Breath of the Wild
Melkein kaksi vuotta sitten höpötin, että olin aloittanut Projektiassistenttien kanssa BotW:n pelaamisen alkuvuodesta, löytänyt kaksi Divine Beastia, jättänyt ne omaan arvoonsa ja jatkanut maailman tutkimista. Peluuttelin puolisatunnaisesti kaiken muun seassa, joten vuosi sitten pääsin siihen tilaan, että rohkenin vihdoin käydä katsomassa ensimmäistä välipääkkäriä, kun olin saanut kaikki kartat auki ja jokaisen Divine Beastin löydettyä.
Sotanorsu Vah Ruta
Satuin haahuilemaan Zora-alueella, joten taapersin tekojärven rannalle prinssi Sidonia tapaamaan. Siitä käytiin sotanorsun kimppuun ja yhteen pelin neljästä luolastosta. Rutan sisällä piti ensin löytää karttahuone, jotta sain ohjata vekottimen kärsää ja vesisuihkua. Sitten piti etsiä ja aktivoida kaikki neljä kontrollipistettä, jotta keskusohjaamon saisi puhdistettua pahuudesta. Perusvihollisia ei ollut yhtään, vain kummallisia pahuuden silmiä, jotka sai pommitettua tai jouskaroitua hengiltä ja samalla siivottua punaista pahuusmömmöä pois tieltä.
Kun olin kerännyt kaikki aarteet, palasin ohjauspaneelille, josta sangen yllättäen purkautui välipääkkäri Waterblight Ganon. Tappelu ötön kanssa oli kaksivaiheinen, tusinan kuoleman jälkeen ja hikisin käsin selviydyin voittajana. Se oli vähemmän turhauttavaa kuin olin kuvitellutkaan.
Kun Vah Ruta oli vapautettu, Zora-alueen loputon sade loppui viimein, joten mestoilla pystyi vihdoin kiipeilemään. Ruta könysi vuorelle ja sytytti maalinhakulasersäteen keskelle Hyrulen linnaa. Zora-kuninkaan kanssa jutellessa sain palkkioksi jonkun ihmekeihään, mutta parempi oli passiivinen prinessan siunaus -skilli, joka herätti henkiin viikatteen viuhahtaessa. Palautumisaika taisi olla vartin luokkaa, mikä ei ollut ongelma kuin näissä isommissa tappeluissa, oletin etukäteen.
Robottilintu Vah Medoh
Itseäni täynnä hiihdin Rito-alueelle ja toista sotakonetta pysäyttämään. Taas minun piti todistaa kykyni, jotta joku suostui viemään minut masiinan luo. Ilmassa käytävä taistelu oli aika simppeli, vapaapudotusta sai hallittua riippuliitimen taktisella käytöllä ja linnusta piti ampua palleroita rikki pomminuolilla. Sitten pääsinkin laitteeseen sisään ja karttahuonetta etsimään. Kartan aukomalla sain ohjata Vah Medoh'n kallistusta ja keikuttelemalla sai selvitettyä pulmapähkinöitä ja taas käpisteltyä ohjauskonsoleita.
Pääkonsolista pörähti taas pahuuden ruumiillistuma, joka tällä kertaa lenteli ja kehitteli pieniä pyörremyrskyjä. Nyt kun ei tarvinnut uiskennella vaan väistely- ja ammuskelutilaa oli vaikka muille jakaa, pahiksen (kaksivaiheinen) pätkintä oli paljon edellistä helpompaa.
Sotakonetta aiemmin ohjannut sankari Revali oli hänkin kummituksena vankina masiinan sisässä. Kiitoksena sain skillin "Revali's Gale" joka antoi käytännössä kolme haluttaessa aktivoitavaa ylöspäin puhaltavaa ilmavirtaa (kaikki käytettyään joutui odottamaan taas vartin että kyky latautui taas), millä sai ohitettua joitain tylsiä kiipeilypätkiä sun muita. Aika kätevä, tuppasin vain yleensä unohtamaan että noinkin voi tehdä.
Salamakameli Vah Naboris
Ennen Gerudo-aavikolle karttatornin avaamista pidempää aikaa viettääkseni seikkailin kuukausitolkulla kaikkialla muualla. Helteinen aavikko ongelmineen ei yksinkertaisesti vain kiinnostanut. Jossain välissä tekeminen rupesi käymään vähiin, joten etsin ympäriltä kaiken muun mahdollisen. Villiintyneen ja hiekkamyrskyjä nostattavan robottikamelin luo päästäkseen piti ensin tietysti suorittaa jokunen tehtävä, ja lähestymistaistelussa AT-AT-henkisen laitteen jalkoja piti ammuskella pomminuolilla samalla kun koetti surffata kilven päällä tarpeeksi lähellä paikallista monarkkia (jolla oli salamasuojahattu päässä). Oli muuten todella ärsyttävää, minkä olisi pitänyt antaa osviittaa siitä mitä tuleman piti.
Kamelin sisällä kuvio oli sama kuin kahdessa aiemmassa: karttahuone salli tynnyrirungon kehien pyörittelyn, jotta alikonsolit sai aktivoitua. Kontrollihuoneen päätietokoneessa lymyili sähköiskupahis ja voi hyvää päivää miten ärsyttävää sen kanssa nahistelu olikaan. V-käyrä nousi entisestään kakkosvaiheessa, mitenkäs muutenkaan. Aivan liian monen yrityksen, ruman sanan jälkeen pahis kumminkin repesi liitoksistaan.
Tästäkin sai uuden kyvyn palkkiokseen, Urbosan Raivo oli kolmen peräkkäisen käyttökerran "jaa vahinkoa lähivihollisille"-jekku, joka latautui hissukseen niin kuin nuo muutkin. Muistin käyttää tätä tarkoituksella vain hiekkamatomörön pätkimiseen ja muuten aktivoin sen lähinnä vahingossa.
Gekkorobotti Vah Rudania
Tulivuoressa möyrivä robottilisko jäi viimeiseksi, kun en ollut selvittänyt, miten ja millä kamalla tulivuoren kuumuudessa pysyisi hengissä. Olin käynyt aukomassa yhden laava-altaan keskeltä jonkun pyhätön saadakseni sinne teleporttauspaikan, mutta ei siitä mitään apua ollut. Loppujen lopuksi minun piti käydä ostamassa toiselta puolelta maailmaa joltain kaupustelijalta mausteita, joista sai tehtyä sopivaa eliksiiriä, mikä piti hengissä tarpeeksi pitkään, että sain kerättyä tusinan jotain, josta sain palkaksi kamiinahousut (vai takin?). Loput piti ostaa tulivuoren puolivälissä olevasta Goronien vaatekaupasta.
Hassu juttu, että jäämiekka oli riittävä viilennys aavikon päivällä ja tulimiekka yöllä, mutta mikään muu kuin kamiinareleet (tai tuo eliksiiri) ei auttanut vuorella. No joo. Ratkoin sivutehtäviä alta pois viikkojen ajan, lähdin taas muualle hortoilemaan ja taas vasta kaiken muun tympiessä palasin tänne. Lähestymistaistelu oli hämmentävän yksinkertainen ja helppo, tai sitten odotin jotain vielä Naborista typerryttävämpää.
Neljäs ja viimeinen sotakone poikkesi sillä, että nyt koko vehje oli pimeänä sinne siirtyessä. Soihtuleikin jälkeen karttahuone aukesi ja koko Vah Rudaniaa sai keikutella oikealta vasemmalle. Sama tarina, neljäs välipääkkäri oli elementaalisarjassa sangen yllättävästi tulipohjainen. Nyt olin varma, että nämä pellet olivat kerta kerralta sitkeämpiä. Tulimörkö kyykkäsi kuitenkin kohtuullisen vähävaivaisesti, mikä oli sähkömöttiäisen jälkeen vain helpotus.
