Lambda-luokan sukkula Ondiv

Koska olen ollut tänä kesänä niin kovin tarmokas, oli aika pitää pari viikkoa lomaa. Jaan siis lisää arkistojen aarteita vuosien takaa. Kuvat ovat valitettavasti karmeita, koska taannoinen kuvauskalustoni oli huonoa ja taitoni (ja mindsetini, miksi se taas pitäisikään kiireessä suomentaa) vielä hälläväliämäisempi. Pahoittelen mitä syvimmin.

Aina mulle käy näin

Tämän mallin taustalla on lyhyt ja itselleni tyypillinen tarina. Olin yläasteella ja ravasin kaverini kanssa ajoittain Fantasiapeleissä katselemassa, josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Näihin aikoihin ostin myös ensimmäisen MPC:n Imperial Star Destroyer -mallini. Yhdellä visiitillä silmiini pisti Lambda-luokan sukkulan pienoismalli ja sen ostaminen kutkutti kovasti, mutta eihän minulla tietenkään ollut mukana sitä satasta, mitä vehkeestä pyydettiin. Toki olisin voinut kävellä sen parikymmentä metriä ottomaatille ja nostaa ko. summan automaattikortillani, mutta laiskuus iski - "ostan tuon ensi kerralla".
Seuraava kerta olisi ollut viikon päästä, mutta eihän koko mallia enää löytynyt, kyseessä oli ilmeisesti ainoa tai ainakin vihoviimeinen kappale. Kirosin kuin merirosmo.

Korjausliikkeitä

Lukuisia vuosia myöhemmin rupesin - itseäni kiduttaakseni kaiketi - selailemaan eBaytä ja siellähän noita olisi ollut, avaamattomissa paketeissa. Vaan milläs minä siihen maailmaan aikaan olisin netistä mitään ostanut ilman luottokorttia? En niin millään.

Erinäisien vuosien kuluttua, vihdoin laajakaista-aikaan siirryttyäni (kyllä, tarina ja minä olemme molemmat näin vanhoja) tutustuin ja jopa ystävystyin väkeen myös rapakon takana. Yhden nimeltämainitsemattoman hiipparin kanssa sovimme, että hän huutaa puolestani yhden pienoismallin, postittaa sen minulle ja minä korvaan vaivan. Yksi esiin noussut kysymys oli muotoa "miten korkealle olet valmis menemään?" ja vastaus siihen oli "tarvitsen sen :P". Seuraavana päivänä olinkin onnellinen omistaja ja kaikenkaikkiaan sata euroa köyhempi. Näin siis päästiin sadasta markasta sataan euroon, mutta niin se kai menee kun tuhlaa aikaa sen kymmenen vuotta...
Postipaketin matka oli melkoinen ja vei muutaman viikon. Kun vihdoin sain kookkaan lootan ahnaisiin kätösiini, siinä oli kiehtovia lisämerkintöjä. Kohdemaahan oli luonnollisesti Suomi, mutta boksi oli jostain erikoisesta syystä lähetetty Thaimaahan, josta se oli edelleenlähetetty takaisin jenkkeihin (träkkeritietojen perusteella) ystävällisellä "out of gors"-huomautuksella koristeltuna. Finland vai Thailand, mikähän ero näillä kahdella on, rakkaat USPS:n ihmiset, hm? :)
Pääasia, että sain mitä halusin ja pompinkin riemukkaasti ympäri toimistoa muun väen iloksi.

Kasaamaan 10 vuoden odottelun jälkeen

Rakennusprosessista itsestään en taaskaan voisi kertoa kuin hatarien muistikuvien hataria selityksiä, joten jätän ne vähemmälle. Oikeanpuoleisen siiven ja rungon liitos oli vähän kinkkinen tai olin koheltanut, koska osat eivät ihan tuntuneet sopivan toisiinsa: lentomoodin ja laskeutumismoodin välillä vaihtaessa kääntöviritelmä tuntuu loksuvan ja paukkuvan. Vähän niitä piti silputa, että sain palat kasaan.

Valintojen maailma

Rakenteluvaiheessa huomasin, että mallia rakentaessa joutuu valitsemaan, kummassa tilassa sukkulansa haluaa rakentaa. Vaihtoehtoina oli joko laskeutumistelineillään seisova tai lentävä (= telineet sisäänvedettyinä) versio. Olin jostain syystä kuvitellut, että näiden välillä olisi voinut vaihtaa, mutta eihän noista jaloista olisi sellaiseen ollut: jos telineet olisikin voinut kääntää auki/kiinni, niin käänneltävät jalakset eivät olisi kestäneet rakennelman painoa.

Ramppi auki

Päätin siis räpeltää mallin ensin kutakuinkin kasaan jaloillaan nököttävässä asennossa, ottaa parit kuvat muistoksi ja sitten viimeistellä mallin lentävänä. Tämä sen takia, että luukkujen ollessa auki siipiä ei saanut taitettua auki vaan ne oli pidettävä supussa - ja minä halusin ehdottomasti pitää tämän lentomoodissakin.
Harmi vaan, että nuo vähät kuvani olivat ja ovat vieläkin ihan kauheat :|

Maalipinnasta ei ole paljoa sanottavaa, parilla erilaisella harmaalla Revellin emalimaalilla tuo on sudittu. Metallisiksi päättämäni osat (jostain syystä se tuntui silloin oleelliselta) ovat Citadelin gunmetalia ja moottoriaukot ovat Revellin Glossy Whitellä maalatut. Jostain syystä näissä kuvissa ei ole takaa yhtään kuvaa. Taisin vaan unohtaa ottaa ne, enkä ennen lomalle lähtöä tajunnut ottaa uusia.

SHU Ondiv

Koska koko projektista ei olisi tullut yhtään mitään ilman ystävääni Ondivia, nimesin aluksen hänen mukaansa. Sitä paitsi, ehkä tästä purkista on rakennettu ihan tarpeeksi monta mallia nimellä Tydirium, vai mitä veikkaatte?

Maassaolotila

Laskeutuneena

Lentomoodi

Kliketyklak

Saas nähdä, mitä noista teloista tulee. Kiirusta on pitänyt taas vaihteeksi, mutta pitäisi silti malttaa tehdä huolella tai pitää sormet erossa.
Mutku!

Talveen valmistautumista

Kaiken muun puuhastelun ohella ehdin sotkea vaunua vähän tuossa yhtenä iltana. Olin kovin utelias näkemään, miten tuo aikoja sitten taiteilemani naamiokuvio koki valkopesun ihanuuden. Heti maalauksen jälkeen näky oli vähän erikoinen, mutta pienen tuokion jälkeen näytti paremmalta.

Hetkessä eläen

Tarkoitushan oli saada aikaan taas "tilanne päällä"-henkinen talvipinnoite. Ehkä ukot saivat yllättävän lumisateen niskaansa keskellä Ranskan maaseutua ja joutuivat sutimaan laihaa maalia tölkkinsä pintaan? Ennen uutta sotkua tilanne jäi tähän:

Projekti palasi raiteilleen

Näin muutaman viikon rakentelutaukoni aikana olen käyttänyt muutamankin tuokion jatkoaskelien miettimiseen. Jätin aiemmin erinäisiä paloja (työkalut ja sen sellaiset) irralleen sillä ajatuksella, että saan rungon talvimaaliin paljon siistimmin. Tietysti tuo aiheuttaa pientä päänraaputtelua noiden työkalujen kohdalla: miten ne saa paikalleen siisteimmin ja sen jälkeen talvinaamioitua ilman, että kaikki leviää tuossa liimausvaiheessa. Päätin, että "kyllä se siitä" ja rupesin tekemään jotain muuta.

Ketjuja

Jotain muuta kulkee nimellä telaketjut. En ole muistaakseni käpälöinyt näitä Dragonin Magic Tracksejä aiemmin ja ovat ne nyt ihan erilaiset kuin esim. Tamiyan palaketjut. Aloitin kevyesti latomalla molemmista ketjuista jonoon sen määrän, joka tulisi olemaan kosketuksissa maahan. Kun noiden pätkien toimivuus on todennettu, jatkanen roikkuvan osan parissa ja koetan niiden jälkeen arpoa kasaan nuo etu- ja takaosat.

Kissan tassut hädintuskin alkuvaiheessa

Vanha outo tapa

En ole koettanut koota palateloja tällä tavalla, joten kiroilu tullee kuulumaan ohjelmaan. Pääpointtini on olevinaan se, etten yritä toistaa ratkaisua, jossa arvaan valistuneesti ketjujen kokonaispituuden, pistän palat jonoon ja levittelen liiman. Pienen asetusajan jälkeen tässä lähestymistavassa tuleekin se hämärin osuus, jossa puoliksi jämähtäneet eli hätäisesti ja vaivoin yhtenä pysyvät ketjut kietaistaan paikoilleen ja toivotaan parasta... Ehkä parissa isossa pätkässä kasaaminen (ja ajoissa maalaaminen) toimii paremmin.
Tai no, olen minä muutamat palatelat saanut ihan siististi toimimaan noinkin, ettei se ihan kelvoton tapa ole ollut. Vähän hankala vaan.

Sotavasaralla naamaan

Kipinä

Olen aikojen kuluessa tehnyt pieniä syrjähyppyjä Warhammer 40,000 -maailmankin puolelle. Koko pienoismallailuun sun muuhun johtanut "maalataan pieniä juttuja"-innostus alkoi todenteolla joskus lukioaikoina, kun kaverini Joose esitteli maalaamiaan Hero's Quest -pelinappuloita ja toisen kaverini Mikan kanssa mietimme, että samaa voisimme soveltaa omien Space Crusade -nappiemme kanssa. Pojat eivät kauaa jaksaneet, mutta itse olen jossain mielessä edelleen samalla tiellä.

Peli on minulla edelleenkin kaapissa ja napit ovat muistaakseni ihan kauhean näköisiä, mutta ehkä siitä voisi ottaa jotain kuvatusmuotoista todistusaineistoa niin näkee, mistä on suunnilleen lähdetty. Osa palikoista oli kyllä niin kauheita ja rumilla (ainoilla omistamillani) maaleilla vedeltyjä, että olen joskus uudelleenmaalannut osan niistä. Tuskin silloinkaan kauhean hyvin :)

Syvemmälle vajoaminen

Vaikka SC:ssä olikin aikamoinen määrä erilaisia pelinappuloita sörkittäväksi, ei niistä ihan mielettömän pitkään ollut iloa. Kävin sitten ajoittain Fantasiapeleissä hakemassa lisää sörkittävää ajankuluksi. Muistaakseni mukana oli jotain imperiaaliukkoja, mariineja ja ihan asenteen (plus se kelpasi esim. kohteeksi pelilaudalle tyhjän tai pariblippisen huoneen sijasta) vuoksi Basilisk-telakanuuna.

Jossain välissä, muistaakseni Dawn of War -naksuttelun innoittamana investoin pari hilua metalliseen Dreadnought-vekottimeen. Niillä on liekinheittimet ja ne pieksevät vihollisia ympäri tannerta - miten sellaisesta voisi olla pitämättä? Warhammer-universumista sen syvemmin tietämättä otin turvallisen suunnan: Blood Angels -mariinichapteri(?), joihin yksi Space Crusaden kolmesta tiimistä kuului jo muutenkin.

Punainen sotakone

Muistikuvani tästä vekottimesta ovat hatarat, mutta sen muistan kyllä vallan mainiosti, että oikean käden kiinnisaaminen oli työn takana. Sovitinpalaset eivät vaan käyneet yksiin ja jouduin sekä siistimään tappia että kaivertamaan reikää isommaksi. Edellämainitusta syystä johtuen kainalo irvistää, mutta sainpa sille sentään vähän erilaisen asennon. Muistaakseni tuohon ylöskohotettuun käteen sai iskettyä jonkun jannun paiskottavaksi aika hauskan näköisesti.

Pohjamaalasin tuon härvelin ensin mustalla ja sudin sitten päälle Citadelin Blood Rediä erinäisiä kerroksia. Tarttumakourat ovat kai jonkunlaista Revellin copper-metallimaalia, metalliosat ja kulumat muistaakseni Chainmailia tai Mihtril Silveriä, kumpaa silloin satuinkaan omistamaan. Pakoputket ovat Tin Bitziä, joka oli uusi kokeilu itselleni tuossa vaiheessa. Left Torson ja Right Torson vihreä on vain roiskaus Green Inkiä ja valkoiset luu-, siipi- ja pääkallopalat ovat ensin kuivasivelty metalliefektillä ja sen päälle kuivasivelty Skull Whiteä. Näin suunnilleen.

Pohja on ensin pohjustettu mustalla ja sen jälkeen yksinkertaisesti kuivasivelty jollain Citadelin harmaista. Hatarien muistikuvieni mukaan minulla oli tasan yhtä sorttia silloin. Kallo(t) ja hylsyt samoilla maaleilla ja tempuilla kuin Dreadnoughtinkin vastaavanväriset.

Niin ja noita siirtokuvia vetelin pintaan niin, etteivät jää vahingossakaan liian vähäisiksi. Minusta tuo tekele onnistui aika mainiosti kokonaisuutena, vaikken näistä yhtään mitään tiennytkään - enkä tiedä oikein vieläkään. Savunheittimet pistävät silmiin kuvassa, mutten muista, teinkö niille jotain kuvien ottamisen jälkeen. Pitääpä katsoa, onko tuo möhkäle vielä jossain tallessa vai ei. Torsoa en sitten liimannut lantioihin kiinni, koska halusin pitää kiinni mahdollisuudesta torsotwistata kuvia varten. Enkä minä ollut tuolla mitään ikinä pelaamassa.

Koristeellinen lopputulos

Kuvat ovat kyllä kauheita, mutta sille minä en oikein voi mitään enää tässä vaiheessa. Luulen vähän, että alkuperäinen ideani oli ottaa paremmat poseerauskuvat jossain välissä. Tai sitten en vaan välittänyt. Koettakaa kestää.

Tällaista sekavuutta tällä kertaa. Ensi viikoksi koetan saada jotain aikaan Jagdpantherini suunnalla. Olen sanonut samaa itselleni jo pari viikkoa, mutta kyllä minä joku päivä olen oikeassa ;)