8.6.2016

Konetunnukset sun muut

Sulaa hulluutta

"Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia"
-joku joskus

Päätin Pahkaporsasprojektin nuivista fiiliksistä poiketen antaa siirtokuville sittenkin vielä uuden mahdollisuuden. Tämän askin kuvat näyttivät aika tuoreilta, ehkä ne toimisivat ihmisiksi. Kiitos Strafgesetzbuch 86a:n tässäkään arkissa ei ollut pyrstösiipeen kuuluvia hakaristejä. Ne piti siis taas arpoa käsin tai jättää pois kokonaan. Minusta niiden poisjättäminen olisi lähinnä koomista, kun niitä kuitenkin käytettiin historiallisesti ihan joka välissä. Vaan minä en olekaan sakemanni.

Kiellettyjä merkkejä maalaamassa

Koetin taas erilaista lähestymistapaa tähän suht' simppeliin häkkyrään. Leikkelin maskiteipistä pari pientä neliönmuotoista palaa ja pistin ne seisomaan kantilleen sivuvakaajaan.


Seuraavaksi teippasin sen ulkolaitoja mukaillen kapeat suikaleet ympäröimään koko härpäkettä. Sormeni olivat turhan isot tiukimpiin väleihin, mutta perusrajat sain sentään aikaan ja se oli oleellista.


Näiden jälkeen keskipalikalla ei enää tietenkään tehty mitään, se kun oli vain antamassa sijaintidataa noille oikeasti oleellisille sivukilkkeille. Onneksi en raapinut maaleja pois noita poistaessani...


Viimeinen askel oli maalata käsin mustalla iso X mahdollisimman keskeltä. Ongelmanani näissä oli tietenkin se, ettei pensselin kanssa voinut ikinä olla täysin hallinnassa viivanleveytensä kanssa. En myöskään halunnut täyttää hakaristin väkäsien keskustaanpäin meneviä lisämaskeja ja vain suhauttaa maalia koko roskan päälle. Olin kokeillut sitäkin joskus ja siitä tuli enemmän korjattavaa kuin kaiken käsin maalaamisessa.

Rastien jälkeen maalasin väkäset, säädin vähän ja revin teipit irti. Pari täplää piti korjata, mutta siinä se. Mielettömän kuvien selaamisen perusteella kaikissa takasiiven hakaristeissä ei ollut valkoisia ääriviivoja, riippuen vähän naamiokuviosta ja ties mistä muusta. Päätin siis olla potentiaalisesti pilaamatta koko tekelettä ja jätin sen näin.



Kirkkaan lakan vaihe

Pudotustankki piti muistaa lakata myös, sillä siihenkin tuli joku merkintä tai pari. En taaskaan lakannut turhaan pintoja, joihin ei ollut tulossa ensimmäistäkään merkkiä, vaan sudin isot osakokonaisuudet kerrallaan. Näin toimimalla sain koko rottelon oleelliset kohdat lakattua kertaistunnolla kun minulla oli vielä paikkoja kiinnipitelyyn.



Siirtokuvahelvetti

Tässä vaiheessa olisin kai voinut vielä heittää siirtokuvat roskiin. Päätin silti pysyä pois mukavuusalueeltani ja pysyä päätöksessäni käyttää nämä siirtokuvat.

I don't know where I'm goin'
But I sure know where I've been
Hanging on the promises in songs of yesterday
An' I've made up my mind,  I ain't wasting no more time
Here I go again, here I go again

Sessio I

Aloitin siirtokuvien asettelun niistä oleellisimmista ja yleisesti suurimmista. Ensin liiskasin siipien päälle palkkiristien profiilit. Ne asettuivat nätisti. Seuraavaksi käytin alasiipiin täydet palkkiristit. Sitten kylkiin omat. Näissä neljässä viimeisessä tulostusjälki oli minusta jotenkin hassua, ikään kuin ne eivät olisi olleet ihan suorassa tai tasaisia.

Jatkoin kylkien miinuksilla, nokan JG1:n tunnus (josta otti hädin tuskin selvää tässä skaalassa, minun silmilläni), sekä punaisella 23:lla palkkiristien eteen. Wikipedia sanoi, että kansikuvapoika Heinz Bär kenties lensi punakakskolmosella 200. ilmavoittonsa voittaessaan, mutta kuvan kone oli A7, sarjan kone taas on aina puhunut A8 -alamallista. Sivuseikka se minulle oli, mutta kai tuosta joku voisi saada hermoromahduksen.

Noiden jälkeen koetin laittaa "älä astu ohi"-merkkejä siipiin, mutta jo toinen meni spagetiksi ja heitin kaikki mäkeen. Turhauttavaa. Muistin laittaa kaikki merkit pudotustankkiin ja ne mokomat vielä käyttäytyivätkin kohtuullisen nätisti. Jatkoin erinäisten pikkumerkkien asettelua sen, minkä senhetkinen tunnin kokonaisaskarteluaikani salli. Etenin aikalailla numerojärjestyksessä sen jälkeen, kun olin käyttänyt oktaanimerkit ja oikeastaan kaikki selkeästi jotain muuta kuin pikkuriikkistä tekstiä esittävät siirtokuvat.





Tässä välissä olin oikeastaan häkellyttävän tyytyväinen siirtokuviin. Ehkä tuo ei ollut ihan niin typerä idea kuin olin pelännyt. Jäljelläolevat tekstitarrat (pelkästään noihin punaisiin lirpakkeisiin kuluisi 10 samanlaista lukukelvotonta naurettavan pientä läpyskää) laittaisin seuraavalla kerralla - tai useammalla, jos hermostuisin pieniin kuvatuksiin. Tai jos niihin kuluisi naurettavasti aikaa, pieniä kun ovat.

Askarrellessa vähän kummastelemani täydet palkkiristit osoittautuivat kuvissa vähän oudoiksi: jollei kaikissa niin kolmessa neljästä paistoi valkoista mustan palkin päässä. Ne oli tulostettu tai peräti suunniteltu yhden pikselin verran vinoon. Olisi varmaan pitänyt katsella tarkemmin, mutta toisaalta, leikellessä olisin varmaan viiltänyt liian paljon pois. Kai minä tälle jotain keksisin.

Sessio II

Kävin loput siirtokuvat läpi järjestelmällisesti. Siipien "Nur hier betreten"-tekstit meinasivat molemmat mennä spagetiksi, mutta sain ne kuitenkin pelastettua ja aseteltua suoraan. Harmi vaan, että ne rajaviivat eivät suostuneet yhteistyöhön. Viimeisenä asetin siirtokuvat noihin ohjainpintojen punaisiin lirpakkeisiin. Ensimmäistä katsellessani mietin, että valkoisella maalilla olisin tehnyt ihan samanlaisen tuhnun, kymmeniä kertoja nopeammin ja yleensäkin vähemmällä vaivalla. Kaikki kymmenen asettuivat kuitenkin aloilleen kiltisti, mikä oli ihan positiivista. Liimasin myös vihdoin tuon lisäpolttoainetankin koneen mahan alle, joten nyt tämä oli aikalailla valmis.






Mattalakka

Ennen lakan levittämistä kävin isompien merkkien kimppuun kevyesti hienolla hiekkapaperilla. Nuo merkit olivat ihan liian räikeästi erottuvat, minun mielestäni. Halusin niihin vain vähän kulumajälkiä. Toisenlaisen maalikuvion ollessa kyseessä olisin myös voinut suhauttaa kevyesti asiaankuuluvalla maalilla merkkejä vähän maastouttaakseni, mutta nyt se ei oikein käynyt päinsä.

Siltä varalta, että olin viimeksi käyttänyt mattalakkaa ihan liian paksusti, koetin ottaa varovaisemmin tällä kerralla. Oli myös ihan todennäköistä, että en saavuttanut ihan täydellistä peittoa, joten varauduin henkisesti myöhempään korjauskierrokseen.





Siinä se. Kone oli nyt itse valmis,mutta kai tähän jotain pientä voisi koettaa kehittää...

1.6.2016

Uutta maalikuviota

Tarvekartoitusta, taas

Katselin ohjelirpakkeen ehdottamia maalikuvioita ja vertailin sen käyttämiä RLM-värejä omiin varastoihini. Minulla ei ollut ensimmäistäkään itse kuvioon käytettyä maalisävyä. Kyselin googlelta Vallejo Model Air -sarjan RLM-vastikkeita ja kirjoitin muutaman ylös.

Olisihan jossain (Hobby Pointissa ei muistaakseni ollut ainakaan hyllyssä) tarjolla ihan kuudentoista putelin setti, mutta ehken minä nyt ihan niin innokkaaksi Luftwaffe-maalariksi ollut ryhtymässä... Mitä nyt jokunen Luftwaffe '46 Wunderwaffe -tekele on aina kiinnostanut jossain mielessä ;) Tai no, Wunderwaffet ovat aina kiinnostaneet, aselajista ja mitäjos-prosentista riippumatta.

