27.10.2011

Prioriteettijonossa kolisi

Tämä voi olla vähän tylsä ja turhanpäiväisenkin tuntuinen postaus, mutta väliäkös sillä? Projekti kuin projekti, tämä on vain vaihteeksi skaalassa 1:1 :)

Tulipa tuossa yhtenä päivänä päätettyä avopuoliskon kanssa, että nuo 3,14kea-luokan keittiökalusteet (tuolit ja pyötä) toimisivat paremmin jonkinvärisinä pelkän karhean puupinnan asemesta. Jonkunmoisen arpomisen jälkeen piipahdimme rautakaupassa ja hommasimme vermeet projektia varten. Pohjamaalia, suteja, pintamaaleja ja sen sellaista.

Ensin pulikkain pinnat hiottiin monivuotisen käytön jälkien hävittämiseksi. Luonnollisesti seuraavana pintaan iskettiin pohjamaali. Ai miten niin ei olla ammattilaisia?


Muovimaaleihin tottuneella nuo öljypohjaiset olivat tuskastuttavia: työkalujen siivoaminen, haju ja 24 tunnin kuivatussessiot... huoh. Ei se kai niin justiinsa, onneksi oli tilaa ruokailla muualla näiden päivien ajan.

Täkäläinen pääasiassa musta/valkoinen/maalaamaton kalustevärimaailma häiritsee erityisesti tuota toista osapuolta, joten tilalle päätettiin räiskäistä vähän enemmän väriä (vallankin, kun keittiöiden seinätkin tuppaavat olemaan aina valkoiset):

Vihreä on ehkä vähän kirkkaampaa sävyä kuin mitä alunperin ajettiin takaa, mutta käy se näinkin. Piti ottaa ihan kuva valmistuneesta prokkiksesta, kun pöytä on kerrankin siisti ja tyhjä :D

21.10.2011

Bittisaunaan eli täytepostaus

On ollut kovin, kovin kiireinen kaksiviikkoinen taas, joten rakentelu/maalailu on jäänyt vähemmälle. Korvikkeena nörttihuumoria eli aiempia Minecraft-tekeleitä. Jee!

Saunan kyhäsin yhteen nurkkaan ja nyt kun puitakin on useampaa sorttia, saa myös koivuvihtoja! Näin se kehitys kehittyy.

Pykäsin joskus myös puisen sukellusveneen ja halusin sittemmin rakentaa oikeankokoisen VII-tyypin U-Bootin. Eka on tuossa etualalla ja näyttääpi enemmän II-tyypin (Vesikko) purkilta. Takanaoleva on oikeaoppisesti 67m pitkä, 6m leveä ja 9m korkea torneineen kaikkineen. Kyhäsin sisään kaksi pistoneilla toimivaa rivinelosmoottoria, kokonaisuus pitää vänkää puh-puh--käh-käh -ääntelyä.

Ei tässä muuta, ehkä ensi viikolle tulee jotain oikeampaa sisältöä.

11.10.2011

Uudet Lancet mukaan

Aloitin kahden ensimmäisen Lancen parivaljakosta nyt siitä, jonka logon uskoin onnistuvan helpommin vapaalla kädellä: Lyran Alliance. Kilpi+miekat -viritelmää en vielä tohtinut ruveta sotkemaan. Eivät ne kaikilla sopineet ihan vastaaviin paikkoihin, siksi tuo Zeus pönöttää eri suuntaan kuin muut.

Pienen rohkeudenkeräilyn jälkeen otin asiakseni näpertää edes jonkunlaiset Draconis Combine -logot kaikkien osanottajien vasempaan kylkeen. Assassinissa ei taaskaan ollut tilaa, joten löin leiman otsaan. Jälkikäteen tajusin, että SoL käyttää vain omaa logoaan, eli tässä tapauksessa normilogoa kultaisella lohikäärmeellä. Korjaan myöhemmin. Nuo mustat logot onnistuivat parissa ihan puolisiedettävästi, joten huljautin toiset vastaavanlaiset Vallejon Old Goldilla, ne eivät onnistuneet ihan niin hyvin. Plaah.



Ehkä ne kelpaavat pelitilanteeseen kumminkin. Niin ja olinhan minä asentanut pienet antenninpätkätkin niihin ja niissä määrin, joihin ne Sarnan perusteella kuuluvat.



Rupesin vääntämään seuraavia kahdeksaa maanantai-iltana kauhealla tohinalla, kun inspiraatio iski. Capellan Confederationin nelikon yksiköksi valitsin mainiosti nimetyn Death Commandos tai suomeksi vielä kornimmalta kuulostavan Kuolemankommandot. Muahah. Ajattelin, että musta 'Mechi vihreillä koristeilla olisi ihan mukavaa vaihtelua maalata, eikä logokaan ole kauhea toteuttaa edes sinne päin.

Federated Sunsin nelikko taas päätyi 7th Crusis Lancersiksi, koska niiden kuvio on sekä muista poikkeava että ei ranskanlippumainen, perinteisten paraatiyksiköiden, kuten Davion Guardseista poiketen. Lyran Guardsit olivat ihan tarpeeksi tämänsorttista maalailua, Davion Guardsit olisivat vain vaatineet punaisen runnun laitoihinsa.

Aloitin projektin pohjamaalaamalla koko kahdeksikon Gray Primerilla ja sen kuivuttua suhautin Capellanien päälle kerroksen Gray Blackia (päätin, että tavallinen musta olisi vähän liian tukkoinen) ja FedComine päälle kerroksen Panzergrüniä. Helppoa ja hauskaa, kun valtaosa tarvittavasta väristä on yhtä väriä ja sitäkin sekä löytyy kokoelmista että sopii suoraan ruiskuttimeen.

Maalien taas kuivuttua ihmettelin hetken kommandojen menopelejä ja maalasin puolisatunnaisia panssarinpaloja Sick Greenillä. Näiden kuivuessa vaihdoin Bloody Rediin ja suoritin samanlaisen puolisatunnaisen lohkojen punertamisen mutta pidin mielessä, että vastaavat kappaleet tulisi hetken päästä maalata siniseksi. Kuten aiemmin manasin, ainoa (tällä hetkellä) käytettävissäni oleva sininen on Magic Blue, joka tosin sopi kuvaan kuin Alfaisku vihollisen päähän.

Kun kaikki kahdeksan oli saatu kuosiinsa, kävin metallisiksi tulevat osat ja nivelet läpi Oily Steelillä. Jälleen kerran pienen kuivattelun jälkeen litkuttelin Death Commandot läpi Badab Blackilla ja Lancerit Devlan Mudilla (mietin, että vihreä tummuisi mustan alla liikaa).


Tänään aurinko paistoi mukavasti töistä tullessa, joten otin maalit esiin ja sotkin uuden oranssin setin ohjaamoja varten. Mielikuvani mukaan se sopisi ihan mukavasti molempiin kaavioihin. Huomasin Quickdraw'n kohdalla, että olin tyhmyyttäni maalannut ohjaamon akkunat vihreiksi. Siispä korjaamaan. Muista olin sentään erottanut fönärit kunnolla muusta paneloinnista.
Nämä IS-vehkeet ovat välillä vähän pöljiä tuossa suhteessa, jos minulta kysytään. Tai sitten nämä nappulat ovat vain kauheita. Veikkaan jälkimmäistä.

Tässä tämänhetkinen tilanne nappuloiden suhteen, ensin Death Commandos

Cyclops:
CP-10-Z (90 tons)

 Enforcer:
ENF-4R (50 tons)

Quickdraw:
QKD-4G (60 tons)

Trebuchet:
TBT-5N (50 tons)

Ja sitten 7th Crusis Lancers

Commando:
COM-2D (25 tons)

Hermes:
HER-1S (30 tons)

Whitworth:
WTH-1 (40 tons)

Jagermech:
JM6-S (65 tons)

Rumia kuin perkeleet, mutta omia ovat. Jatkoa seuraa!

5.10.2011

Simppelit ohjaamot

Tämän kierroksen aiheena on, kuten otsikostakin näkee, ohjaamot. Tai tarkemminkin niiden ikkunat, mutta sama se pelin kannalta on.

DCMS-purkkien ikkuna-alueet saivat ensin alleen ei-niin-kirkkaan vihreän, mutta maali oli kohtuullisen juoksevaa jonkun aiemman laimentelun (tai ajan) seurauksena, eikä pintaan oikein jäänyt kunnon jälkeä. Annoin sen kuivahtaa hetken ja sudin päälle vähän kirkkaamman Sick Greenin ja totesin, että hyvähän tuosta tuli ilman jewelöintiäkin. Akkunoiden paikat erottaa ja siihen minä tähtäsinkin.

Lyran Alliancen vempuloita varten piti tosiaan sotkea jonkunlainen oranssi. Kaikille muille käytin yhtä ja samaa sävyä, Atlas sai erikoistapauksena vähän punaisemman efektin naamaansa, koska ohjaamo on muista poiketen valkoinen ja lisäpunaisuus tuo vähän parempaa kontrastia peliin.

Minun suosikkini kaikista näistä kahdeksasta ohjaamosta on Zeusissa (Zeussa?). Sen jälkeen siistein on Catapultissa. Muissa on niin kovin simppelit, ettei niistä oikein osaa sanoa mitään ihmeellistä.
Seuraavalla rundilla käyn loppudetaljien, erityisesti logojen kimppuun. Logoja varten joutunen keräämään rohkeutta, kun koetan kutakin ensimmäistä kertaa, toisin kuin usein sörkkimäni Jade Falcon -logot... Jos ne ovat maalien kuivuttua edes puolitunnistettavissa, voin kutsua yritystäni menestyksekkääksi.

Vihoviimeisenä tulen tekemään nappuloiden alustat. Ehkä jopa koko sekamelskan yhdellä kerralla sen sijaan, että fiksaisin Lancen tai kaksi kerralla. Vähemmän vaivaa siitä niin on loppujen lopuksi.