Fw-190: rakentelu, osa 2

Siivet

Aloitin tämänkertaisen rakentelutuokioni maskaamalla ohjaamon kuomupalat. Avattavan palan etupäässä oli erinäisten kuvien perusteella saranapätkä, joten sitä vastaava kohta tuli jättää auki maskistakin.

Liimasin siivet kiinni runkoon. Ilahduttavasti (ja hämmentävästi) ne putosivat paikalleen vaivatta ja taistelutta. Takasiipien kulmaa jouduin säätämään pariin kertaan, kun ne koettivat välillä valua. Lopuksi ne jäivät minusta hyvään asentoon, kun painelin ja puristelin niitä vähän liiman ollessa jo asettumaan päin.

Ennen ohjaamon sulkemista liimasin pilotin pään taakse tulvat palikat, mutta unohdin ottaa siitä kuvamateriaalia. Ehkei tämä ollut kovin oleellinen askel dokumentoitavaksi. Jälleen kerran liimasin läpinäkyvät käikäleet erikeepperillä.

Laskutelineet

Laskutelineet olivat simppelit, mutta minusta tarpeeksi monipuoliset. Tukivarsi liimattiin kiinni suojalevyyn ja varteen liimattiin iskunvaimentimen saksihässäkkä. Siivosin renkaista valujälkiä pois, mutten tällä kertaa viilannut niitä tasaisiksi. Olin jo tarttumaisillani viilaan, mutta sitten muistin, että telineet jäisivät vähän kallelleen sisäänpäin, niin olisin todennäköisesti viilannut renkaat ihan vääränmuotoisiksi.

Laskutelineen nostamista ja laskemista hoitava mäntäpala sekä tuki että asetti laskutelineen nätisti (toivottavasti) oikeaan kulmaan. Jostain syystä vasemmanpuoleinen, jälkimmäisenä asennettu teline näytti ainakin kuvassa olevan vähän eri kulmassa kuin ensin asennettu oikeapuoleinen laskuteline. Hmmm.

Ripustin

Rakenteluistuntoni lähestyessä taas loppuaan läiskäisin takapyörän kiinni koloonsa. Sitten liimasin ripustinkompleksinkin kiinni laskutelineiden väliin. Olin päättänyt, että viimeksi miettimäni ei-projektimutinamainen valinta oli tämänkertainen varustelukierteen voittaja: ripustimeen tulisi lisäpolttoainetankki.

Pudotustankin asentaisin vasta maalauksen jälkeen. Muistaakseni siirtokuva-arkilla oli siihen parit merkinnätkin, jos sattuisin tulemaan hulluksi ja päättäisin sittenkin käyttää kuvia maalin sijasta.

Loput romut

Tässä vaiheessa Focke-Wulfistani puuttui enää jokunen antenni ja muu omituinen uloke. Vähän ihmettelin, että pitot-putki oli valettu siipipalaseen kiinni, mutta MG 151 -konetykkien putket taas olivat erillisiä umpipötkylöitä. Nokan kylkiin tuli pari hassua möykkyä, joiden tuumasin liittyvän pakoputkistoon, ihan vaan sijaintinsa perusteella.

Liimasin kaikki yhdeksän viimeistä palaa paikoilleen ilman suurta draamaa. Kuvista näkee selvästi, että nokan pulikka oli vieläkin irti ja niin se tulisi olemaankin, kunnes maalaus olisi valmis. Olin jotenkin saanut päähäni, että moottoriosan maalaaminen olisi helpompaa ja lopputulos nätimpi, jos potkuri spinnereineen ei olisi tiellä.

Tässäkö se oli? Tässä välissä täytyi todeta, että rakkineen kasaaminen oli harvinaisen helppoa, vaivatonta ja peräti miellyttävää. Mikään ei pistänyt ärsyttävästi hanttiin tai jäänyt kiusaamaan itseäni. Perin juurin tavatonta käytöstä lentsikkamallilta, sanon minä.

Fw-190: rakentelu, osa 1

Työasemalähtöisyys

Tavan mukaan rakensin ohjaamon ensin. Tai siis liimasin pehmustamattoman tuolin ammeeseen ja iskin joikkarin lattiaan kiinni, eikä ohjaamossa oikeastaan enää ollutkaan muuta tehtävää. Ehkä syy on siinä, että nämä ovat kaikki 1:72-skaalassa, mutta voi elämä, miten ankeita ohjaamot aina ovat! En ollut lähtemässä sairaimpien lentokonemallarien "teen kaiken puuttuvan ja paljon muutakin itse"-linjalle, mutta voisin minä koettaa jotkut rumat vyönkorvikkeet koettaa tehdä taas maskiteipistä tai jotain. Ne saattaisivat ehkä jopa näkyä ulkopuollelle.

