25.5.2022

Perustähden ohjaamoikkunat

Ainakin erottuu

Olin vasta maalaillut Elementaalieni tulipatsaita ja RLM23-punainen toimi kivasti. Maalasin kaikkien 'Mechien ohjaamolasit (tiedetään, eivät ne oikeasti lasia ole) punaisiksi. Joskus aikanaan maalasin kaikki lasit mustiksi, mutta jonkun uusintamaalausminiprojektin yhteydessä kokeilin punaista kun se oli väriympyrällä vihreän vastapuolella.

Punaisella muutenkin puljatessani maalasin kaikkien värkkien lasertykkien suuaukot (koosta riippumatta) myös punaisiksi.






18.5.2022

Perustähden elementaalien hyppyefekti

Rakettivoimaa

Vanhasta tottumuksesta teki mieleni kutsua Elementaalien kemikaaliraketteja hyppyrepuiksi. Paremmitta ideoitta päätin kutsua niitä tässä yhteydessä vain raketeiksi.

Ensi kertaa CGL:n Elementaalisakaran nähdessäni ihmettelin että mitä himmeliä minä noille paukuroille tekisin? Minä mitään tuliefektiä osannut tehdä, kun en ollut koskaan kokeillutkaan. No nyt kokeilisin.

Blendausta

Tiesin suunnilleen sen verran, että nyt pitäisi noudattaa Bob Rossin "märkää märälle"-kuviota eikä kuivatella maalikerroksia vähän väliä. Ankatin muutaman artikkelin luettavakseni raketti- tai ohjusvanaefekteistä ja rakensin oman mielimallini siitä mitä halusin saada aikaan.

Suunnitelmani oli vetää pohjalle punaista ja vaalentaa sitä oranssin ja keltaisen kautta valkeisiin korostuksiin. Aivan pohjalle kenties jo vähän jäähtyneempään osaan jopa mustia kohtia. Ei kun kokeilemaan!

Punapohja

Aloitin varovaisesti yhdellä hyppyefektipökäleellä. Maalasin sen punaiseksi (VMA 71003 Red RLM23). Koska en ollut malttanut ikinä ostaa retardanttia kynäruiskuttelua varten, tein tämän nopeasti, jotta maali ei kuivuisi liikaa.

Keltaista sinne tänne

Ruuttasin paletinkorvikkeelleni plöräyksen keltaista (VMA 71002 Medium Yellow). Sotkin sitä punaisen kanssa saadakseni hyvin vähän punaisesta poikkeavaa oranssia. Lisäilin oranssia silmämääräisesti "oikean" näköisiin paikkoihin, sitten pyörittelin oranssiini lisää keltaista ja sotkin hissukseen keltasempaa maalia, jota sudin aina pienemmissä määrin pienempiin kohtiin ja lähemmäs hyppäävän Elementaalin rakettisuuttimia.

Sama kakkoskaverille

Ensimmäinen näytti tässä välissä aika toimivalta, joten toistin saman kuvion suurpiirteisesti toisenkin kaverin liekkimerelle. Ei niistä samanlaisia tullut, mutta efekti toimi samalla tavalla ja se oli ollut tavoitekin.

Toisen Sakaran vuoro

Olin siinä määrin tyytyväinen, että otin toisenkin nappulan työn alle. Ensin punaiset pinnat nopeasti alle.

Keltaisen kanssa puljatessani en taaskaan uskaltanut ottaa taukoja valokuvia varten. Tässä siis muutaman värisävyn mittainen toteutus.

Nelikko oli minusta aika vaikuttava näky näin, vaikka heksapohja olikin ihan kelvoton sotku ja pilasi efektiä.

Valkokorostus

Hulluuden kourissa päätin jatkaa puuhasteluani. Olin ollut mielestäni (ja silmämääräisen arvioni perusteella) tarpeeksi nopea voidakseni sotkea vähän valkoista (VMA 71001 White) aivan rakettisuuttimien lähelle, purkausten yläpäihin. Tässä kuvassa vain oikeanpuoleinen Sakara oli saanut valkoisen käsittelyn, vertailua varten. Tietenkin.

Harmaata ja mustaa eri Sakaroille

Oikeanpuoleisen Sakaran savupilvi, ts. paukuroiden alaosa, oli jotain mihin ajattelin testata harmaan lisäämistä (savupilviefektiä varten). Kokeilin vaaleanharmaata (VMA 71050 Light Grey), se ei ollut ihan niin kiva efekti kuin mitä havittelin.

Vasemmanpuoleiselle tähdelle lisäsin mustaa (VMA 71057 Black) kuvaamaan kemikaalirakettien tulipatsaan eniten jäähtyneitä ulkoreunan osia. Tämä toimi paremmin kuin harmaa, ykkösyritykseksi ok.

Mustat pohjalaatat

Koska nuo heksalevyt näyttivät enemmän modernilta taiteelta tai psykedeelisen avaruusrock-levyn kannelta kukin, maalasin ne tasamustiksi. Nyt noista pelinappuloista sai paremman otteen silmäparoillaan.


