27.11.2019

Säistystä sukkulalle

Öljytahroja avaruussukkulassani

Päätinpä käyttää jotain sekalaisia aineita säistysarsenaalistani. Kenties sukkulani oli huollossa tai pientä mekaanikon huolenpitoa vailla muuten vaan. Laskutelineissä oli joka tapauksessa lievä öljyvuoto (VWE / Engine / 73813 Oil Stains), toisen tukivartta pitkin juoksi melkoinen öljynoro, vasemmalla puolella laskutelineen tassunkin kohdalla oli peräti pieneksi lammikoksi. Kuvissa tai normaalisti katseltuna ne eivät ikinä näkyisi, mutta lisäilin öljyjälkiä myös ohjaamon pohjaan, mihin olin vedellyt lisäkaapeleita.

Mietiskelin ohikiitävän hetken, josko olisin käyttänyt VWE / Environment -sarjasta ruohomujua tai vastaavaa, mutta päätin loppujen lopuksi jättää sen pois. Ehkä jos minulla olisi tilaa väsätä sukkulalle alusta, olisin tehnytkin sellaisen, mutta tämän kokoluokan mallille siihen ei ollut tilaa tai tilaisuutta.



Ilmanvaihtofiltteri

Alunperin sukkulan katolla oleva ritilästö oli aika vahvasti maalattu tummaksi. Nyt päätin, ettei se oikeastaan kaipaa sen kummempaa ja väkevämpää korostelua kuin harmaan litkutuksen. Ajatukseni oli, että koko sukkulan panssaroitu runko olisi valkoinen, mutta jotkin kohdat nyt vain olisivat vähän enemmän elämäänähneet kuin toiset.


Kuvan nappasin kun litku (VMW 76516 Grey wash) oli vielä märkää.

Sateenvalumia

Loppusyksyinen sää oli tehnyt tuhojaan mielialassani, joten sukkulaparkakin sai kärsiä paikallisesta kaamoksesta. Vetelin sinne tänne erinäisiä sateenvalumajälkiä, aloitin ohjaamomoduulin lasin alareunoista ja jatkoin siipiin. Jätin nuo aika harvalukuisiksi, koska en halunnut sotkea valkeaa sukkulaani ihan tyystin. Ehkä alus oli jossain huonosti kyhätyssä tilapäissuojassa huoltoa odottelemassa?



20.11.2019

Tummia detaljeja

Nenä naamaan

Päätin vihdoin liimata ohjaamon kiinni sukkulan eturunkoon. Samalla testasin, olihan vempain nyt tasapainoinen - kyllä oli. Tuulilasia en vielä erikeepperöinyt kiinni runkoon, koska en halunnut riskeerata sen pilaamisella tässä vaiheessa.


Laskutelineet

Maalasin laskutelineet ensin ja sen jälkeen jatkoin laskutelinekuilujen sutimista samalla värillä. Pohjavärinä käytin muunkin sukkulan kanssa tutuksi tullutta tummaa harmaata (VMA 71123 USAF Dark Grey). Sen kuivahdettua kuivaharjasin yksityiskohtia esiin haaleammalla harmaalla (VMA 71120 USAF Medium Grey).




Luukut maalasin sisään jääviltä osilta ja reunoiltaan tummanharmaiksi. Luukkujen ulkopuolet kävisin uudelleen läpi valkealla varmentaakseni niiden pinnan. Luukkuja tai kuiluja en korostanut harmaalla, niiden oli tarkoitus olla lopullisesti sukkulan tassuja synkemmät.


Lasertykit

Etupuolen aseistusta mietin pidemmänkin hetken. Päätin lopuksi maalata kääntyvien kaksoislasertykkien putket tummanharmaiksi ja jättää niiden tyvet ja kärjet valkoisiksi. Kiinteästi eteenpäin osoittavat kaksoislaserkanuunat maalasin suojakilvestään lähtien tummanharmaiksi.


Pientä korjailua ne vielä jäivät odottamaan, vallankin kaikki valkoiseksi jäävät osat. Kiinteästi suunnatut tuplatykit tarvitsisivat varmaan jonkin pulikan uudelleenmaalaamisen vielä, etteivät olisi liian rankkoja silmille. Ajattelin, että tykkien putket jättäisin ihan kontrastimielessä tummiksi, ne olivat kuitenkin osina pieniä ja eivät edes kaipaisi kevennystä kuivaharjaamisella - vaalealla harmaalla tai metallisävyllä.

13.11.2019

Isänpäivä 2019

20th Anniversary Edition Slave I

Erään syksyisen sunnuntaiaamun kunniaksi sain iskeä käteni laatikolliseen Legoja. Asiaankuuluvasti Slave I:n lisäksi askissa oli sekä itse Boba Fett että Han Solo ja jälkimmäiselle vielä karboniittilohkare. Lisäksi mukaan oli eksynyt myös pari ylimääräistä palkkista, Zuckuss ja 4LOM. Niin ja sarjan keräilykalikkana pienelle jalustalle aseteltava prinsessa Leia (Darth Vader tuli Sithin Kosto -paketista jossa oli All-Terrain Scout Walker tmv ja pari taisteludroidia, sen sain kesälä).



*rakentel*

Tuhrasin sunnuntai-iltapäivästä pari tuntia kun muilta askareiltani ehdin. Jälkikasvu ei innostunut tällä kertaa tarjoamaan apuaan. Tapani mukaan napsin jokusen pöljän kuvan, suunnilleen aina kunkin pussillisen jälkeen (setti koostui siis 8 pussillisesta palasia). Aluksen muoto paljastui pikkuhiljaa ja kuvista se ei ilmenisi, mutta vekotin painoi aikalailla.




Pois tieltä taiteltava swooshauskahva!







Valmis! Vähän harmillisesti tuota ei saa pysymään lentomoodissa mitenkään, sitä varten pitäisi varmaan rakentaa oma tekniikkalegopidike, jonka voisi kytkeä kätevästi aluksen pohjaan jemmattuun kahvaan. Jos minulla olisi enää ylimääräisiä tekniikkalegoja käsillä...



6.11.2019

Pohjalta pääsee vain ylöspäin

Vitkuttelua

Myönnettäköön, sukkulan pohjan uudelleenmaalaus ei ollut siintänyt horisontissani sinä kiehtovimpana ja mielenkiintoisimpana hommana. Perjantaina sain vihdoin itseni maskaamaan taktisia kohtia ja maalaamaan kolmella otolla koko mallin.

Jälleen kerran olin unohtanut, miten paksuksi tummanharmaani (VMA 71123 USAF Dark Grey) oli käynyt ja häirinnyt jo parina viime maalauskertana. Perusharmaa ja taitettu valkoinen toimivat kuten pitikin, joten niiden kanssa en joutunut kiroilemaan pitkään.


Vauhdin hurmassa unohdin ottaa väliharmaan pintaanampumisen jälkeen kuvan, mutta eipä siinä mitään sen kummempaa ollut, sama pohja mutta pääsääntöisesti muutamaa askelta vaaleampana (VMA 71120 USAF Medium Grey). Lopuksi räimin hieman varovaisemmalla otteella taitettua valkoista (VMA 71279 Insignia White) niin, että laskutelinekuilut ja laskutelineet jäivät mahdollisimman pitkälti koskemattomiksi.



Samoin jätin laskutelineluukkujen sisäpuolet tummiksi, mutta niiden ulkopuolet maalasin valkoisiksi. Ajatuksenani oli, että sukkulan panssaroidut ulko-osat olivat tietynnäköisiä ja suojassaolevat osat olisivat selvästi erilaiset. En ollut ihan varma, mitä niille seuraavalla maalailuistunnollani tekisin, mutta olettaisin, että tummanharmaa pohja vaaleammalla harmaalla kuivaharjattuna olisi aika todennäköinen ratkaisu. Se myös sopisi sukkulan etu- ja takaosien kanssa samaan värimaailmaan.


Nyt pitäisi keksiä, mitä oikein tekisin noille moottorien suuaukoille. Jedin Paluussa ja erinäisissä peleissä ne ovat muistaakseni olleet sinertäviä. Mikäs siinä, pohjan voisi maalata metallisehkona ja litkutella sinisenä - mutta mitäs jos kone ei olisikaan moottorit lämpiminä ja lähtövalmiina? Tummat suuttimet (lähestulkoon antrasiitti + metallihile-efekti) kuvastamaan sammutettuja moottoreita?

Mitä tahansa saisinkaan päähäni, pelkkä musta (0x000000) ei tulisi olemaan ratkaisuni. Jotenkin mieleni tekisi tehdä jotain muuta kuin valkoista, koska lisäkontrasti ei olisi haitaksi valkeassa aluksessa.


Taas kerran muuten huomasin, että olin vitkutellut ties miten pitkään vain huomatakseni, että tekemiseni oli tehty puolessa tunnissa. Ehkä tämä puolijulkisesti typeryyksiensä myöntäminen opettaisi minua tavoille.