22.2.2023

Jagdpanzerointia 6

Kuudes sessio

Jatkoin panssarilevyjen liitoskohtien ränkläämistä aiemmasta riemastuneena. Näitäkään en vielä huljutellut liimalla, ajattelin ensin käydä kaikki läpi ja sitten puljata kemikaalien kanssa ihan lopuksi.


Liimasin kasematin kattolevyn vaunun runkoon kiinni. Se näytti sopivan paikalleen oikein kivasti.

Seuraavaksi paikalleen liimattiin etulevy. Senkään kanssa ei ollut ongelmia, hämmentävää. Jollekin pioneerivälineistä piti porata taas reikiä, niiden paikat oli merkitty aika selvästi kääntöpuolelle.

Viimeisenä tekosenani kaiken muun sähläämisen seassa liimasin tiesminkä vääntöraudan ja palosammuttimen oikeaan etukulmaan kiinni.

15.2.2023

Uutta testattavaa

Näin siinä sitten kävi

Vuosien ajan kestänyt matalan tason pohdiskelu oli vain voimistunut viimeisten kuukausien aikana. Adam Savagen tested.com -youtube-kanavalla on ajoittain julkaistu pätkiä joissa säistetään myös öljymaaleilla. Joskus kesän aikaan liityin töissä uteliaisuuttani #miniature-painting -kanavalle, jossa jokunen kollega on esitellyt tässä kontekstissa oleellisesti öljyvärisäistyksiään WH40K-tuotoksilleen. Ei erinäisten tekijöiden videoista ole myöskään ollut haittaa (tai apua, riippuen siitä mistä katsottiin) tämän kanssa.

Huomasin puhuneeni asiasta ääneenkin, ihmetelleeni puolivakavasti kirjakaupassa öljyvärituubien vieressä, tsekkaamasta pienoismallit.netistä ihmisten fiiliksiä eri merkeistä, ja sitten löysin itseni ankattamasta eri fyysisten- ja nettikauppojen Abteilung 502 -maalien tarjontaa. Olisin käynyt kernaasti jossain toimiston lähiputiikissa tai tilannut jostain läheltä. Mutta kun hyödyllisen näköiset värisetit olivat joko lopussa, törkeän pitkän arvellun toimitusajan päässä tai sitten niitä ei edes ollut listattuna, siirryin tarkistamaan !lokaalien tarjontaa. Jännästi (Saksan) Amazoninkin tarjonta oli rajallinen, listoilla oli kohteliaasti vaikka mitä vaikkei niitä ollut myytäväksi asti.

Cojones, tuumasin, ja tilasin niitä sitten pääkallonpaikalta AK Interactivelta pohjois-Espanjasta. Listalleni päätyi puteli väitetysti hajutonta laimenninta (ABT111 Odourless Thinner) sekä Mapping Technique Lights and Shadows -setti (ABT303, sis. ABT002 Sepia; ABT035 Buff; ABT050 Olive Green; ABT092 Ocher; ABT155 Light Sand; ABT170 Light Grey), Vehicle Weathering and Effects set -setti (ABT302, sis. ABT001 Snow White; ABT080 Brown Wash; ABT093 Earth; ABT125 Light Mud; ABT130 Dark Mud; ABT160 Engine Grease) sekä lisäksi kahta ruosteväriä (ABT060 Light Rust; ABT070 Dark Rust). Kaveriksi tilasin kolme uutta synteettistä sivellintä, lisäksi halusin metallisen paletin mutta niitäpä heillä ei ollut listoillaan. Sen minä löysin sitten Hobby Pointista, joskaan niitä pienempiä (tai harvakulhoisempia, miksi noita kutsuisi) ei ollut kysellessäni ja jäin odottelemaan uutta toimitusta. Samana iltana sain tekstiviestin että heillähän oli ollut yksi isompi jossain jemmassa ja että ottivat sen talteen minua odottamaan. 

Tilasin roippeet toissaperjantaina. Hain paletin (ja 8B-grafiittikynän) eilen ja alkuillasta kuriiri roudasi maalit kotiovelle (oveen koputettiin kesken ruoka-ajan. Nousin samantien ylös ja kävelin pari metriä ovea avaamaan, jannu oli siinä vaiheessa jo kipittämässä hittoon kovaa vauhtia. Palasi sentään tuomaan lootan.

Että tämmöistä tällä kertaa, en odottanut vallankaan ensimmäiseltä koemallilta (parhaillaan työn alla olevalta Jagdpanzer IV Ausf f:ltä) mitään maailmaaräjäyttävää vaan ensimmäistä askelta taas uusien jekkujen oppimisessa.

Miksi tuommoinen hervoton määrä maalia pelkkää testaamista varten? No minä ajattelin, että kokeillaan kunnolla ja pelkällä yhdellä värillä ei oletettavasti saisi tarpeeksi dataa kerättyä. Olisin voinut ruveta hullummaksikin mutta näillä pärjäisi ihan pitkään.

8.2.2023

Kontaktipisteongelmia

Sisältövaroitus: haavaiset sormet

Atooppispsoriaattiset nakkisormeni eivät ole nauttineet alkutalven lämpötiloista ja niissä tehtävistä lumitöistä. Tämä nyt on vaivannut useampia vuosia, nyt molemmista käsistä oli useampi sormenkärki pidemmän aikaa (useampia viikkoja) auki tai muuten vaan epämukavassa tilassa. Jos pelkkä näppiksen takominen työn ja huvin vuoksi oli ajoittain sen verran kivuliasta, ettei etusormia sopinut käyttää niin voitte kuvitella ettei pienoismallien kanssa puljaaminen ole ollut sen kivempaa.

Jagdpanzerin eteneminen on ollut senkin takia kuvitelmiani hitaampaa. Vuosien aikana sormeni ovat näkyneet joissakin kuvissa, paremmassa tai huonommassa kuosissa, vuodenajasta riippuen. Nappasin kurillani kuvan pari päivää sitten, lähinnä itse joskus myöhemmin muistaakseni.

En pahemmin kyttää 'mutinoita blogspotin kautta vaan näen ulostulleet rss-readerin puolella, joten en tiedä miten tuo kuvan eteen lyömäni jump break toimii siellä, feedeissä se muistaakseni katkoo postauksen ja pistää "lue lisää"-linkin. Tällähän sekin selviäisi.


1.2.2023

Jagdpanzerointia 5

Viides sessio

Telakoneiston koesovitus

Näin pitkälle päästiin ennen ensimmäistä koesovituskuvaa. En minä nytkään testannut kuin telakoneiston paikallaanpysymistä.

Taistelutilan katto

Kasematin katolle tuli pari isompaa luukkua. Sisältään tyhjän vaunun kanssa päätin liimata luukut kiinni. Nämä aiemmat maalausjäljet olivat hetkittäin hieman hämmentäviä.