Neljäs lisäkyky oli Darukin Suojelus, jota en tainnut käyttää kuin vahingossa, kun en päätynyt mihinkään sen ihmeellisempiin mittelöihin. Valtaosan satunnaispahiksista joko pommitin kappaleiksi tai kiersin kaukaa.
Entäs Calamity Ganon?
Toukokuun '23 alkuun mennessä olin saanut setvittyä aivan kaikki löytämäni sivutehtävät ja muut alta pois. Tehtävälokissani oli jäljellä enää "tuhoa Ganon", joten jäljellä olisi enää oikeastaan vain taskujen kokkaaminen täyteen parhaita reseptejä ja nuolivaraston mielipuolinen täyteenostaminen. Ja se kuulosti juuri niin tylsältä pakertamiselta kuin mikä tahansa vastaava, joten en saanut itseäni oikein pakotettua varusteluun.
Tears of the Kingdom
Peli näemmä jatkui melko heti BotW:n perään, intropätkässä megazombi noituu puoli valtakuntaa maantasalta taivaalle, rikkoo supermiekan ja polttaa Linkin käden, Zeldan kadotessa johonkin.
Seikkailu alkoi hissukseen suurelta taivassaarelta, tutoriaaliosuus oli aika samanlainen kuin aiemmassa, eli ykkösalueella juteltiin ohjeet antaville hahmoille, saatiin uudet kyvyt (no muutama niistä ainakin) käyttöön ja leikittiin niillä. Kun saarelta hyppäsi alas kohti Hyrulea, peli vasta alkoi.
Muutaman pelisession jälkeen en ole tehnyt oikeastaan vielä mitään fiksua. Kävin päätehtävää tasan sen verran eteenpäin, että sain keski-hyrylän kartan auki ja Purah-padin (joka oli aiemmassa Sheikah-laatan korvike) sekä riippuliitimen hyppelyä helpottamaan. Huomasin, että kun maassa oleviin reikiin hyppäsi pää edellä, taivassaarten lisäksi täällä oli maanalainen pimeä alue. Pelikartta jakautui siis kolmeen kerrokseen.
Taivaalla seikkailu oli metkaa, saarelta toiselle pääsi rakentelemalla tyhmänkin oloisia laitoksia ("mitäs jos laittaisin raketteja kiinni tuohon leijuvaan kalikkaan ja osoitan ne tuonne ja yhden ylöspäin?") ja mitä nyt mieleen tuli. Eipä tuo kaikkia innostaisi, mutta kuten sanottua, minulle kelpasi. Karkuun pääsi aina hyppäämällä pois ja etsimällä jotain uutta ihmeteltävää.
Maan alla kävin lähinnä aukomassa teleporttauspisteitä aktivoimalla valopuita. Yhdestä paikasta en löytänytkään semmoista, joten lähdin posottamaan kaivosvaunuilla katsomaan, mitä löytyisi. Todella erikoisen matkan päätteeksi löysin edellispelissä maan uumeniin muksitun Yiga-klaanin pomon (ja yllätyksekseni voitinkin ukkelin vaikka aseet meinasivat hajota loppuun).
Jep, edelleen aseet hajosivat ja se oli ihan yhtä nuivaa kuin aiemminkin. Nyt niitä vain sai väkerrettyä toisenlaisiksi aina halutessaan uuden kyvyn kanssa. Tuommoisessa aidatun alueen välitaistelussa se ei paljoa lämmittänyt, kun areenalla ei ollut lisäromua hajonneita korvaamaan. Tähän mennessä hilpeiin Fuse-aseeni oli kepin nokkaan liimattu liekinheitin - muuten loistava mutta keppi syttyi sekin tuleen ja mahtiaseeni olikin vähemmän hyödyllinen kuin olin kuvitellut.
Kivaa ajanvietettä tämä oli, eiköhän tähänkin parikolme vuotta uppoaisi tällä tahdilla :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti