28.9.2012

Nyt iso kissa voi vaikka metsästää!

Rutinaa

Myönnettäköön, etten ollut ihan hiffannut kaikkia noita Dragonin MagicTraxien ominaisuuksia kun aloitin ketjujen kasausta. Nehän ovat hitosti parempia kuin muinaiset palavaihtoehdot, jos vaan Osaa. Vaikeuksien kautta voittoon ja ehkä joku näistä malleista erehtyy näyttämään ketjuineen sellaiselta kuin miksi sen itse mielessäni kuvittelen.

Tai sitten ei, mutta kenties tarpeeksi pitkälle "sinne päin" niin, ettei tarvitsisi ihan kauheasti hävetä. Se olisi suotavaa.

Ketjut kasassa, kissa liikkeessä


Pala repsottaa, pitää korjata



Nyt kun Jagdpantherin ketjut ovat pientä korjaustoimenpidettä lukuunottamatta kasassa, rupean siirtämään katsettani kohti maalausvaihetta. Tiedän kyllä, että se olisi ollut roimasti helpompaa irrallaan, mutta kun rupesin taas säätämään lähestymistapaa taas kesken kaiken.

Niin ja loppukoristelukin puuttuu. Siihen ei soisi menevän kauheasti aikaa. Tämä on kuultu ennenkin, tiedän ;)

20.9.2012

Laiskaa ketjuttelua

Jostain kumman syystä ketjujen kasaaminen on ollut kovin, kovin hidasta. Muutin mieltäni rakentelu/maalausjärjestyksestäkin kun alkuperäinen ideani ei tuntunut hyvältä. Kutakuinkin puolet paloista on paikoillaan, loput eli nuo pienemmät mutkat taidan kasata kertarysäyksellä, kunhan maltan :)

Ketkujen maalipinta tuleekin olemaan taas oma kuvionsa, katsotaan, miltä se sitten näyttää. Odotellessa ei kannata pidätellä hengitystään, vaikka olisi itse legendaarinen Guybrush Threepwood...


13.9.2012

Rajamailla


Sain pari (kaksi ja puoli tarkemmin sanottuna) vuotta sitten lahjuksena Borderlandsin, jota tekijät nimittelivät Role Playing Shooteriksi ja muut taas Diabloksi pyssyillä. Ykkösdiabloa ehkä vartin joskus testanneena en valaistunut kuvauksesta kovasti, mutta kun teaserivideossa naurettavan iso jamppa lyö viholliskääpiöhyypiöltä jalan irti, rupesin innostumaan. Sairashan minä olen, entäs sitten? :)

"Strip the flesh, salt the wound!"


Pandoran maisemat olivat hilpeitä, isoja ja rakkineet mielettömiä - samoin kuin planeetan muu väki firmalaisineen, alkueliöineen ja ties mine muineen. Eipä niitä maisemia ehtinyt usein jäädä ihmettelemään, mutta jonkun kerran kumminkin. Screenshotteja muistin napsia vieläkin harvemmin ja silloinkin vasta loppuvaiheilla, mutta tätä se välillä on.



Turku irti ja sitä rataa


"I'm gonna rip your arm off and beat your baby with it!"

En rupea näin kauan jälkikäteen käymään läpi koko kuviota, mutta sanottakoon, että ensimmäinen peruspelin läpipeluukerta söi räpsäyksen päälle sata riemukasta tuntia. Mitäs sitten, kun ei sitä kakkosrundia pahemmilla vihuilla mutta paremmalla saaliilla ihan samantien huvittanut aloittaa? Rahastuksen maailmaan, sanoisi joku muu kuin minä!

DLC 

Lueskelin toki etukäteen, mitä nuo siinä vaiheessa kolme DLC-pakettia oikein olivat tarjoamassa. Enhän minä ihan sokkona heitä rahojani menemään. Yleensä. Vaan asiaan taas vaihteeksi.
Zombisaari lupasi lisää räiskintää, B-luokan zombileffahengessä. Moxxin mellakointi taas moninpeluutteluhenkistä areenaräimintää (ei napannut alkuunkaan) ja Kenraali Knoxxin asevarasto/-varikko lisää tarinaa mm. ajokeilla ja korkeammalla levelcapilla ryyditettynä. Ei se LC niin justiinsa ollut, kun olin vielä jossain neljässäkympissä itsekin. Päätinpä sitten investoida zombeihin, vaikkei missään tarjottukaan moottorisahaa tai liekinheittimiä.

Tohtori Nedin b-luokan zombisaari

Zombeja. Vastaan hyökyi hirveä määrä zombeja ja ihmissusimaisuuksia sun muita aiheeseen liittyviä epeleitä irtoraajoilla ja irtoaivojen keruulla. Hetkittäin homma meni sekä hysteeriseksi että hankalaksi, kun zombeja oli genren perinteiden mukaan ns. liikaa, eivätkä ne kurjat eivät olleet perinteikkäitä hitaita epäkuolleita :| Ongelman lääkkeeksi osoittautui mainio konekiväärini 4x-räjähdemurkuloilla, muahahhaaaa!

Tarinapuolella tohtori Ned on yrittänyt kehittää lääkettä aluetta vaivaavaan tautiin mutta on tähän mennessä saanut aikaan lähinnä vihaisia, verenhimoisia wereskageiksi muuttuneita apulaisia sun muita epäystävällisiä vastaantulijoita. Tottahan miestä piti auttaa mäessä, mutta ehkä sangen ei-yllättävästi äijä piti loppujen lopuksi niittää maahan pariinkin kertaan. Oho, en olisi ikinä arvannut! Mutta niin sen pitääkin mennä näissä tarinoissa 8)

Jalat jäivät matkalle mutta silti se vaan jatkaa... sitkeä perkele!

Knoxxin aselaari 

Secret Armory lupasi jatkoa tarinalle (hohoo!), lisää ajopelejä (wupii!), harvinaisempia ja parempia aseita (hihhei!), enemmän loottia (hähähä!) ja ankarampia mörököllejä (öööh...). Crimson Lancen kenraali Knoxx saapui joukkoineen selvittelemään tilannetta Vaultin aukomisen jälkeen ja äijä soitteli vähän väliä höpistäkseen pehmoisia. Rattoisa mies, ainakin siihen asti kun se joutui itse töihin.
Atlas corp:n asevarastolle päästäkseen joutui ratkomaan aika läjän esitehtäviä, juoksupoikailua parhaiden tietokoneroolipeliperinteiden mukaisesti ja ahtailla teillä eestaas kaahailua. Samalla vaivalla niskassa oli myös salamurhaajatiimi, joka iski joko ihan yllättäen tai ennalta-arvattavasti, vähän omista kiireistä riippuen... Aina se kuitenkin tapahtuu silloin, kun moista viihdykettä ei ehkä olisi hirveästi kaivannut.
"Oh, hey, I sent Gamma team over to kill you. No hard feelings. Love!"
Koko pelin julmin vihollinen, Crawmerax the Invincible, löytyi tämän paketin lopusta. Megamato olisi kuulemma selätettävissä yksinkin jopa Mordecailla, kunhan on itse tasolla 69 ja mato vain 72:lla, mutta mutta... Kyllä minä sen vielä joku päivä liiskaan. Toki voisin alistua ja koettaa moninpelata jonkun muun kanssa, mutta eipä noista muista borderlandaajista ole ollut seuraksi - silloin ultraharvoin kun olisin itse ehtinyt.

Mutta ei siinä vielä kaikki! 

Gearbox julkisti jossain välissä vielä neljännenkin paketin: Claptrap's Robot Revolution tietysti lisäröhnällä ja ties millä ryyditettynä - kelpasihan se. Jos viimeistään Knoxxissa tarina vedettiin hullulle linjalle, CRR jatkoi samalla oudolla polulla ja siitä iäisyyteen. INAC kätyreineen / uhreineen on lyönyt kutakuinkin jokaisen pandoralaisen (elävän tai kuolleen) päähän modichipin - liiveihin ui siis ties mitä hiihtäjiä Skagtrapeista ja Psychotrapeista kutakuinkin kaikkien bossien trap-versioihin useampaan kertaan. Niin ja laumoittain erisorttisia Claptrappeja. Niitä oli oikein mukava pistää kerrankin paloiksi. Juoni? "Kahlaa veren, öljyn ja ruumiinosien läpi, etsi INAC ja pistä vallankumoukselle pikainen, väkivaltainen stoppi". Näin teinkin Lyhyesti ja ytimekkäästi.
Tervettä

"I heard that your entire life flashes in front of your eyes the second before you die... that’s a load of crap…no wait…okay, there it goes."

