Vuoden toinen legoauto
Rakennusprosessi alkoi, taas, värikkäähköstä Technic-rungosta. Aika äkkiä rupesi selviämään, mihin mikäkin oleellinen kohta autosta tulisi asettumaan. Yhtenä esimerkkinä renkaiden kallistuslaitteisto.
Osasta näistä saattoi huomata, jos katsoi tarkkaan, että olin aloittanut kokoamaan jotain alikomponenttia väärin päin. Huomasin sen siinä vaiheessa kun kallistustoiminnallisuutta testatessani L-palikat eivät asettuneet niin kuin niiden piti ja ääriasennosta ne tahtoivat jatkaa kiertymistä pidemmälle väärään suuntaan eivätkä takaisinpäin. Korjasin erheeni samantien sen tunnistaessani, mutta en merkinnyt sitä sen kummemmin kun napsin työkuviani.
Rengassysteemin jälkeen auton ulkokuori rupesi löytämään näköään loikkauksilla. Ovelasti ajokin alakeula oli yllättävänkin monimutkainen muodoltaan.
Kromilistojen lisäksi rengaskoteloiden ja keulan kulmien löytäessä paikkansa auto rupesi jo näyttämään aika tutulta. Aikakone oli kyllä niin selvästi 80-luvun lapsi, ettei oikein mikään muu olisi varmaan sopinutkaan sille tyyliksi.
Auton moottoritila oli tässä vaiheessa jopa modulaarisen näköinen. Olisi ollut aika oivallista, jos eri elokuvaversioiden eroavaisuudet olisivat olleet heittäen vaihdettavissa, mutta valitettavasti näin ei ollut (olin jo spoilannut itselleni ohjekirjasta miten variantit I/II/III poikkesivat toisistaan).
Takavalopaketit olivat tosiaan siisti. Kasarilasit päässä ainakin.
Hitaan varmasti auton ulkoreunat rakentuivat kasaan. Kaikki kirkkaanväriset tukipalat hävisivät hissukseen harmaiden, mustien ja hopeisten kerrosten alle.
Vihdoin oli aika lisätä vähän yksityiskohtia sisätiloihin. Tässä oli vasta käsijarrun kahva, kojetaulun pohja ja aikapiirin katkaisija.
Sarjan (ja Legokokoelmani) ainoa valopalikka asennettiin tänne ja sitä vasten rakennettiin pieni TNT-laukaisimen näköinen katkaisija. Tässä vaiheessa en osannut keksiä, miten sen toiminnallisuus jemmattaisiin valmiissa aikakoneessa.
Flux Capacitor
Ei siitä ollut kovinkaan kauaa kun olin viimeksi nähnyt kaksi ensimmäistä Paluu Tulevaisuuteen -leffaa, saatoin kuulla ääniefektit mielessäni samalla kun rakentelin. Ongelma tässä välissä oli se, etten ole nähnyt ykkösosaa suomiteksteillä ainakaan viiteentoista vuoteen, joten en enää muistanut miten tämä kalikka oli milloinkin väännelty. Ensimmäisenä mieleeni tuli vuokondensaattori, mutta päätin olla käyttämättä sitä kun en ollut varma.
Tietenkään oikeanlaista läpinäkyvää kolmiväkäistä legopalikkaa ei ollutkaan, mutta minusta entraushaan käyttö tässä oli nerokasta.
*kikakika*
Segmenttiledinäytöt, nuo jotka kertoivat kohdeajan (punaiset), nykyisen ajan (vihreät) ja edellisen lähtöajan (keltaiset), olivat aika mainiot. Olin kyllä odottanut että näytöt olisivat olleet laattoihin printatut, mutta sen sijaan jouduin taas liimailemaan tarroja vähän vinoon. Vaan näin se oli, en vain ole rähmäkäpälänä ollut tarrojen asemoimisen suurin ystävä. Tärkeintä oli, rutinastani huolimatta, upea lopputulos.
Ratin ja penkin väliin ei jäänyt paljoa tilaa polville :s
Olin aika varma että olin lukenut jostain tuulilasin olevan uniikki tähän sarjaan (tähän mennessä). Palikan muoto oli aika erikoinen, enkä kuvitellut että sille olisi ihan hirveän monta erilaista normaalia käyttötapausta.
Jostain jännittävästä syystä auton katto ja lokinsiipiovien alkupäät rakennettiin nyt ja sitten rakennusprosessi siirtyi aivan muualle.
Kotteron takapää rupesi sekin täyttymään romppeesta. Satunnaisia kalikoita, liitospisteitä rungon osille ja sitten nuo massiiviset jäähdytysröörit. Tai ainakin minä olin aina kuvitellut että ne olivat jäähdytystä varten.
Lokinsiipiovet
Ovet olivat todella hauskat rakennettavat, massiiviset ja kolhot kuten oikeatkin näyttivät olleen. Aika pitkän aikaa vaikutti siltä, että ovien pääosat tulisivat olemaan kiinni saranoissaan vain takareunoistaan, kuten seuraavat pari kuvaa näyttivät:
Erinäisten askeleiden jälkeen etureunat kumminkin lisättiin, olin vain kuvitellut että auton A-palkki olisi ollut kiinni tuulilasissa eikä ovessa. Ehkä mikään muu ratkaisu olisi ollut turhan massiivinen rakentaa.
Takareunat ja johtoja
Peräpään reunat olivat aika tiukkoja kokonaisuuksia, ja ne kiinnitettiin runkoon aika jämerästi. Noiden läpinäkyvien sinisten ja kromattujen osien liiskaamiseen kului melkoisen pitkä aika. Vaan kuvitelkaas, jos tämä malli olisi kokonaan valaistu!
Etu- ja takapään yhdistävät sähkökaapelit vedettiin ympäri auton kylkiä. Nuo sivukahvalliset 1x1 -palikat toimivat ohjureina ja pitivät kaapelin poissa ovien tieltä.
94 Pu
Kirkkaankeltainen plutoniumsäiliöiden kuljetuslaatikko, jonka tohtori Brown huijasi libyalaisilta terroristeilta, oli siisti. Harmi, että siinä oli tilaa vain kahdelle sylinterille, toisin kuin Playmobil-setin lootassa. Siltikin tämä oli paljon parempi kuin ei laatikkoa (tai plutoniumia) ensinkään.
Atomiloota jopa mahtui nätisti tavaratilaan leijulaudan kanssa! Tai ainakin vielä tässä vaiheessa kun tavaratilan luukku odotteli vieläkin rakentamistaan.
Viimeiset kalikat
Aikakoneen takapää jatkoi valmistumistaan greeblieiden ja oikeiden yksityiskohtien kanssa. Viimein jäähdytintötterötkin rakennettiin loppuun asti, kasvattaen vau-efektiä huomattavasti.
Koska olin minä, liimasin rekisterikilpitarrat vastakkaisille puolille läpinäkyvää laattaa, jotta voisin halutessani pyöräyttää sen ympäri kaipaamalleni ajalle. Levyä ei asennettu raamiin, jossa sen voisi vain pyöräyttää ympäri vaan tilanmuutosta varten se pitäisi irrottaa ja painaa sitten takaisin. Kai se olisi muuten vain pyörinyt holtittomasti ja sitähän me emme halunneet.
Tässä vaiheessa valitsin toimivani vuoden 1985 aikakoneen parissa. Se oli se nostalgisin version, yllätys yllätys.
Nämä letkut eivät olleet sinänsä mitenkään erikoisen tärkeät, muuten kuin yksityiskohtina autossa, mutta minä nyt vain innostuin kun näin näitä paloja ensi kertaa ties miten pitkään aikaan. Minulla oli näitä aikanaan aikamoinen kokoelma, eri väreissä, silloin kun (klassiset) avaruuslegot olivat voimansa tunnossa.
Vaihtoehtoversioiden palasia
Kolmen elokuvan aikana aikakoneeseen tehtiin erinäisiä muutoksia. Ensimmäisenkin aikana siihen lisättiin irrotettava koukkupäinen sähkönjohdin ja aivan lopussa plutoniumvoimanlähde oli korvattu kaukaisen vuoden 2015 fuusiopannulla. Sitten vuoden 1885 versio oli paljon steampunkahtavampi.
Paluu tulevaisuuteen, osa II
Minä vain rakensin Mr Fusion -laitteen ja survoin sen säiliöön virvoketölkin ja banaanin. En purkanut aikakoneen konehuonetta vaihtaakseni fuusiolaitteen muiden osien tilalle, koska olin hädintuskin vasta saanut auton valmiiksi. Toinen oleellisempi ero oli viivakoodirekisterikilpi tavallisemman tilalla.
Paluu tulevaisuuteen, osa III
Kolmososaa varten minun olisi pitänyt purkaa pari osaa, kuten tavaratilan luukun, jotta tämä boksi olisi saatu paikalleen. Sekään ei tuntunut hyvältä idealta, koska vaadittavat muutokset olisivat olleet laajempia kuin edellisessä kappaleessa. Enkä halunnut vaihta auton renkaiden keskipalikoita vain tämän takia.
Lähes kaikki tarvittavat palat olivat tässä, kun rakensin lootan nähdäkseni miltä se näytti. Vain parikolme hassua palaa olisi pitänyt nyhtää ykkösosan moottoritilasta tai kakkososan fuusiokeittimestä saadakseni tämän täysin kasaan. En mennyt niin pitkälle.
