Fw-190: rakentelu, osa 2

Siivet

Aloitin tämänkertaisen rakentelutuokioni maskaamalla ohjaamon kuomupalat. Avattavan palan etupäässä oli erinäisten kuvien perusteella saranapätkä, joten sitä vastaava kohta tuli jättää auki maskistakin.

Liimasin siivet kiinni runkoon. Ilahduttavasti (ja hämmentävästi) ne putosivat paikalleen vaivatta ja taistelutta. Takasiipien kulmaa jouduin säätämään pariin kertaan, kun ne koettivat välillä valua. Lopuksi ne jäivät minusta hyvään asentoon, kun painelin ja puristelin niitä vähän liiman ollessa jo asettumaan päin.

Ennen ohjaamon sulkemista liimasin pilotin pään taakse tulvat palikat, mutta unohdin ottaa siitä kuvamateriaalia. Ehkei tämä ollut kovin oleellinen askel dokumentoitavaksi. Jälleen kerran liimasin läpinäkyvät käikäleet erikeepperillä.

Laskutelineet

Laskutelineet olivat simppelit, mutta minusta tarpeeksi monipuoliset. Tukivarsi liimattiin kiinni suojalevyyn ja varteen liimattiin iskunvaimentimen saksihässäkkä. Siivosin renkaista valujälkiä pois, mutten tällä kertaa viilannut niitä tasaisiksi. Olin jo tarttumaisillani viilaan, mutta sitten muistin, että telineet jäisivät vähän kallelleen sisäänpäin, niin olisin todennäköisesti viilannut renkaat ihan vääränmuotoisiksi.

Laskutelineen nostamista ja laskemista hoitava mäntäpala sekä tuki että asetti laskutelineen nätisti (toivottavasti) oikeaan kulmaan. Jostain syystä vasemmanpuoleinen, jälkimmäisenä asennettu teline näytti ainakin kuvassa olevan vähän eri kulmassa kuin ensin asennettu oikeapuoleinen laskuteline. Hmmm.

Ripustin

Rakenteluistuntoni lähestyessä taas loppuaan läiskäisin takapyörän kiinni koloonsa. Sitten liimasin ripustinkompleksinkin kiinni laskutelineiden väliin. Olin päättänyt, että viimeksi miettimäni ei-projektimutinamainen valinta oli tämänkertainen varustelukierteen voittaja: ripustimeen tulisi lisäpolttoainetankki.

Pudotustankin asentaisin vasta maalauksen jälkeen. Muistaakseni siirtokuva-arkilla oli siihen parit merkinnätkin, jos sattuisin tulemaan hulluksi ja päättäisin sittenkin käyttää kuvia maalin sijasta.

Loput romut

Tässä vaiheessa Focke-Wulfistani puuttui enää jokunen antenni ja muu omituinen uloke. Vähän ihmettelin, että pitot-putki oli valettu siipipalaseen kiinni, mutta MG 151 -konetykkien putket taas olivat erillisiä umpipötkylöitä. Nokan kylkiin tuli pari hassua möykkyä, joiden tuumasin liittyvän pakoputkistoon, ihan vaan sijaintinsa perusteella.

Liimasin kaikki yhdeksän viimeistä palaa paikoilleen ilman suurta draamaa. Kuvista näkee selvästi, että nokan pulikka oli vieläkin irti ja niin se tulisi olemaankin, kunnes maalaus olisi valmis. Olin jotenkin saanut päähäni, että moottoriosan maalaaminen olisi helpompaa ja lopputulos nätimpi, jos potkuri spinnereineen ei olisi tiellä.

Tässäkö se oli? Tässä välissä täytyi todeta, että rakkineen kasaaminen oli harvinaisen helppoa, vaivatonta ja peräti miellyttävää. Mikään ei pistänyt ärsyttävästi hanttiin tai jäänyt kiusaamaan itseäni. Perin juurin tavatonta käytöstä lentsikkamallilta, sanon minä.