Pienellä AT-ST-tehtaalla

Ohjaamo

Tiedustelutalsijanakin tunnetun vekottimen rakentaminen aloitettiin ohjaamosta. Ensin vehkeen katolle iskettiin  mikälie jäähdytyslaitteen kotelosto, sitten katon miehistöluukku turvakaiteineen. Kiinnittämisensä jälkeen kaide piti taas taivuttaa irti katosta, johon se oli tietenkin painunut. Näyttipähän käytössä vääntyilleeltä!

Seuraavaksi kävin oikean kyljen kimppuun ja asentelin pari ensimmäistä panssarilevyä paikoilleen. En nyt suoraan muista, millainen perus-AT-ST oikeasti oli, mutta ehkä tämä oli joko näyttävämpi (kyllä) tai sitten joku lisäpanssaroitu versio - tai sitten aiemmat (vanhat) AT-ST:ni ovat olleet aliyksityiskohtaisia. Jälkimmäinen arvaus ei välttämättä ollut kaukana todellisuudesta.

Sotakoneen yleisilmettä parantavien palojen jälkeen pääsin rakentamaan oikean puolen asetta: kranaatinheitintä. Näiden pyöreiden ja pyöreähköjen tötteröiden kanssa suurin ongelma on aina ollut juuri niiden muoto. Kai tuosta jotain voi olla tunnistavinaan.

Rakennusjärjestys kiersi vastapäivään, asensin siis keulaan lisäpanssarilevyjä. Jotenkin olisi ollut hauskaa, jos ikkunaluukut saisi auki, mutta se varmaan jäisi muovimallin harteille. Sillä edellytyksellä tietysti, että moisen löytäisin.

Vasen poskipuoli eteni tasan samalla tavalla kuin oikeakin, mitä nyt paukkurauta oli erilainen. Tähän asennettiin siis kevyt kaksiputkinen E-web -blasteritykki. Kuvastakin näkyy, että vasen kylki oli vielä auki ja syystä x se tulisi olemaan auki aikalailla loppuhetkille asti.

Lantio

Seuravaana ohjelmassa oli lantiokompleksi. Senkin kasaanlyömisen ohje oli vähän hassu, oli helpompaa asentaa tietyt osat koko läpyskän ollessa vielä auki. Kun olisin taas tajunnut tuonkin vähän aiemmin, olisin päässyt parin palan kanssa vähän helpommalla.

Pientä kitinäähän tämä taas oli. AT-ST:n nivel eli se häkkyrä, joka tuli tornin ja lantio-osan väliin oli tässä mallissa todellista ehkä lievästi helpompi rakentaa. Tötterö oli lievästi ahtaanpuoleinen parissa kohtaa ja kielekkeiden kiinnitaivuttaminen ei ehkä onnistunut ihan täydellisesti jokaisen kohdalla. Kai se silti kasassa pysyisi.

Joko en vaan osannut tai sitten jossain oli jotain outoa, kun oikean lantionpuolen kiinnityskiekko pisti reisiosan ihan mielettömän jyrkkään kulmaan verrattuna (rakennusohjeen kuvissa samankaltaiseen) vasemmanpuoleiseen vastikkeeseensa. Muistaakseni kiekot olivat symmetrisiä ja kolmipiikkisinä niitä ei yksinkertaisesti voinut asentaa "väärin" tai niin minä ainakin kuvittelin. Olin tässä vaiheessa vähän skeptinen oikean jalan tulevaan asentoon.

Koivet

Olin siis asentanut myös vasemman reiden että lantiokalikan takalevyn kiinni jo nyt välittämättä siitä, että ne olisi ohjeen mukaan pitänyt iskeä paikoilleen vasta koko oikean jalan jälkeen. Jalkaa kasatessani olin aika vakavasti huolissani siitä, että saisin sen vahingossa väännettyä niin luokille, ettei mistään tulisi enää mitään.

Joko syy oli kotiolojen lämpötilassa tai pienissä, heppoisen oloisissa osissa, mutta oikean jalan rakentaminen pelkästään seuraavien kahden kuvan verran veti sormet aika hikisiksi. Olin myös jättänyt onnistuneesti mielettömän määrän sormenjälkiä kaikkiin osiin, joten loppuputsailua ei sopisi unohtaa.

Seuraava neljän kuvan setin aikaansaaminen söi sekin noin kolme varttia. Kaikkien näiden pienten, pienten alikokonaisuuksien kasaaminen oli yllättävän hidasta. Toisaalta tämä oli ehkä yksityiskohtaisin MEM-mallini tähän mennessä. Oikean jalan toinen puolisko kasaantui samalla rutiinilla kuin ulkopuolikin, joten ehkä vasen jalka menisi rutiinilla.

Onnekseni tähän asti rakennettu jalka meni reiteensä kiinni ihan ongelmitta. Koristelevy myös ja jalan lisäpanssarilevyt. Hoksasin tuon nilkan jännepalan (kolmas kuva alla) vasta kun olin rakentanut koosteosan kasaan ja asentanut sen paikalleen. Näin se konteksti taas hukkui yksityiskohtia ihan liian läheltä katsellessa.

Jalkaa toisen eteen

Siirryin vasemman jalan kokoamiseen. Nyt tiesin aika tarkkaan, miten tuo eteni ja mitä paloja kulloinkin kaivattiin. Sain lähes koko jalan kasaan ja kiinni torsoon alle kolmessa vartissa. Aikaa meni siis hyvin reilusti alle puolet siitä, mitä ensimmäisen jalan kanssa tärväsin yhteensä.

Nyt laitoin loput panssarilevyt ja nilkkakilkkeet paikoilleen. Tietenkään kaikki ei voinut mennä putkeen, vaan vasemman nilkan jänteeseen poikittain kuuluva kalikka katkesi kahtia, kun se vääntyi liikaa kehikosta irrottaessa. Jämät eivät luonnollisestikaan pysyneet kiinni paikallaan, vaan putosivat pois. Nurinaa.

Paluu komentokapseliin

Päätykki

Tornin tai komentokapselin rakentamiseksi pääsin vihdoin talsijan leukaan asennettavan tuplatykin (Taim & Bak MS-4 twin blaster cannon) kimppuun. Tietynlaisesta rimpulamaisuudestaan huolimatta tuon rakentaminen oli suorastaan kivaa!

Tykkimoduuli asennettiin tornin lievästi taitellun pohjalaatan etureunaan roikkumaan. Toinen putkista oli päässyt vähän vääntymään, mutta suoristelun jälkeen se näytti ihan kelvolliselta. Kunhan tuota ei katsonut suoraan sivusta, tietysti.

Takakansi kiinni

Tornin takapanssarilevyyn tuli asentaa pari jäähdytyslaitetta tai miksi noita nyt spekseissä joskus kutsuttiinkaan. Erityisesti noiden tuulettimien askien kanssa oli tulla harmaita (-mpia) hiuksia, kun ne olivat kovin, kovin rimpuloita. Katsokaa nyt vaikka.

Viimeiset kiroukset

Ilmeisesti näissä on aina joku kohta, jonka vain on vaadittava itkua ja hampaidenkiristelyä. AT-ST:n tapauksessa se oli kotelon kiinnittäminen omaan pohjaansa. Myönnän, että melkein teki mieleni heittää koko rötväle seinään ja vauhdilla sittenkin.

Hieman rauhassa hengiteltyäni sain rottelon kasaan. Tästä eteenpäin projekti ei olisi enää voinut mennä pipariksi. Kiinnitin talsijan nilkat tarmokkaasti kiinni pohjalevyyn ja kas, jalkojen ohjeista poikkeava asento ei sittenkään osoittautunut minkäänlaiseksi ongelmaksi. Aika jees.

Kun sotakone seisoi tiukasti jalantyngillään, niihin piti vielä liittää jalat varpaineen. Tämä olikin yllättävän konstikasta, sillä jalkapadien muoto oli lievästi sanottuna jännittävä. Sain toisen varvassaksileikkuriyksikön osia taas melkein katki, niin heppoisia noiden taitteet olivat. Mikään muu ei enää silti hajonnut, vaan sain kaiken hengissä paikoilleen.

Ihan näköinen siitä kuitenkin tuli! Nyt oli hyvä mieli.