Rapture

Vaikutteille alttiina

Seurasin sivusta keväämmällä, kun jälkikasvu katseli piirrettyjä. Phineaksen ja Ferbin välimaastossa tuli jakso uutta Ankronikkaa ja sitä puolikorvalla ja -silmällä seuratessani tuli hinku pelata Bioshockit uudelleen läpi. Kauden 2 jaksossa 2 ankanpojat löysivät Touho-serkun (jota en muistanut koskaan nähneeni sarjakuvien ulkopuolella aiemmin) keskellä merta möllöttävältä majakalta, jonka sisällä ollut mokkula olikin sukelluskello. Sukelluskellolla ankat ajoivat merenalaiseen tutkimuskeskukseen ja koko jakso hengeltään vähän vinksahtanut.

Mies päättää, orja tottelee

Jakso ajoi takaraivooni senverran tehokkaan kutkutuksen, että pistin Bioshockin asentumaan. Jossain mystisessä välissä Steam-kirjastooni oli ilmestynyt molemmista Remaster-versiot, joten samalla vaivalla kaluaisin sitten ne läpi.

Verisillä teksteillä tuhrattuja seiniä ja lattioita oli kuin Citadelilla ikään. 

Pikkusiskot

Olin pelannut Bioshockit joskus aikanaan läpi ja tietenkin harvestoin jok' ikisen vastaantulleen pikkusiskon, koska se nyt vain tuntui toimivimmalta ratkaisulta. Silloinen työkaverini taas kehui, että niiden pelastaminen oli edukkaampaa ja luonnollisesti paras valinta. Ajattelin nyt toisen peluukerran riemuksi testata, miten peli eteni sillä toisella tavalla.

Emt. Jokaisen vapautuksen yhteydessä sai vähän Adamia, jokusen kerran pelin edetessä (aina n pelastetun pikkusiskon jälkeen, ounastelin) Gatherer's Gardenin edestä löytyi lahjanallekarhu, jossa oli jotain Adamia ja ammuksia. Plasmidien kehittely jäi minusta näin paljon laimeammaksi kuin raa'asti harvestoimalla.

Yleismutinaa

Mitäpä minä näin vanhasta pelistä enää sen kummemmin tarinaa tai pelaamistani selittämään. Cohenin kerros artisteineen oli perin hullu paikka, enemmän kuin muistin, ja kaveri itse oli myös aika.. no, sekava. Jätin äijän loppujen lopuksi ihastelemaan elämäntyötään, joka oli aika kelvoton, koska valokuvattavien uhrien jämistä otetut kuvat olivat surkeita. Ukko oli tyytyväinen, joten mikäs siinä.

Tällaisia pikkudeltaljeja, kuten lähiliikenteen asemakarttaa ja aikataulua jäin ihmettelemään ohimennen useammankin kerran. Sinänsä merkityksettömiä, mutta maailmanrakennuksen kannalta äärimmäisen hyviä paloja.

Uusi uhri Hefaistoksen käytävillä

Would'ya kindly?

Plasmideista suosikkini oli mehiläisparvi, jo siitä lähtien, kun näin jonkun mainosvideon kauan ennen pelin valmistumista. Kukapa ei haluaisi ampua käsistään vihaisia mehiläisiä lukuisia vainolaisiaan piinaamaan? Ei se tuntunut ihan niin kätevältä kuin mitä toivoin, mutta hysteerisen kiva sitä oli käyttää!

Loppukohellus

Aika lopussa piti kerätä Big Daddyn asun osia (viimeistä osaa metsästin pienen ikuisuuden, hermot meinasivat mennä tyystin) ja siinäpä viimeinen osuus menikin, ämpäri päässä taapertaen, nyt pikkusiskojen auttamana. Jotenkin muistelin, että alkuperäisessä versiossa tuo visiiriefekti katosi heti alun jälkeen, mutta tässä remasterissa se pysyi.

Pääkkärituokio

En muistanut ollenkaan, mitä kummaa tässä tapahtui, joten olin yhtä tutkalla kuin 10+ vuotta sitten. Jostain todella mielenkiintoisesta syystä muistikuvani tästä olivat sekoittuneet pahasti ensimmäisen KOTORin lopputaisteluun, joka oli rasittava.

