Flanker-pääkokoonpano 1/3

Muotoa hakemassa

Ohjaamon valmistuttua minulle kelpaavaan kuntoon saatoin jatkaa rakentelun parissa. Kuten tuttua, yleisesti katsottuna lentokoneen virtaviivainen, sulavalinjainen muoto on lähinnä ahdistanut kun palat eivät ole yleensä asettuneet käsissäni kuten pitäisi, enkä ole ikinä nauttinut niiden kanssa painimisesta ja ylettömästä vääntämisestä. Varauduin operaatioon siis myös teipin ja pyykkipoikien kera.

Puolikkaat yhteen

Kun olin jo liimannut ohjaamoammeen runkopohjaan kiinni, yksi oleellisista ongelmista oli jo poissa päiväjärjestyksestä - paitsi jos olin liimannut sen vinoon, korjaaminen olisi tyypillistä ärsyttävämpi. Arpa oli heitetty, tuumasta toimeen.

Yllättävästi puolikkaat istuivat paikoilleen nätisti ja oikuttelematta. Puristin pari irvistävää kohtaa tiukkaan kiinni ja vedin teipit niitä painamaan, jotta pääsisin itse tekemään jotain motivoivampaa liimauksien kuivuessa.

Ilmanottoröörit

Ilmanottoaukot, nuo koneen pohjalla pituussuunnassa matkaavat kulmikkaat putkilot, eivät nekään asettuneet poikkiteloin tielleni. Niiden sisäpuolelle tuli pienet luiskapalat, jotka näyttivät silmäillessäni ja kuivasovitellessani vähän alamittaisilta, mutta mitäs minä noista tiesin. Siistit niistä tuli ja se riitti minulle.

Ovelasti kilkkeitä ei asennetukaan tiukasti kiinni koneen mahaan, vaan niiden ja pohjan välissä oli pienet korotuspalat (kts. ylemmän kuvan vasen laita,  nuolenkärkimäinen kohouma). Epämääräinen muistikuvani MiG-29 -projektista sanoi, että se oli erilainen kone, mutta tämä ei toisaalta olisi ensimmäinen kerta kun muistoni olisivat korruptoituneet ajan saatossa.

Saturn AL-31F

Moottorien peräpäät olivat seuraavana ohjelmanumerona. Nämä rakentuivat kolmesta osasta: pohjalle tuli jälkipoltinosakiekko ja peräti kahdesta sylinteristä yhteenkasattava suutinkompleksi.

Onneksi maltoin kuivasovitella kiekkoja aina ennen liiman esiintuontia, koska runko ei ollutkaan niin siisti kuin olin kuvitellut. Ensimmäinen istui kuin tatti, toinen koetti asettua useita asteita vinoon. Parilla veitsenheilautuksella kaikki oli kuitenkin kunnossa.

En tiedä, monkeenko kertaan tarkistin ja testasin, että ihan liian samannäköiset putkiparit menivät oikeaan järjestykseen ja vielä toivottavasti oikein päin. Ainakin ne päätyivät molemmat samalla tavalla väärin, jos en taas hanskannut näitä kummajaisia.

Siivet

Pääsiivet olivat aika yllättävät, positiivisella tavalla. Ne asentuivat moitteetta ja olivat muutenkin sangen kohteliaita palasia. Takasiipipala oli aika hassu, kun niihin piti lisätä yksi lisäväkänen. Sillekin oli oletettavasti oikein hyvä selitys tosimaailmassa, tietenkin.

Sehän rupesi jo näyttämään lennokilta jo puolilla siivistään. Toisen setin asentamisen jälkeen sainkin jo miettiä, mitä jätän mihinkin tilaan maalausta silmälläpitäen. Tätä kirjoitellessani olin sitä mieltä, että jättäisin laskutelineet luukkuineen kiinnittämättä pohjaan, jotta saisin maalattua laskutelinekuilut ja laskutelineet kokonaan valmiiksi ilman perinteikästä "miten tuonne muka enää mitään mahtuu maalaamaan?"-vaihetta.

Neukkuohjaamo II

Maal, maal, maalia pintaan

Ensimmäinen ajatukseni oli maalata viimeksi rakentamani ohjaamokokonaisuus ja ylärunkopuolikkaan ohjaamonpuoleiset sisäpinnat ensin ihan raa'asti jadenvihreällä ja käsitellä sitä sitten tilanteen mukaan. Ideani oli muuten hyvä, mutta vuosien varastoinnin jälkeen maalini olikin kuivunut purkkiin kuin taskullinen ratasepeliä. Kokeilin korvata sitä vähän vihreämmällä goblin greenillä mutta sekin oli jotenkin väärinkäytettyä ja käyttäytyi lähinnä huonona litkutusmaalina. Gnaah. Ei olisi pitänyt kokeilla, mutta kun kokeilin kuitenkin.

