1.8.2012

Sotavasaralla naamaan

Kipinä

Olen aikojen kuluessa tehnyt pieniä syrjähyppyjä Warhammer 40,000 -maailmankin puolelle. Koko pienoismallailuun sun muuhun johtanut "maalataan pieniä juttuja"-innostus alkoi todenteolla joskus lukioaikoina, kun kaverini Joose esitteli maalaamiaan Hero's Quest -pelinappuloita ja toisen kaverini Mikan kanssa mietimme, että samaa voisimme soveltaa omien Space Crusade -nappiemme kanssa. Pojat eivät kauaa jaksaneet, mutta itse olen jossain mielessä edelleen samalla tiellä.

Peli on minulla edelleenkin kaapissa ja napit ovat muistaakseni ihan kauhean näköisiä, mutta ehkä siitä voisi ottaa jotain kuvatusmuotoista todistusaineistoa niin näkee, mistä on suunnilleen lähdetty. Osa palikoista oli kyllä niin kauheita ja rumilla (ainoilla omistamillani) maaleilla vedeltyjä, että olen joskus uudelleenmaalannut osan niistä. Tuskin silloinkaan kauhean hyvin :)

Syvemmälle vajoaminen

Vaikka SC:ssä olikin aikamoinen määrä erilaisia pelinappuloita sörkittäväksi, ei niistä ihan mielettömän pitkään ollut iloa. Kävin sitten ajoittain Fantasiapeleissä hakemassa lisää sörkittävää ajankuluksi. Muistaakseni mukana oli jotain imperiaaliukkoja, mariineja ja ihan asenteen (plus se kelpasi esim. kohteeksi pelilaudalle tyhjän tai pariblippisen huoneen sijasta) vuoksi Basilisk-telakanuuna.

Jossain välissä, muistaakseni Dawn of War -naksuttelun innoittamana investoin pari hilua metalliseen Dreadnought-vekottimeen. Niillä on liekinheittimet ja ne pieksevät vihollisia ympäri tannerta - miten sellaisesta voisi olla pitämättä? Warhammer-universumista sen syvemmin tietämättä otin turvallisen suunnan: Blood Angels -mariinichapteri(?), joihin yksi Space Crusaden kolmesta tiimistä kuului jo muutenkin.

Punainen sotakone

Muistikuvani tästä vekottimesta ovat hatarat, mutta sen muistan kyllä vallan mainiosti, että oikean käden kiinnisaaminen oli työn takana. Sovitinpalaset eivät vaan käyneet yksiin ja jouduin sekä siistimään tappia että kaivertamaan reikää isommaksi. Edellämainitusta syystä johtuen kainalo irvistää, mutta sainpa sille sentään vähän erilaisen asennon. Muistaakseni tuohon ylöskohotettuun käteen sai iskettyä jonkun jannun paiskottavaksi aika hauskan näköisesti.

Pohjamaalasin tuon härvelin ensin mustalla ja sudin sitten päälle Citadelin Blood Rediä erinäisiä kerroksia. Tarttumakourat ovat kai jonkunlaista Revellin copper-metallimaalia, metalliosat ja kulumat muistaakseni Chainmailia tai Mihtril Silveriä, kumpaa silloin satuinkaan omistamaan. Pakoputket ovat Tin Bitziä, joka oli uusi kokeilu itselleni tuossa vaiheessa. Left Torson ja Right Torson vihreä on vain roiskaus Green Inkiä ja valkoiset luu-, siipi- ja pääkallopalat ovat ensin kuivasivelty metalliefektillä ja sen päälle kuivasivelty Skull Whiteä. Näin suunnilleen.

Pohja on ensin pohjustettu mustalla ja sen jälkeen yksinkertaisesti kuivasivelty jollain Citadelin harmaista. Hatarien muistikuvieni mukaan minulla oli tasan yhtä sorttia silloin. Kallo(t) ja hylsyt samoilla maaleilla ja tempuilla kuin Dreadnoughtinkin vastaavanväriset.

Niin ja noita siirtokuvia vetelin pintaan niin, etteivät jää vahingossakaan liian vähäisiksi. Minusta tuo tekele onnistui aika mainiosti kokonaisuutena, vaikken näistä yhtään mitään tiennytkään - enkä tiedä oikein vieläkään. Savunheittimet pistävät silmiin kuvassa, mutten muista, teinkö niille jotain kuvien ottamisen jälkeen. Pitääpä katsoa, onko tuo möhkäle vielä jossain tallessa vai ei. Torsoa en sitten liimannut lantioihin kiinni, koska halusin pitää kiinni mahdollisuudesta torsotwistata kuvia varten. Enkä minä ollut tuolla mitään ikinä pelaamassa.

Koristeellinen lopputulos


Kuvat ovat kyllä kauheita, mutta sille minä en oikein voi mitään enää tässä vaiheessa. Luulen vähän, että alkuperäinen ideani oli ottaa paremmat poseerauskuvat jossain välissä. Tai sitten en vaan välittänyt. Koettakaa kestää.





Tällaista sekavuutta tällä kertaa. Ensi viikoksi koetan saada jotain aikaan Jagdpantherini suunnalla. Olen sanonut samaa itselleni jo pari viikkoa, mutta kyllä minä joku päivä olen oikeassa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti