4.5.2022

Perustähden jadekorostukset

3rd Falcon Talon Cluster

Gamma-Galaksin yksiköiden trimmiväri oli Jadevihreä (VGC 72026 Jade Green), joten sitä minä käytin. Olin joskus aiemmin tehnyt korostuksia isommilla pinta-aloilla, mutta tämän Tähden kohdalla päätin tehdä vähän kevyemmän jadekerroksen, ihan vaihtelun vuoksi.

Timber Wolf

En halunnut tehdä ensimmäisestä CGL-Timber Wolfistani erikoisen räikeää, joten jätin jadekulmat aika kevyiksi ja yleisesti aika pieniksi erikoisuuksiksi. Käsien asepodien etureunat, ohjuslavettien tiesmikäliesensorimokkulat ja jalkojen yksittäiset panssaripalat.

 

Nova

Novan pään ilmanottoaukot kutsuivat jadekorostusta, samoin muutama ylätorson laatta. Jalkoihin olen tupannut maalaamaan aina jonkunlaiset alueet, joten nyt nuo nilkkojen etulevyt saivat ottaa korostusta.


Executioner

Jälleen rynnäkkökone ei inspiroinut muodoillaan kovin ihmeellisesti. Pään ympäriltä pari palaa, olkapäistä ja pohkeista maalasin muutaman palan. Olipahan jotain.



Adder

Jostain syystä vain Adderin ohjaamon reunat pääsivät korostetuiksi, kaipa mietin että noin pienestä vekottimesta voisin korostaa vähän isomman osakokonaisuuden. Kunhan se ei vain vetäisi vastustajien PPC-vasamia itseensä. Adderista löytyi suoraan ehkä "sopivin" määrä erilaisia jadevihreää kutsuvia lohkoja.


 

Grendel

Jännästi Grendel oli myös antoisa jadekorostuksia varten, ehkä niitä olisi voinut maalata jokusen lisää. Mutta kuten kommentoin Timber Wolfin kohdalla, en halunnut tehdä näistä turhan räikeitä.



Elemental 1

Elementaalien koristeluni on aina ollut lähinnä SRM-lavettien reunojen korostus ja Sakaran johtajan kypärän ja rintapanssarin vahvempi maalaaminen, jotta hänet erottaisi selvästi muista. Näitä kavereita maalatessani maali oli käynyt vähän paksuksi, joten en tohtinut sotkemispelossani maalata V-visiirin otsareunaa. Ehkä tekisin sen jonain toisena iltana.

Tässä viisikossa komentaja oli edessä keskellä, oikein kivasti ensimmäisenä vihollisen maksaa puhkomassa.


Elemental 2

Toisen Sakaran komentaja oli tarmokkaasti hyppäämässä kohti vihollista. Taitavampi (tai jo useampia tämmöisiä tehnyt) kaveri olisi varmaan lämmitellyt noita hyppyrakettien tomupilviä muokatakseen tyyppien lentoratoja toisistaan poikkeaviksi.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti