormille tuskaisaa hommaa. Asiaa ei auttanut se, että ne piti kiinnittää kiinnitaiteltuihin paloihin, jotka olivat sekä hassussa kulmassa että todella, todella heppoisissa kiinnikkeissä kiinni itsekin. Sain kaikki neljä silti kiinni.

 

Eturenkaiden sisäpuolia kiinnitellessäni matkustajien jalkatilojen seinämä naksahti irti polkimineen päivineen.

Tässä vaiheessa mieleni oli jo kovin maassa. Jatkoin silti renkaiden loppuunviemistä. Pölykapselien taivuttaminen sopivalle suppilolle oli yllättävän hankalaa ja sormiahiostavaa, mutta siistit niistä tuli. Yhdestä katkesi pinna tai pari, toisen ollessa vähän kolhitun näköinen.

Renkaat olivat aika mainiot, lievistä kärsimyksistään huolimatta. Niiden yhteensaattaminen oli taas sekin aika huolestuttava aliprosessi.

Yllättävää kyllä, renkaat asentuivat oikein nätisti. Niiden ongelmana eivät olleetkaan jatkossa renkaat itse vaan nuo rimpulat, mihin ne oli kiinnitetty.

Sisätiloja

Renkaiden jälkeen pääsin rakentamaan molempien matkantekijöiden istuimet. Vääntelin nuo pehmusteiden kaarevat osat silmämääräisesti, koettaen noudattaa penkin rungon muotoja. Näissä oli kaikkein hankalinta saada mitään pyöriteltyä jälkikäteen niin, ettei maalipintaa tuhoaisi.

Helppoa, hauskaa ja nopeaa. Kiinnitykset olivat tiukat ja niillekin oli tilaa, toisin kuin joissain ahtaammissa malleissa. Niskojen taakse tuleva ritilä oli vähän hankala vääntää muotoonsa mutta hyvä siitä tuli.

Ulkokuori

Yllättäen seuraavana työjonossa olikin auton harjattu alumiinikuori. Ensimmäisenä monimutkaiseen härpäkkeeseen liitettiin konepelti (tai matkatavarasäiliön luukku, takamoottorisesta kotterosta kun oli kyse). Konepelti oli myöhäisempää, tankkausluukutonta vuoden 1981 mallia.

Ratti viiksimöntteineen asennettiin kojelautaan. Sen asento tuntui jotenkin nurinkuriselta, joten tarkistin aika moneen kertaan että se oli nyt menossa oikein päin ennen kun väänsin kiinnityslirpakkeet rullalle.

Mittaritaulun kotelo tuli ratin ylle, tämänkin asentaminen oli vähän hankalaa palojen kulmista johtuen. Silti asennus oli tiukka, sitten kun sen sai kiroiltua paikoilleen.

Ovenkarmit

Omituinen yksittäinen väliotsikko, mutta nämä veijarit olivat sen verran vängät, että halusin mutista niistä erikseen. Ensimmäisenä vaakatasoon liiskattu kummallisenmuotoinen kalikka piti vääntää monelle eri mutkalle, jotta sen saisi auton ulkokuoreen kiinni.

Näissä on sentään aika selvät kääntely/vääntelykohdat merkittyinä, joten ainoa mysteeri olivat ne kulmat, joita ei voinut suoraan päätellä tai jäljitellä muiden palojen perusteella, kuten tuo alareuna, jonka piti ilmiselvästi asettua yhteen. Välttääkseni turhan rasituksen jätin kulmat loivemmiksi kuin mihin odotin niiden myöhemmin asettuvan. Niitä kun olisi helpompi vääntää vähän lisää, jotta asettuvat, kuin suoristaa uudelleen.

Kuskin ovenkarmin yläpää oli vähän mutkalla, mutta uskoin sen suoristuvan vielä kiltisti. Tämän palikan asentaminen paljasti, että olin sittenkin arvannut takarungon kulmat jyrkemmiksi kuin mitä ovenkarmi vaati. Palikat asettuivat yhteen kuitenkin yllättävän kiltisti.

Pelkääjänpuoleinen overkarmi meni tietenkin nopeammin ja helpommin kun se ei ollut ensimmäinen. Hämmentävän heppoinen rakenne tässä vielä silti oli.

Katto ja etu-takalasit

DeLoreanin selkäosan kasaamisesta olin näemmä jättänyt monta välikuvaa ottamatta. Dokumentoimatta jäivät moottorin jäähdytyssäleikkö, takavalot ja mitä näitä oli. Ei mitään dramaattista, mutta piti nekin mainita, ettei kukaan jäisi siihen kuvitelmaan että katto-osa olisi yhden komponentin prosessi.

Aivan kuten odottaa saattoi, tuon komponentin kääntäminen oikeisiin kulmiin ja mutkalle ja sitten vielä kaikkiin eri ulkokuoren kohtiin yhdistäminen ei ollut ihan tuosta vaan valmis. Pyörittelyä, hikisiä sormia ja suurta varovaisuutta vaadittiin, koska en halunnut kiinnityslirpakkeita väännellessäni rusentaa koria rusinaksi.