 

11.5.2022

Perustähden metalliefektit

Asemetallia!

Kaikki metalliosat maalattiin tykkimetallilla (VMA 71072 Gunmetal), kun teräs ja kromi olivat vähän turhan räikeät. Kaikki tietysti litkutettaisiin, mutta gunmetal on ollut uskollinen ja toimiva valinta, ehkä nimensä takia näissä touhuissa.

Timber Wolf

Klassikkovempain oli aika helppo: käsien ja torson lasertykkien kärjet ja yllätysvetona LRM-20 -lavettien etupinnat. Nyt en ruvennut maalailemaan niveliä sen kummemmin metallisiksi, ei ollut sellainen olo.



Nova

Kaksitoista medium laseria käsissä. Alfaiskujen aatelia hullulle taistelijalle.


Executioner

Executionerin LLas ja Gaussikanuuna olivat nekin kovin simppelit maalattavat. Eipä sillä että mallikaan olisi koskaan ollut minusta kovin innostava, ehkä syy oli tuossa humanoidimuodossa.


Adder

Kaksinkertaiset tähtäintietokoneeseen kytketyt ERPPC:t ja kiinteä liekinheitin eivät kaivanneet kamalasti maalia, vallankin kun lieskaria ei oltu kai sen kummemmin mallinnettu. Ainakaan se ei pistänyt silmiin.


Grendel

Grendel oli jotenkin kivempi maalattava, oikean torson SSRM6 sai saman käsittelyn kuin Timber Wolfin LRM-lavetit, käsien ER Laserit maalailin fiiliksen mukaan. Jotenkin tuo oikean käden ERLL muistutti enemmän AC:ta, mutta kukas minä olin designereille kuittailemaan.


 

Elementaalit

Elementaaleilta maalasin metallisiksi oikean käden fikkarit ja vasemman käden kourasta raatelukynsien kärkiä. Pienet voimapanssarien valtiaat eivät paljoa tarvinneet.

4.5.2022

Perustähden jadekorostukset

3rd Falcon Talon Cluster

Gamma-Galaksin yksiköiden trimmiväri oli Jadevihreä (VGC 72026 Jade Green), joten sitä minä käytin. Olin joskus aiemmin tehnyt korostuksia isommilla pinta-aloilla, mutta tämän Tähden kohdalla päätin tehdä vähän kevyemmän jadekerroksen, ihan vaihtelun vuoksi.

Timber Wolf

En halunnut tehdä ensimmäisestä CGL-Timber Wolfistani erikoisen räikeää, joten jätin jadekulmat aika kevyiksi ja yleisesti aika pieniksi erikoisuuksiksi. Käsien asepodien etureunat, ohjuslavettien tiesmikäliesensorimokkulat ja jalkojen yksittäiset panssaripalat.

 

Nova

Novan pään ilmanottoaukot kutsuivat jadekorostusta, samoin muutama ylätorson laatta. Jalkoihin olen tupannut maalaamaan aina jonkunlaiset alueet, joten nyt nuo nilkkojen etulevyt saivat ottaa korostusta.


Executioner

Jälleen rynnäkkökone ei inspiroinut muodoillaan kovin ihmeellisesti. Pään ympäriltä pari palaa, olkapäistä ja pohkeista maalasin muutaman palan. Olipahan jotain.



Adder

Jostain syystä vain Adderin ohjaamon reunat pääsivät korostetuiksi, kaipa mietin että noin pienestä vekottimesta voisin korostaa vähän isomman osakokonaisuuden. Kunhan se ei vain vetäisi vastustajien PPC-vasamia itseensä. Adderista löytyi suoraan ehkä "sopivin" määrä erilaisia jadevihreää kutsuvia lohkoja.


 

Grendel

Jännästi Grendel oli myös antoisa jadekorostuksia varten, ehkä niitä olisi voinut maalata jokusen lisää. Mutta kuten kommentoin Timber Wolfin kohdalla, en halunnut tehdä näistä turhan räikeitä.



Elemental 1

Elementaalien koristeluni on aina ollut lähinnä SRM-lavettien reunojen korostus ja Sakaran johtajan kypärän ja rintapanssarin vahvempi maalaaminen, jotta hänet erottaisi selvästi muista. Näitä kavereita maalatessani maali oli käynyt vähän paksuksi, joten en tohtinut sotkemispelossani maalata V-visiirin otsareunaa. Ehkä tekisin sen jonain toisena iltana.

Tässä viisikossa komentaja oli edessä keskellä, oikein kivasti ensimmäisenä vihollisen maksaa puhkomassa.


Elemental 2

Toisen Sakaran komentaja oli tarmokkaasti hyppäämässä kohti vihollista. Taitavampi (tai jo useampia tämmöisiä tehnyt) kaveri olisi varmaan lämmitellyt noita hyppyrakettien tomupilviä muokatakseen tyyppien lentoratoja toisistaan poikkeaviksi.