Kaupan kautta kotiin

Lähdin yhtenä päivänä töistä tavallista suuremmalla hötäkällä ja piipahdin hovihankkijallani. Yllättäen mustanvihreä olikin lopussa räkistä, joten nappasin sitten viereisen värin sen korvikkeeksi (saksalainen vihreä). Päätin, että kyllä se ihan tarpeeksi lähellä olisi.

Kompura jyrisemään ja menoksi

Ihmettelin ohjekirjan käyttämiä värimerkkejä. Omia hermojani (ja aikaa) säästääkseni kirjoitin höpsöjen numerokoodien (musta kolmio, jossa oli sisällä vaikkapa numero 11) viereen ihan ihmisten kielellä, mitä väriä mikin kalikka oikein kaipasi. Kai minä olisin muistanut, mitä maalia minä olin mihinkin milloinkin ruuttaamassa, mutta kun pääni on laho, niin varman päälle pelaaminen ei varmaankaan olisi haitaksi.

Valkopohja

Vaihteeksi päätin pohjamaalata mallini valkoiseksi. Tuo Vallejon harmaa Surface Primer kun on välillä oikutellut. Näin jälkikäteen tajusin, että unohdin ykköskierroksella pohjamaalata puolet pudotustankista. Näitä käy.



Kuvio

Ennen aloittamista mietin ohjeen kahta kuvaa ja päätin, että käytän niitä taas perinteikkäästi lähinnä inspiraation lähteenä. Aloitin koneen maalaamisen pohjasta. Räimin koneen alapinnat ja kyljet harmaalla (VMA 71406 Pale Blue Grey ~= RLM 76), samoin koko peräsimen. Nyt muistin myös ampua siipiin maalia myös aika suoraan edestä, sivusta ja takaa. Näin reunoihin ei pitäisi jäädä typeriä vajaastimaalattuja kohtia.


Vähän myöhemmin flippasin mallin ympäri ja maalasin aikalailla kaiken ylhäältäpäin tummemmalla harmaalla (VMA 71054 Dark Grey Blue ~= RLM 74). Sen päälle ruiskutin vähän muotoa rikkovaa muotoilua harmaanvioletilla (VMA 71128 Grey Violet ~= RLM 75). Kai se joltain näyttäisi kunnolla kuivuttuaan. Ylipäätään olisin pitänyt enemmän tiukastirajatusta sirpalekuviosta kuin tällaisesta dynaamisesta ja vapaakätisemmästä. Makuasia.



Kuvia katsellessa näyttää siltä, että alakylkiä pitäisi maalata vähän uudestaan vaalealla harmaalla, nyt pyrstösiipiä maalatessa meni vähän yli. Muuten tuo oli ainakin tässä välissä ihan ok:n näköinen. Tuosta tietysti vielä puuttui kyljen täplitys, jonka toteuttamiseen olisi pari lähestymistapaa. Luulen, että kokeilen tässä uudelleen aiemmin testaamaani kikkaa, jossa rei'itetyn pahviläpyskän läpi ruiskutetaan maalia. Täplistä tulisi näin näppärän pehmeälaitaisia. Toinen vaihtoehto olisi kai vanhan hammasharjan käyttö, mutta enpä nyt taida lähteä sotkemaan.

Kakkoskierros

Maskasin laskutelinekuilujen ympäristön umpeen ja maalasin kuilut vaaleahkolla vihreällä (VMA 71044 Light Grey Green ~= RLM 02). Potkurin spinnereineen maalasin tummalla vihreällä (VMA 71020 German Green (tarpeeksi lähellä RLM 70:tä)).




Vasta näiden jälkeen lähdin korjaamaan ykköskierroksen naamiokuvion puutteita tai ylimenoja. Korjailin taka-alarunkoa jo aiemmin listatulla haalealla siniharmaalla, käytin nyt tuon horisonttirajaksi tituleeraamani pätkän asettamiseen pahviläpyskää vähän matkan päässä mallista. Näin sain aikaan selkeän, mutta pehmeähkön rajan. Miettimäni reiän läpi ampumismetodi ei oikein toiminut, huonosti tehdyn maskiviritelmän takia.





Nyt kun takarunko oli mielestäni ok, saatoin vihdoin maskata pyrstön edestä nauhalle alueen. Samoin maskasin siivissä ja pyrstösiivissä olevien lisälirpakkeiden rajat ja maalasin ne kaikki ympäriinsä punaisella (VMA 71085 Ferrari Red).