Aika toimiva siitä tuli. Nuo takasuomut tai miksi tuota aurinkosäleikköä nyt pitäisikään kutsua olisi pitänyt hoksata taivuttaa joihinkin kulmiin jo aiemmin, näin asennuksen jälkeen se oli vähän riskialtista.

Nokka ja pyrstö

Seuraavana jonossa oli kotteron alakeula. Yksinkertaista ja oikean näköistä helposti, hankalinta tässä oli saada se kiinni etumaskiin joka heilui pelkissä yläkiinnityksissään, tehden alakiinnityksestä vähän hankalan kun molemmat osat keikkuivat kaaosheilurin tavoin. Onnistui se silti.

Auton takapään kiinnittäminen oli sekin, teemaa noudattaen, melkoisen ja hikisen väännön takana. Kaikki asiaan liittyvät osat olivat silti sen verran jämeriä, että niiden hajoamista ei tarvinnut pahemmin pelätä.

Lokasuojat

Olin jo siirtymässä ovien pariin kun ohje nakitti kiinnittämään lokasuojat. Tämä olikin taas kivaa: raamissaan palat olivat kaikki lähes ympyräisiä, mistä ne piti vääntää rullalle kulmikkaan auton reunojen yli.

Justiinsa näin.

Pyöräytin ensimmäisen palan askarteluveitsen kahvan kautta mutkalle, sitten koesovittelin neljää kiinnityspistettä. Parin turhan "kaikki tai ainakin kolme kiinni kerralla" -yrityksen jälkeen annoin periksi ja kiinnitin ensin etureunan tiukasti, sitten seuraavan, kolmannen ja vedin lopuksi taaimmaisen kiinnikkeen paikalleen ja rullalle.

Näin toistin kaikkien neljän kiinnityksen ja tärväsin loppujen lopuksi varmaan yhtä paljon aikaa kolmen viimeisen lokarin asentamiseen kuin ensimmäisen kanssa testaillessa. Ihan normaalia siis.

Tämä oli rakennusohjeen mukaan viimeinen hetki kun tuosta yläkotelosta sai napattua "tältä se sisältä näytti"-kuvan. Seuraavaksi se asennettaisiin pysyvästi kiinni pohjaan.

Epäonnistuminen

Tässä tilanne ennen liitosyritystä. Koetin moneen kertaan pusertaa autonpuolikkaat kiinni toisiinsa. Jostain syystä takapää ei mahtunut kuoreen sisään vaan jäi pahasti kinnaamaan. Enkä myöskään saanut pyrstön kiinnityslirpakkeita ahtaassa kulmassa eläviin kolosiinsa niin mitenkään. Kaiken vääntämisen seurauksena pyörien kiinnityskilkkeet kärsivät entisestään ja alarunko otti lisää osumaa.

Lokinsiipiovet

Hyppäsin turhautumiseni minimoimiseksi ohjeissa seuraavaan pätkään, oviin. Ensimmäistä rakennellessani ihmettelin, miten naurettavan kookkaat ne olivat sisältä.

Kuskin ovi valmiina ja sivupeileineen päivineen. Kauempaa nuo lirpakkeet eivät häirinneet niin kuin läheltä tarkasteltuna, jossa ne saivat auton pinnan näyttämään lähinnä 30-luvun lopun kasaanpultatulta neukkutankilta.

Sama sisäpuolelta. Siinä oli hauskasti myös tuo remmi, josta ovi piti vetää kiinni, huomasin (tai tunnistin) vasta tässä vaiheessa.

Pelkäsin vähän, että oven kiinnittäminen kattopalaan olisi kamalan vaikeaa, mutta sehän oli taas yksi helpoimmista askeleista koko projektissa.

Oikeanpuoleinen ovi asennettuna. Muiden pikkudeltajien ohella myös nuo eri heijastimet olivat jääneet minulta kasaamisvaiheessa aikalailla huomaamatta.

Tämän paremmin auton puolikkaat eivät menneet yhteen. Nokka erityisesti oli sen näköinen kuin sillä olisi ajettu kantoon ja etuakseli olisi jäänyt muusta autosta jälkeen.

Äärimmäisen harmittavaista, koska malli oli minusta upea ja sen rakentaminen oli todella mukavaa rutinoistani huolimatta. Poislukien auton alusta, joka oli kuin hämähäkinverkosta kyhätty ja joka menetti muotonsa samantien. Sitäkään en voinut välttää, koska palikoita oli painettava toisiinsa. Vaan minkäs teit, tämä oli yksi pienimuotoinen epäonnistuminen Projektimutinain maailmassa.

Hassuttelua

Hyllyssä oli toissajoululta Playmobil -aikakone DeLoreaniin rakennettuna (70317). Tietenkin näistä oli otettava kuvia yhdessä! Nyt kun se Legoversio tulisi vielä toimitukseen asti...