Vetoajoneuvo 1: voimansiirto

Ensimmäisen ajopelin mahanaluset

Kun olin rakentanut rengassetit, pistin kasaan myös jousitus-differentiaalikuulat (huomatkaa, miten syvä autotietämykseni on), jotta nekin olisivat valmiina käyttöön heti tarvittaessa. Sen lisäksi, että etuakselille tuli asentaa yksittäiset renkaat, sen lehtijousituskompleksi oli hippasen suurempi. Suuremmin maalaamisia tässä välissä ajattelematta kiinnitin tuplarenkaat taka-akseleihin.

Ajokin etummaiseen kuulaan kytkettiin myös kardaaniakseli. Tässä välissä mietin ohikiitävän hetken, josko nämä olisi kannattanut maalata etukäteen, mutta kun koko roskasta oli tulossa 99% oliivinvihreä joka tapauksessa, jatkoin näin.

Tapani mukaan koesovitin etuakselia ja -renkaita paikoilleen, mutta jostain syystä näiden kohdalla muistin ajatella maalaamisen sietämätöntä ärsyttävyyttä. Eipä se tulisi paljoa auttamaan, kun takarenkaat olisivat jo kiinni ja varjostamassa.

Runkoon kiinnitettiin pari laatikkoa, joista suurempi oli polttoainetankki. Pienempi loota taas sai puolestani olla vaikka tunkin kuljetuskotelo, ohje ei kuvannut sitä "säilytyslaatikkoa" tarkemmin.

Seuraavaksi ajokin takarunkoon asennettiin takarenkaiden osasto eli lehtijousitus, differentiaali- ja tiesmikäliekuugeli sekä renkaat akselissaan. Tämä osakokonaisuus yhdistettiin torque converteriin (en edes koettanut etsiä suomenkielistä termiä tai vetää hatusta väännönmuunninta) toisella kardaaniakselilla. Kaipa raskas rengaskalusto toimi kutakuinkin noin, minä luotin ohjeeseen osaavampana yksilönä tässä asiassa.

Metalliosia säistämässä

Metallin säistystuokio

Olin jo manannut aika selvästi, että teräksisenä nuo teräsosat eivät voineet pysyä. Eivät ne olisi ohjeen suosittelemana alumiinisena sen parempia olleet, jos minulta olisi kysytty. Onneksi en ollut hullutellut ja räiminyt noihin kromia, se olisi ollut vielä jäätävämpi ratkaisu.

Ensimmäisessä kuvassa, lavetin takakannella näkyi melkoisia naarmuja. Ne olivat tulleet siihen, kun koesovitin takapään nosto-osaa. Palikka asettui paikalleen kyllä oikein siististi, mutta sen irtisaaminen vaati jo melkein voimasanoja.

Oily Steel

Aloitin metallin tummentelun kuivaharjaamalla aika ankaralla kädellä öljyistä/öljyttyä terästä (VMC 70865 Oily Steel). Pohjalla ollut teräsmaali oli sen verran liukasta, että ihan herkällä otteella mikään ei oikein ottanut tarttuakseen enää siihen, joten silläkin asenteen piti olla vähän tiukempi. Vallankin tuota latauslaitteen kranaattikourua joutuisi käsittelemään enemmänkin.

Putken keskisegmentti näytti öljyisenä vähän paremmalta, joskin efekti oli edelleen vähän turhan kevyt. Suunta oli hyvä.

Ties minkä hydraulinesteen säiliöiden kannet ja etulavetin kiskohimmelit paransivat nekin yleisilmettään, mutta edelleen ongelma oli se, että muutos oli kuitenkin aika pieni. Pahin terä blingiltä oli kuitenkin minusta taitettu, mutta sitä piti vääntää vielä lisää kohti maata, se oli päivänselvää.

Gunmetal Grey

Kun Flankerin teräksisten moottoripaneelien tuhraaminen Gunmetalilla oli niin toimiva ratkaisu, otin sen käyttöön tässäkin. Takalavetin metalliosat tummentuivat taas mukavasti, mutta mietin, että ruskea tai musta litkutus saattaisi olla vielä tarpeen.

Putken tyyli parani ehdottomasti, nyt sen pinta ei enää ollut tasainen ruiskumaalattu kirkas teräspinta, vaan enemmän jo elämää nähnyt epätasaisesti rasvattu, putsattu, uudelleenrasvattu ja taas kerran ampumavalmiutta varten puhdistettu. Tämä oli oikein hyvä suunta tälle kanuunan osalle.

Sama eri aineilla käsittelyn sykli koski varmaan tosimaailmassa myös näitä metalliosia, mutta pelkkä Gunmetal ei ilmiselvästi tuonut ihan tarpeeksi elämää lavetin etupäähän. Vallankin tuo lumiukkokansi suorastaan huusi päälleen jonkunlaista ällöttävää säistyslitkua (ehkä VWE-sarjan öljyjäämät ja ties mitkä moottorisaastat saattaisivat toimia).

Tietysti ennen litkuttamisia pitäisi korjausmaalata pari paikkaa, ampua kynäruiskulla paria eri ruskeaa filtteröimään koko vekotinta vähän enemmän operaatio Upshot-Knotholen Nevada-hiekkamaisemia varten yhteensopivammaksi.

Nostimia ja autonrenkaita

Kuljetuskuntoilua

Ryhdyin rakentamaan noita nostolaitteita, takahaarukan olin pohja- ja perusmaalannut osineen jo valurankaansa kertaalleen, jotta sen fiksaaminen olisi myöhemmin mukamas helpompaa. Takahaarukka oli sangen yksinkertainen vempele, massiiviseen kalikkaan piti kiinnittää vapaastikelluva rekkaan kiinnittyvä palikka ja kiinnitystä varmistamaan tuli tuollaiset lenkkihärpäkkeet.

Koesovitin kuljetushaarukkaa lavettiin, kuten kuvistakin näkyi. Noiden lukituslenkkien piti saada otettua kiinni lavetin takapään koukuista, mutta ainakaan pikakokeilulla ja väkivaltaa vältellen ne eivät kiinnittyneet.

Jatkoin ohjeen mukaan ja rakentelin kasan autonrenkaita. Naurettava määrä niitä ainakin oli tehtävä, oletettavasti aika tyypillistä raskaalla (renkailla kulkevalla) kalustolla. Tämä oli tunnetusti vasta toinen kerta, kun minä olin moisen kanssa tekemisissä.

Ohjeen rakentelujärjestys oli minusta vähän hämmentävä, koska se halusi minun tekevän rengassettejä suunnilleen sitä mukaa kun niitä tarvittiin, mutta minusta oli nopeampaa ja vähemmän rasittavaa kasata koko kuvasto kerralla kasaan. Väkersin siis normaalit yksinkertaiset renkaat ensin ja sitten tuplarenkaat. Olisivatpa sitten valmiina ja kunnolla liimattuina, kun niitä pitäisi ruveta käyttämään.

Ohjeen järjestystä noudattaneena en tosiaan ollut selannut ihan niin pitkälle eteenpäin, kun olin viimeksi maalaamassa, jotta olisin tajunnut maalata myös tuon toisen haarukan kiinnityspaloineen. Etuosan haarukka oli eri mittaluokkaa kuin takapäähän tuleva, eikä se ilmeisesti vaatinut akselipalaa mukaansa ainakaan tässä vaiheessa projektia.

Kanuuna kasaan

Liimasin vihdoin atomikanuunan putken kehtoineen kiinni lavettiin. Vasemman akselikilkkeen saaminen tarpeeksi tiukkaan kiinni lavettiin olikin yllättävän tiukkaa, nyt olisi ollut käyttöä ruuvipuristimelle (tai modernimmalle härpäkkeelle).

Kiinnitin nyt myös erillään kertaalleen maalatut sivuuntaitettavat astinlevyt. Olin kuvitellut ohjeesta, että levyjen olisi pitänyt peräti olla käännettävissä kiinni/auki, mutta ei sentään. Pikaisesti kokeilin esimerkinomaisesti, olisiko yksi noista suurimmista levyistä asettunut auki, mutta en onnistunut testissäni, joten läimin koko kuusikon kuljetusmoodiin.

Ennen sen kummempia viritelmiä joutuisin kyllä tummentamaan noita metalliosia. Ammusnostimeenkin voisi harkita jonkunsorttista lisädetaljia, mutta en ollut vielä ihan varma, haluaisinko lähteä pois OOB-linjalta.