Tätä hopeasurffari-cossaajaa piti lähinnä piestä ja väistellä, kunnes kaveri sai tarpeekseen ja hyppäsi takaisin akkulaturiinsa. Hetkeksi kahlittua setää sai koettaa tuikata kiiruusti keruuvempeleellä maksaan. Neljä toistoa tätä puuhaa ja Frank-setä kyykkäsi. Periaatteessa sangen suoraviivaista, käytännössä vähän hankalampaa kaikkien ylimääräisten slaisserien pöristessä niskassa.

Karmeita nuo pikkusiskot.

Jatko-osasta ja esivanhemmasta

Kun Steam-kirjastossani oli kerran useampi sarjan peli, mietin käyväni niitä useamman läpi. Bioshock Infinite ei taas kiinnostanut tarpeeksi, kun se jäi aikanaan kesken johonkin loputtomaan ilmalaivataisteluun jonkun lentävän purtilon kannella, oletettavasti pelin loppupäässä. En jotenkin ajatellut jaksavani vääntää peliä ensin sinne asti ja sitten ruveta pakertamaan typerää moniaaltomättöä taas alusta alkaen uudelleen, todennäköisesti vain uudelleen siihen turhautuakseni %)

Bioshock 2

Jatkoin heti Bioshockin jälkeen Bs2 Remasterilla, mutta siinäpä nousi tie pystyyn hetikohta tuliplasmidin saatuani, toisessa Big Sister-taistelussa. Noin n minuuttia sitä vastaan taisteluani peli kaatui tyystin, teki mitä teki tai jätti tekemättä.

Tosin, joka kerralla käynnistyessään peli nalkutti siitä, ettei koneeni ollut sopiva sille, joten syytettäköön sitten sitä. Minä kun olin nyt niin tyytyväinen siitä, ettei pelisession alusta aina mennyt pientä iäisyyttä raivostuttavan GFWL-oksennuksen kiertämiseen, kuten alkuperäisessä.

Hassu yksityiskohta: poistin Remasterin ja asensin sen vanhan B 2:n, mutta sepä oli konekokoonpanostani ihan samaa mieltä, joten en välittänyt jatkaa sen pidemmälle. Blah.

System Shock (1994)

Pelasin (läpipeluuohjeiden kanssa ja todella matalalle vedetyllä vaikeustasokombolla, myönnetään) myös System Shockin, siitäkin oli tullut ulos jonkunsorttinen Enhanced Edition ennen Kickstartatun uusioversion valmistumista. Kuvia olisin napsinut, mutta kun Steam-overlay ei toiminut suoraan laatikosta, jäivät ottamatta. Koko pelin käyntiinsaaminenkin vaati DOS-ajoista muistuttavalla "asenna tällanen höpöhöpöpaketti, tällanen kirjasto ja tuollanen jokupätsi", mutta eipähän tarvinnut sentään koskea autoexec.batiin tai config.sysiin. Ihan niin pitkälle en olisi jaksanut enää näillä vuosilla vaivautua.

UI oli todella kummallinen mihinkään uudempaan tottuneelle, mutta eipä siihen kovin kauaa mennyt tottua. Aivan liian usein silti vaihdoin asetta (tai heitin sen mäkeen), kun koetin tehdä jotain aivan muuta. Samoin parin ensimmäisen pelisession jälkeen silmissä tuntui, että oli tehnyt jotain todella kummallista, mutta sekin hävisi.

Peli itse tarinoineen ja Shodaneineen oli kai kaikille tuttu, joten enpä minä siitäkään ollut tähän typottelemassa mitään itsestäänselvyyksiä. Sitä uusioversiota odottelin jo suurella uteliaisuudella, koska sama elämys, mutta modernimpana ei voisi olla kovinkaan huono elämys. Olettaen, että jo muutaman vuoden nähnyt koneeni jaksaisi sitä pyörittää, tietysti.

(Ennen kuin kukaan kysyy, olin mätkinyt System Shock 2:n läpi jokunen vuosi sitten, varmaan samoihin aikoihin Bs:Infiniten kanssa, joten sekään ei ollut tällä listalla mukana.)

Miniprojekti III/20

Polkupyörä

Olin mietiskellyt pitkin kevättä, olisiko mitään järkeä ostaa kausilippua HSL-kaupunkipyöriin, kun tarve ja eritoten käyttömahdollisuudet niille olisivat monen kuukauden osatyömatkoja vähäisemmät. Ajoin siis viime kevät-syksy -välin kaupunkipyörillä metroasemalle ja niiltä takaisin, silloin kun pyöriä sattui löytymään kulkuaikoihini. Jos lähipalautusasemani ei olisi aina tyhjä aamukahdeksan ja iltakahdeksan välillä, noitahan olisi voinut käytellä kaikkeen muuhunkin päähän pälkähtävän hoitamiseen. Mutta kun.

Täytenä sunnuntaifillaroitsijana ja viime keväänä ensimmäistä kertaa ~ 15 vuoteen pyöräilleenä en tarvinnut mitään scifivehjettä tai muuta high-end -romua. Tilasin ihan tavallisen pyörän, jotka kulkivat nykyään listoilla citypyörinä.

Loota tuli oven taa yhtenä keskiviikkoiltapäivänä ja odotteli eteisessä sunnuntai-iltapäivään asti, jolloin minulla oli vihdoin aikaa edes ajatella koko asiaa. Onneksi sää oli sellainen ja tekemistä oli, kuten sanottua, enemmän kuin tarpeeksi niin ei ehtinyt harmittaa.

Ennen aloitusta silmäilin pdf-ohjekirjan läpi, jotta tietäisin ehkä, mitä työkaluja tarvitsisin pyörän kasaamiseen. Tämäpä ei ollut Ikea-hylly, joten kaunis lista jäi löytymättä, mutta ounastelin tarvitsevani kasaa kuusiokolopäitä, lenkkiavaimia ja erikokoisia ja -päisiä ruuvareita.

Töissä

Silmäilyn ja muka terveen järjen mukaan ainakaan työkaluista ei olisi tulossa ongelmaa, mikä oli ehkä suurin huolenaiheeni. Mitään sen kummempaa kerrottavaa pyörän kasaamisesta en keksinyt, koska tuossa ei ollut mitään, mikä ei näkyisi suoraan jo kuvasta: eturengas kiinni; tanko kiinni; polkimet kiinni ja penkki paikalleen; viimeistely; valmis.

Valmis menopeli

Aikaa tähän kului pyöreä tunti. Ainoa enemmän ihmettelyä vaatinut asia oli renkaiden täyttö, opin nyt, että venttiileitä on ainakin kolmea eri sorttia ja tämä ei ollut se tavallinen. Onneksi olin muutamaa vuotta aiemmin ostanut jonkun höpönpöpönmonitoimipumpun, jossa oli outputit ainakin kahteen erilaiseen, myös tähän autonventtiilimalliseen (Schrader), joten eipä tarvinnut talutella fillaria lähimmälle bensa-asemalla ihan vain aloittamista varten.

Tuoreinta lainsäädäntöä tuo (tai minä itse) ei täyttänyt, kun päivänvaloa heikommassa valaistustilassa tulisi olla etu- ja takavalot. Syksyä odotellessa kai johonkin fikkareihin tarttis sitten investoida.

Valmista: Projekti II/20

1:110 Kuuraketti

Tässäpä oli taas rakenteluprojektia kerrakseen. Päätimme, että käytämme tähän ilta-aikaa, koska jos projektiassistentit 1 ja 2 olivat hereillä, lopputulos olisi silkkaa sirkusta. Palojen pinoaminen alkaisi vasta kun tytöt olisivat unten mailla, ei yhtään aiemmin.

Boeing S-IC

Ensimmäinen vaihe söi kaksi iltaa rauhalliseen tahtiin rakennellessa ja höpötellessä. Aikaa kului kyhteensä kolmisen tuntia ja sen tarkemmin kelloa kyttäämättä. Oleellisesti tämä mötikkä rakennettiin kahdessa suunnilleen yhtä isossa osassa, jotka kytkettiin lopuksi yhteen.

