Jalusta

Pitihän tuo paatin jalustakin saada maalattua valmiiksi. Pohjamaali oli jo räimitty aiemmin, joten värisävy oli valittava. Harmaa sopi muuhun teemaan ja tummana häkkyrä ei kaappaisi kenenkään huomiota sukellusveneeltä. Onko tuo sitten hyvä vai huono asia, jätettäköön katsojain mietittäväksi.

Pirteästä varastostani valitsin siis sakemanniharmaata (VMA 71052 German Grey) ja räimin kehikon sillä. Maalin kuivuttua erikeepperöin fotoetsilaatan sille varatulle paikalle. Tadaa! Helppoa ja hauskaa.

Narutusta

Pettävä ulkonäkö

Oletin, että kaapelien veto olisi aika helppo rysäys. Paketin naru näytti sopivan jämäkältä, joskin valkoinen väri vähän hämmensi, mutta ajattelin pitäytyä pakkauksen omissa tarvikkeissa.

Vaan olinpa taas väärässä. Turkasen naru rupesi purkautumaan kappaleiksi samantien, kun sen otti hyppysiinsä! Luulin ensin, että olin itse typerehtinyt, ja leikkasin käpälöimäni langanpään pois pienellä turvavaralla ja toivoin, ettei narua oltu budjetoitu millintarkasti. Ei, virhe ei tuntunut olevan minun, vaan itsetuhoutuminen jatkui samantien.

Perinteisistä "näin pujotetaan lanka neulansilmään"-kikoista huolimatta lanka ei mahtunut muovisen tangon reiästä läpi, joten kaiversin aukkoa suuremmaksi askarteluveitselläni poraten molemmilta puolilta. Näin toimien lanka meni ensimmäisestä tangosta läpi, joten kiroillen toistin saman vielä kahden muun tangon kanssa, langan temppuillessa aina vain enemmän. En silti tohtinut silputa enempää pois.

Pujottelua

Pinsettien ja kirosanojen voimin sain langanpään solmittua kiinni tornin alimpaan askelmaan. Koska en luottanut solmun pitävyyteen pätkääkään, turvauduin pikaliiman apuun. Sitten pyöräytin keulapäässä langan jotenkin lankkujen etupuolella sijaitsevien sylinterien ympäri, sidoin kiinni ja pikaliimasin tämänkin solmun.

Mittasin pikaisesti, miten lanka riittäisi toisen kaapelin vetämiseen. Sitä oli ihan riittävästi, joten en joutunut narumetsälle. Solmin loppunarun toisen pään tornin ylimpään askelmaan, sillä se ei olisi mitenkään mahtunut kiinni tornin huulessa olevaan rinkulaan, eikä tuota rinkulaa olisi voinut mitenkään kairata ehjänä auki niin, että näin paksu lanka olisi mahtunut siitä läpi.

Solmun varmistin taas pikaliimalla ja vetäisin lankani keulassa olevaan silmukkaan. Tämänkin solmun vahvistin pikaliimalla ja jätin jämälangan roikkumaan. Joko katkon tämän hännän kokonaan pois tai koetan tehdä näön vuoksi merihenkisiä lisäsolmuja. Tai sitten en.

Yksityiskohtien kimpussa

Pientä roipetta

Olin vallan tyytyväinen rungon maalaukseen, joten pääsin jatkamaan muiden maalauspuuhien parissa. Potkuriosan maalasin pariin kertaan, sillä vanhan kullan värinen maalini (VMC 70878) ei peittänyt yhdellä kerroksella tarpeeksi hyvin.

Kun torni oli vihdoin maalattu, muistin vihdoin, että olin jättänyt D-rangan läpinäkyvät sylinterit ikkunoineen pois tornista. Onneksi minulla oli muutamaakin erisorttista litkua (Citadelin ikivanhat (ostettu ennen vuotta 1998) Blue Glaze ja Yellow Glaze) sopivissa väreissä. Maalasin ne rangoissaan, annoin kuivua ja erikeepperöin kaikki myöhemmin paikoilleen. Heti niiden perään liimasin myös noiden lokeroiden ikkunapalat kiinni, jotten unohtaisi niitä tyystin.

Periskoopin, radiosuuntima-antennin ja snorkkelin maalasin myöskin ohjeistetusti: ylimmät osat tosin mustanharmalla (VMA 71056) sysimustan asemesta ja muut teräksellä (VMA 71065). Periskoopin "lasin" suhrasin vielä erikseen teräksiseksi. Harkitsin sen litkuttamista sinisellä, mutten nähnyt sitä oleellisena.

UZO

Muistin vihdoin myös, että olin jättänyt UZOn kiikariosan irralleen. Liimasin läpinäkyvän palikan paikalleen ja liimauksen kuivuttua maalasin senkin mustanharmaalla. Ajattelin kyllä, että kuivaharjaan tuota kalikkaa vielä oikealla mustalla, kun vaan ehdin ja muistan. Kaikki linssipäät jätin paljaiksi, toivoen että sen ehkä jopa näkisi sopivasta suunnasta katsottaessa.

Lankut

Jos olisin alunperin miettinyt, missä järjestyksessä asioita olisi nopeinta ja helpointa maalata ja kasata, olisin tehnyt tietyt asiat eri päin kuin nyt tein. Toisaalta, mistäs minä kirjoitelisin viikosta toiseen, jos kaikki menisi aina kerrasta nappiin?

Keulaosan lankkurivistöt olisi siis maalattava, ei niitä voinut jättää harmaiksi. Värisävy sitten olikin toinen asia. Pienen penkomisen jälkeen löysin vaaleahkoa ruskeaa (VMC 873 "US Field Drab"), jolla vetelin lankunpätkät ympäriinsä.

Seuraavana iltana litkutin ne jo hieman paksuhkoksi käyneellä Citadelin Devlan Mudilla. Olin miettinyt tuokion, josko käyttäisinkin mustaa, mutta se tuntui etukäteen vähän turhan synkältä vaihtoehdolta. Todennäköisesti se olisi kuitenkin toiminut ihan hyvin. Kenties.

Kuvista näkee, miten ruskea litkutus toimi. Minusta lopputulos näytti oivalliselta, tai ainakin ne näyttivät puumaisilta.

Uusiksi meni, osittain

Jepjep. Kynin maskaukset irti purtilon kyljestä innolla. Muuten hyvä, pientä paikattavaa oli havaittavissa värirajan tuntumassa, mutta ei juuri muuten. Vaan sitten katsoin tekelettä kauempaa.

Tein itse ja säästin

Parilta kohdalta vesirajaa noudattavaksi tarkoitettu rajaus näytti siltä kuin joku juoppo olisi vähän vedellyt suuria linjoja. Uusiksi meni. Avoppi kysyi, miksen tehnyt esim. pahviläpyskään tuetulla lyijykynällä rajaa ja noudattanut sitä? No eipä tullut pieneen mieleeni, en minä näitä laivoja niin harrasta.

Sukkahousuimplementaatiolla lähettäisin tämän niksipirkkaan

Askartelin murolootasta tuollaisen. Näytti toimivan suoraa viivaa vedellessä, joten maskasin uutta linjaa noudattaen. Kaikki näytti mainiolta, mutta niin ennenkin. Maalasin siis vaaleat alueet ja otin äkkipikaa välikuvat. Nuo lerpattavat laput olivat tornin valkoisia pystyruntuja suojaamassa ihan kaiken varalta.

Parempi

Uusintayrityksen lopputulos oli huomattavasti parempi. Seuraavaksi sitten yksityiskohtiin, kuten potkuriin, antenneihin, periskooppiin ja uudelleenliimausta odottavaan snorkkeliin. Tällä menolla purkki on "valmis" jo tänä vuonna!

Siirtymä maalausvaiheeseen

Sessioerhe

Aloitin purtilon pohjamaalaamisen kynäruiskulla yhtenä torstai-iltapäivänä. Noin puolen tunnin session aikana sain noin puolet mallista maalattua. Mitä enemmän mietin tuota touhua, sen typerämmältä se tuntui tuossa mittakaavassa, Badgerini peittoalalla. Kypsyttelin ideaa töissä noin viisi minuuttia ja lähdin kotiin koukaten Hobby Pointin kautta, spraypurkillinen Tamiyan valkoista mukanani.

Kyllä, päätin maksaa siitä hyvästä, että saan tuon pohjamaalattua nopeammin ja pienemmällä stressillä lopputuloksesta. Väliäkö sillä, että tuo ponneaine käryää ihan järkyttävästi ja että joutuisin hoitamaan räimimisen koleahkolla parvekkeella.

Kuvasta näkee kaiketi, ettei pinta ole täydellisen tasainen, mutta en pitänyt sitä ongelmana, sillä valtaosa mallista oli jo kertaalleen maalattu. Oikean maalipinnan idea on kansitaiteen perusteella tummanharmaa alaosa ja vaaleampi yläosa, ei muodonrikkomiskuviota tai muutakaan erikoista. Toki olen kuullut muutamankin kerran ehdotuksen "maalaa se keltaiseksi" ja mietin kyllä tuokion, josko Dunkelgelb olisi tarpeeksi riemukas idea. Taidan jättää idean vielä hyllylle ja pitäytyä tylsästi merisusiteemassa.

Teippi päälle, teippi pois

Kulutin aikamoisen ajan rungon teippailuun. Olin taas onnistunut järjestämään kulkemiseni niin, että minulla oli 40 minuuttia aikaa. Niistä 30 meni teippien kanssa, 10 jäi yhden harmaan (VMA 71050 Light Grey) maalikerroksen maalaamiseen ja siivoamiseen. Hoppu tappaa ja hosumalla ei tule kuin paha mieli, sanotaan.

Lopputulos oli kuitenkin minusta aika onnistunut. Tietenkin tuossa oli vielä korjattavaa yhdelle myöhemmälle fiksailusessiolle, mutta sitä nyt sattuu.

Seuraavana iltapäivänä viritin maskini uudelleen, mutta pelkän teipin asemesta käytin myös paperilirpakkeita (halpis-postitteja) leventämään suojattua aluetta ohiruiskimiselta. Ehkä patenttiviritelmäni jopa toimisikin.

Synkkien vesien hirviö

Tummanharmaaksi valitsin kahdesta käteenosuneesta toisen: tumman merenharmaan (VMA 71048 Dark Sea Grey). Ensimmäisessä maalaussessiossa aloitin maalaamalla keulan ja pyrstön ne kohdat, jotka olisivat oleelliset seuraavalla kierroksella kun maalaisin keskipohjan. Suihkuttelin maalia siis ääripäistä ja jatkoin vähitellen keskelle, jättäen pohjaosan tyystin rauhaan.

Jostain syystä maalin ollessa märkää se näytti peittävän paremmin, parin tunnin kuluttua katsoin uudelleen ja huomasin heikkoja alueita juuri niin kuin komentotornissakin. Eipä tuolla väliä, olin joka tapauksessa maalaamassa lisää. Oleellisinta oli saada malli aseteltua kuivumaan niin, että märkä keskipohja ei olisi kosketuksissa mihinkään, joten vekotin olisi tuettava ainakin toisesta ääripäästään.

Toinen pohjaosan maalaussessio söi aikalailla aikaa, mutta mielestäni lopputulos oli oikein mainio. Vallankin, kun sitä vertasi myöhemmin maalin kuivuttua korjaamattomaan puoleen.

Kolmannen maalauskierroksen jälkeen tämä osasto oli vihdoin valmis. Nerokkaasti otin kaikki tummanharmaat kuvat samalta puolelta myös kääntöpuolen maalaamisen jälkeen. Kyllä insinööri on nerokas!