Valmista: Projekti II/12

Myönnän ihan avoimesti, että tämänvuotinen projisointi minkään rakentelun ja maalailun saralla on ollut aika hidasta. Siitäkin huolimatta jo toinen saksalainen kissa on valmis! Kaunista, upeaa, mahtavaa!

Viimeinen pyrähdys

Edelliskerralla mainostamani ylimääräiset telakengät maalasin, sotkin ja siistin ennen kun löin ne kylkiin kiinni. Paikkoja niille oli kuusi, mutta palikoita neljä settiä. Ajattelin ihan vaan vaihtelun vuoksi antaa vasemmalle kyljelle kaikille kolmelle slotille täytettä ja jättää oikealle puolelle vain yhden kenkäparin. Tyhjiin paikkoihin tulevat tapit laitoin kiinni sellaisenaan, tietysti, täysiä varten leikkasin L-tapeista ylimääräiset pois ja tökkäsin vain yläpuolella näkyvät osat paikalleen. Jos tuota kävisi siis väijymässä alhaalta, näkisi, etteivät tapit tule alakautta läpi niin kuin niiden pitäisi.

Sotkua

Kauniiksi lopuksi sotkin vaunua kuralla, kun se oli olevinaan tämän tekeleen ideakin. Ketjuihin, takakannelle ja taistelutilan katolle tuhrasin taannoin ostamaani Tamiya Weathering Master -setin "Mud" -tuotetta. Kaipa se nyt näyttää siltä, että vaunun päällä on kävelty kakkaisin saappain? 88PaK43:n suuhidastimen sotkin taas Vallejon 73116 "Carbon Black":lla. Tuon pudun käyttämistä joudun kyllä harjoittelemaan, tuntuu jotenkin oudolta materiaalilta ainakin kun sitä vertaa noihin Tamiyan miesmeikkeihin.
Viimeisenä räpelsin sekä ketjuja että alarunkoa Tamiyan Weathering Stickillä ("Mud"). Ehken tällä kertaa innostunut ihan kamalasti liikaa?

SdKfz 173 Ausf. G1 Early Production

Kuvat, kuten aina ennenkin, kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Siinä yksityiskohta putken suusta

Olisin toki voinut vaihtaa ihan toisen linssin tuohon kameraan mutta ajattelin kokeilla, millaista jälkeä tuolla saa aikaan näin illan hämyssä ja sähkövalossa. Tulipahan kokeiltua.
Kuka muu tahansa kuin Lasse, joka tietää, mistä taustaläpyskä on, saa pisteen.

Tulossa

Seuraavaksi brittien tai polakkien suuntaan, mutta edelleen mudassa ja ties missä möyrien. Ehkä jo ensi viikolla. "Melkein FiFo"-työjonostani ulos popataankin siis joululahjuksena saatu Italerin M-10 Achilles.

Ruostumisyritysvalmistelu

Lassen aiempi kommentointi jäi mieleeni ja päätin, että otan hänen mainitsemansa värisotkun kokeiltavakseni. Suunnilleen, koska värivalikoimassani on sellaisia värejä, joita siellä on - eivätkä ne ole ihan samoja. Mutta ovatpa samaan suuntaan, kai niilläkin pärjää.

Tästä tullee rumaa

Nuo vaunun takakylkiin tulevat irralliset telakengät eivät siis ole mutaisia ja muuten vaan paakkuisia, vaan siinä jo hyvän aikaa roikkuneita. Näin siis pohjalle tulee Flat Aluminium -pohja, jota sitten tuhritaan oikein etovasti Flat Brownin ja itsestoketun oranssin (kas kun en ole tarvinnut erillistä oranssia koskaan, joudun sotkemaan noista Vallejon Game Coloreista (Bloody Red + Bald Moon Yellow) oman sävyni). Minusta se on ainakin ihan hyvä ajatus, muutakin mieltä saa olla, jos uskaltaa.

Röhnää kyytiin

Lisäsinpäs tuota tilpehööriä vaunun kylkiin ja talvimaalasin nekin alta pois. Ei tuosta juuri muuta enää puutu kuin vaijerit (jos pysyvät hengissä) ja ketjujen fiksaus. Ketjuihin en löytänyt nappoa, tein siis jotain muuta vaihteeksi, kun valinnanvaraa oli vielä :)

Oikeaan kylkeen kiepille vedettävä vaijerikin on mukana

Sottaketjut

Sainpas otettua itseäni niskasta kiinni ja kävin telaketjujen kimppuun. Kuvistakin kai näkee, että huono valo (en malttanut viritellä kaikkea paremmin) johti paikkamaalauksen tarpeeseen. Oma moka.

