30.12.2020

Dekalaatio

Siirtokuvia

Kaikesta kiroamisestani huolimatta käytin sittenkin jokusen siirtokuvan tähän mallikokonaisuuteen. Ajopeleihin läiskin sekä merkkijonot "U.S. ARMY M553" molempien ääripäihin, oviin ja kattoihin viisisakaraiset tähdet. Kanuunan lavetin etupäähän tuli pari samanlaista merkkijonoa, vasemmalta sivulta leikkelin pätkän pois, kun en halunnut taistella isoa siirtokuvaa outojen pinnanmuotojen päälle. Vaihteeksi nuo käyttäytyivät kohtuullisen kiltisti.

Vetoajoneuvojen siirtokuvat

Vetoajoneuvojen siirtokuvat

Kanuunan siirtokuvat

Kanuunan siirtokuvat


23.12.2020

Varoitusraitoja

Raksapuskurit

Olen aina pitänyt caution-raitojen käyttämisestä siellä täällä (Doom-kenttien tekoajoistani lähtien), minusta ne myös ovat aina sopineet erityisesti scifi-sotavehkeisiin, kuten Battle- ja OmniMecheihin. Tosimaailman vempaimissa ne eivät ole olleet minusta ihan yhtä hyvin kotonaan, kun niissä harvemmin näkee suurikontrastisia "VARO TÄTÄ"-merkkejä jostain ihmeellisestä syystä. Olin vähän kummissani, kun näihin tykinvetoautoihin piti tarroittaa sellaiset, tuskin niitä olisi sotatoimialueella käytetty. Silti, halusin ennemmin maalata ne kuin käyttää spagetiksimeneviä siirtokuvia, vaikka tiedostin oman teippiraitani harvuuden verrattuna printtiin.

Teippailin puskurien välittömän naapuruston jotenkuten suojaan ja rupesin maalaamaan. Aloitin ensin tummalla harmaalla (VMA 71268 German Grey), jonka päälle maalasin vähän kevyemmin sysimustaa (VMA 71057 Black). Kuvittelin jotenkin saavani puskureille aikaan vähän luonnollisemman tumman värin kuin pelkällä mustalla.

Maskattu puskuri, maalattu mustalla

Maskattu puskuri, maalattu mustalla

Välilopputulos

Perinteikkään maalinkuivattelutauon jälkeen arvoin vähän aikaa teippien kanssa ja vetelin noin 2,5mm suikaleilla jokusen kauttaviivan ja kenoviivan per puskuri. Keltaisena käytin keskisarjan keltaista (VMA 71002 Medium Yellow). Epätasainen maalipinta syntyi hyvin suurilta osin turhan paksuksi päässeen maalin takia. Tässä tapauksessa se tosin sopi puskurin ja laitteiden luonteeseenkin, ainakin se oli realistisemman näköinen kuin dekaali!

Varoitusraidalliset puskurit


16.12.2020

Lisää autonmaalausta

Oliivinvihreää, osa 3

Maalailin ajoneuvoja innokkaasti, käytin ennen oliivinvihreätäydennystä paria toisenlaista vihreää (USAF Olive Drab; jotain saksalaista Panzerwagen-vihreää), joilla täyttelin aiempia alimaalattuja kohtia. Nämä sävyt eivät olleet tasan sitä mitä kaivattiin, joten maalasin noita kohtia uudelleen kun olin vihdoin päässyt ostamaan uutta maalia. Mitkään pienemmät värisävyerot eivät olleet sellaisia, jotka halusin ehdottomasti peittää, koska kevyt vaihtelu oli minusta enemmän kuin ok.

Maalailun innossani rupesin vihdoin maalaamaan myös autonrenkaita (VMA 71315 Tyre Black). Osan renkaiden keskiöistä maskasin, osaa en. Kai minulla oli siihen joku syykin, mitä en enää tätä kirjoittaessani yksinkertaisesti saanut palautettua mieleeni.

Maalatut vihreät vetoajoneuvot



Renkaita maalauksessa

Räimin myös kanuunan ja ajoneuvojen alareunoille vähän haaleaa, aavikkomaista likaa. En keskittynyt tuohon sen kummemmin tässä vaiheessa, kunhan testailin tulevaa säistyspätkää varten.

Aavikkotomutettu kanuuna

 

9.12.2020

Oliivinvihreää ajokeille

Tylsintä maalipintaa ikinä?

