Vympelit

Ohjussetti

Valuranka toi kuusi ohjuksenpötkylää, kahta eri varianttia. Neljä niistä oli teräväkärkisiä ja kaksi pyöreänokkaisia, mutta muuten niissä ei ollut eroa. Päätin kokeilla tehdä ohjusten maaalaamisesta itselleni hieman helpompaa tekemällä mahdollisimman paljon niille kun ne olivat vielä kiinni rangassaan.

Kalikat eivät olleet suoraan laatikosta valmiita, vaan niihin piti liimata pari puuttuvaa isoa ohjaussiivekettä. Jäin vielä tässä välissä miettimään, pitäisikö rakettimoottorien suuttimet kairata auki vai jättää oman onnensa nojaan.

Pohjamaalissa

Ohjusten pohjamaalaamisesta ei ollut paljoa sanottavaa: maalasin ne valkoisella pohjamaalilla ja jätin kuivumaan. Ajattelin jatkaa vielä sen verran, että maalaisin ne seuraavalla kerralla perusvärillä ja sen jälkeen viipaloida murkulat irti tuunailua, korjailua ja yksityiskohtien maalaamista varten.

Referenssejä

Kevyen kuvainmetsästyksen perusteella kepakot saattoi maalata aikalailla raa'asti valkoiseksi ja joko jättää siihen (ilmeisen yleinen ratkaisu) tai sitten lisätä vähän korostuksia sinne tänne. Jossain näin etukanardit niin, että kaksi vastakkaista siipeä olivat valkoiset ja niiden vierekkäiset taas mustat/tummanharmaat, sama pyrstösiivissä. Tai sitten kanardien johtoreunat olivat valkoiset, loput tummanharmaata. Jotkin siipiversiot taas eivät olleet tummanharmaita vaan enempi maalaamatonta terästä tai siltä näyttäviä. Joissain, useissakin, ohjusyksilöissä oli erinäisiä mustia renkaita ympäri runkoa, mutta ne näyttivät vähän turhan räikeiltä skaalaa miettiessä.

Näiden kuvien herättämien ajatusten perusteella mietin, että ottaisin alemmasta kuvasta vaikutteita nokkiin ja siivekkeisiin, muuten jäljittelisin ylempää kuvaa. Aloitin maalaamalla ohjussetin valunrankaansa valkealla (VMA 71279).

Kai ne edes vähän erosivat edellisaskeleen pohjamaalatuista...

Seuraavalla kerralla maalatessani aloitin terävänokkaisesta ohjusnelikosta ja maalasin niiden kärjet vaaleanharmaiksi (VMA 71276 USAF Light Grey), tylppäkärkiset jätin rauhaan. Jos ne olisivat kameraohjattuja, olisin pukertanut niihin linssit, mutta tarpeeksi moni referenssikuva näytti R-27:t aina umpivalkoisina.

Koko ohjusarsenaalin pyrstöevät ja kanardit maalasin metallisiksi (VMC 70865 Oily Steel). Ykkösrundi ei jättänyt niitä ihan niin siisteiksi kuin olisin toivonut, osittain maalin iän ja sen tuoman paksuuntumisen johdosta. Ehkä sivelisin niitä vielä teräksellä tai kromilla. Runkoja tarvitsisi kenties korjailla sieltä täältä valkealla, mutta se oli edessä joka tapauksessa kun ne olisi irrotettu rangasta.

Irrallaan

Kun maalit olivat saaneet kuivua rauhassa, napsuttelin kuusikon irti valurangastaan pois. Viipaloin kaikista irti etupään ylijäämät ja siistin peräpäät tasaisiksi. Jäin yöksi miettimään, mitä tarkemmin tekisin koko revohkalle seuraavana iltana.

Kaivoin sormiporani esiin ja testasin ensin ohuella terällä tehdä yhden ohjuksen perään reiän, jota olisin sitten kairannut auki laajemmaksi vanhalla askarteluveitselläni. Se oli puuhana sen verran arveluttavaa, että vaihdoin seuraavaa ohjusta varten peräti paksuimpaan terään, joka oli silti ohjuksen halkaisijaa pienempi. Suurin terä toimi mainiosti ja porasin auki kaikki loput rakettimoottoriaukot sillä.

Ensimmäistä en voinut avata tuolla terällä lisää, sillä tekemäni reikä ei ollut keskellä pötkylää. Sama epäkeskoisuus vaivasi kaikkia ohjuksia, mutta en vaivannut sillä päätäni sen enempää. Maalasin ohjusten rungoista pahimmat ylimenneet tahrat ja oleelliset puuttuvat kohdat valkoisehkoksi (VMA 71279), lämpöhakuisten ohjusten kärjet sittenkin vaaleanharmaalla (VMA 71276) ja rakettimoottorien suuaukot ihan sysimustalla (VGC 72051).

Vympel R-27R

Käsissäni oli nyt neljä terävänokkaista puoliaktiivisella tutkahakupäällä varustettua keskipitkän matkan R-27R -ohjusta. Tosimaailmassa kaikki nämä nelimetriset ja halkaisijaltaan kaksi senttiä aanelosta leveämmät kepakot painoivat reilut kaksi ja puolisataa kiloa, taistelukärjen painaessa melkein neljäkymmentä kiloa. Lentonopeutta näillä vekkuleilla oli ihan riittävästi - wikipedian vahvistamattoman väittämän mukaan - 4,5 Mach.

Vympel R-27T

Loput kaksi ohjusta olivat siis mallia R-27T eli ne olivat varustettuja infrapunahakumoduulilla, nämä tunnisti kavereitaan pyöreämmästä kärjestä. Käyttöetäisyys näillä ohjuksilla oli 40km eli puolet tutkahakupäällä varustetuista laitteista, mutta muuten kaikki speksit olivat luonnollisesti samat, koska T ja R -varianttien ero oli yksi moduuli.