Joka tapauksessa, pohjalle sudin Tamiyan XF-10 (Flat Brown) -kerroksen ja sen kuivuttua kuivasivelin kuluvammat pinnat rempeästi Tamiyan XF-16:lla (Flat Aluminium). Koska alumiinipinta ei oikein näyttänyt sopivalta, litkuttelin ketjut vielä Citadelin devlan mudilla. Lopputulos näyttää minusta oikein mainiolta, harmi vaan että joudun tosiaan fiksaamaan muutaman kohdan jälkikäteen.

Nyt iso kissa voi vaikka metsästää!

Rutinaa

Myönnettäköön, etten ollut ihan hiffannut kaikkia noita Dragonin MagicTraxien ominaisuuksia kun aloitin ketjujen kasausta. Nehän ovat hitosti parempia kuin muinaiset palavaihtoehdot, jos vaan Osaa. Vaikeuksien kautta voittoon ja ehkä joku näistä malleista erehtyy näyttämään ketjuineen sellaiselta kuin miksi sen itse mielessäni kuvittelen.

Tai sitten ei, mutta kenties tarpeeksi pitkälle "sinne päin" niin, ettei tarvitsisi ihan kauheasti hävetä. Se olisi suotavaa.

Ketjut kasassa, kissa liikkeessä

Pala repsottaa, pitää korjata

Nyt kun Jagdpantherin ketjut ovat pientä korjaustoimenpidettä lukuunottamatta kasassa, rupean siirtämään katsettani kohti maalausvaihetta. Tiedän kyllä, että se olisi ollut roimasti helpompaa irrallaan, mutta kun rupesin taas säätämään lähestymistapaa taas kesken kaiken.

Niin ja loppukoristelukin puuttuu. Siihen ei soisi menevän kauheasti aikaa. Tämä on kuultu ennenkin, tiedän ;)

Laiskaa ketjuttelua

Jostain kumman syystä ketjujen kasaaminen on ollut kovin, kovin hidasta. Muutin mieltäni rakentelu/maalausjärjestyksestäkin kun alkuperäinen ideani ei tuntunut hyvältä. Kutakuinkin puolet paloista on paikoillaan, loput eli nuo pienemmät mutkat taidan kasata kertarysäyksellä, kunhan maltan :)

Ketkujen maalipinta tuleekin olemaan taas oma kuvionsa, katsotaan, miltä se sitten näyttää. Odotellessa ei kannata pidätellä hengitystään, vaikka olisi itse legendaarinen Guybrush Threepwood...

Rajamailla

Sain pari (kaksi ja puoli tarkemmin sanottuna) vuotta sitten lahjuksena Borderlandsin, jota tekijät nimittelivät Role Playing Shooteriksi ja muut taas Diabloksi pyssyillä. Ykkösdiabloa ehkä vartin joskus testanneena en valaistunut kuvauksesta kovasti, mutta kun teaserivideossa naurettavan iso jamppa lyö viholliskääpiöhyypiöltä jalan irti, rupesin innostumaan. Sairashan minä olen, entäs sitten? :)

"Strip the flesh, salt the wound!"

Pandoran maisemat olivat hilpeitä, isoja ja rakkineet mielettömiä - samoin kuin planeetan muu väki firmalaisineen, alkueliöineen ja ties mine muineen. Eipä niitä maisemia ehtinyt usein jäädä ihmettelemään, mutta jonkun kerran kumminkin. Screenshotteja muistin napsia vieläkin harvemmin ja silloinkin vasta loppuvaiheilla, mutta tätä se välillä on.

Turku irti ja sitä rataa

"I'm gonna rip your arm off and beat your baby with it!"

En rupea näin kauan jälkikäteen käymään läpi koko kuviota, mutta sanottakoon, että ensimmäinen peruspelin läpipeluukerta söi räpsäyksen päälle sata riemukasta tuntia. Mitäs sitten, kun ei sitä kakkosrundia pahemmilla vihuilla mutta paremmalla saaliilla ihan samantien huvittanut aloittaa? Rahastuksen maailmaan, sanoisi joku muu kuin minä!

DLC 

Lueskelin toki etukäteen, mitä nuo siinä vaiheessa kolme DLC-pakettia oikein olivat tarjoamassa. Enhän minä ihan sokkona heitä rahojani menemään. Yleensä. Vaan asiaan taas vaihteeksi.
Zombisaari lupasi lisää räiskintää, B-luokan zombileffahengessä. Moxxin mellakointi taas moninpeluutteluhenkistä areenaräimintää (ei napannut alkuunkaan) ja Kenraali Knoxxin asevarasto/-varikko lisää tarinaa mm. ajokeilla ja korkeammalla levelcapilla ryyditettynä. Ei se LC niin justiinsa ollut, kun olin vielä jossain neljässäkympissä itsekin. Päätinpä sitten investoida zombeihin, vaikkei missään tarjottukaan moottorisahaa tai liekinheittimiä.

Tohtori Nedin b-luokan zombisaari

Zombeja. Vastaan hyökyi hirveä määrä zombeja ja ihmissusimaisuuksia sun muita aiheeseen liittyviä epeleitä irtoraajoilla ja irtoaivojen keruulla. Hetkittäin homma meni sekä hysteeriseksi että hankalaksi, kun zombeja oli genren perinteiden mukaan ns. liikaa, eivätkä ne kurjat eivät olleet perinteikkäitä hitaita epäkuolleita :| Ongelman lääkkeeksi osoittautui mainio konekiväärini 4x-räjähdemurkuloilla, muahahhaaaa!

Tarinapuolella tohtori Ned on yrittänyt kehittää lääkettä aluetta vaivaavaan tautiin mutta on tähän mennessä saanut aikaan lähinnä vihaisia, verenhimoisia wereskageiksi muuttuneita apulaisia sun muita epäystävällisiä vastaantulijoita. Tottahan miestä piti auttaa mäessä, mutta ehkä sangen ei-yllättävästi äijä piti loppujen lopuksi niittää maahan pariinkin kertaan. Oho, en olisi ikinä arvannut! Mutta niin sen pitääkin mennä näissä tarinoissa 8)

Jalat jäivät matkalle mutta silti se vaan jatkaa... sitkeä perkele!

Knoxxin aselaari 

Secret Armory lupasi jatkoa tarinalle (hohoo!), lisää ajopelejä (wupii!), harvinaisempia ja parempia aseita (hihhei!), enemmän loottia (hähähä!) ja ankarampia mörököllejä (öööh...). Crimson Lancen kenraali Knoxx saapui joukkoineen selvittelemään tilannetta Vaultin aukomisen jälkeen ja äijä soitteli vähän väliä höpistäkseen pehmoisia. Rattoisa mies, ainakin siihen asti kun se joutui itse töihin.
Atlas corp:n asevarastolle päästäkseen joutui ratkomaan aika läjän esitehtäviä, juoksupoikailua parhaiden tietokoneroolipeliperinteiden mukaisesti ja ahtailla teillä eestaas kaahailua. Samalla vaivalla niskassa oli myös salamurhaajatiimi, joka iski joko ihan yllättäen tai ennalta-arvattavasti, vähän omista kiireistä riippuen... Aina se kuitenkin tapahtuu silloin, kun moista viihdykettä ei ehkä olisi hirveästi kaivannut.

"Oh, hey, I sent Gamma team over to kill you. No hard feelings. Love!"

Koko pelin julmin vihollinen, Crawmerax the Invincible, löytyi tämän paketin lopusta. Megamato olisi kuulemma selätettävissä yksinkin jopa Mordecailla, kunhan on itse tasolla 69 ja mato vain 72:lla, mutta mutta... Kyllä minä sen vielä joku päivä liiskaan. Toki voisin alistua ja koettaa moninpelata jonkun muun kanssa, mutta eipä noista muista borderlandaajista ole ollut seuraksi - silloin ultraharvoin kun olisin itse ehtinyt.

Mutta ei siinä vielä kaikki! 

Gearbox julkisti jossain välissä vielä neljännenkin paketin: Claptrap's Robot Revolution tietysti lisäröhnällä ja ties millä ryyditettynä - kelpasihan se. Jos viimeistään Knoxxissa tarina vedettiin hullulle linjalle, CRR jatkoi samalla oudolla polulla ja siitä iäisyyteen. INAC kätyreineen / uhreineen on lyönyt kutakuinkin jokaisen pandoralaisen (elävän tai kuolleen) päähän modichipin - liiveihin ui siis ties mitä hiihtäjiä Skagtrapeista ja Psychotrapeista kutakuinkin kaikkien bossien trap-versioihin useampaan kertaan. Niin ja laumoittain erisorttisia Claptrappeja. Niitä oli oikein mukava pistää kerrankin paloiksi. Juoni? "Kahlaa veren, öljyn ja ruumiinosien läpi, etsi INAC ja pistä vallankumoukselle pikainen, väkivaltainen stoppi". Näin teinkin Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tervettä

"I heard that your entire life flashes in front of your eyes the second before you die... that’s a load of crap…no wait…okay, there it goes."

Jos nyt jotain lähtisin valittamaan noista DLC-seteistä niin FTN-solmujen puutetta. Fast Travelilla pääsee tasan kunkin hubin alkupisteeseen, mutta alueen sisällä joutuu aina juoksemaan / pöristelemään ympäriinsä ja ainakin tSAoGK:ssa se käy hetkittäin vähän vanhaksi, johtuen ihan kartan laajuudesta. Pari välipysäkkiä karttojen ääripäissä olisi ollut ihan kiva juttu, ainakin sen jälkeen kun kaikki tiesulut sun muut on saanut raivattua auki, kun tarina ei enää vaadi "manuaalista" kartan päästä toiseen ajamista. Toistuvasti.

Miksi höpisen tästä nyt? 

No kun...

Kyllä vain, ennakko-ostin tuon yli-innokkaasti jo viime kuussa kun päänsisäinen kalenterini ei ollut ihan ajan tasalla. Eipähän unohdu!
Otin sitten asiakseni ennen äskeistä lomaani takoa Mordecaini tasot tappiin ja muutenkin reuhata ihan vaan huvikseen ennen tuohon kakkososaan eksymistä. Pääpelin toisen läpipeluukierroksen finaalin olin sahannut (Destroyer on kyllä melkoinen antikliimaksi, ei siitä pääse yli, ali tai ympäri) joskus kevätkesällä, joten huomaamattani olinkin jo Playthrough 2.5:ssä (palkintona taas hippasen entistäkin julmempia vihuja, pääsääntöisesti oma taso +2) ja Eridian Promontorya muutaman kerran eestaas juostua olinkin jo ns. valmis.

Miksi jäin juoksemaan yhtä vuorta pitkin XP:n perässä enkä ennemmin riehunut vaikkapa erilaisissa DLC-maisemissa? No kun ne retaleet kävivät liian vaikeiksi ja erityisesti ihan liian hitaiksi edistymismielessä tarjoamaansa viihteeseen nähden :p Sori, olen välillä laiska ja mukavuudenhaluinen :)

Se oli sitten siinä

Kuat Systems Engineering Firespray-31

Otin joskus asiakseni rakentaa ja maalata Boba Fettin vängän aluksen. Purtilo on vallan hieno alunperinkin, lopputuloksen jäljitteleminen ei tosin ollut helppoa - saati sitten täydellisesti onnistunutta, kuten kuvista hyvin näkee. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että säistämistä aloitin kyllä ihan vauhdikkaasti, mutta tänä päivänä sotkisin aikalailla rankemmalla kädellä. Jotenkin aikanaan tuo näytti ihan hyvältä ja olin kai vähän arka säistämisen kanssa, ehkä pelkäsin tuhoavani kaiken jo tekemäni.

Slave I

Kapteeni Solo

Lambda-luokan sukkula Ondiv

Koska olen ollut tänä kesänä niin kovin tarmokas, oli aika pitää pari viikkoa lomaa. Jaan siis lisää arkistojen aarteita vuosien takaa. Kuvat ovat valitettavasti karmeita, koska taannoinen kuvauskalustoni oli huonoa ja taitoni (ja mindsetini, miksi se taas pitäisikään kiireessä suomentaa) vielä hälläväliämäisempi. Pahoittelen mitä syvimmin.

Aina mulle käy näin

Tämän mallin taustalla on lyhyt ja itselleni tyypillinen tarina. Olin yläasteella ja ravasin kaverini kanssa ajoittain Fantasiapeleissä katselemassa, josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Näihin aikoihin ostin myös ensimmäisen MPC:n Imperial Star Destroyer -mallini. Yhdellä visiitillä silmiini pisti Lambda-luokan sukkulan pienoismalli ja sen ostaminen kutkutti kovasti, mutta eihän minulla tietenkään ollut mukana sitä satasta, mitä vehkeestä pyydettiin. Toki olisin voinut kävellä sen parikymmentä metriä ottomaatille ja nostaa ko. summan automaattikortillani, mutta laiskuus iski - "ostan tuon ensi kerralla".
Seuraava kerta olisi ollut viikon päästä, mutta eihän koko mallia enää löytynyt, kyseessä oli ilmeisesti ainoa tai ainakin vihoviimeinen kappale. Kirosin kuin merirosmo.

Korjausliikkeitä

Lukuisia vuosia myöhemmin rupesin - itseäni kiduttaakseni kaiketi - selailemaan eBaytä ja siellähän noita olisi ollut, avaamattomissa paketeissa. Vaan milläs minä siihen maailmaan aikaan olisin netistä mitään ostanut ilman luottokorttia? En niin millään.

Erinäisien vuosien kuluttua, vihdoin laajakaista-aikaan siirryttyäni (kyllä, tarina ja minä olemme molemmat näin vanhoja) tutustuin ja jopa ystävystyin väkeen myös rapakon takana. Yhden nimeltämainitsemattoman hiipparin kanssa sovimme, että hän huutaa puolestani yhden pienoismallin, postittaa sen minulle ja minä korvaan vaivan. Yksi esiin noussut kysymys oli muotoa "miten korkealle olet valmis menemään?" ja vastaus siihen oli "tarvitsen sen :P". Seuraavana päivänä olinkin onnellinen omistaja ja kaikenkaikkiaan sata euroa köyhempi. Näin siis päästiin sadasta markasta sataan euroon, mutta niin se kai menee kun tuhlaa aikaa sen kymmenen vuotta...
Postipaketin matka oli melkoinen ja vei muutaman viikon. Kun vihdoin sain kookkaan lootan ahnaisiin kätösiini, siinä oli kiehtovia lisämerkintöjä. Kohdemaahan oli luonnollisesti Suomi, mutta boksi oli jostain erikoisesta syystä lähetetty Thaimaahan, josta se oli edelleenlähetetty takaisin jenkkeihin (träkkeritietojen perusteella) ystävällisellä "out of gors"-huomautuksella koristeltuna. Finland vai Thailand, mikähän ero näillä kahdella on, rakkaat USPS:n ihmiset, hm? :)
Pääasia, että sain mitä halusin ja pompinkin riemukkaasti ympäri toimistoa muun väen iloksi.

Kasaamaan 10 vuoden odottelun jälkeen

Rakennusprosessista itsestään en taaskaan voisi kertoa kuin hatarien muistikuvien hataria selityksiä, joten jätän ne vähemmälle. Oikeanpuoleisen siiven ja rungon liitos oli vähän kinkkinen tai olin koheltanut, koska osat eivät ihan tuntuneet sopivan toisiinsa: lentomoodin ja laskeutumismoodin välillä vaihtaessa kääntöviritelmä tuntuu loksuvan ja paukkuvan. Vähän niitä piti silputa, että sain palat kasaan.

Valintojen maailma

Rakenteluvaiheessa huomasin, että mallia rakentaessa joutuu valitsemaan, kummassa tilassa sukkulansa haluaa rakentaa. Vaihtoehtoina oli joko laskeutumistelineillään seisova tai lentävä (= telineet sisäänvedettyinä) versio. Olin jostain syystä kuvitellut, että näiden välillä olisi voinut vaihtaa, mutta eihän noista jaloista olisi sellaiseen ollut: jos telineet olisikin voinut kääntää auki/kiinni, niin käänneltävät jalakset eivät olisi kestäneet rakennelman painoa.

Ramppi auki

Päätin siis räpeltää mallin ensin kutakuinkin kasaan jaloillaan nököttävässä asennossa, ottaa parit kuvat muistoksi ja sitten viimeistellä mallin lentävänä. Tämä sen takia, että luukkujen ollessa auki siipiä ei saanut taitettua auki vaan ne oli pidettävä supussa - ja minä halusin ehdottomasti pitää tämän lentomoodissakin.
Harmi vaan, että nuo vähät kuvani olivat ja ovat vieläkin ihan kauheat :|

Maalipinnasta ei ole paljoa sanottavaa, parilla erilaisella harmaalla Revellin emalimaalilla tuo on sudittu. Metallisiksi päättämäni osat (jostain syystä se tuntui silloin oleelliselta) ovat Citadelin gunmetalia ja moottoriaukot ovat Revellin Glossy Whitellä maalatut. Jostain syystä näissä kuvissa ei ole takaa yhtään kuvaa. Taisin vaan unohtaa ottaa ne, enkä ennen lomalle lähtöä tajunnut ottaa uusia.

SHU Ondiv

Koska koko projektista ei olisi tullut yhtään mitään ilman ystävääni Ondivia, nimesin aluksen hänen mukaansa. Sitä paitsi, ehkä tästä purkista on rakennettu ihan tarpeeksi monta mallia nimellä Tydirium, vai mitä veikkaatte?

Maassaolotila

Laskeutuneena

Lentomoodi

Kliketyklak

Saas nähdä, mitä noista teloista tulee. Kiirusta on pitänyt taas vaihteeksi, mutta pitäisi silti malttaa tehdä huolella tai pitää sormet erossa.
Mutku!