9.11.2022

Projekti VI/22

Aikakone-DeLorean

Tänä keväänä kävimme viikonloppureissussa ja kohteessa sattui olemaan Lego-kauppa. Tietysti siellä käytiin pyörähtämässä heti kun se huomattiin, ensimmäisenä päivänä. Huudahdin ääneen, että "hei näillä on reilu tusina aikakonetta!", mutten ostanut yhtä suoraan kun en raaskinut. Puolisko sanoi että kyllä se matkalaukkuun mahtuu jos pakataan vaan irtopusseina. Päätin että "ostetaan ennen lähtöä". Kirotut turistit olivat kumminkin ostaneet kaikki 10300:t myymälästä ja minä kirosin. Taas kerran.

Pistin Verkkokaupasta tilauksen odottamaan, väittivät toisen erän tulevan joskus kesällä. Ensimmäinen erä oli mennyt jostain syystä sivu suun, eikä lego.com:kaan ollut kovin lupaavassa tilassa.

Olin jo melkein unohtanut koko jutun kun hakuilmoitus kilahti postilootaan. Erinäisiä kuukausia sen jälkeen kun olisin voinut kantaa lootaa onnellisena kotiin, mutta hätäkö tässä.


Tarroja oli ehkä enemmän kuin odotin. Jotenkin minä ainakin olisin kuvitellut, että nuo kolme aikanäyttöä (tästä ajasta lähdit, tässä olet, tähän olet menossa) olisivat olleet laattoihin painettuja, samoin plutonium-lootan kansi. Pikkujuttuja, minua nuo eivät haitanneet, tykkäsin vain valmiista enemmän kun en ole ollut turhan hyvä laittamaan legotarroja suoraan.


Great Scott!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti