Laserbeak!
Soundwave oli pääosin jo kasassa, nyt pääsin oudosti ennen päätä ja olkapäällä nököttävää laserkanuunaa rakentamaan yhtä hänen lukuisista kätyreistään. Värittömän linnun saisi toki nimetä kummaksi tahansa, minä päätin mennä oletusarvoisesti Laserbeakilla.
Yläpuoli koostui lähinnä torsolaatasta, päästä sekä noista selän moottoripaketeista. Pientä näperrystä tämä oli, mutta tunnistettavaksi se muodostui aika nopeasti.
Laserbeakin viimeistely oli kohtuullisen simppeliä puuhaa. Jalat kiinni mahapalaan, josta taas nostettiin reunat pystyyn. Mahakalikan kytkeminen yläosaan oli muuten helppo nakki, mutta tuo taaimmainen lirpake tuli niin taktisen lähelle muita osia, etten meinannut surkeilla silmilläni nähdä, mihin mitäkin tuli tunkea.
Valmis Laserbeak kämmenselälläni. Ei ollut mitenkään iso rakennettava, vaikkei skaala ehkä tuosta ilmenisikään.
Nykäisin vielä Soundwaven toisen käden paikalleen ennen mitään sen ihmeellisempää. Ohjeen mukaan käden olisi pitänyt olla suorassa, mutta minä olin mennyt rakentamaan sen ihan samalla tavalla kuin oikeankin käden, enkä huomannut pientä eroa ohjeen kuvatuksissa.
Laserbeak ei siksi ihan mahtunut istumaan oikein päin tuossa kyynärvarrella, mutta olalla olisi aina tilaa. Ehkä pienellä väkivallalla saisin lintusen nököttämään kädelläkin.