Kuten olen jokusen kerran manannut, tämä tasainen oliivinvihreä ei ollut mitenkään mieltäylentävää maalattavaa. Vaikka en ollut maalaamassa kaikkea 1:1 ohjeen mukaan, en kokenut, että jonkun satunnaisen jenkkien 60-luvun naamiokuvion vetäminen tähän olisi sekään ihan kotonaan.

Tosin, eipä joku kolmivärinen NATO-skeema olisi kovin väärinkään, paitsi jos muistini taas kerran petti pahasti. Ehkä olisi turvallisinta vain pitää tämä tylsänä yksivärisenä, mutta hillitä suunnittelijoiden räikeitä, suuria ja puhtaita teräspintoja.

Vihreää

Aloitin maalaamalla irto-osat ensin. Jonossa ensimmäisenä olivat vetoajoneuvojen vielä irrallaan olleet renkaat ja vararenkaan keskiö. Kuvista jäivät pois ohjaamojen katot, jotka maalasin eri kierroksilla sisältä ja ulkoa.

Renkaan kumit pohjamaalattuna ja keskiöt oikeasti maalattuna

Ajoneuvojen pohjat olivat sinänsä helppoja maalattavia, erikoiset kulmat ja tietysti nuo takarenkaat varjostivat maalisuihkua, joten jouduin maalailemaan vähän sillai ja tällai. Tarkoitukseni oli joka tapauksessa räimiä ruskeaa tuomaan edes jonkunlaista vaihtelua näihin masiinoihin. Päätin olla tavoittelematta täydellisyyttä ensimmäisellä maalauskierroksella ja täydentää heikommin maalatut kohdat yhdellä korjaussessiolla myöhemmin, nyt halusin saada kaiken pääosin kelvolliseen maalaukseen.

Ajokin 1 pohja ensimmäisen maalikerroksen kanssa

Ajokin 2 pohja ensimmäisen maalikerroksen kanssa

Yläpuolet

Pohjapuolten kuivuttua yön yli vaihdoin sille puolelle, jonne aurinkokin ajoittain paistoi. Etummaisesta vetoajoneuvosta olin maalannut edellisellä kerralla valmiiksi tuon vararenkaan valutusalueen, jotta en joutuisi vääntämään sen kanssa nyt.

Vetoajoneuvot pohjamaalattuna

Ajokkien paraaatipintoja maalatessani maalini rupesi olemaan jo hyvin vähissä, joten keskityin vielä enemmän yleispeittävyyteen täydellisen peittävyyden kustannuksella. Rikkonaisemmilla muodoillaan ykkösajokki ilmensi tätä selvemmin kuin kakkosajokki, joka tuli puhtaammilla linjoillaan paljon paremman näköiseksi.

Vetoajoneuvo 1 vihreäksi maalattuna

Vetoajoneuvo 2 vihreäksi maalattuna

Vetoajoneuvot ensimmäisen vihreän maalikerroksen kanssa

Tähän maalaamisprosessini jäi, kun maali loppui kesken. Jouduin pitämään jonkunlaisen tauon, kun en koronakaudella käynyt toimistolla (Hobby Point sijaitsi kohtuullisen lähellä), enkä ollut vielä niin kiireinen, että olisin tilannut maaleja netistä. Siinä olisi tullut kaikkea muutakin, mikä ei ollut nyt tarkoituksena.

Arvoisalle lukijalle tämä ei toivottavasti näkynyt mitenkään, kiitos postauspuskurini.

2.12.2020

Rakentelut kasassa, minimiehet puuhissaan

Ukkelitesti

Kun olin saanut rakenteluvaiheen vihdoin kasaan, pistin skaalaäijät jo tähänastisten mallien sekaan näyttämään, minkä kokoluokan laitoksista puhuttiin. Kuvista oli kai jo käynyt ilmi, että vallankin kanuuna oli ihan naurettavan suuri, mutta jotenkin nuo ihmishahmot toivat oleellista tosimaailmaskaalaa mukaan. 

Vallankin nuo kranaatit olivat melkoisiä jööttejä.

Tykinjohtaja rääkymässä parin atomikranaatin vieressä

Maalaamaton henkilöstö kanuunallaan

Vetoajokit ja ampumavalmis atomikanuuna

Ydinkranaatti ladattavana