19.9.2013

Punatähden viitoittamalla tiellä

Kovalla tohinalla

Kiireinen viikko johti siihen, että huomasin eilisiltana etenemisen pysähtyneen tyystin. Ne punatähdet. Ehkäpä täysi käsipeli ei olisi se paras vaihtoehto, kuten Lasse kommenteissa mietti. En ollut silti tekemässä pelkästä teipistäkään mallineita niitä varten. Seuraava vaihtoehto? Printataan verkkomaailman syövereistä sopivankokoinen lärpäke tähtikuvioita, mengelöidään tähtiaukko paperiin ja teipataan koko roska koneen kylkeen ehkä jopa oikein päin. Toistetaan kahdella eri tähtikoolla: isot siipiin ja pienet sivuvakaajiin.
Kas vain, valmista tuli ja aika nopeasti sittenkin. Pyrin iskemään nuo mahdollisimman hyvin kohdakkain, mutta kun on käsipelistä (ja minun silmistäni) kyse, heittoa voi olla.



Ei ihan

Melkein ehdin ruveta sohimaan punamaalinkin kanssa, mutta touhuamisajan lopun häämöttäessä olin vasta pitelemässä kahta punamaalipurnukkaani käsissäni ja miettimässä, kumpi näistä olikaan parempi. Jospa saisin nuo punatähdet tuhrattua kasaan vaikka jo tänäiltana, valkoraidat vetelen sitten myöhemmin paikoilleen.

Peukkuja pideltäköön. Muuten tästä ei tule taas mitään.

2 kommenttia:

  1. Mietin itse jälleen kerran, miten itse maalaisin punatähdet jos joutuisin käsipeliin - yhdellä sapluunalla punainen tähti, sapluuna edelleen kiinni maalin ollessa kuiva valkoinen reuna sille, lopuksi jollain ohuella punaisella markkeritussilla punainen reuna ja mahdollinen sisimmän tähden päälle lipsuneen valkoisen retusointi.

    Punatähden sävy on minun puusilmilläni yleensä enemmän "flat red" kuin "bright red", "crimson", tjsp. Jotenkin olen saanut sen vaikutelman, että kiinalaiset toverit maalaamat tähden keskimäärin kirkkaammalla punaisella kuin ystävällismielinen ulkovalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla oma laiska itseäni ja tuhrata punaisen (Vallejo "red" (#70926)) noihin ensin. Maalin kuivuttua arvon tuolla pikkusiveltimellä valkoisia viivoja kohdilleen. Tussien ja multisapluunojen kanssa puljaaminen ei oikein vakuuta tähän väliin. Vähät elämykseni keltaisen vihollisen tähdistä ovat kanssa kirkkaanpunaista synkemmät.

      Poista