Tietenkin keksin vasta maalatessani, että olin sittenkin unohtanut sivuvakaajan kilkkeen punaiseksi maalattavan ulokkeen. Maalaisin sen käsin sitten kun olin maalaamassa kaikkea muutakin käsinmaalattavaa, kuten metalliosia ja laskutelineiden renkaita.



Sutimisvaihe

Jos A-alatyypin Lepinkäisessä olisi ollut mersumaiset tai D-mallimaiset pakoputkien päät, olisin maalannut ne tässä välissä mustiksi ja jättänyt niihin loppuvaiheessa puolikiiltävän (vai onko se puolihimmeä) lakan teeskentelemään tuoretta moottoria. Tässä skaalassa noita kiduksien taa jemmattuja putkenpäitä ei erottanut, joten en lähtenyt mikrosäätämään niitä ollenkaan, pakoputkien olemassaolon saisi huomata sitten säistyksestä, jos siitäkään.

Aseistus

Terveen järjen ja lievän "tarkistan vielä kaiken varalta"-googlettelun perusteella maalasin siipien sisältä ja ulkopuolelta konetykkien näkyvät osat Gun Metal Greyllä (VMC 70863), samoin nokan konekiväärien näkyvät osat. Harkitsin tykinputkien suuaukkojen lievää ja hellää avaamista, mutta en uskonut niiden selviävän koitoksesta hengissä, joten jätin ne rauhaan. Sen sijaan tökkäsin kaikkien päihin pienen mustan täplän. Vallankin MG 17 -kk:den lopputulos oli mielestäni upea, vaikka itse sanonkin.



Renkaat ja laskutelineet

Renkaat maalasin taas mustanharmaalla (VMA 71056 Black Grey). Olin myös pyörtänyt päätökseni tuon listattua vihreämmän korvikevärin käyttämisestä potkurissa, joten maalasin koko kompleksin uudelleen mustanharmaalla. Se jotenkin tuntui paremmalta ratkaisulta mustanvihreän korvikkeeksi kuin saksalainen vihreä.

Päärenkaiden navat taas maalasin mustiksi (VMA 71057 Black) ohjeen ehdottamasta valkoisesta poiketen, samoin maalasin potkurin spinnerin kärjen. Kannuspyörän navan jätin koskematta, vaaleanharmaaksi. Laskutelineiden iskunvaimentimet maalasin oletettavan ennustettavasti teräksisiksi (VMC 70865 Oily Steel).





Ripustimen keskiosan sekä alaspäin osoittavan kepakon kärjen maalasin nekin öljyisellä teräksellä, raiteen (tai häkkyrän) itsensä taas maalasin tykkien kanssa samalla gunmetalilla. Kai ne olisi saanut samallakin vedellä, mutta ajattelin huvikseni harrastaa eri sävyjä eri osissa edes näön vuoksi.


Minisäistystä

Pääasioiden hoiduttua alta pois päätin käyttää hetken koneen säistykseen. Mitään suurta ja mittavaa en ollut tekemässä. Käytin mustaa nokan konekiväärien edessä olevien upotusten tummentamiseen. Samoin vedin jonkintasoisella kuivaharjauksella fiilispohjaisen pakokaasutummentumarunnun koneen kylkeen kiduksista suoraan taaksepäin.

Kuivaharjasin myös siivistä ja kyljestä sieltä täältä eri kohtia Gunmetal Greyllä. Tökin lähinnä paneelien reunoja sekä erityisesti siipien tyvistä kohtia, joissa ehkä ravattaisiin enemmän. Koetin pitää jäljen kohtuullisen kevyenä.

Näiden pienten, mutta tärkeiden yksityiskohtien jälkeen muistin vihdoin viimein liimata potkuriosan kiinni koneen nokkaan. Potkuria kiinnipitävä pötkylä ei suoraan sopinut rungossa olevaan aukkoon, vaan koloa piti kaivertaa auki.




Litkutus

Koneen vaaleanharmaat pinnat litkutin Vallejon harmaille tarkoitetulla litkulla (VMW for grey & dark vehicles), vihreät laskutelinekuilut taas viherlitkulla (VMW for green vehicles), samoin kuin kaikki naamiokuviopinnat. Enemmän ne olivat minusta vihertävät kuin harmaat.






Metalliosat saivat taas omanlaisensa käsittelyn. Huljautin kaikkia pikaisesti ikivanhalla Citadelin ruskealla (Devlan mud, joka olisi sekin kai jo syytä heittää mäkeen). Tämän vaiheen olisi kyllä voinut jättää tekemättäkin, mutta tulipa tehtyä. Jos kaduttaa enemmän, voin aina tietenkin uudelleenmaalata nuo.

Lasit auki

Taas mitä suurimmat odotukset mielessäni raastoin teipinpätkät irti ohjaamon laseista. Ihan liian läheltä katsottuna jälki ei ollut sitä kauneinta, mutta vähänkin kauempaa tekele kyllä toimi.



25.5.2016

Fw-190: rakentelu, osa 2

Siivet

Aloitin tämänkertaisen rakentelutuokioni maskaamalla ohjaamon kuomupalat. Avattavan palan etupäässä oli erinäisten kuvien perusteella saranapätkä, joten sitä vastaava kohta tuli jättää auki maskistakin.


Liimasin siivet kiinni runkoon. Ilahduttavasti (ja hämmentävästi) ne putosivat paikalleen vaivatta ja taistelutta. Takasiipien kulmaa jouduin säätämään pariin kertaan, kun ne koettivat välillä valua. Lopuksi ne jäivät minusta hyvään asentoon, kun painelin ja puristelin niitä vähän liiman ollessa jo asettumaan päin.




Ennen ohjaamon sulkemista liimasin pilotin pään taakse tulvat palikat, mutta unohdin ottaa siitä kuvamateriaalia. Ehkei tämä ollut kovin oleellinen askel dokumentoitavaksi. Jälleen kerran liimasin läpinäkyvät käikäleet erikeepperillä.


Laskutelineet

Laskutelineet olivat simppelit, mutta minusta tarpeeksi monipuoliset. Tukivarsi liimattiin kiinni suojalevyyn ja varteen liimattiin iskunvaimentimen saksihässäkkä. Siivosin renkaista valujälkiä pois, mutten tällä kertaa viilannut niitä tasaisiksi. Olin jo tarttumaisillani viilaan, mutta sitten muistin, että telineet jäisivät vähän kallelleen sisäänpäin, niin olisin todennäköisesti viilannut renkaat ihan vääränmuotoisiksi.

Laskutelineen nostamista ja laskemista hoitava mäntäpala sekä tuki että asetti laskutelineen nätisti (toivottavasti) oikeaan kulmaan. Jostain syystä vasemmanpuoleinen, jälkimmäisenä asennettu teline näytti ainakin kuvassa olevan vähän eri kulmassa kuin ensin asennettu oikeapuoleinen laskuteline. Hmmm.



Ripustin

Rakenteluistuntoni lähestyessä taas loppuaan läiskäisin takapyörän kiinni koloonsa. Sitten liimasin ripustinkompleksinkin kiinni laskutelineiden väliin. Olin päättänyt, että viimeksi miettimäni ei-projektimutinamainen valinta oli tämänkertainen varustelukierteen voittaja: ripustimeen tulisi lisäpolttoainetankki.




Pudotustankin asentaisin vasta maalauksen jälkeen. Muistaakseni siirtokuva-arkilla oli siihen parit merkinnätkin, jos sattuisin tulemaan hulluksi ja päättäisin sittenkin käyttää kuvia maalin sijasta.

Loput romut

Tässä vaiheessa Focke-Wulfistani puuttui enää jokunen antenni ja muu omituinen uloke. Vähän ihmettelin, että pitot-putki oli valettu siipipalaseen kiinni, mutta MG 151 -konetykkien putket taas olivat erillisiä umpipötkylöitä. Nokan kylkiin tuli pari hassua möykkyä, joiden tuumasin liittyvän pakoputkistoon, ihan vaan sijaintinsa perusteella.

Liimasin kaikki yhdeksän viimeistä palaa paikoilleen ilman suurta draamaa. Kuvista näkee selvästi, että nokan pulikka oli vieläkin irti ja niin se tulisi olemaankin, kunnes maalaus olisi valmis. Olin jotenkin saanut päähäni, että moottoriosan maalaaminen olisi helpompaa ja lopputulos nätimpi, jos potkuri spinnereineen ei olisi tiellä.






Tässäkö se oli? Tässä välissä täytyi todeta, että rakkineen kasaaminen oli harvinaisen helppoa, vaivatonta ja peräti miellyttävää. Mikään ei pistänyt ärsyttävästi hanttiin tai jäänyt kiusaamaan itseäni. Perin juurin tavatonta käytöstä lentsikkamallilta, sanon minä.