Marsilaatta
Tietysti Doomguy-teemainen UrbanMech tarvitsi Doom-teemaisen heksapohjankin. En ole ollut mikään maastontekokaveri, joten ei minulla ollut juurikaan mitään ihmeellistä materiaalia siihen touhuun. Peräti kahdesti käyttämäni Citadelin tekninen halkeilevan maan efektimaali oli varmaan kuivunut kokonaan, joten en jaksanut edes ajatella sitä vaihtoehtona.
Jotkut olivat kehuneet, että Archerini heksapohja oli hieno, eikä siinä ollut kuin muutamalla öljymaalilla sävytettyä Woodland Scenicsin ballastia. Mietin, että sillä voisin jatkaa, mutta ihan vain vaihtelun vuoksi alle voisi liimata pienen kiven tai pari. Innokkaampana olisin saattanut rakentaa tasaiselle pohjalle jollain akryylimudalla tai erikeepperikerroksilla pinnanmuotoja.
Sorapala
Talven aikana kotiin kulkeutui ihan naurettava määrä soraa. Jokunen murikka oli jäänyt eteisen nurkkaan ja mitäs minä ulos lähtisin kiviä etsimään jollei ollut pakko? Koesovitin kolmea, päädyin pikaliimaamaan pienimmän niistä UrbanMechin nenän alle.
Kyllä, hiekoitussorakappaleena tuo oli aika hervoton!
Liimaa ja putua
No tässä ei nyt ollut kovin paljon sen ihmeempää: peitin pohjalaatan erikeepperillä. Kippasin märän liiman päälle terveellisen annoksen ballastia. Ravistelin ylimääräiset säistyslootani (jos oikein muistelin, se oli Games Workshopin keisarillisen kotkan ja kokoluokkansa perusteella Basiliskin loota) pohjalle. Lopuksi rapsutin UrbanMechin jaloista ylimääräisiä kökköjä mäkeen. Loput jäivät odottamaan liiman kuivumista.
Irtokuvien sijasta gimppasin tekoseni yhteen koostekuvaan.
Siinähän se sitten nökötti keskenään yön yli. Seuraavana iltana katselin punertavia värisävyjä, mietiskelin että tekisin tämän ihan vain öljylitkuilla niinkuin viimeksikin. Pohjalle voisin tehdä tiilenpunaisen kerroksen ja sitten lisätä siihen yhtä tai kahta ruostetta. Liikaa ei kannattaisi söheltää, ei siitä tulisi kuin sekasotkua.
Maisemointia maaleilla
Arvoin hetken, mitä maaleja käyttäisin. Päädyin lopputulokseen "ei liikaa" ja otin kolme vielä testaamatonta uutta öljymaaliani testiin. Ruosteet saivat siis tällä kierroksella jäädä, ehkä kokonaan.
Sotkin kaikista kolmesta maalistani ohuehkoa litkua. Pohjalle maalasin tiilinpunaisen (ABT220 Dark Brick Red) kerroksen, joka oli ainakin märkänä ehkä vähän tummempaa kuin kuvittelin. Kts. ensimmäinen ruutu alempana elelevästä tetraptyykistä.
Sen kummempia odottamatta käytin ruosteväriä (ABT260 Oxide Patina) joidenkin valoisampien paikkojen, kuten laatan reunojen ja kivenpalan yläpintojen korostamiseen. Tämä näkyi luonnollisesti seuraavassa ruudussa.
Likaisen maan (ABT090 Industrial Earth) värin kanssa muutin melkein mieleni, mutta käytin sitä lähinnä varjoihin, kiven reunan alle, UrbanMechin alapuolelle ikäänkuin varjoa kuvastamaan, sekä sen jalkojen ja marspinnan reunoihin. Kauniiksi lopuksi levittelin maalia vähän Urbien jalkoihinkin blendaussiveltimellä. Märän maalin esimerkki oli näkyvissä loppuruuduissa.
Seuraavana päivänä tarkistin kuivuneemman maalin näkymän, jossain palaverien välissä. Aurinkokin paistoi, joten valo oli kovin erilaista edellisillan kuviin verrattuna.
Kovin oli punainen marsinpinta, mutta ei tasaisenpunainen joten jotain tolkkua tuossa minun sävyleikissäni oli ollut. Ehkä tuo kivi saattaisi hyötyä vähän erilaisesta punaisesta, joten voisin sittenkin vielä kaivaa toisen ruostevärin esiin. Ehkä jopa sen vaaleamman ruosteen, niin tulisi selvästi erilainen murikka.
Ruostettakin
No en minä sitä kauaa miettinyt, tarkistin vielä marsilaisfiiliksen puolisolta ja hänenkin tuomionsa oli "liian punainen". Tökin varjoalueille muutaman täplän tummaa ruostetta (ABT070 Dark Rust) ja valoisammille vaaleaa (ABT060 Light Rust). Blendasin ne pyöreäpäisellä siveltimelläni ja jätin kuivumaan.
Parempi se näin tuntui olevan. Noita jalkojen kerroksia saattaisin vähän keventää, tai sitten katsoisin seuraavana päivänä vähän kauempaa.
Toimi hyvin.
Pohjalaatan sivut
Maalasin koko laatan laidat saksalaisittain tummanharmaiksi. Etukulman, tuon mihin keskitorso osoitti, päätin merkata varoitusraidoilla. Jos olisin taidokas, olisin koettanut toteuttaa jotain Doom-henkistä, mutta eihän minusta mihinkään seinätekstuurien toistamiseen ollut.
Varoitusraidat toteutin maalaamalla koko sivun ensiksi keltaokralla ja sen kuivuttua maalasin raidat harmaalla. Näin sain varmistettua sen, että varoitusraitaa oli vain ja ainoastaan etusektorissa.
Muistaessani maalasin vielä AC/10:n tähtäinlaserin edestä rungonpunaiseksi jääneitä tahroja keltaokralla, ne kun näkyivät joissain kuvissa ärsyttävästi läpi vaikkeivät kelvottomat silmäni niitä nappulasta itsestään ottaneet huomatakseen. Samoin maalasin etummaisen ohjaamolasiparin alemman etuosan sekä yhden pikkuikkunan pystypalkin punaisella taitetulla kiviseinäharmaalla, koska siihen oli valunut sinistä. Uusi sävy ei ehkä osunut täydellisesti aiempiin harmaisiin, mutta sopi paikkoihin paremmin kuin sähkönsininen.
Ja sitten piti vielä käyttää kuivatusaikojen kanssa pari täplällistä kirkasta lakkaa (Vallejo 70510 Gloss Varnish) linsseille. Ikkunalasien kanssa pärjäsin yhdellä, koska niille ei tarvinnut yrittää saada kuperaa linssipintaa.
Jalkojen ruosteenväriä kevensin ja levitin hieman blendaamalla. Nyt se kelpasi minulle.
Tässä tämä nyt sitten rupesi olemaan. Hämmentävän paljon aikaa UrbanMechiin meni, varsinkin jos vertasi Archeriin. Nyt kyseessä oli paljon pienempi miniattyyri, paljon omituisempi maalikuvio (ja omat oudot värikerrostumaideani) ja pari ihan tyhmääkin erhettä, kuten värilämpötilan vaikutus eri värien välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti