Kepin nokkaanko?

Esitystilan hallinta

Päätökseni vetää Flankerini laskutelineet sisään johti esitystapaongelmaan, vallankin kun mahallaan maatessaan mallin paino keskittyisi epämiellyttävästi pikkuisten ohjusten kiinnityskohtiin. Jonkinlainen polystyreenirakennelma oli ensimmäinen mieleentullut, teemaansopivan brutaalihkonnäköinen ratkaisu. Sen ongelma olisivat ohjukset, joiden takia koneen asettelu minkään rakenteen päälle tulisi olemaan konstikasta.

Toinen mieleeni juolahtanut mahdollisuus oli tehdä uudelleen samanlainen metallitankoständi kuin minkä vääntelin N/AW A-10:lle tai sitä ennen Keisarilliselle Incom T-65 -koelentomallille. Tämä olisi huomattavasti yksinkertaisempi toteuttaa, mutta vaatisi hyvän ja tukevan kiinnityspaikan ja tavan, jottei kone kellahtaisi kyljelleen yhtä herkästi kuin taannoinen pahkasikamaisuus.

Kakkosvaihtoehto kierrätykseen

Koneen mahapuolella olisi ollut yksi reikä ehkä tällaiseen ständihommaan sopivasti, mutta keskirungon ohjus blokkasi sen mahdollisuuden kokonaan. Erinäisille mutkille ja aalloille (vapain käsin) väännelty metallikepakon päällä vapaasti kelluvan mallin vakaus oli mitä oli, enkä halunnut tehdä niin samanlaista kouraa kuin hävittäjäprotolle tein. Jätin siis tämän ideahaaran tutkimisen tähän.

Ykkösvaihtoehto

Olin pyöritellyt sopivanlaista muotoa pääparassani aika naurettavan useaan otteeseen ja sain mielestäni kelvollisen idean kasaan. Löysin varastostani vihdoin myös muovilevysettini, joten olin periaatteessa valmis aloittamaan.

Mikään määrä Adam Savagen Tested-kanavan One Day Buildeja ei kuitenkaan tehnyt minusta eksperttiä, joten asetin odotusarvoni matalalle, enkä haaveillutkaan mistään ornamentaalisesta. Käytin alkukappaleessani sanaa brutaali ja se saattoi toimia ohjenuorana yritelmälleni.

I - Tyhjästä nyhjäisten

Joskus kymmenen vuotta sitten olin pyöritellyt ideaa Haunebu-Gerätin rakentamisesta ja sitä varten ostin muovilevylaattoja parilla eri paksuudella. Alkuperäinen viritelmäni meni ns. pipariksi, jäljellä siitä oli vain aika raa'an näköisesti leikelty levy, muiden ollessa koskemattomia. Ryhdyin protoilemaan runnellun levyn nurkkapalalla sillä idealla, että sillä saisin ainakin testattua koko idistä.

Mittasin koneen pohjasta pituussuunnassa pätkän, jonka varaan kone aseteltaisiin. Erinäisten veitsenvetojen lopputuloksena oli vähän epämääräisen kursivoidun serifeillä koristellun numero 1:n muotoinen muovipala. Poseeraustelinettä varten näitä tarvittaisiin kaksi kappaletta tukevuutta varten.

Toisen palan leikkelin jämäkalikoista ensimmäistä sapluunanakäyttäen. Tietenkin palikat luiskahtelivat, eikä teränkäyttöni ollut ihan oppikirjaesimerkki, joten hiilikopion asemesta sain samankaltaisen sisaruksen.

Tukijalat piti kytkeä yhteen sellaiselle etäisyydelle, että kone olisi mahdollisimman hyvin levossa kalikkani päällä ja moottorien tuli asettua tämän kilkkeen ympärille niin, että telineen aiheuttama näköhaitta olisi mahdollisimman pieni. Maksimileveyden oli tarkoitus olla sellainen, että kone ei hölskyisi sivusuunnassa juuri ollenkaan, mutta ei niin suuri, että raapisin koneesta maalit mäkeen.

Mittailin sopivan etäisyyden ja leikkelin neljä muovilaattaa liimattavaksi telineen eri kohtiin sekä pitämään muodon kasassa, että jykevöittämään rakennelmaani. Tarkoitus ei ollut tehdä tästä telineestä umpinaista, sen pitikin näyttää tuonhenkiseltä. Jokusen lisäpalan se kenties tarvitsi vielä, mutta ensimmäisen session aikana en ehtinyt allaolevia kahta kuvaa pidemmälle.

Tuohon pisimpään tasaiseen osaan olisi sopinut, teemanmukaisesti, jokunen pitkulainen pyöreäpäinen aukko. Tiedostin niin kirkkaasti olevani ensikertalaisena, että jätin hienostelun tarkoituksella tekemättä.

II - Pohjalevy ja säätöä

Tekeleeni kuivuttua testasin sen toimivuutta. Kokonaisuutena se oli vähän liikaa oikealle kallellaan (lentäjän kuvakulmasta), mikä oli kelvollista koneen asennolle, mutta ei niinkään sen stabiliteetin kannalta. Leikkelin telineelleni neliskanttisen aluslevyn, sekä liimasin sekä sen että jalustan oikean laidan väliin tukipätkän suoristamaan rakennelmaani. Edelleen työn jälki oli aika... kamalaa.

Koneen asento oli muuten ok, mutta liian suorassa horisonttia vasten, halusin sen olevan vähän nousevassa ja samalla kaartavassa asennossa. Ajattelin ratkaista tämän ehkä visuaalisesti kolhoimmalla tavalla: veistin konetta vasten tulevasta vasemmasta takayläpäästä pätkän pois. Allaolevassa kuvassa säätö oli vielä kesken.

Pieneksi lisäyksityiskohdaksi porasin myös parin reikiä telineen ylä- ja alaosiin ja kairasin niitä vanhalla askarteluveitsellä vähän suuremmiksi. Näin sain vedettyä niistä pienet pyöreät polystyreenitangot (kuvassa alaoikealla) vähän toisenlaiseksi "tukirakenteeksi".

Irvistysten ja norsunmentävien aukkojen kittaamisesta ja hiomisesta en ottanut kuvia. Seuraavaksi piti ruveta miettimään, olisiko ensi-ideani mattamustasta telineestä paras, vai sietäisikö säistämätöntä taivaansinistä harkita vakavammin.

Asentotesti

Uudistetussa nousevassa ja kaartavassa asennossaan kone näytti minusta paljon mainiommalta. Sulavalinjainen menopeli jotenkin ansaitsi dynaamisehkon esittelyasennon itselleen.