2.12.2015

Projekti VII/15

Projektiassistentin oma malli

Kuluneen vuoden aikana rakennellessani ja maalaillessani pöydän vierestä on ajoittain kuulunut "isi, mäkin haluan". Aika pitkälti tuohon riitti, että kaivoin ylijäämäpaloja esiin ja annoin jälkikasvun maalailla lentokoneiden peräsimiä ja jonkun tankin satunnaispalasia haluamallaan värillä. Lähinnä punaisella ja suklaanruskealla.

Jostain syystä pelkät satunnaispalat taisivat kuitenkin käydä vähän tylsiksi - tai sitten ne eivät kelvanneet, koska minullakin oli kokonainen malli maalattavana, eikä yksittäisiä paloja. Lupasin sitten, että rakennan hänelle oman mallinsa, jonka saa sitten maalata ihan itse ja juuri niin kuin itse haluaisi. Ehdotus otettiin vastaan mitä suurimmalla riemulla.

Valinnan hetki


Kysyin, minkälaisen mallin haluaisi. "Haluan panssarivaunun!" Selvä. Vanhan vai uudenmallisen? "Uuden!" Hyvä, minkähänmaalaisen? Löytyisi varmaan amerikkalaisia, saksalaisia, venäläisiä, ranskalaisia ja englantilaisia. "Suomalainen! Englantilainen!" Käyn huomenna katsomassa, sopiiko? "JOOOO!"

Ostin Hobby Pointista pienen etsimisen jälkeen sen ainoan modernihkon brittivaunun. Miehistönkuljetusvaunut sun muu humpuuki saivat jäädä hyllylle.


Riemukas vastaanotto





Oli aika hauska seurata, miten onnellinen pieni lapsi voi olla jostain näin oudosta. Rupesin rakentamaan vekotinta samantien ja painotin, että ei sitä voinut vielä maalata. Ensin malli pitäisi rakentaa valmiiksi ja sitten pohjamaalata, jotta oikeat maalit tarttuisivat kunnolla.

Tunnin rakennusvaihe

Otin rakennusprosessin ihan yhtä vakavasti kuin jos se olisi itseäni varten. Napsin palaset irti rangoistaan ja siistin ne ihan niin kuin aina muutenkin. Ihan periaatteesta.


Takapanssari romuineen ja minua aina yhtä paljon kummastuttavine bensatynnyreineen oli alkuaskeleista ensimmäinen. Niiden jälkeen kasasin veto-, tela- ja palautuspyörät ja liimasin "return roller"-nimellä englanniksi tunnetut pikkupyörät kiinni ennen muita pyöriä.


Inhat lakutelat teeskentelivät yhteistyökykyisiä, mutta toinen niistä katkesi korjaamattomasti kesken kaiken. Päätin, että teippaan sen vain yhteen ja asemoin niin, että mengelöity osa jäisi tehokkaasti kaikkien panssarihelmojen taakse näkösuojaan.



Noiden pienten sylinterien, kahvojen, peilien ja ties minkä asentamiseen olisi selkeästi pitänyt käyttää pinsettejä. Laiskana en vain jaksanut vaivautua hakemaan niitä käsille ja sotkin sen sijaan sormiani liimalla.



Ensimmäisen puolituntisen päätteeksi olin saanut valtaosan romuista jo kiinni vaunuun. Tornista uupui jokunen tötterö ja vaunun kyljistä panssarihelmat. Olin suuruudenhulluna vähän ounastellut, että saisin tämän kertalaakista kasaan, mutta aloitin sen verran myöhään, etten ihan ehtinyt.


Seuraavana iltapäivänä läpsin loputkin palikat paikoilleen. Nyt tarjolla oli niin paljon niin pieniä palasia, että niiden kanssa äheltämiseen meni yhtä paljon aikaa kuin kaikkeen aiempaan yhteensä.





Näin rakenteluvaiheen päätyttyä pohjamaalasin koko rottelon ympäriinsä normaalilla Vallejon harmaalla pohjamaalilla. Otin vaunusta tietenkin pari kuvaa, mutta myöhemmin lopputuloksia katsoessani ei niistä erottanut oikein mitään, valo oli ollut surkeaa.

Värimaailma

Kysyin tietysti, minkä väriseksi projektiassistenttini haluaisi vaununsa maalata. Rajoittaakseni touhua edes vähän sanoin, että neljä väriä sai valita.

"Oranssi! Punanen. Sininen. Ja vihreä!". Tästä tulisi aika taiteellinen vaunu. Nappasin tytön mukaani yhtenä iltapäivänä ja kävimme Hobby Pointissa valikoimassa vähän maaleja.



Valitut maalit vasemmalta oikealle: UK Mediterranean Blue; Ferrari Red; Orange Fire; Green Zinc Chromate. Joutuisin varmaankin vähän ohjailemaan maalausprosessia niin, että noita värejä näkisi lopputuloksessa sen sijaan, että koko vehje tulisi sotketuksi kaikkien noiden etovana sekoituksena. Vaan sehän nähdään, kun ehdin päästää lapsiparan pensselin ääreen.

25.11.2015

Valmista: Projekti VI/15

Siirtokuvat

Siirtokuvien kanssa ei ilmennyt sen suurempia ongelmia, vaihteeksi. Vain kaksi kuvaa meni peruuttamattomasti rullalle: toisen sivuvakaajan vaakunahärpäke ja toinen nokkaan tarkoitetun "F-22* Raptor"-mainoskuvatuksista.

Muutaman pienemmän ihmemerkin taiteileminen noiden pommiluukkujen katveeseen oli myös hetkittäin haastavaa, mutta kyllä ne sinne päätyivät. Tällä kerralla en myöskään huomannut laittaneeni ensimmäistäkään siirtokuvaa väärin päin tai muutenkaan omituisesti, pidin niitä sen verran tarkasti silmällä.

Lyhyen kuivattelun jälkeen lakkasin ohjaamokuomua  lukuunottamatta kaiken mattalakalla ja päätin, että tämä oli nyt tässä [285]. Nyt olen huvikseni seurannut kolmen projektin aikana ajankäyttöäni edes summittaisesti, voin vähän mietiskellä. Tähän yksilöön upposi kalenterissa yksi viikko (aloitin maanantaina ja lopetin saman viikon sunnuntaina) ja tehoaikana hippasen alle viisi tuntia.

Ajankäyttömutinaa

Rakentelu oli ripeää, kun osien yhteensopivuus oli mainio, eikä juuri minkään kanssa tarvinnut taistella. Jos siis sivuutamme nuo ruipelot pommiluukut tässä asiayhteydessä. Maskailu ja maalailun valmistaminen oli taas se ehdoton aikasyöppö - ja nuo siirtokuvat, kun koetin tehdä niitä äärimmäisen tunnollisesti. Maalaamiseen taas ei uponnut erikoisesti aikaa, koska tuota tummanharmaata muotoa lukuunottamatta maalasin vain täysiä pinta-aloja ilman mitään arpomista tai tarkkuutta vaativaa.

Tietysti kaikesta olisi voinut rutistaa turhaa aikaa pois, mutta kun minulla ei ollut kiire ja touhuilin kaikessa rauhassa ilman hötkyilyä. Kuuntelin välillä tarkemmin taustalla pyörinyttä Top Gearia, QI:ta WILtYä tai vastaavaa sen sijaan, että olisin raatanut rillit huurussa ajan 100% hyötykäyttöä tavoitellen.

Loppukuvat

Tällä kertaa napsin lopetuskuvani poikkeuksellisesti kännykkäkamerallani, kun oikea laite oli matkalla halki Euroopan. Suokaa anteeksi ja koettakaa kestää, kyllä näistäkin jotain näkee.










Sotateollisuusmessujen mainostarra tjsp?

Sarjanumerokin löytyi




Fiksasin vähän noita lasin rajoja vielä


19.11.2015

Sota. Kyllä te tiedätte, miten tämä menee

Fallout 4

Tässä vähän reilun viikon aikana olen hivuttanut Fallout 4 -mittariani eteenpäin, näin torstaina kirjoitellessani lukema oli 26h, kun olin aloittanut pelin edellisviikon tiistaina. Hupaisasti töissä käytäväkeskustelut ovat pyörineet aika tehokkaasti saman teeman ympärillä. Mistähän johtuu?

Hahmoni pärstän tekemiseen en tärvännyt huikeasti aikaa. Meinasin ensin tehdä taas jotenkuten itseni näköisen, mutta rupesinkin vääntämään ukon naamaa vähän enemmän rullalle ja päädyin sitten johonkin ihan muuhun. Päädyin harmaantuvaan vähän tukevammansuuntaiseen rokkitukkaiseen setään.

Normityyliäni noudattaen asettelin tutusta poikkeavat SPECIAL-pisteet ensin kaikissa statseissa kolmoseen, paitsi Charisman jätin turhana ykköseen. Nostin sitten ukolle vähän ruista ranteeseen, älliä päähän ja kaveriksi ketteryyttä ja onnea. Numeroina, kuten kuvasta 1 käy ilmi, asettelin arvot S:5 P:3 E:3 C:1 I:6 A:5 L:5.


Uuteen maailmaan

Alusta nyt ei ollut mitään sen kummempaa rutistavaa, kunhan aloitin ja lähdin ulos maan alta. Tuota kuvan 2 portinaukomista katsellessani muistelin,miten haltioissani olin Fallout 3:n vastaavaa hetkeä ensi kertaa katsellessani. Mietin siinä, että nyt on nättiä, mutta naureskellaankohan tällekin samalla lailla vajaan vuosikymmenen päästä?


Noudatin juonenlankoja orjallisesti alussa ja korvasin haalarin normaalimmalla asuvalinnalla seikkailua varten. En tietenkään malttanut napsia kuvia alusta, kun kaikki sen haluavat ovat jo nähneet mitä haluavat joko itse tai kuvista.


Sangen odotetusti päädyin siis heti Vapauden Museoon pistämään rosmoja nippuun. Tönön katolta löytyi Vertibird, Power Armor ja minigun - patteri piti käydä hakemassa jostain huoltotunnelista (en tajunnut, että museon kellarissa oli yksi ja löysin sen vasta toissapäivänä, kun vahingossa kävin kurkkimassa, josko olisin unohtanut jotain hyödyllistä johonkin pyötälaatikkoon). Power Armor oli hulpea, mutta söi patteriaan kuin sika, joten en pakollisen alkutappelun jälkeen käyttänyt sitä kuin takaisin Sanctuaryyn palaamisen ja yhden pikaisen Feral Ghoul -nyrkkitappelun testaamiseen.



Vehkeessä oli korjattavaa ja ilmeisesti muokattavaakin, kunhan vain saisin oleelliset modausperkit auki sitten joskus. Hupaisaa oli, että tuon kanssa kävely ainakin näytti ja kuulosti mukavan raskaalta kun askeleet tömisivät, HUD oli omanlaisensa ja äijän juttelukin kuului kivasti ulkoisesta kaiuttimesta. Pikkujuttuja, mutta minusta ne olivat oikein tunnelmaalisääviä.

Akun nopeasta kulumisesta vainoharhaisena parkkeerasin tölkin tuohon viimeisimmän kuvan näyttämään paikkaan, enkä ole sitä siitä enää liikuttanut sen jälkeen. Kai se on tässä joku ilta otettava taas ajoon, mutta tähän mennessä olen pärjännyt vielä hengissä.

Lähinurkilla

Kaksi iltaa pelkästään asutuksen säätämiseen tärvättyäni lähdin vihdoin Concordesta eteenpäin. Vastaan tuli yksi vaeltava kauppias kantturansa kanssa ja tulipa tuo useammankin kerran käymään ihan omassa asutuksessanikin myöhempinä päivinä.


Mikä tuokin paikka nyt oli, varmaan joku tienvarsipikaruokala. Sinne päin talsiessani kuulin uhoamista ja tietenkin tungin lusikkani soppaan. Voimani tunnossa tai "eivät ne niin helposti suutu"-harhaluulossani vastasin punkkareille sarkastisesti ja ampumaanhan ne rupesivat. Jokusen yrityksen jälkeen sain pellet niitattua ja ruumiit ryöstettyä. Ruokapaikan täti narkkaripoikineen lupasi murkinasta alennusta, oli sekin jotain.



Tässä vaiheessa katselin vähän tarkemmin, mitä perkkejä oikein haluaisinkaan. Vanha rakas klassikko, Bloody Mess, oli tietenkin mukana. Nyt perkkejä sai valittua sen mukaan, mikä sitä vastaava SPECIAL-attribuutti oli ja joillakin oli vain yksi taso, muilla parista kai viiteen, alati kasvavilla vaatimuksilla ja bonuksilla. Miellyttävästi eri tasoja arvoineen sai väijyä vapaasti, vaikkei niihin ollut vielä mitään rahkeita. Niin ja SPECIALejakin sai nostaa yhden pisteen hinnalla, jos siltä tuntui.

Minua jostain kumman syystä huvitti tuo neljännen ja siten korkeimman tason Bloody Mess: lyöt jotakuta niin kovaa, että se räjähtää ja sen vieressäkin seisova kaveri räjähtää mössöksi. Upeaa! Päätin silti jättää tuon odottelemaan myöhempiä tasoja ja keskityin muuhun ehkä hyödyllisemmän tuntuiseen tässä välissä.


Seikkailuni päättyivät tuolla retkellä siihen, kun huomasin taivaanrannassa vihreän ukkosmyrskyn. Tai sade ei minua pelottanut, vaan ne radioaktiiviset salamaniskut pistivät äkkiä juoksemaan kauas ja nopeasti.


Kling, klang, napunapunapu

Lyhyeksi jääneen tutkimusretkeni jälkeen marssin siis takaisin Sanctuaryyn, jossa rupesin vähän säätämään. Alunperin rakentamani prefab-palikoista koostuva uudisasuttajien vaatima suojatalo päätyi romuksi ja aloitin koko show'n alusta lattiakomponenteista. Niihin paremman näköiset (ehjemmät) seinäkomponentit lukittuivat siististi ja jatkokerrosten rakentelu oli paljon näppärämpää.

Onnistuin tärväämään tuohon pieneen kahden kerroksen mökkiin useamman illan. Kyllä, se upposi tällaiseen Minecraft- ja Factoriomättäjään. Tänne sai rakennella generaattoreita, vedellä johtoja ja ties mitä. Harmi vaan, että käyttöliittymä ei ole siitä parhaasta päästä, mutta kyllä sillä jotain sai aikaan.




Kolme tuulivoimaloitua vedenpuhdistintani teki ilmaista puhdasta vettä

Pakokaasuissa on varmasti kiva istua ja rupatella


Vartiotorni oli loistopaikalla, mutta kukaan noista tekoälykääpiöistä ei osannut käskettynäkään mennä sinne

Työleirille seinät

Työkaverien kanssa olimme, kuten todettua, rupatelleet kylälähestymistavoistamme vähän enemmänkin. Olimme miettineet, että ainoa tapa pitää kylä ehkä jotenkin kunnolla turvassa olisi aidata koko roska ja sallia sisäänkäynti vain yhdestä pisteestä. Sisäänkäynnille tietysti läimittäisiin asiallinen määrä tykkitorneja ja ties mitä muuta.

Rupesin rakentelemaan sillan kohdalle ensin isoa porttia ja siitä sitten vaarallisemman oloiseen suuntaan kääntyvää seinämää. Sillan tolpille rakensin kaksi edistynyttä kk-tornia tuomaan kaivattua tyyliä.




En tässä vaiheessa rakennellut tuota aitausta vielä tuon pidemmälle, kun sisäänkäynti ei ollut vielä täydellinen. Eikä noiden seinien asettelu ollut ihan niin viihdyttävää, että olisin pelkästään sitä touhunnut kovin montaa tuntia perättäin.

Ajattelin sitten välihetkenä tarjota yhdelle asukkaalle, oudolle narkkarimummolle vähän Jetiä, että saisin kuulla jotain ehkä edes viihdyttävää. Turha toivo, hyödytön teksti. Seuraavaksi mummeli halusikin istua omalle erikoistuolilleen, kun tavalliset tuolit eivät nyt vaan suvainneet kelvata. Pykäsin tuolin ja mummeli rupesi vinkumaan nappien perään. Ajattelin, että istu sinä siinä ja heitin ylimääräiset puutarha-aidat tuolinsa ympärille niin eipähän jettipäissään kävisi sotkemassa muiden tekemisiä.


Tuunausta

Vaikka fiksuuteni oli mittarin puolivälissä, täydellä älykääpiöllä (int 1) pelaava työkaverini suositteli Idiot savant -perkkiä vallan varauksettomasti. Sillä saisi 3x (tai myöhemmin 5x) kokemuspisteet satunnaisesti, useammin mitä typerämpi hahmo oli. Otin asiakseni nostaa sen jatkossa edes tuolle viisinkertaiselle kakkostasolle, kaikki ylimääräinen kun olisi kotiinpäin.


Sitten rupesin vihdoin vähän askartelemaan. Virittelin eniten käyttämiäni pyssyköitä sen, mitä hahmollani kykenin. Tykkeihini (10mm pistol ja pipe revolver rifle) läimin sitä sun tätä ja rupesin katselemaan lähitaisteluaseita. Olin alkutunnit piessyt vastaantulijoita teleskooppipatukalla, mutta nyt huomasin, että olin löytänyt vastaantulijoilta erinäisiä nyrkkirautoja. Oi riemua ja autuutta, niistä sai tehtyä piikitetyt! Piikkinyrkkiraudat olivat Fallout 2:ssa suosikkilähitaisteluaseeni silloin, kun Power Fistejä ei ollut saatavilla.


Kevyin taskuin ja tuoreen oloisin leluin lähdin kohti länttä, suorittamaan minuuttimiehen tehtävää - tai naapurifarmin äijän tehtävää, kumpi nyt sattuisi ensimmäisenä ja vähävaivaisimpana hoitumaan alta pois. Matkalla pieksin muutaman kulkukoiran eväiksi ja hassusti myös pari Scavengeria, joita lähestyin ihan kiltisti ja aseet poissa kädestä. Rupesivat vaan jutteluetäisyydelle tullessä, että "minä olin täällä ensin" ja sitten riehumaan.

Jatkoin matkaani hissukseen kohti lautasantennia. Bunkkerin pihalla oli menossa pieni kärhämä raidereitten ja kärpästen välillä, annoin niiden piestä toisiaan ja niittasin jäljellejääneet alta pois. Mitä sitä turhaan itseään rasittamaan?


Bunkkerin kellarissa meinasi tulla tukalat paikat, kun yhdessä huoneessa olikin viisi hullua. Onneksi ne tollot rynnivät yksitellen ulos, niin että sain ensin piestyä yhden nurkassa muusiksi ennen kuin seuraava ehti oviaukosta sisään. Huomasin sitten neljättä tyyppiä VATS-tilassa (oli muuten kuumottava (ja kätevä) muutos, kun se ei pysäytä vaan vain hidastaa ajan) hakatessani, että ovesta lensi sarjatulella murkulaa. Neljä tyyppiä hakattuani kurkin varovaisesti ja jokuhan siellä uhosi minigun ojossa. Käskin piskini sitten hyökkäämään ensin harhautuksena ja rynnin sitten itse iholle turvallisesti.


Noilla nurkilla kohellettuani ja paikkoja siivoiltuani kävin välillä tyhentämässä taskuni Sanctuaryssä ja siirryin kohti lounasta. Sieltä löysin jonkun kuljetusliikkeen jäänteet ja ensimmäiset hosumatta löytämäni Feral ghoulit. Nyt niiden raajat sai ammuttua irti kuin Left 4 Deadien zombeilta ikään! Käsien ampuminen irti ei ollut ihan niin hauskaa, mutta jalattomiksi räiskityt, maassa ryömivät hirvitykset olivat helpommin hallittavissa, ainakin pienissä määrissä.



Matkalla eteenpäin, edelleen suunnilleen kohti lounasta rupesi satamaan. Sään vaihtelu oli kivaa, varsinkin kun kaikki sade ei ollut happosadetta. Muuan sillan yli talsiessani vastaani tuli neutraaleja uudisasukkaita. Tiedä sitten, mihin ne olivat menossa, mutta minun hallitsemiini asutuksiin he eivät ainakaan olleet päätyneet.




Satunnaista kohellusta

Päädyin lopuksi eräälle poliisiasemalle pelastamaan Brotherhood of Steelin äijän Feral ghoul -hyökyaallolta. Muutama yritys siihenkin meni, kunnes taktisesti käytetty käsikranaattipari pelasti henkiriepuni viimeiseltä puolitusinalta. Ritari Danse ei ollut turhan ystävällinen, mutta aseveljeään kohteliaampi silti. Ja tietenkin hän vaati apua, kuinkas muuten.


Päätin jättää veljeskunnan retkut odottelemaan, että minua sopisi hoitaa heidän ongelmansa pois päiväjärjestyksestä. Kävin ensin auttamassa yhtä toista asutusta, josko ne vaikka olisivat kääntyneet sillä minulle suopeammiksi. Matkalla kävin pistämässä yhden osittain romahtaneen moottoritien päältä kylmäksi kasan Gunner-jengiläisiä (ehkä turhaan, kun eivät liittyneet tehtävääni, mutta olivat tiellä). Ensimmäistä heistä vasta löytämäni kiikarikiväärin tähtäimen läpi väijyessäni huomasin, että vihdoin henkeään voi pidättää tarkka-ampumista varten!


20% jalkojen irroittamiseen? Kyllä kiitos!

Parikymmentä tuntia ja tuon enempää en ole ehtinyt käydä läpi


Kävin ottamassa Danse-sedän mukaani ArcJet-tehtaalle, josta olin yksin ja ilman laseraseita käydessäni jo luikkinut aika ripeästi karkuuun. Ajattelin, että jollei muuta, niin tuo hiippari ainakin vetäisi tulta puoleensa ja saisin itse työskennellä rauhassa.


Paraskin sanomaan, Sulikin sielunveli...
Hiemanko säikähdin, kun yhdessä nurkassa tulikin vastaan lauma terminaattoriprototyyppejä! Olin minä niitä tiennyt odottaa, kun jossain latausruudussa esiteltiin Synthejä, mutta en minä niitä vielä odottanut kohtaavani.



Tietysti kesken ArcJet-laitoksen siivousta sain hätäilmoituksen siitä, että yhdet maaor.. siis suojeluksessani olevat tilalliset olivat hyökkäyksen kohteena. Jätin Dansen odottamaan ja kävin niittämässä raiderit kappaleiksi. En ollut laiskuuttani roudannut raaka-aineita eestaas, joten en ollut voinut rakentaa tännekään kk-torneja. Nyt minulla sattui olemaan tarpeeksi viittä varten, joten iskin niitä katon ympäri niin, että niiden tarjoama Security -arvo oli yli farmin ruoka+vesi -arvon.


Palasin takaisin tehtaalle, hoidin tehtävän loppuun ja liityin vielä Brotherhood of Steeliin. Tuon pidemmälle en ole itse ehtinyt, kun jäin tuohon tilanteeseen eilisiltana. Ehkä käyn tänään taas asutukseni kimppuun tai kerjään lisätehtäviä keneltä tahansa, joka voisi sellaisia antaa. BoS ei vielä ole ehkä hyvä idea, kun tuonkin suoritettuani törmäsin joen rannalla kahteen satunnaiseen Synth-iskujoukkoon...