Pilotin kojelaudan päällisen maalasin vaalealla harmaalla (VMA 71276 USAF Light Grey) tähän väliin. Sitäkin ounastelin tuunaavani vielä myöhemmin.

Pohjavärimiksaus

Ennen lisäpelleilyä liimasin ohjaamopalikkani koneen alarunkoon. Ajattelin, että saisin sen näin maalattua kuitenkin kaikkein siisteimmin.

Sotkin keskenään sinistä (VMA 71111 UK Mediterranean Blue) ja vähän vihreää (VMA 71017 Russian Green 4BO) ja maalasin sillä kaikki yllämainitut osat. Heittoistuimen jätin aikalailla oman onnensa nojaan vielä tässä välissä.

Sävytystä

Erään Warhammereita aiemmin huvikseen kyhäilleen työkaverin kanssa väreistä juteltua esiin nousi Graniittitalossa oleva GW:n puoti. Muistin, että Citadelin valikoimassa oli joskus semmoinen väri kuin Hawk Turquoise ja mietin, että se sopisi tähän hommaan aika hyvin.

Vaan olivathan ne taas vaihtaneet linjastonsa nimiä ja tyylejä taas sitten viime kerran. Napsin mukaani kaksi purtiloa, joiden mietin sopivan jotenkin mielikuvaani. Sudin aika rankalla otteella koko aiemmin omalla maalimiksilläni vedellyt alueet uusiksi toisenlaisella sinisellä (Citadel "Layer" Ahriman Blue).

Vähän vaihtelua paneeleihin lisätäkseni maalasin mittaritaulusta pari erikokoista aluetta vaaleammalla sinisellä (Citadel "Layer" Temple Guard Blue) toimittamaan "no tähän nyt vaihdettiin tuollainen moduuli ja se nyt sattui olemaan eri maaleissa, älä kitise siellä"-palan virkaa. Olin vähän mietiskellyt vihreän litkun käyttämistä, mutta ajattelin, ettei se ehkä sopisi kuitenkaan tähän vaan todennäköisesti pilaisi osaston lopullisesti.

Kojelauta ja säätimet

Malli oli selkeästi itseänikin iäkkäämmästä koneesta tehty, kuten lähinnä pyöreistä mittaritauluista ilmeni. Kaikki moderni humpuuki, kuten monitoiminäytöt ja suuret paneelit loistivat poissaolollaan. Ei sillä, että nämä pikkuskaalan koneet olisivat ikinä hypänneet silmilleni hyvässä tai pahassa mittaritauluillaan (minulla oli jostain syystä olo, että nuo taulut olivat aina ihan samannäköiset, oli kyse mistä koneesta tahansa...)

Halusin lähinnä tehdä siitä suunnilleen sinne päin -henkisesti oikein eli sellaisen, johon saatoin itse uskoa pikavilkaisulla. Jos lasin läpi ikinä edes näkisi mitään siitä, mitä olin mennyt tekemään.

Referenssejä

Käytin jonkun hetken kuvahaun parissa etsien asiaanliittyviä kuvatuksia. Napsin mielestäni oleellisista kuvista kopiot talteen ja laitoin linkin lähteeseeni jokaisen kuvatekstilohkoon. Eiköhän noilla pärjättäisi.

[LÄHDE]

[LÄHDE]

[LÄHDE]

[LÄHDE]

[LÄHDE]

Todellisuutta matkimaan

Aloitin siitä ilmeisemmästä toimenpiteestä eli maalasin keskelle mittaritaulua vertikaalisen valkoisen viivan (VMA 71279 Insignia White) ja pari horisontaalista viivanpätkää mittariosakokonaisuuksia jakamaan, viivat jotka eivät todennäköisesti erottuisi vähänkään kauempaa. Pystyviivan idea oli ymmärtääkseni se, että ties mihin syöksykierteisiin tai sakkauksiin päätyvän pilotin kaaliin oli piesty ajatus "tasaa keppi tuohon viivaan".

Seuraavaksi maalasin kaikki mittaritaulun ja käsinojien kohoumat ja nypykät mustiksi (VGC 72051 Black). Mustiksi päätyivät myös joikkarin tyvi ja se kohta, josta pilotti tarrasi kiinni ja lisäsin vielä pari täplää kahvan yläpäähän esittämään hattukytkinta ja nappulaa. Heittoistuimenkin päätin maalata yksinkertaisesti mustaksi, vaikka mietin hetken tekeväni siitä neukkuvihreän. Penkki oli perinteisen askeettinen, joten en ruvennut maalailemaan siihen mitään vaaleampia haarniskoita tai vöitä, joita noissa referenssikuvissa oli näkyvissä.

Viimeiseksi koristelin paria mittaria ja nappulaa punaisella (VMA 71085 Ferrari Red) ja tökkäsin ilotikun kärkeen yhden punaisen täplän jonkinsortin liipasimeksi. Tokkopa niitäkään tuolta ikinä erottaisi, mutta kuten aina, kyllä ne sinne päätyivät. Hassu juttu näissä 1:72 lekoissa on muuten ollut se, ettei niihin ole ikinä mallinnettu noita heittoistuimen laukaisuhantaakeja, mikä olisi ohjaamossa kohtuullisen näkyvä yksityiskohta.

Neukkuohjaamo I

Ohjaamon kokoonpano

Kyhäsin ohjaamon sisäosat yhdellä istumalla. Ehkä olisin voinut helpottaa maalaustöitäni jättämällä heittoistuimen irti vielä tässä välissä, mutta en nyt nähnyt sellaista optimointia turhan tarpeelliseksi.

En ole innostunut kustomoimaan näitä rakennelmia, joista en yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi. Silti mieleni tekisi väkertää jonkunlainen kaasukahvanpoikanen tuohon vasemman sivukonsolin etuosaan, mutta kuvahaun perusteella itäinen insinööritoimisto oli asentanut kaasukahvan ohjaamon seinään. Ehken sitten menisi tekemään ihan mitä sattuu oman pääni mukaan.

Projekti I/20

Sukhoi Su-28

Maallamöyrimismutinoistani huolimatta päädyin sittenkin pysymään siivekkäiden omituisessa maailmassa. Neuvosto-Venäläinen sinivihreä teema tuntui sen verran hauskalta idealta vaakakupissa, että teemanvaihto ei enää tuntunutkaan niin tärkeältä. Sitäpaitsi Nato-nimellä Flanker kulkeva lentopeli on ollut aina mielestäni hieno (samoin kuin hyvin pitkälti samanmallinen MiG-29).

Palaset

Jotenkin nämä pienen skaalan lentokoneet ovat onnistuneet yllättämään komponenttiensa vähyydellä joka ikinen kerta. Eipä tämäkään näyttänyt koostuvan kovin monesta palikasta, jotka olivat jotain muuta kuin runkopuolikkaita, ilmanottoaukkoja, erisorttisia siipiä tai ohjussettiä ripustimineen. Loput olivat lähinnä laskutelineroippeita, antenneja ja moottorisuuttimia sekä mystisempiä kikkareita, jotka kenties selviäisivät ajan kanssa.

Ohjeet

Onneksi oleellinen osa ohjeista oli kuvina, koska tekstistä ei ollut jostain kumman syystä itselleni iloa. Eipä sillä, kuuluisia viimeisiä sanoja siteeratakseni, "miten vaikeaa se voi olla?"

Suurin ongelma ohjeen kuvissa oli lähinnä se, että ne olivat surkeille silmilleni turhan pieniä ja vallankin omituisemmat palaset jäivät todennäköisesti yritys-erehdys-kiroilu -menetelmän varaan. Helpommallahan pääsisin, jos rakentaisin vehkeen lentotilaan, mutta tyhjällä ohjaamolla se on aina ollut minusta vähän höhlää.

Siirtokuvatukset

Lootassa oli kaksi arkkia siirtokuvia. Jos päätyisin käyttämään jotain niin numeroita, tiesmitäliemerkintöjä ja punatähtiä, mutta noita erikoisempia en ottaisi riesakseni missään nimessä, rullallehan ne kuitenkin menisivät. Kaikki tämä sillä oletuksella, että nuo käyttäytyisivät ihmisiksi alunperinkin.

Mitäs seuraavaksi?

Työjonon tila, Q1/'20

Jahas. Vuoden 2020 ensimmäinen päivä, työpöytä tyhjänä ja mutinajono täyden sekasorron vallassa, tekijänsä lomalla jossain aivan muualla. Viime vuoden projektisaldo oli järkyttävät kaksi mallia alusta loppuun ja jotain muuta pientä heikosti dokumentoitua haahuilua.

Mietiskelin kovasti, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä, kun palaisin askartelun ääreen. Kaksi viimeisintä mallia olivat lentäviä, joten joku maassa möyrivä vekotin kyllä tekisi terää. Samoin jo reilut kolme vuotta sitten tilaamani sapluunat huusivat edelleen ensimmäistä käyttöään. Mallipinossa oli myös kolme panzeria, joista sisuksineen mallattu iso Königstiger on kuumottanut jo todella pitkään mieleni sopukoissa.

Tosin tuolla oli myös Atomi-Anni vetoautoineen, jonka hillittömyys huvitti sekin jo ajatustasolla. Revellin pikkutiikeriä lukuunottamatta kaikki nyt vain vaikuttivat siltä, että niihin menisi pahimmillaan kamalasti aikaa, nyt kaipasin kyllä jotain pikaista ja ehkä hulluttelunkin sallivaa maalauskuviota.