Leiska

Sommittelin huvikseni ohjusten layouttia koneen alle. Ajattelin heittää ärrätuikut keskelle konetta lähelle moottoreita ja teepäätteiset kauemmas siipien alle. Tokkopa tuolla mitään väliä oikeasti oli.

Siteet veks

Maalien kuivuttua seuraavaan iltaan asti kävin repimässä teipit mäkeen. Olin yllättävän luottavainen siihen, että kaikki olisi mennyt hyvin ja että teipit eivät repisi maaleja pois lähtiessään. Harvinaista.

Tökin myös ohjaamon kuomun maskiteipit irti askarteluveitsen terällä. Hämmentävästi mikään ei ollut vuotanut yli, ali tai välistä. Yksikään teipinriekale ei myöskään pilannut allaan ollutta maalipintaa. Tämä oli todellakin menestyksekäs vaihe projektissa!

Liimasin nyt toisen moottorisuuttimen takaisin paikoilleen, koska nyt se ei enää aiheuttaisi lisätöitä vain olemassaolollaan. Ei ainakaan muun koneen osalta, itsessään se toki vielä odotti kevyttä käsittelyä.

Ikään kuin valmis

Flankerini oli periaatteessa valmis juuri nyt. Tietysti siltä puuttuivat vielä sekä hampaat että säistys ja merkinnät, mutta koneena se oli siinä.

Minusta se oli todella hieno jo nyt. Ohjusten lisääminen tulisi vaikuttamaan lookkiin vielä omalla erikoisella tavallaan. *köh* Tietysti onnistuin kopauttamaan koneen oikealta puolelta yhden sensoriröörin irti, koska miksi jokin ei menisi vikaan jossain välissä?

Kuin loskakasat olemattomassa talvessa

Valkoista harmaalla

Maalasin kaikki kohdealueeni kevyesti taitetulla valkoisella (VMA 71XXX Insignia White), koska se tosiaan tuntui paremmalta kuin puhdas valkoinen. Nokan maalasin ampumalla poispäin rungosta. Ehkä naamiokuviota olisi pitänyt suojata vielä toisella teippikierteella rajasta poispäin, koska kynäruiskun kanssa ei aina välttämättä voi olla ihan niin vallaton kuin kuvittelen.

Lentomehuluukun maalasin kohtuullisen läheltä, pienillä pyörivillä liikkeillä. Ehkä onnistuin välttämään lammikoitumisen. Taas kerran olisi pitänyt ehkä sittenkin käyttää aavistuksen verran enemmän materiaaleja ja pari lisäsekuntia aikaa lisäsuojien pystyttämiseen.

Uskottekos, että jos kyse olisi ollut panssarivaunusta, en olisi ajatellutkaan näin laiskaa suojaamista? Tajusin tämän pikkujutun vasta tätä kirjoittaessani, teille se on saattanut olla ilmiselvää jo vuosien ajan.

Pyrstöjen kärjet maalasin, kuten viimeksi ääneen mietin, pitämällä kohteen takana paperilappua suojaamassa kaikkea muuta ylisuihkutukselta. Kätevää.

Koneen detaljeja valmistelemassa

Teippiä!

Suojakuvion valmistuttua kynäruiskumaalausvaiheet olivat tältä projektilta lähestulkoon ohi. Halusin korostaa muutamaa osaa tarkemmin, edellispostauksen referenssikuvan tapaan. Aika monessa näkemässäni kuvassa sivuvakaajien johtoreunassa oli joko sisä- tai vähän harvemmin ulkoreunassa vaaleat suorakaiteet, mutta tästä koneesta päätin jättää ne pois.

Jäljellejääviä osia oli siis kolme (tai neljä, jos saivarreltiin). Koneen nokkatutkan piilottava kartio, minkä lisäksi olisin voinut ottaa ja maalata sekä nokkakartion että ohjaamon kuomun väliin jäävän osan tummanharmaaksi tai mustaksi, mutta en pitänyt mielikuvastani, joten jätin sen tekemättä.

Molempien sivuvakaajien kärjet päätin myös maalata, sekä sisä- että ulkopuolilta. Tästäkin oli aika montaa erilaista lähestymistapaa, osassa oli jompikumpi - ehkä sekin valinta riippui niistä kaistaleista, jotka jo päätin olla toteuttamatta.

Erikoisimpana kilkkeenä vastaan tuli ilmatankkausluukku, joita en ole muistaakseni huomioinut missään muussa projektissa kuin N/AW A-10:ssäni jokunen (5) vuosi sitten. Hetken mielijohteesta päätin ottaa tuon osan myöskin työn alle.

Nokka

Nokkakartion teippaamisen hoidin noin puolella tusinalla pätkällä. Ei sillä täydellistä ympyrärajaa saataisi aikaan, mutta ihan kelvollinen kuitenkin.

Sivuvakaajat

Pyrstösiipien rajat vedin yksittäisillä teipinpaloilla suoraviivaisesti. Tiedostin jo tässä vaiheessa, että ylivuodot pitäisi suojata maalausvaiheessa dynaamisesti (post-it -lapulla).

Ilmatankkausluukku

Bensaluukku oli perinteikkään omituisen muotoinen. Suojasin sen neljä päärajaa ensin ja sitten tarkensin kulmittain asetelluilla teipinpaloilla kulmia. Aivan täydellisesti en seurannut luukun muotoja, koska sen tekemiseksi omilla taidoillani olisin joutunut tekemään samoin kuin ohjaamokuomujen kanssa, mutta en yksinkertaisesti uskaltanut lähteä pilaamaan jo maalattua pintaa viiltelemällä sitä terävällä veitsellä!