Sienarin tuotantolinjalla

Pahimmasta aloittaen

TIE-sarjan koneen rakennus alkoi itsestäänselvästi komentokapselista. Tällä kertaa olin valmistautunut siihen, että siipien tukipylväiden kiinnisaaminen pyöreähköön podiin olisi lievästikin sanottuna hirveää touhua. Jätin siis kaiken esivalmistelun (etu- ja takapuolen lohkojen alustavan suppuunvääntämisen) tekemättä ja rupesin kiroilemaan tukia kiinni.

Noin puolen tunnin hikisen äheltämisen jälkeen olin saanut molemmat kiinni kunnolla. Noita piti vääntää ja painaa aivan naurettavasti, jotta kiinnityslirpakkeet ylettyisivät kohdekoloihinsa. Olin lukuisia kertoja jo aivan varma siitä, että tuo kapseli ratkeaisi ohuimmista kohdistaan lohkojen välillä kaiken sen hampaat irvessä vääntämisen ansiosta. Kaikesta huolimatta käikäle pysyi hengissä ja palat kiinnittyivät oikein.

Vaikeustason alamäessä

Kapselin mandariinilohkojen suppuunveto ja kiinnittäminen tuulilasikompleksiin oli se seuraava ja seuraavaksi nuivin vaihe. Nyt se oli hankalampaa kuin TIE/ln:n kanssa, kun siipipalikat pitivät kapselia tiukemmin muodossa. Silti työvaiheena tämä oli naurettavan paljon miellyttävämpi kuin tuo ensimmäinen.

Seuraavaksi laitoin kuusikulmaiset siipilevyjen kiinnityskalikat tukipaloihin, helppoa ja hauskaa. Nyt kun ne vielä sopisivat nätisti siipiin...

Yllättävästi nyt käytiinkin ruumisarkun muotoisen jalustan kimppuun. Jalustaan kiinnitettiin hampurilaishenkinen takarunkolaatta, johon lisättiin vielä pari siipiä tukevaa matalaa lootaa. Edelleen kaikki tämä oli hyvin helppoa ja nopeaa touhua.

Miten ihmeessä...?

Vasta nyt ohjelmassa oli tunkea ohjaamokokonaisuus äsken rakennetun takarungon pihtien väliin. Kas kun minusta tämä olisi ollut simppelimpää, jos takarunkoon olisi liitetty ensin toinen siipilaatikoista, sitten ohjaamopodi olisi painettu koloonsa ja koko roska olisi sinetöity toisella lootalla. Mutta kun ei, nyt lodjuja piti vääntää niin, että kapseli tukipylväineen upposi pelottavaa voimaa käyttäen paikalleen. Lopuksi siipipylväiden heksaboksit kytkettiin siipilaatikoihin. Olin lievästi hämmentynyt, kun yksikään kiinnityskielistä ei katkennut tai vääntynyt käyttökelvottmaksi.

Heksakalikoiden etukulmiin piti vielä liittää pari tötteröä ja sitten pääsinkin jo asentamaan siipiä. Tässä vaiheessa, jostain täysin käsittämättömästä syystä, toinen blasterikanuunoista tippui irti, vaikka olin niin varma siitä, että ne olivat molemmat ultratiukasti kiinni. Korinaa.

Kasassa

Ihan näyttävä siitä tuli kuitenkin, vaikka itse sanon. En edes onnistunut jättämään kauheita sormenjälkiä pintoihin. Vikassa kuvassa on vielä puolieuroinen tuomassa jotain mittakaavaa tähän kummallisuuteen.