Jos nyt jotain lähtisin valittamaan noista DLC-seteistä niin FTN-solmujen puutetta. Fast Travelilla pääsee tasan kunkin hubin alkupisteeseen, mutta alueen sisällä joutuu aina juoksemaan / pöristelemään ympäriinsä ja ainakin tSAoGK:ssa se käy hetkittäin vähän vanhaksi, johtuen ihan kartan laajuudesta. Pari välipysäkkiä karttojen ääripäissä olisi ollut ihan kiva juttu, ainakin sen jälkeen kun kaikki tiesulut sun muut on saanut raivattua auki, kun tarina ei enää vaadi "manuaalista" kartan päästä toiseen ajamista. Toistuvasti.


Miksi höpisen tästä nyt? 

No kun...
Kyllä vain, ennakko-ostin tuon yli-innokkaasti jo viime kuussa kun päänsisäinen kalenterini ei ollut ihan ajan tasalla. Eipähän unohdu!
Otin sitten asiakseni ennen äskeistä lomaani takoa Mordecaini tasot tappiin ja muutenkin reuhata ihan vaan huvikseen ennen tuohon kakkososaan eksymistä. Pääpelin toisen läpipeluukierroksen finaalin olin sahannut (Destroyer on kyllä melkoinen antikliimaksi, ei siitä pääse yli, ali tai ympäri) joskus kevätkesällä, joten huomaamattani olinkin jo Playthrough 2.5:ssä (palkintona taas hippasen entistäkin julmempia vihuja, pääsääntöisesti oma taso +2) ja Eridian Promontorya muutaman kerran eestaas juostua olinkin jo ns. valmis.

Miksi jäin juoksemaan yhtä vuorta pitkin XP:n perässä enkä ennemmin riehunut vaikkapa erilaisissa DLC-maisemissa? No kun ne retaleet kävivät liian vaikeiksi ja erityisesti ihan liian hitaiksi edistymismielessä tarjoamaansa viihteeseen nähden :p Sori, olen välillä laiska ja mukavuudenhaluinen :)

Se oli sitten siinä

5.9.2012

Kuat Systems Engineering Firespray-31

Otin joskus asiakseni rakentaa ja maalata Boba Fettin vängän aluksen. Purtilo on vallan hieno alunperinkin, lopputuloksen jäljitteleminen ei tosin ollut helppoa - saati sitten täydellisesti onnistunutta, kuten kuvista hyvin näkee. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että säistämistä aloitin kyllä ihan vauhdikkaasti, mutta tänä päivänä sotkisin aikalailla rankemmalla kädellä. Jotenkin aikanaan tuo näytti ihan hyvältä ja olin kai vähän arka säistämisen kanssa, ehkä pelkäsin tuhoavani kaiken jo tekemäni.

Slave I










Kapteeni Solo


29.8.2012

Lambda-luokan sukkula Ondiv

Koska olen ollut tänä kesänä niin kovin tarmokas, oli aika pitää pari viikkoa lomaa. Jaan siis lisää arkistojen aarteita vuosien takaa. Kuvat ovat valitettavasti karmeita, koska taannoinen kuvauskalustoni oli huonoa ja taitoni (ja mindsetini, miksi se taas pitäisikään kiireessä suomentaa) vielä hälläväliämäisempi. Pahoittelen mitä syvimmin.

Aina mulle käy näin

Tämän mallin taustalla on lyhyt ja itselleni tyypillinen tarina. Olin yläasteella ja ravasin kaverini kanssa ajoittain Fantasiapeleissä katselemassa, josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Näihin aikoihin ostin myös ensimmäisen MPC:n Imperial Star Destroyer -mallini. Yhdellä visiitillä silmiini pisti Lambda-luokan sukkulan pienoismalli ja sen ostaminen kutkutti kovasti, mutta eihän minulla tietenkään ollut mukana sitä satasta, mitä vehkeestä pyydettiin. Toki olisin voinut kävellä sen parikymmentä metriä ottomaatille ja nostaa ko. summan automaattikortillani, mutta laiskuus iski - "ostan tuon ensi kerralla".
Seuraava kerta olisi ollut viikon päästä, mutta eihän koko mallia enää löytynyt, kyseessä oli ilmeisesti ainoa tai ainakin vihoviimeinen kappale. Kirosin kuin merirosmo.

Korjausliikkeitä

Lukuisia vuosia myöhemmin rupesin - itseäni kiduttaakseni kaiketi - selailemaan eBaytä ja siellähän noita olisi ollut, avaamattomissa paketeissa. Vaan milläs minä siihen maailmaan aikaan olisin netistä mitään ostanut ilman luottokorttia? En niin millään.

Erinäisien vuosien kuluttua, vihdoin laajakaista-aikaan siirryttyäni (kyllä, tarina ja minä olemme molemmat näin vanhoja) tutustuin ja jopa ystävystyin väkeen myös rapakon takana. Yhden nimeltämainitsemattoman hiipparin kanssa sovimme, että hän huutaa puolestani yhden pienoismallin, postittaa sen minulle ja minä korvaan vaivan. Yksi esiin noussut kysymys oli muotoa "miten korkealle olet valmis menemään?" ja vastaus siihen oli "tarvitsen sen :P". Seuraavana päivänä olinkin onnellinen omistaja ja kaikenkaikkiaan sata euroa köyhempi. Näin siis päästiin sadasta markasta sataan euroon, mutta niin se kai menee kun tuhlaa aikaa sen kymmenen vuotta...
Postipaketin matka oli melkoinen ja vei muutaman viikon. Kun vihdoin sain kookkaan lootan ahnaisiin kätösiini, siinä oli kiehtovia lisämerkintöjä. Kohdemaahan oli luonnollisesti Suomi, mutta boksi oli jostain erikoisesta syystä lähetetty Thaimaahan, josta se oli edelleenlähetetty takaisin jenkkeihin (träkkeritietojen perusteella) ystävällisellä "out of gors"-huomautuksella koristeltuna. Finland vai Thailand, mikähän ero näillä kahdella on, rakkaat USPS:n ihmiset, hm? :)
Pääasia, että sain mitä halusin ja pompinkin riemukkaasti ympäri toimistoa muun väen iloksi.

Kasaamaan 10 vuoden odottelun jälkeen

Rakennusprosessista itsestään en taaskaan voisi kertoa kuin hatarien muistikuvien hataria selityksiä, joten jätän ne vähemmälle. Oikeanpuoleisen siiven ja rungon liitos oli vähän kinkkinen tai olin koheltanut, koska osat eivät ihan tuntuneet sopivan toisiinsa: lentomoodin ja laskeutumismoodin välillä vaihtaessa kääntöviritelmä tuntuu loksuvan ja paukkuvan. Vähän niitä piti silputa, että sain palat kasaan.

Valintojen maailma

Rakenteluvaiheessa huomasin, että mallia rakentaessa joutuu valitsemaan, kummassa tilassa sukkulansa haluaa rakentaa. Vaihtoehtoina oli joko laskeutumistelineillään seisova tai lentävä (= telineet sisäänvedettyinä) versio. Olin jostain syystä kuvitellut, että näiden välillä olisi voinut vaihtaa, mutta eihän noista jaloista olisi sellaiseen ollut: jos telineet olisikin voinut kääntää auki/kiinni, niin käänneltävät jalakset eivät olisi kestäneet rakennelman painoa.

Ramppi auki

Päätin siis räpeltää mallin ensin kutakuinkin kasaan jaloillaan nököttävässä asennossa, ottaa parit kuvat muistoksi ja sitten viimeistellä mallin lentävänä. Tämä sen takia, että luukkujen ollessa auki siipiä ei saanut taitettua auki vaan ne oli pidettävä supussa - ja minä halusin ehdottomasti pitää tämän lentomoodissakin.
Harmi vaan, että nuo vähät kuvani olivat ja ovat vieläkin ihan kauheat :|

Maalipinnasta ei ole paljoa sanottavaa, parilla erilaisella harmaalla Revellin emalimaalilla tuo on sudittu. Metallisiksi päättämäni osat (jostain syystä se tuntui silloin oleelliselta) ovat Citadelin gunmetalia ja moottoriaukot ovat Revellin Glossy Whitellä maalatut. Jostain syystä näissä kuvissa ei ole takaa yhtään kuvaa. Taisin vaan unohtaa ottaa ne, enkä ennen lomalle lähtöä tajunnut ottaa uusia.

SHU Ondiv

Koska koko projektista ei olisi tullut yhtään mitään ilman ystävääni Ondivia, nimesin aluksen hänen mukaansa. Sitä paitsi, ehkä tästä purkista on rakennettu ihan tarpeeksi monta mallia nimellä Tydirium, vai mitä veikkaatte?
Maassaolotila

Laskeutuneena

Lentomoodi

22.8.2012

Kliketyklak

Saas nähdä, mitä noista teloista tulee. Kiirusta on pitänyt taas vaihteeksi, mutta pitäisi silti malttaa tehdä huolella tai pitää sormet erossa.
Mutku!

16.8.2012

Talveen valmistautumista


Kaiken muun puuhastelun ohella ehdin sotkea vaunua vähän tuossa yhtenä iltana. Olin kovin utelias näkemään, miten tuo aikoja sitten taiteilemani naamiokuvio koki valkopesun ihanuuden. Heti maalauksen jälkeen näky oli vähän erikoinen, mutta pienen tuokion jälkeen näytti paremmalta.

Hetkessä eläen

Tarkoitushan oli saada aikaan taas "tilanne päällä"-henkinen talvipinnoite. Ehkä ukot saivat yllättävän lumisateen niskaansa keskellä Ranskan maaseutua ja joutuivat sutimaan laihaa maalia tölkkinsä pintaan? Ennen uutta sotkua tilanne jäi tähän:



10.8.2012

Projekti palasi raiteilleen

Näin muutaman viikon rakentelutaukoni aikana olen käyttänyt muutamankin tuokion jatkoaskelien miettimiseen. Jätin aiemmin erinäisiä paloja (työkalut ja sen sellaiset) irralleen sillä ajatuksella, että saan rungon talvimaaliin paljon siistimmin. Tietysti tuo aiheuttaa pientä päänraaputtelua noiden työkalujen kohdalla: miten ne saa paikalleen siisteimmin ja sen jälkeen talvinaamioitua ilman, että kaikki leviää tuossa liimausvaiheessa. Päätin, että "kyllä se siitä" ja rupesin tekemään jotain muuta.

Ketjuja

Jotain muuta kulkee nimellä telaketjut. En ole muistaakseni käpälöinyt näitä Dragonin Magic Tracksejä aiemmin ja ovat ne nyt ihan erilaiset kuin esim. Tamiyan palaketjut. Aloitin kevyesti latomalla molemmista ketjuista jonoon sen määrän, joka tulisi olemaan kosketuksissa maahan. Kun noiden pätkien toimivuus on todennettu, jatkanen roikkuvan osan parissa ja koetan niiden jälkeen arpoa kasaan nuo etu- ja takaosat.

Kissan tassut hädintuskin alkuvaiheessa


Vanha outo tapa

En ole koettanut koota palateloja tällä tavalla, joten kiroilu tullee kuulumaan ohjelmaan. Pääpointtini on olevinaan se, etten yritä toistaa ratkaisua, jossa arvaan valistuneesti ketjujen kokonaispituuden, pistän palat jonoon ja levittelen liiman. Pienen asetusajan jälkeen tässä lähestymistavassa tuleekin se hämärin osuus, jossa puoliksi jämähtäneet eli hätäisesti ja vaivoin yhtenä pysyvät ketjut kietaistaan paikoilleen ja toivotaan parasta... Ehkä parissa isossa pätkässä kasaaminen (ja ajoissa maalaaminen) toimii paremmin.
Tai no, olen minä muutamat palatelat saanut ihan siististi toimimaan noinkin, ettei se ihan kelvoton tapa ole ollut. Vähän hankala vaan.


1.8.2012

Sotavasaralla naamaan

Kipinä

Olen aikojen kuluessa tehnyt pieniä syrjähyppyjä Warhammer 40,000 -maailmankin puolelle. Koko pienoismallailuun sun muuhun johtanut "maalataan pieniä juttuja"-innostus alkoi todenteolla joskus lukioaikoina, kun kaverini Joose esitteli maalaamiaan Hero's Quest -pelinappuloita ja toisen kaverini Mikan kanssa mietimme, että samaa voisimme soveltaa omien Space Crusade -nappiemme kanssa. Pojat eivät kauaa jaksaneet, mutta itse olen jossain mielessä edelleen samalla tiellä.

Peli on minulla edelleenkin kaapissa ja napit ovat muistaakseni ihan kauhean näköisiä, mutta ehkä siitä voisi ottaa jotain kuvatusmuotoista todistusaineistoa niin näkee, mistä on suunnilleen lähdetty. Osa palikoista oli kyllä niin kauheita ja rumilla (ainoilla omistamillani) maaleilla vedeltyjä, että olen joskus uudelleenmaalannut osan niistä. Tuskin silloinkaan kauhean hyvin :)

Syvemmälle vajoaminen

Vaikka SC:ssä olikin aikamoinen määrä erilaisia pelinappuloita sörkittäväksi, ei niistä ihan mielettömän pitkään ollut iloa. Kävin sitten ajoittain Fantasiapeleissä hakemassa lisää sörkittävää ajankuluksi. Muistaakseni mukana oli jotain imperiaaliukkoja, mariineja ja ihan asenteen (plus se kelpasi esim. kohteeksi pelilaudalle tyhjän tai pariblippisen huoneen sijasta) vuoksi Basilisk-telakanuuna.

Jossain välissä, muistaakseni Dawn of War -naksuttelun innoittamana investoin pari hilua metalliseen Dreadnought-vekottimeen. Niillä on liekinheittimet ja ne pieksevät vihollisia ympäri tannerta - miten sellaisesta voisi olla pitämättä? Warhammer-universumista sen syvemmin tietämättä otin turvallisen suunnan: Blood Angels -mariinichapteri(?), joihin yksi Space Crusaden kolmesta tiimistä kuului jo muutenkin.

Punainen sotakone

Muistikuvani tästä vekottimesta ovat hatarat, mutta sen muistan kyllä vallan mainiosti, että oikean käden kiinnisaaminen oli työn takana. Sovitinpalaset eivät vaan käyneet yksiin ja jouduin sekä siistimään tappia että kaivertamaan reikää isommaksi. Edellämainitusta syystä johtuen kainalo irvistää, mutta sainpa sille sentään vähän erilaisen asennon. Muistaakseni tuohon ylöskohotettuun käteen sai iskettyä jonkun jannun paiskottavaksi aika hauskan näköisesti.

Pohjamaalasin tuon härvelin ensin mustalla ja sudin sitten päälle Citadelin Blood Rediä erinäisiä kerroksia. Tarttumakourat ovat kai jonkunlaista Revellin copper-metallimaalia, metalliosat ja kulumat muistaakseni Chainmailia tai Mihtril Silveriä, kumpaa silloin satuinkaan omistamaan. Pakoputket ovat Tin Bitziä, joka oli uusi kokeilu itselleni tuossa vaiheessa. Left Torson ja Right Torson vihreä on vain roiskaus Green Inkiä ja valkoiset luu-, siipi- ja pääkallopalat ovat ensin kuivasivelty metalliefektillä ja sen päälle kuivasivelty Skull Whiteä. Näin suunnilleen.

Pohja on ensin pohjustettu mustalla ja sen jälkeen yksinkertaisesti kuivasivelty jollain Citadelin harmaista. Hatarien muistikuvieni mukaan minulla oli tasan yhtä sorttia silloin. Kallo(t) ja hylsyt samoilla maaleilla ja tempuilla kuin Dreadnoughtinkin vastaavanväriset.

Niin ja noita siirtokuvia vetelin pintaan niin, etteivät jää vahingossakaan liian vähäisiksi. Minusta tuo tekele onnistui aika mainiosti kokonaisuutena, vaikken näistä yhtään mitään tiennytkään - enkä tiedä oikein vieläkään. Savunheittimet pistävät silmiin kuvassa, mutten muista, teinkö niille jotain kuvien ottamisen jälkeen. Pitääpä katsoa, onko tuo möhkäle vielä jossain tallessa vai ei. Torsoa en sitten liimannut lantioihin kiinni, koska halusin pitää kiinni mahdollisuudesta torsotwistata kuvia varten. Enkä minä ollut tuolla mitään ikinä pelaamassa.

Koristeellinen lopputulos


Kuvat ovat kyllä kauheita, mutta sille minä en oikein voi mitään enää tässä vaiheessa. Luulen vähän, että alkuperäinen ideani oli ottaa paremmat poseerauskuvat jossain välissä. Tai sitten en vaan välittänyt. Koettakaa kestää.





Tällaista sekavuutta tällä kertaa. Ensi viikoksi koetan saada jotain aikaan Jagdpantherini suunnalla. Olen sanonut samaa itselleni jo pari viikkoa, mutta kyllä minä joku päivä olen oikeassa ;)

25.7.2012

Dioraama: Kiusanhenget

Idea

Sain mielestäni upean idean erinäisiä vuosia sitten, kun aloitin BT-miniatyyrien kanssa puljaamisen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se kuului näin: Elementaalien swarmaama Atlas. Klaanimielisenä teeman tarkentaminen ei ollut kovin vaativaa, eikä minikonfliktin osapuolienkaan kanssa tarvinnut montaa hetkeä rutista.


Osapuolet ja taistelutanner

Klaani oli luonnollisesti Jade Falcon, Galaksi Gamma ja Klusteri 3rd Falcon Talon - se sama, johon nuo muutkin Klaanitölkkini kuuluvat. Vastapuoleksi kelpuutin ComStarin Com Guardit ja siitä päästiinkin helposti ja hauskasti tuhannesti kirottuun Tukayyidin taisteluun. Com Guardien Kolmas Armeija - jonka purkkeja maalasin myös introboksin nappuloista vuosia myöhemmin - oli jotenkin hyvältä kuulostava ajatus. 3rd Falcon Talon Clusterin värimaailma taas oli valittu jo aikoja sitten koko Klusterin rakentamista silmällä pitäen ja siten myös sangen tuttu.

Toteutus

Ykkösvaiheena oli luonnollisesti Atlas-mörön kasaaminen mukavaan asentoon. Jostain syystä ideaani kuului olennaisena osana se, että sillä olisi kädessään jonkunmoinen astalo, jolla yrittää piestä Elementaaleja. Atlas itse ei ollut kovin ongelmallinen sen jälkeen, kun sain hieman huteran jalka-lantio -osaston kasaan. Jätin kädet (siis ne, mitkä vaativat 'Mechissä Hand Actuatorit) viimeiseksi, jotta saisin puunrunkoni sopivaan asentoon.

Ennen maalailua otin vielä pihdit, poran ja muuta vastaavaa esille. Näillä kaivertelin parit lommot ja nakerteet erinäisiin paikkoihin, joissa halusin nähdä miten viisi tonnista Elementaalia on tehnyt vahinkoa satatonniseen BattleMechiin.

Atlas

ComStarin joukkojen maalikuvio ei jätä paljoa arvottavaksi. Sudin ensiksi koko roskan mustaksi ja sen jälkeen tummanharmaasta vaaleanharmaan kautta valkoiseksi siten, että koetin aina jättää edelliskerrosta näkyviin. Kaikensorttiset suuaukot ja niiden ympäristöt säistin mustalla, jalkoja tuhrin vastaavasti ruskealla. Vaurioalueet toteutin alkeellisesti ensin mustalla tuhrimalla ja osumakohdan metallimaalilla maalaamalla. Ei se ihan noin mene kauneimmin, mutta en tiennyt parempaa tapaa tuossa vaiheessa.
Silmiin koetin toteuttaa ensimmäistä kertaa väriliukumaa (jeweling) vihreästä vaaleaan. Sekään ei ihan mennyt niin kuin elokuvissa, vaikka miten koetin noudattaa tutoriaalin ohjetta... Eipä sen helppoa luvattu olevankaan.

