8.6.2016

Konetunnukset sun muut

Sulaa hulluutta

"Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia"
-joku joskus

Päätin Pahkaporsasprojektin nuivista fiiliksistä poiketen antaa siirtokuville sittenkin vielä uuden mahdollisuuden. Tämän askin kuvat näyttivät aika tuoreilta, ehkä ne toimisivat ihmisiksi. Kiitos Strafgesetzbuch 86a:n tässäkään arkissa ei ollut pyrstösiipeen kuuluvia hakaristejä. Ne piti siis taas arpoa käsin tai jättää pois kokonaan. Minusta niiden poisjättäminen olisi lähinnä koomista, kun niitä kuitenkin käytettiin historiallisesti ihan joka välissä. Vaan minä en olekaan sakemanni.

Kiellettyjä merkkejä maalaamassa

Koetin taas erilaista lähestymistapaa tähän suht' simppeliin häkkyrään. Leikkelin maskiteipistä pari pientä neliönmuotoista palaa ja pistin ne seisomaan kantilleen sivuvakaajaan.


Seuraavaksi teippasin sen ulkolaitoja mukaillen kapeat suikaleet ympäröimään koko härpäkettä. Sormeni olivat turhan isot tiukimpiin väleihin, mutta perusrajat sain sentään aikaan ja se oli oleellista.


Näiden jälkeen keskipalikalla ei enää tietenkään tehty mitään, se kun oli vain antamassa sijaintidataa noille oikeasti oleellisille sivukilkkeille. Onneksi en raapinut maaleja pois noita poistaessani...


Viimeinen askel oli maalata käsin mustalla iso X mahdollisimman keskeltä. Ongelmanani näissä oli tietenkin se, ettei pensselin kanssa voinut ikinä olla täysin hallinnassa viivanleveytensä kanssa. En myöskään halunnut täyttää hakaristin väkäsien keskustaanpäin meneviä lisämaskeja ja vain suhauttaa maalia koko roskan päälle. Olin kokeillut sitäkin joskus ja siitä tuli enemmän korjattavaa kuin kaiken käsin maalaamisessa.

Rastien jälkeen maalasin väkäset, säädin vähän ja revin teipit irti. Pari täplää piti korjata, mutta siinä se. Mielettömän kuvien selaamisen perusteella kaikissa takasiiven hakaristeissä ei ollut valkoisia ääriviivoja, riippuen vähän naamiokuviosta ja ties mistä muusta. Päätin siis olla potentiaalisesti pilaamatta koko tekelettä ja jätin sen näin.



Kirkkaan lakan vaihe

Pudotustankki piti muistaa lakata myös, sillä siihenkin tuli joku merkintä tai pari. En taaskaan lakannut turhaan pintoja, joihin ei ollut tulossa ensimmäistäkään merkkiä, vaan sudin isot osakokonaisuudet kerrallaan. Näin toimimalla sain koko rottelon oleelliset kohdat lakattua kertaistunnolla kun minulla oli vielä paikkoja kiinnipitelyyn.



Siirtokuvahelvetti

Tässä vaiheessa olisin kai voinut vielä heittää siirtokuvat roskiin. Päätin silti pysyä pois mukavuusalueeltani ja pysyä päätöksessäni käyttää nämä siirtokuvat.

I don't know where I'm goin'
But I sure know where I've been
Hanging on the promises in songs of yesterday
An' I've made up my mind,  I ain't wasting no more time
Here I go again, here I go again

Sessio I

Aloitin siirtokuvien asettelun niistä oleellisimmista ja yleisesti suurimmista. Ensin liiskasin siipien päälle palkkiristien profiilit. Ne asettuivat nätisti. Seuraavaksi käytin alasiipiin täydet palkkiristit. Sitten kylkiin omat. Näissä neljässä viimeisessä tulostusjälki oli minusta jotenkin hassua, ikään kuin ne eivät olisi olleet ihan suorassa tai tasaisia.