Kun vaiheen ytimen kantava osa oli kasassa, pääsimme vihdoin rakentamaan ja asentamaan ulkokuoren paneeleja.Keskeneräinen rakennelma oli kovin tilkkutäkkimäinen, koska vallankin nuo pituussuuntaiset putkihässäkät olivat asennusvuorossa vasta aivan lopussa.

5x Rocketdyne F-1

F-1 -moottorit olivat massiiviset nekin. Näitäkin saattoi vähän käännellä ja väännellä, ikään kuin laukaisuvideoissakin nähtävää suuttimien huljumista olisi ollut peräti tarkoitus simuloida. Tai sitten minä vain olen taipuvaisempi hulluttelemaan kuin muut. *köh*

North American Aviation S-II

Toinen vaihe alkoi aikalailla samalla tavalla ykkösvaiheen kanssa. Ihmekös tuo, kun laitoksen halkaisija oli sama kuin isoveljensä. Yläpää oli hippasen kompaktimpi ja aika hilpeä kasattava sekin.

Greebleiltään huomattavasti yksinkertaisempi ja kevyempi S-II oli nopeampi rakennettava, koska ulkokuoren komponentit rakennettiin aikalailla kaikki neljänä identtisenä palana ja ladottiin paikoilleen. Plus koko tekele oli ihan vähän lyhyempi noin muutenkin. Tämä vekkuli rakennettiin alusta loppuun yhdessä väsyneessä illassa.

Ylläolevissa kuvissa nuo punaiset kouraparit olivat seuraavan vaiheen kiinnitystä varten. Palasten kiinni- ja irtinapsuttelu oli yllättävän mainiota puuhaa.

5x Rocketdyne J-2

Moottorisarjan tyvessä erottui kulmittain tummanharmaat vastakappaleet ykkösvaiheen yläpään kiinnityskouriin. Aika kätevästi nuo oli jemmattu ja kuten sanottua, toimivat tosi hyvin, kuten odottaa saattoi.

Tietysti valmiit osat piti lyödä yhteen varastointia varten. Laitoksen koko oli aina vaan hämmentävämpi, vaikka oli tiedossa, että lopputulos olisi metrin mittainen, mutta silti...

Douglas Aircraft Company S-IVB

Raketin kolmannen vaiheen kasasimme yhdessä hujauksessa ja kun kerran vauhtiin päästiin, jatkoimme hätätorniin ja loppuroippeisiin. Edellisten mörssärien jälkeen tämä pulikka oli kuin limutölkki, mutta kiitos rakettimoottorin, automaattisesti mahtavampi.

1x Rocketdyne J-2

Viimeisen vaiheen pohjaan tuli enää yksi moottori, samaa mallia ja sarjaa kuin kakkosvaiheen viisikko.

Palat jonoon

Kaikki kolme vaihetta olivat aika vaikuttava kokonaisuus. Jäljellä oli enää se kevyin osuus eli se rahti, joka piti saada kiertoradalle tai useammalle.

Saturnus, vanhuuden tuoja

North American Aviation C/SM

Komento- ja huoltomoduuli oli hilpeän yksinkertainen rakenneltava kaiken tähän mennessä nähdyn jälkeen. Mutta niinpä se todellisuudessakin oli vähemmän vaikuttavan näköinen ulkoa kuin raketti itse. Yksityiskohtia oli riittämiin tunnistamista varten, eikä tässä skaalassa voinut vaatia paljoa tuon ihmeempiä greeblauksia.

Komentomoduulista rakennettiin vielä erikseen veteen laskeutunut kapseli metkalla huomiotaherättävän oranssilla kellukerenkaalla. Hilpeä minidioraama vai vinjetiksikö tätä pitäisi kutsua?

Grumman LM

Aika harvoista osista koostuva laskeutumis- ja nousumoduulipari oli välittömästi tunnistettava. Hattua nostettakoon suunnittelijoille. Kuumodulin sai väänneltyä suppuun ja jemmattua raketin kärkeen, suojakuorien väliin.

Tässä välissä en tajunnut kokeilla kiinnittää näitä kahta kuuhun laskeutumisen avainkomponenttia yhteen, pöh!

Kuumodulin sai asentaa myös minidioraamaksi pienelle kuunpalaselle. Mukaan oli annettu todellisuuttavääristelevät neljä astronauttia ja yksi omenapiirakkalan lippu.