Koetin hulluna saada tunnukset maalattua käsin. Vasempaan hartiaan väkersin jotain ComStarin tunnuksen näköistä. Ehkä tuosta prötöstä saa hyvällä tahdolla nähtyä jotain tai jos tietää, mitä se on esittävinään, mutta muuten? Ei oikeastaan. Oikeaan lonkkaan, ties minkä kalikan pintaan, koetin saada Kolmannen Armeijan tunnuksen: oksalla nököttävän haukan. Jooei. Esittävä taide ei todellakaan ole minun alaani.

Nikseilyä

Puunrungon toteutin vauhdikkaasti topsipuikon putkesta. Monikäyttöisiä peijakkaita nuo topsipuikot, sanon minä, muutamankin tykinputken niistä väsänneenä. Pienellä liiman ja viilan yhteispelillä ja laikukkaalla maalailulla koetin saada aikaan jotain puunrunkomaista, vaikka mäntyä niin oksista ei tarvinnut huolehtia.

Yksi rakentaessa mieleentullut hassu idea oli laittaa yksi Elementaali ampumaan Atlasta SLaserillaan polveen. Kairasin Elementaalin toisen käden pyssykän suuaukkoon pienen kuopan pätkälle katkaistua klemmaria ja liimasin paikoilleen. Myöhemmin maalasin klemmarinpätkän punaiseksi ja koetin vähän väriliu'uttaa jatkamalla punaista valkoisella sen minkä uskalsin. Jostain syystä en halunnut vaaleanpunaista lasersädettä tekeleeseeni. Lopuksi kiinnitin säteen loppupäähän palasen revittyä ja kevyesti mustalla ja harmaalla sotkettua vanua osumaa merkitsemään.

Elementaaliparvi

Elementaalit maalasin entiseen 3rd Falcon Talon Clusterin tapaan: ensin koko retale vihreäksi, sitten päälle harmaata naamiokuvioiksi. Päälle kuivasivelyt oleellisilla väreillä. Kypärän visiiri kiiltomustalla (olisikohan ollut jo kuivunut Citadelin Black Ink?) ja SRM2-laukaisimen aukot mustalla muuten vaan. Kaikkien Elementaalien SRM2-pakettien etureunat saivat jadevihreän (Vallejon Jade Green) raidan, kuten yksikölle on tunnusomaista. Point Commanderin panssariin vetäisin irokeesimaisen jadevihreän raidan päästä niskaan, jotta jannun tunnistaisi jotenkin tuosta mellakasta.

Jamppojen valmistuttua iskin ne satunnaisiin ja mielestäni asiallisiin paikkoihin ympäri Atlasta. Yksi kiipeää takajalkaa pitkin ylöspäin, toinen on tekemäisillään jotain ikävää selkäpaketille, kolmas taiteilee oikean hauiksen tienoilla ja neljäs vaanii niskassa pahat mielessään. Sakaran ykkösmies/nainen sai luvan olla se, joka ei vielä ole kohteen niskassa vaan töräyttää viimeisen parvihyökkäystä ennakoivan laukauksensa vihollisen polveen.

Pohja

Koetin alunperin saada Atlaksestani normaalinkin pelinappulan ja iskin sen heksapohjalle. Dioraamaa varten otin käyttöön jostain satunnaisesta WH40k -raskasasenappulasta jääneen ympyräpohjan, johon kasasin jonkunnäköistä maastonmuotoa. Jätin heksapohjalle tilan niin, että sen saisi ehkä irti ja takaisin näppärästi Atlas-peluuttelua varten.
Tajusin toki myöhemmin, ettei se ehkä olekaan järkevää parveilevien Elementaalien takia. Lisäksi tuo polvea laseroiva kaveri aiheuttaisi aina ongelmia säteensä kanssa. Loppujen lopuksi tästä tuli pysyvästi pelikelvoton taideteos, mikä ei sinänsä haittaa koska se oli ihan odotettavissa.
Pohjan pinta on sellainen kuin nämä tuppaavat aina itselläni olemaan: hiekkapohja, satunnaista viherkasvustoa siellä täällä ja tässä oli kaverina vielä kosteikkoa / lätäkköäkin (Vallejon Still Water). Helppo tehdä ja ainakin minusta tuollainen maasto toimii ihan mukavasti.





Minusta se oli kiva.