Jatkoin kylkien miinuksilla, nokan JG1:n tunnus (josta otti hädin tuskin selvää tässä skaalassa, minun silmilläni), sekä punaisella 23:lla palkkiristien eteen. Wikipedia sanoi, että kansikuvapoika Heinz Bär kenties lensi punakakskolmosella 200. ilmavoittonsa voittaessaan, mutta kuvan kone oli A7, sarjan kone taas on aina puhunut A8 -alamallista. Sivuseikka se minulle oli, mutta kai tuosta joku voisi saada hermoromahduksen.

Noiden jälkeen koetin laittaa "älä astu ohi"-merkkejä siipiin, mutta jo toinen meni spagetiksi ja heitin kaikki mäkeen. Turhauttavaa. Muistin laittaa kaikki merkit pudotustankkiin ja ne mokomat vielä käyttäytyivätkin kohtuullisen nätisti. Jatkoin erinäisten pikkumerkkien asettelua sen, minkä senhetkinen tunnin kokonaisaskarteluaikani salli. Etenin aikalailla numerojärjestyksessä sen jälkeen, kun olin käyttänyt oktaanimerkit ja oikeastaan kaikki selkeästi jotain muuta kuin pikkuriikkistä tekstiä esittävät siirtokuvat.





Tässä välissä olin oikeastaan häkellyttävän tyytyväinen siirtokuviin. Ehkä tuo ei ollut ihan niin typerä idea kuin olin pelännyt. Jäljelläolevat tekstitarrat (pelkästään noihin punaisiin lirpakkeisiin kuluisi 10 samanlaista lukukelvotonta naurettavan pientä läpyskää) laittaisin seuraavalla kerralla - tai useammalla, jos hermostuisin pieniin kuvatuksiin. Tai jos niihin kuluisi naurettavasti aikaa, pieniä kun ovat.

Askarrellessa vähän kummastelemani täydet palkkiristit osoittautuivat kuvissa vähän oudoiksi: jollei kaikissa niin kolmessa neljästä paistoi valkoista mustan palkin päässä. Ne oli tulostettu tai peräti suunniteltu yhden pikselin verran vinoon. Olisi varmaan pitänyt katsella tarkemmin, mutta toisaalta, leikellessä olisin varmaan viiltänyt liian paljon pois. Kai minä tälle jotain keksisin.

Sessio II

Kävin loput siirtokuvat läpi järjestelmällisesti. Siipien "Nur hier betreten"-tekstit meinasivat molemmat mennä spagetiksi, mutta sain ne kuitenkin pelastettua ja aseteltua suoraan. Harmi vaan, että ne rajaviivat eivät suostuneet yhteistyöhön. Viimeisenä asetin siirtokuvat noihin ohjainpintojen punaisiin lirpakkeisiin. Ensimmäistä katsellessani mietin, että valkoisella maalilla olisin tehnyt ihan samanlaisen tuhnun, kymmeniä kertoja nopeammin ja yleensäkin vähemmällä vaivalla. Kaikki kymmenen asettuivat kuitenkin aloilleen kiltisti, mikä oli ihan positiivista. Liimasin myös vihdoin tuon lisäpolttoainetankin koneen mahan alle, joten nyt tämä oli aikalailla valmis.






Mattalakka

Ennen lakan levittämistä kävin isompien merkkien kimppuun kevyesti hienolla hiekkapaperilla. Nuo merkit olivat ihan liian räikeästi erottuvat, minun mielestäni. Halusin niihin vain vähän kulumajälkiä. Toisenlaisen maalikuvion ollessa kyseessä olisin myös voinut suhauttaa kevyesti asiaankuuluvalla maalilla merkkejä vähän maastouttaakseni, mutta nyt se ei oikein käynyt päinsä.

Siltä varalta, että olin viimeksi käyttänyt mattalakkaa ihan liian paksusti, koetin ottaa varovaisemmin tällä kerralla. Oli myös ihan todennäköistä, että en saavuttanut ihan täydellistä peittoa, joten varauduin henkisesti myöhempään korjauskierrokseen.





Siinä se. Kone oli nyt itse valmis,mutta kai tähän jotain pientä voisi koettaa kehittää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti