Ohjaamopäivitys

Omalla reitilläni

Aloitin tämän projektin etsimällä referenssikuvia ohjaamosta. Leffaohjaamon kanssa tällä mallilla oli ehkä yllättävän vähän tekemistä, enkä myöskään ollut lähdössä mielipuolisen yksityiskohtaisuuden tielle. Vedin siis hihastani päätöksen käyttää hyvin harvoja värejä nappuloissa ja näytöissä (musta, valkoinen, punainen, metalli), vaikka pari muutakin olisi tietysti sopinut sekaan (skippasin siis terminaalinäytön vihreän ja sinisen).

Peruspohja

Aloitin detaljointiprosessini sutimalla tummanharmaalla (edelleen VMA 71123 USAF Dark Grey) jotkin niistä kohdista, jotka olivat kärsineet lievästi edellisten prosessilohkojen ylisumutuksesta, kuten konsolipaneelit. Yleispinnoille ohut harmaan/valkoisen lisähuntu sopi edelleen hyvin, koska yleissävy pysyi tummana. Sudin samalla myös tuulilasin liimauskohdat, koska jos se on toiminut lentokoneiden lasien kanssa, se toimisi edelleen myös tässä tapauksessa.

Yleisen kulumisen esilletuomiseksi kuivaharjasin ohjaamon sisällä sieltä täältä teräsvärillä (VMA 71065 Steel), jota pyyhkäisin myös erinäisiin kohtiin ulkopinnoilla sekä runko-osassa. Suurimmat kulumajäljet tein ohjaamon oven paneeleihin sekä sen edessä olevaan ramppiin. Kävin seuraavaksi kaikki näytöt ja painikkeet kevyellä kuivaharjauksella.

Yksityiskohdat

Oven molemmilla puolilla oli setti lamppuja. Jedin Paluussa ne olivat vähän WLAN-signaalikeilan muotoiset katkoviivalliset, siniset tiesmitkäliet. Nämä olivat muodoltaan kolme paneelia, jotka minä nyt vain päätin kuivaharjata puhtaalla valkoisella (VMA 71001 White). Ajattelin, että se toimisi aika mainiosti hyppäämättä silmille. Jatkoin kuivaharjausta nappien yli, koska maailmassani valtaosa painikkeista olisi ihan vain valkeana. Mietin hetken, sietäisikö nuo valot käsitellä myöhemmin puolihimmeällä tai peräti kirkkaalla lakalla (sillä tuskin, näyttäisivät enemmänkin märiltä kuin kiiltäviltä).

Nyt oli näyttöjen ja kojelaudan mittarien vuoro, maalasin ne hyvin yksinkertaisesti mustiksi (VGC 72051 Black). Päätin, että sysimusta olisi hyvin pienessä osassa ja todella tarkkaan rajatuissa kohdissa ohjaamoa.

Palasin seuraavaksi valkoisen kanssa täydentämään juuri mustaamieni paneelien koristelua. Sekä pilotille että apupilotille oli omat <=14" kuvaputkensa (tai siltä ne minusta näyttivät). Vasemmanpuoleiseen tökin pistemäisiä tai rivimäisiä röpötyksiä ikään kuin esittämään jonkinsorttista statusnäyttöä tai järjestelmälokitusta, mitä siitä MFD:stä nyt haluttaisiinkaan katsella. Oikeanpuoleiseen koetin saada aikaan jonkinsorttisen koordinaattiakseliston.

Lopuksi maalasin kevyellä otteella satunnaisen nivaskan nappuloita ja nappulankaltaisia ulkonemia punaiseksi (VMA 71085 Ferrari Red). Jotkin olivat yksittäisiä ja jotkin ryhmissä. Mitä ne muka tarkoittivat? En minä niin pitkälle miettinyt, osa oli ehkä "älä nyt vahingossa tähän koske"-tyyyppisiä painikkeita, osa taas "tämä on tärkeä, se erottuu näin selkeästi"-vipuja ja sitä rataa. Kuten aiemmin mietin, jokunen vihreä ja sininen olisi saattanut sopia sekaan, mutten tähän väliin kokenut, että ne olisivat olleet kovin oleellisia.

Istuimet takaisin

Kun ohjaamoalue oli muilta osin valmis, liimasin penkit takaisin. Aikanaan olin maalannut ne, ehkä ohjeen mukaan, ehkä oman pääni mukaan, en enää muistanut tarkkaan, mutta niiden istuinosat olivat ruskeat ja reunat huomattavan vaaleanharmaat. Kontrasti oli suuri ja se näytti jotenkin hoopolta.

Maalasin ne nyt uudelleen tummanharmaiksi (VMA 71123). Kiitos ylempänä mainitsemani ylisuihkutteluefektin, ne olivat nyt selvästi lattiaa tummemmat, mutta eivät pöyristyttävän erilaiset kuitenkaan. Istuinosat maalasin nyt mustiksi (VGC 72051). Omassa mielessäni tuo kokonaisuus kääntyi ihan uskottavaksi "metallirunkoinen istuin ja joku ällöttävän epämukava vinyylipehmuste"-skenaarioksi.

Valkoinen osuus, osa 2

Siipien viimeistely

Tämä olikin aika suoraviivainen vaihe, samoilla raiteilla kuin viimeksi. Tällä kerralla sekoitin maaliputelia tuplasti raivokkaammin ja ärsyttävä puolikuivan maalin sylkeminen ei vaivannut.

Aloitin kiinteän siiven kiinnipitokohdistani ja jatkoin greeblauskuiluihini vielä varmemmaksi vakuudeksi. Osa niistä kun oli kuitenkin kevyen tarkistuksen tarpeessa.

Väänsin siivet yläasentoon ja ruiskuttelin ne pyörivähköllä liikkeellä valkeiksi. Session päätteeksi kävin vielä korjailemassa muutamia kohtia, kuten kiinteiden tuplatykkien kaarevat suojalevyt ja runkolevyn etureunat (suojasin post-it -lapulla eturunkoa ylisuihkuttelulta).

Yleiskatsaus

Napsin edestä ja takaa kuvat, joista nuo greeblaukseni vihdoin erottuivat kivasti. Murto-osaan kutistamattomista kuvista olisivat näkyneet vielä paremmin, mutten nyt ruvennut pukkaamaan työn alla olevista niin mittavia tiedostoja mihinkään.

Olin oikeastaan yllättävän tyytyväinen siihen, miten tämä efekti toimi tässä vaiheessa. Pieniä pätkiä joutuisin varmaan korjailemaan käsin, mutta niinhän niitä yleensä.

Valkea ulkokerros panssarilevyille

Taitettua valkoista

Olin vihdoin päässyt tässä uudistamisprojektissa vaiheeseen, jossa sukkulan ulkonäkö oikeasti muuttuisi edellisestä iteraatiosta. Hoksasin edellisiltana, että olin ostanut joskus aikoja sitten erilaista valkoista kansallisuustunnusten (palkkiristien lähinnä, en ollut vieläkään päässyt testaamaan jo vuosia sitten ostamiani sapluunoita!) sun muiden maalaamista varten. Mietin, että jospa käyttäisin sitä ja aivan lopussa ehkä suhauttaisin jostain ylhäältä käsin puhdasta valkoista todella kevyesti. Ehkä se ei erottuisi mitenkään, ehkä se erottuisi, mutta sekin selviäisi ajan kanssa.

Tämä sopisi edelleen "askeleittain kohti loppuväriä"-metodiin. Ensimmäinen tai ehkä jopa ainoa valkoinen oli siis Insignia White (VMA 71279), joka pääsi 'Mutinoihin nyt ensi kertaa eikä tosiaan palkkiristissä, kuten olin olettanut.

Ohjaamo-osa

Päätin, että nokkarakenteesta vain tuo joutsenenpääosa tulisi valkeaksi. Kaula eli sen nokan runkoon liittävä yhdyskäytävä (tai mikä eteinen tai ilmalukko onkaan) jäisi harmaaksi. Ehkä toivomani lookki toimisi luonnossa, ajatustasolla se oli minusta hyvä, koska oleelliset tunnuspiirteet korostuisivat luonnollisesti ja visuaaliset tukialueet toisivat myös syvyyttä koko luomukseen. Sitäpaitsi, jos ihan koko laitos olisi kauttaaltaan samaa väriä, tekele olisi paljon tylsempi.

Runko siipineen

Maalasin rungon ensimmäisenä tällä kertaa. Reunakohdat maalasin ruiskuttamalla keskeltä kohti ulkoreunaa, jolloin välttäisin enimmät turhat sotkut päätyseinämien kanssa.

Seuraavaksi käänsin huomioni ja Badgerini siipiin, aloittaen greeblaamistani reunoista kevyellä otteella. En halunnut hukuttaa noita kuiluja valkoisella, vaan töhäyttää valkoista korostaakseni oleellisia kohtia kuitenkin tummaksi ja vaaleaksi harmaaksi jääneitä syviä kohtia.

Siivet itsessään olivat hyvin suoraviivaiset. Taas vaihteeksi olin joko sekoittanut maalin huonosti tai se oli hippasen kuivempaa kuin olisi syytä, koska ruisku räki vähän väliä ylimääräisiä tippoja / paakkuja. Ehkä osasyy oli vallitseva lämpötilakin, mutta tekosyyt eivät oikein auttaneet ärsytykseeni.

Jätin taas pääsiipeen pienen kiinnipitoalueen omaksi turvakseni. Samoin kuten edelliskerralla totesin, 100% tasainen tehdasmaalipinta ei ollut tavoitteenani (roiskeeton kyllä, mutta mutta...), pieni kumpupilvisyys toi minusta luonnollista säistystä peliin.

Jatkomietintää

Seuraavalla sessiolla peittäisin tuon vanhan kiinnipitokohtani ja kävisin alasiipien toiset pinnat. Mietin pää punahehkuisena, missä järjestyksessä tekisin mitäkin kun tämä osuus olisi hoidettu valmiiksi.

Ajatukseni oli, että maskaisin tietyt suorakaiteet erilaisia harmaita varten. En ehkä palauttaisi niistä mitään tummaksi harmaaksi, mutta ehkä tuo keskitason harmaa voisi sopia useimpiin, sitten käyttäisin yhtä vaaleaa harmaata vaihtelun vuoksi symmetrisesti pariin boksiin. Ehkä yhteen per siipipinta, mutta veikkasin tässä vaiheessa, että päättäisin mieleni tuosta vasta siinä vaiheessa kun kompressorini olisi jo pörisemässä.

Jonkunlainen haalea litkutus häämötti aika todennäköisesti horisontissa. Samoin ajattelin, että voisin vetää laskeutumismoodissa nököttävän sukkulaparan päälle vähän saderuntuja ja lopuksi vetää puolihimmeän lakan päälle. Moottorisuuttimet olivat oma mysteerinsä pohdittavaksi, koska nyt ne eivät jäisi hohtavan valkoisiksi kuten lentomoodissa.

Kuivasovitus kokonaisuuden tarkistamiseksi

Nyt halusin testata valitsemaani lookkia, koska tässä vaiheessa olisi vielä kohtuullisen helppoa vaihtaa suuntaa. Minusta laitos näytti mainiolta valkeana ja tumma, vielä täysin detaljoimaton ohjaamo näytti erittäin hyvältä noinkin. Kontrasti oli tässä hyvä, enkä voinut kuin ihmetellä, miksi olin vuosikymmen sitten niin fiksatoitunut flättiin harmaaseen.

Sateenharmaata mutta avaruudessa

Väliaikainen paluu edelliseen lookkiin

Mitäs muutakaan 'mutinoissa on totuttu tekemään kuin samaa asiaa aina uudestaan ja uudestaan? Nytkin ensin valkoisella pohjamaalilla räimitty ja sitten tummanharmaalla pohjustettu keisarillinen sukkula maalattaisiin uudelleen harmaaksi. Silmäarviolla valitsemani välimallin harmaa (VMA 71120 USAF Medium Grey) oli aika lähellä aikoinaan käyttämääni Revellin emalimaalin sävyä. Se ei tosin ollut tarkoituksellista tai mitenkään oleellista, kyseessä oli väliaskel synkän ja valkean välissä.

Nokkamokkula

Aloitin kriittisimmästä palikasta eli nokkapalasta. Suojasin sisäosat post-it -lappusella ja minimoin sisätilojen vaatiman korjausmaalauksen määrän. Aika komealta se näytti jo noinkin, mutta olin päättänyt lähteä valkoiseen suuntaan, joten onnistuin vaientamaan luontaisen laiskuuteni ainakin tässä välissä.

Runko

Rungon maalaaminen sujui lentämällä, kun maali oli tuoreempaa / juoksevampaa. Ykköskierros oli suorastaan nautinnollinen työvaihe, varsinkin edellisen kitkuttamisen jälkeen.

Aloitin maalaamalla taittuvat siivet ensin, jatkoin niistä runkoyksikköön ja kun kerran aikaa oli jäljellä, jatkoin pääsiipeenkin. Alimmista kahdesta kuvasta näkyikin, miten jätin keskisiiven takareunan koskemattomaksi, jotta sain pyöriteltyä mallia maalatessani. Maalipinta oli tietoisesti "pilvimäinen" 100% tasaisen sijasta, mutten ollut myöskään tehnyt mitään esivarjostus-henkistä todella voimakasta efektiä mihinkään.

En ollut unohtanut, että siivissä oli noita laatikonmuotoisia paloja, jotka piti maalata tummemman harmaiksi. Ajattelin hoitaa sen osuuden valkoisen maalin jälkeen, maskaaminen olisi niin päin helpompaa.

Tosimaailma heitti taas viikon verran kaikkea muuta tielle ennen kuin sain jatkettua harmausprosessiani. Tässä vaiheessa pohja oli vieläkin odottamassa sitä, että saisin siivet siihen kuntoon, että ne voisi liimata lopullisesti laskeutumisasentoon.

Tummanharmaa pohjamaali

Päätöksiä

En ole tehnyt valkoisia vekottimia kovinkaan usein. Suoralta kädeltä ainoat mieleenjuolahtavat esimerkit maalausrutinoineen olivat jo kohtuullisen monen vuoden takaa: Kiusanhenget-tekele ja peitsellinen ComGuardin kolmannen armeijan BattleMechejä. Ensimmäisen olin aloittanut mustalla, jälkimmäiset tummalla harmaalla.

Netistä lukemani perusteella olin aina maalannut valkoiseksi päätyvät kohteet kulkien tummasta vaaleaan ja ajattelin, että kun se noissakin oli toiminut kohtuullisen kelvollisesti, pitäisin lähestymistapani samana nytkin. En kuitenkaan ruvennut ampumaan mustaa tai rakasta mustanharmaatani, vaan valitsin pohjakerroksekseni toisenlaisen, pari häivähdystä vaaleamman tummanharmaan (VMA 71123 USAF Dark Grey).

Ohjaamo-osa

Räimin aivan aluksi ohjaamon sisätilat kauttaaltaan. Siitä jatkoin nokkapalan ulkopuolelle jättäen pohjapuolen koskemattomaksi kuivumisen ajaksi. Myöhemmin palasin nokan kimppuun ja maalasin loput alta pois.

Tähän väliin nokka oli valmis tämän vaiheen osalta, mutten liimaisi sitä vielä kiinni runkoon. Näin saisin maalattua ohjaamon helpoiten sekä ulkoa että myöhemmin sisältä, eikä se myöskään olisi tiellä tai aiheuttamassa ylisuihkuttelua tai varjoja seuraavien ruiskumaalauskierrosten aikana. Näin minä ainakin suunnittelin prosessin etenevän.

Runko

Alus itsessään vaati aika reippaasti pyörittelyä, kieputtelua ja omanlaisensa haastavaisehkon maalausjärjestelyn. Runko, pääsiipi ja alasiiven lennettäessä ulospäin katsovat pinnat olisi maalattava kutakuinkin kokonaan valmiiksi lentomoodissa, jotta välttyisin ylimääräiseltä sotkulta ja turhalta maskaukselta.

Tulipas tuosta ylemmästä kuvasta erikoinen... Maalatessani huomasin myös, että uusi ongelma oli nostanut ruman päänsä: maali oli turhan paksua tai kuivui muuten vaan liian nopeasti. Kynäruiskun etu kun oli parhaillaan se, että kaikki röörit auki sillä sai maalattua laakeat alueet nopeasti, mutta kuristamalla liikeratoja sillä pystyisi taidokkailla käsillä tekemään hienoa ja tarkkaakin työtä. Nyt maalivuo kävi hyvin äkkiä lyijykynän terän paksuiseksi ja yksinkertainen peittomaalausvaihe muuttuikin alati penseämmäksi ja fyysisesti rasittavaksi värittämiseksi.

Ei se oikeaksi ongelmaksi muodostunut. Viimeiselle sessiolle sotkin mukaan vähän ohenninta ja sain viimeiset siipilevyt puolisiedettävästi valmiiksi. Tietoisena valintana sukkulan pohja jätettiin muutaman projektiaskeleen päähän odottelemaan.