21.10.2020

Metalliosia säistämässä

Metallin säistystuokio

Olin jo manannut aika selvästi, että teräksisenä nuo teräsosat eivät voineet pysyä. Eivät ne olisi ohjeen suosittelemana alumiinisena sen parempia olleet, jos minulta olisi kysytty. Onneksi en ollut hullutellut ja räiminyt noihin kromia, se olisi ollut vielä jäätävämpi ratkaisu.

Ensimmäisessä kuvassa, lavetin takakannella näkyi melkoisia naarmuja. Ne olivat tulleet siihen, kun koesovitin takapään nosto-osaa. Palikka asettui paikalleen kyllä oikein siististi, mutta sen irtisaaminen vaati jo melkein voimasanoja.

Oily Steel

Aloitin metallin tummentelun kuivaharjaamalla aika ankaralla kädellä öljyistä/öljyttyä terästä (VMC 70865 Oily Steel). Pohjalla ollut teräsmaali oli sen verran liukasta, että ihan herkällä otteella mikään ei oikein ottanut tarttuakseen enää siihen, joten silläkin asenteen piti olla vähän tiukempi. Vallankin tuota latauslaitteen kranaattikourua joutuisi käsittelemään enemmänkin.

Öljyinen teräs -korostus teräskiskoille ja -latauslaitteelle

Putken keskisegmentti näytti öljyisenä vähän paremmalta, joskin efekti oli edelleen vähän turhan kevyt. Suunta oli hyvä.

Öljyinen teräs -korostus putken teräsosiolle

Ties minkä hydraulinesteen säiliöiden kannet ja etulavetin kiskohimmelit paransivat nekin yleisilmettään, mutta edelleen ongelma oli se, että muutos oli kuitenkin aika pieni. Pahin terä blingiltä oli kuitenkin minusta taitettu, mutta sitä piti vääntää vielä lisää kohti maata, se oli päivänselvää.

Öljyinen teräs -korostus lavetin etupään teräsosille

Gunmetal Grey

Kun Flankerin teräksisten moottoripaneelien tuhraaminen Gunmetalilla oli niin toimiva ratkaisu, otin sen käyttöön tässäkin. Takalavetin metalliosat tummentuivat taas mukavasti, mutta mietin, että ruskea tai musta litkutus saattaisi olla vielä tarpeen.

Gunmetal-korostukset lavetin teräskiskoissa ja latauslaitteessa

Putken tyyli parani ehdottomasti, nyt sen pinta ei enää ollut tasainen ruiskumaalattu kirkas teräspinta, vaan enemmän jo elämää nähnyt epätasaisesti rasvattu, putsattu, uudelleenrasvattu ja taas kerran ampumavalmiutta varten puhdistettu. Tämä oli oikein hyvä suunta tälle kanuunan osalle.

Gunmetal-korostukset putken teräsosiossa

Sama eri aineilla käsittelyn sykli koski varmaan tosimaailmassa myös näitä metalliosia, mutta pelkkä Gunmetal ei ilmiselvästi tuonut ihan tarpeeksi elämää lavetin etupäähän. Vallankin tuo lumiukkokansi suorastaan huusi päälleen jonkunlaista ällöttävää säistyslitkua (ehkä VWE-sarjan öljyjäämät ja ties mitkä moottorisaastat saattaisivat toimia).

Gunmetal-korostukset lavetin etupään teräsosissa

Tietysti ennen litkuttamisia pitäisi korjausmaalata pari paikkaa, ampua kynäruiskulla paria eri ruskeaa filtteröimään koko vekotinta vähän enemmän operaatio Upshot-Knotholen Nevada-hiekkamaisemia varten yhteensopivammaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti