Tammikuun alussa Japanista tulleet animemangahäsmäkkälelut eli jostain Macrossista ja sellaisista suoraan kopioi.. eikun
vaikutteita ottaneet alkuperäisiin BattleMecheihin kuuluvat Marauder ja Warhammer ovat päässeet FIFO-työjononi keulille. Toisin kuin herra L, joka aloitti Warhammerin parissa puuhaamisen, minä olen "aina" hingunnut Marauderia missä tahansa kokoluokassa itselleni. Harmillisesti pelinappulaskaalan
Unseen Marauderit ovat hankalia/kalliita saada haltuunsa. Tämä kelpaa tässä vaiheessa oikein mainiosti.
Aloitin siis keskiviikkoiltana aukomalla lootan ja ihmettelemällä, mitä sisältä löytyykään. Kolme rangallista palikoita, kahdeksankohtainen ohje ja arkillinen vesisiirtokuvia jonka nakkasin oitis turhana arkiston puolelle. Tästä kävelevästä panssarivaunusta kun ei tule mitään animelelua vaan 3000-luvun(kin) taistelukenttien keisari:
Marauder IIC.
Ryhdyin napsimaan palikoita irti ja siistimisen jälkeen kiinni toisiinsa ihan ohjeen mukaan, ensimmäisenä vuorossa siis jalat. Koesovittelua harjoittaessani huomasin, että koska näiden laitteiden niveliä saa liikutella, ei ole hyvä idea jättää näitä valkoisesta muovista valettuja palikoita ihan sellaiseen kuosiin. Maalasin siis pikaisesti tummalla kaikkien sitä kaipaavan näköisten valkoisten palojen sisäpuolet, ettei tulisi suru puseroon loppuvaiheessa... Olisi aika penseää katsella muuten ehkä onnistunutta jälkeä ja nähdä vain se jalan sisältä paistava lumenvalkoinen muovi.
Päätin, että yhden alkuillan tuloksena valmiiksirakennetut kädet ja jalat lantioineen ovat ihan tarpeeksi, joten dokumentoin askeleeni ja pakkasin romut seuraavaa kierrosta varten.
Seuraavana iltana askarrellessani huomasin, että ohje opasti vähän omituisesti. Rannenivel kääntää tykkipodeja sivusuunnassa ihan naurettavasti, eikä tuolla tavalla saa minkäänlaista järkevää asentoa aikaan, kun tykit osoittavat ties mihin. Mengelöin liimasaumoja askarteluveitsellä siten, että sain kuin sainkin kaikki palikat irti toisistaan ilman peruuttamatonta tuhoa. Pienen kiroilun ja tukiteippailun jälkeen kädet olivat vihdoin siinä kunnossa kuin missä halusin niiden olevan. Olisi pitänyt pyöritellä noita ihan rauhassa alunperinkin, taas voidaan todeta, että "hoppu tappaa".
Käsien kuivuessa kävin torson ja sen päällä olevan Autocannonin kimppuun. Pitkulainen AC kaipasi myös tuekseen teippiä, koska muuten irvistelystä ei olisi tullut loppua millään. Jätin tykin suuaukon sellaiseksi kuin se oli alunperinkin valettu, en nähnyt koko putkenmitan aukisilppuamista vaivan arvoiseksi.
Lisäsin nuo loputkin koristeelliset ja myös tukea tuovat palat torsoon kiinni. En osaa arvata, mikä tuo etuosan hässäkkä on alunperin ollut, mutta nyt siitä tulee sensori-ikkuna tai joku vastaava. Tai ainakin yritän tehdä siitä sellaisen :P
Pitihän noita sitten koesovittaakin, kun olivat saaneet kuivua vähän aikaa. Hyvältä vaikutti, joskin pohja voisi olla painavampi tasapainon takia.
Koska torsosta puuttui enää niin vähän osia, otin nekin sitten työn alle. Eihän siinä ollut kuin pari antennia ja Jump Jetien suuttimia ja sen sellaista. Tässä vaiheessa kaikki rakennettava oli rakennettu, mitään ei puuttunut mistään eikä jalkoja ja käsiäkään ollut tarpeellista pistää kiinni torsoon.
Tänään rupesin innokkaasti - Duke Nukem Foreverin demon latautumista odottaessani - pohjamaalaamaan paloja. Kaikki menivät mukavasti kahdessa erässä: ensin kaikki yhdeltä puolelta vuorollaan ja hetken kuivattelun jälkeen loput pinnat. Toisen maalinkuivattelutauon jälkeen testasin taas, että osat sopivat yhteen ja koko rottelo näytti mainiolta. Himmel, näin nopeasti rakennettua mallia ei ole tullut montaa vastaan! Tosin, niin kuin keväisen Keisarillisen X-Winginkin kanssa saatiin huomata, on ihan sama, vaikka rakennusvaihe oliskin nopea kun sen jälkeen maalaamiseen menee sekä ikä että terveys. Mutta sillai mukavasti kuitenkin :)
Nyt täytyykin miettiä, mitä tuolle vehkeelle oikein pitää tehdä. Itsehän olen fanaattinen Jade Falcon -klaanin kannattaja ja meinasin vetää nämäkin "omaan" yksikkööni eli Gamma-Galaksin 3rd Falcon Talon Clusteriin, mutta kanssabattletechaajani Viiru paheksui ääneen mutinaani ("
En hyväksy vanhan roskan maalaamista frontline-clusterin väreihin. :)") ja ehdotti Star League Defence Forcen väreihin maalaamista. Tutkiskelin erinäisiä lähteitä hyvän aikaa ja totesin, että SLDF-kaavio on aika tylsä ja fanaattinen Crusader-sydämeni on kuitenkin Jade Falconien riveissä ja pysyy siellä. Riemukseni muuan aiheeseen paneutunut saitti listaa Jadehaukkojen Toumanin, muistaakseni
Tukayyidin taistelun jälkeen. Metsästin sieltä sopivaa yksikköä, johon voisin sijoittaa molemmat isot 'Mechini ja silmiin pisti Omega-Galaksin kakkoslinjan
8th Falcon Regulars. Voi olla, että sikäläisten politiikka ei kelpaa itselleni, mutta murehdin sitä hetken päästä. Nyt ainakin saisin molemmat tölkit samaan yksikköön ja samaan Stariinkin vielä (Trinääri C:n Talon-Stariin).
Tärkeimpänä tässä vaiheessa oli vielä selvittää, minkä värisiä näistä tulisi, jos tuohon yksikköön päädytään. Camospecsin mukaan "
metallinen vihreä yläosa, metallinharmaa alaosa ja punaista roisketta jaloissa/pohkeissa", koska Omegalla on oikea asenne Steel Viper -klaania kohtaan. Joutunen vielä selailemaan yhtä sun toista saittia ja pdf:ää ennen kuin kaikki on mietitty kuntoon.
Nämä ovat hyvin, hyvin tärkeitä asioita.