Projekti I/21

Wizkids unpainted

Sainpa sitten viime kesänä syntymäpäivälahjakseni muunmuassa tällaisen pienen Megatron-patsaan tai miksi näitä sietäisi kutsua. Kalikka oli jo pohjamaalattu, joten takakannen värilistan mukaan voisi ruveta sutimaan suoraan. Helppoa, hauskaa ja yksinkertaista, eikä ollenkaan kuukausia kestävä megaprojekti kuten joku ydintykki tai neukkujen viisitorninen panssarivaunu.

Valmis värisetti

Ajattelin aloittaa kaivamalla esiin paketin takakannen värilistaa parhaiten noudattavan maalipurkkijonon. Seitsemällä piti pärjäämän, mukamas. Järjestyksessä valitsin tummanharmaaksi USAF Dark Greyn, vaaleanharmaaksi USAF Medium Greyn, mustan tilalle vähän haaleamman German Greyn, punaiseksi jonkun Gore Redin, vihreäksi USAF Greenin (oletin USAF-värien olevan samalla peruskaistalla kontrastimielessä), keltaiseksi Medium Yellow'n ja lopuksi se vaikein eli sininen, joita minulla ei ole ollut montaa: neukkuilmavoimien Greyish Blue Su-27 -projektista.

Megatron itse

Paketissa oli Megatronin itsensä lisäksi alusta sekä tarroja ja siirtokuvia. Valtiashan kaipasi rintapanssariinsa yhden, joten lopuille keksisin varmaan joskus myöhemmin lisää käyttöä.

Valmista: Projekti IV/20

M65 280mm Motorized Heavy Gun

Olen tämän 145-kuvaisen ja kohtuullisen monen tunnin mittaisen projektin ajan puhunut lähinnä tykistä M65:nä ja vetoautoista vetoautoina, kun M65 oli koko kombon tunniste. Fiksumpana olisin ollut alusta alkaen johdonmukainen, mutta tässä sitä taas oltiin. Tosin, olen koettanut blogatessani [vasta ajanhetkestä t lähtien, se myönnettäköön] välttää liian hienojakoisten tunnisteiden viljelemistä, joten ehkä se postauksien tägeissä on ollut hyväksyttävissä.

T161-kanuuuna T72-lavetilla

Ydintykki, atomikanuuna, Anni, rakas lapsi ja sen monet nimet. Näitä rakennettiin 20 kappaletta, joista numero 9 ampui yhden (halkaisija: 280mm, pituus: 1380mm, massa: 364kg) W-9 erikoisammuksen (15kt) Upshot-Knothole -operaation testissä Grable. Kaipa tuonkin kaikki tämmöisiä postauksia lueskelevat jo tiesivät ja näkevät mielensä syvyyksissä videomatskunkin siitä.

Tykkikokonaisuus painoi meikäläisen päälle 42,5 tonnia ja pituutta sillä oli reilut 11 metriä ja leveyttä noin kolme. Ampumakuntoon saattaminen söi 12 minuuttia aikaa ja ajokuntoon se saatiin vartissa. Eipä noita kai riskialueen tuntumaan olisi tarvinnut viedäkään, kun tykin kantama oli virallisesti 32km ja epävirallisesti peräti 56km.

Koetin nykiä tähän faktoja aiemmin löytämästäni artikkelista, jossa puhuttiin myös kanuunan käyttämistä normaaleista ammuksista. En vain onnistunut löytämään sitä uudelleen.

M249 & M250

Vetoajoneuvot olivat molemmat luonnollisesti eri mallinumeroilla, etuajokki M249 4x4 Heavy Gun-Lifting Front Truck ja taka-ajokki taas M250 4x4 Heavy Gun-Lifting Rear Truck. Aika selvästi nimetyt laitteet, vaihteeksi.

Eivät ne siltä näyttäneet, mutta massaa noilla molemmilla oli 16-17 tonnia, huippunopeuden väitettiin olevan noin 72km/h, todennäköisesti ilman tuota tykinroikaletta kannossa, kun 26-metrisen M65:n kokonaismassa heilui jossain 78 tonnin alueella.

Kuvatuksia

Malli oli niin naurettavan pitkä, että en edes yrittänyt jekuttaa käyttämällä aanelosia - enkä ollut vieläkään saanut aikaan hommata valotelttaa (josko tuo olisi semmoisenkaan mahtunut), joten nämä otettiin nyt ihan vaan ruokapöydän päällä.

Ainoa isompi rutinanaiheeni tästä mallista oli se, että ohjeesta ei käynyt mitenkään ilmi, että kanuunan putken piti olla tietyllä tavalla asennettu (ja oleellisesti liimaamatta), jotta sen saisi vensklattua kuljetuskuntoon. Näinpä minun mallini oli lopullisesti putkineen ampuma-asennossa ja se näytti kuormuriensa kannossa aika pöljältä. Joten, jos joku mahdollisista lukijoista kokisi tulevaisuudessa asiakseen huomauttaa erheestäni: tiedossa oli mutta liian myöhään ;)

Mittatikkuna eri skaalan raketti

Kekkasin viime hetkellä ottaa kuvan M65 -kokonaisuudesta kuuraketin vieressä. Sen verran hilpeä tilasyöppö tuo tykki kuljetusajokkeineen oli. Ajattelin kumminkin, että Saturn V toimisi tässä tapauksessa banaania paremmin.

Likasäistystä

Hyvin kevyttä weatheringiä

Ennen likakerroksen lisäämistä kuivaharjasin molempien vetoajoneuvojen ajovalot melkein valkoisella (VMA 71279 Insignia White). Jotenkin teräksen päälle vedetty valkea pintakerros on minusta tehnyt lampuista oikeamman näköisiä.

Silmitöntä töhrimistä

Kuten jo useammassa malliprojektissa aiemmin, rupesin ruiskuttamaan mallin päälle jonkunlaisen etäisyyden päästä likaväriä (VMA 71133 Dirt). Aika oli tehnyt tepposiakepposia, joten maali oli vähän paksumpaa kuin mitä Badgerini tykkää ampua lävitseen suosiollisesti. Epäoptimaalisesta maalisuihkusta huolimatta sain rusautettua mallikolmikon osineen jotenkin likaisemmiksi.

Likakerroksen kuivuttua kiinnittelin haarukat ajopeleihin. Takimmainen ajokki näytti siltä kuin sen lavalta olisi puuttunut joku palikka, tai sitten tuo pyöreä reikä vain oli siinä.

Kanuuna

Tykin lavettia olin sotkenut jo aiemmin, nyt näistä kuvista eniten omiin silmiini pistivät nuo turkasen siirtokuvat hopeoitumisineen.

Pikkuyksityiskohtia

Detaljointisekoilua

Vaikka olin päättänyt jättää pikkuihmiset pois puuhastelemasta, maalasin 280-milliset W9-atomimurkulat harmaiksi (VMA 71048 Engine Grey). Niiden kärjet kai vielä kaipaisivat vähän terästä pintaan.

Edes ihan vähän vaihtelua oliivinvihreään saadakseni hyväilin haarukoiden pintoihin valettuja johtoja mustalla. Enpä tiedä, olisiko sittenkin pitänyt litkuttaa noita mustalla tai ruskealla ennemmin.

Tein samanlaisen mustausoperaation myös lavetin kaapeloinneille. Tuolla ne toimivat minusta paremmin, vaikka aika hankalat ne nuokin olivat.

Etummainen vetoajokki

Riemuitsin ajatuksesta päästä vetoajoneuvojen ei-vihreiden osien maalaamisen kimppuun. Eipä tuossa nyt niin paljon ollut sittenkään tehtävää, kiitos speksien. Tuulilasinpyyhkijöiden sulat maalasin sysimustiksi (kuminmustan asemesta) ja kerran sotkiessani kuivaharjasin mustaa myös moottoritilan ritilöihin. Taustapeilit, lisäajovalot ja ajovalot sekä tuon keskinokan tiesminkälien maalasin teräksiseksi mustalla ulkokehällä. Keltaiset ja punaiset valot maalasin ohjeiden mukaan, hädintuskin erottuivat.

Taaimmainen vetoajokki

Kakkosmörssäri sai saman kohtelun kuin ensimmäinenkin. Punakeltaiset valot, teräksiset peilit ja ajovalot. Tässä vempeleessä oli enemmän kardaaniakseleita näkyvissä, joten maalasin ne samalla moottoriharmaalla, jota olin käyttänyt kanuunan ydinkranaatteihin. Harmaat voimansiirtotangot olivat minusta tässä sen verran kelvollinen efekti, että palasin sutimaan myös ykkösajokin akselit yhdenmukaisuutta tavoitellessani.