Kurkin vähän googlen kuvastosta noita työpisteitä. Kai tähän riittäisi, että pilotin pakaroiden alle tulisi erivärinen maali kuin penkin muihin kohtiin. Ammeen reunoille kuuluisi ties mitä FunkGerätejä, vipuja, vipstaakeja ja muuta, mutta en oikein nähnyt itseäni maalaamassa niitä tuohon käsin. Polkimet olivat ihan naurettavat, mutta kai niihin joutuisi jotain metalliväriä sutimaan edes sen kuuluisan näön vuoksi.

Loppujen lopuksi tyydyin maalaamaan istuintyynyn samalla ruskealla (VMA Tank Brown), mitä olin käyttänyt Kübelwageninkin penkeissä. Kuivaharjasin teräksellä (VMA Steel) sieltä täältä, mistä nyt ajattelin jotain ehkä huomaavan.

Kojetaulustahan minulla oli ihan autenttinen kuvakin, napattu lasin ja ärsyttävien heijastusten läpi Münchenin Deutsches Museumissa. Tähän skaalaan sen jäljittelyssä ei ollut mitään mieltä, mutta piti sitä nyt kuitenkin hetki miettiä sairaassa mielessään. Tummanharmaa kuitenkin näytti ihan hyvältä.

Fw-190 D

Turhahko vaivannäkö

Mitä tahansa tuohon sarjan kojetaulupalaseen virittäisinkin, sitä tuskin näkisi mistään kulmasta kunnolla. Päätin siis maalata mittaritaulut mustiksi ja nykäistä niihin kirkkaan lakan päälle kuvaamaan lasia. Muuten se saisi jäädä aikalailla nykytilaansa.

Maalasin loppujen lopuksi kolme päämittaritaulua ihan vaan normaalilla mustalla (VMA 71075 Black) ja myöhemmin kaikkiin tipat puolikirkasta lakkaa (Vallejo 70522 Satin Varnish), ikään kuin kukaan näkisi mistään mitään muutenkaan. Pääasia oli taas se, että ainakin ne oli tehty ja minä tiesin niiden olevan edes näin hyvin toteutettuja.

Sarkofagi umpeen

Pahimpaan perinteikkäästi varautuen liimasin penkkikompleksin ja kojetaulun vasempaan runkopalaan. Annoin liimauksen asettua hetken aikaa ja liimasin sitten oikeanpuoleisen puolikkaan kiinni, painoin irvistämään pyrkivän pyrstön kiinni pyykkipojalla ja vedin loput irvinaamat kiinni teipillä.

Muuta vähän aikaa sähellettyäni avasin nokasta teipin pois ja sovittelin konekivääripalikkaa paikoilleen. Se vaati ihan vähän säätämistä, sillä suoraan pakasta nostettuna se ei istunut vasempaan alakulmaan (etukuomun suuntaan) ihan kunnolla. Liiallisesta hiomisestä säikähtäneenä (A-10:n pyrstökauhistus) tein vain pieniä muutoksia koesovitusten välillä, kunnes palikka upposi paikalleen tarpeeksi kiltisti.

Siivistö

Minulla oli vielä vähän rakenteluaikaa jäljellä, mutta takasiipien asemesta kävin siipien kimppuun. Ensimmäistä kertaa ikinä siivenpalat istuivat paikoilleen suoraan, kiltisti ja vielä ihan oikein linjattuina! Järkyttävää.

Ajattelin, että lähestyn näitä taas vähän eri suunnalta tämän mallin kanssa. Liimaisin siivet kiinni runkoon, sitten asentaisin (ohjeenmukaisesti) laskutelineet kiinni ja maalaisin koko roskan valmiiksi rakennettuna. Etuna tässä järjestyksessä olisi se, etten sotkisi liiman kanssa jo maalattuja pintoja. Hankaluutena olisi tietysti se, että osat varjostaisivat pahimmillaan joitain nurkkia, mutta kaipa se olisi selvittävissä.

Koneen alle oli asennettavissa yksi ripustin ja siihen joko lisäpolttoainetankki tai mukavan kokoinen pommi. Kasasin ne molemmat, mutta luulen, että saatan ehkä poiketa 'mutinoitten ydinasenteesta ja asentaakin tuon pudotettavan lisätankin pommin sijasta.

Keksin muuten tasan tässä välissä, että olin innokkaasti rakennellessani unohtanut syöksyvyöt ihan tykkänään. Kai ne olisi voinut jälkikäteenkin koettaa tunkea tuohon kaukaloon, mutta en oikein nähnyt sitä oleellisena. En ollut edes miettinyt niiden tekemistä neljän edellisenkään lennokin kanssa, joten sama se oli jättää ne taaskin pois.

Komentomaali

Värimaailman valinta

Olin vähän kahden vaiheilla: joko maalaisin tämän perinteikkääseen sakemanniharmaaseen tai sitten naamiokuvioon. Boksin kannessa auto oli harmaa ja olen aina ylläpitänyt mielikuvaa näistä kinnereistä nimenomaan harmaina. Sain jostain syystä oudon päähänpiston maastokuvion toteuttamisesta alihankintana.

Kysyin projektiassistentiltani, josko hän haluaisi maalata Kübelwagenini naamiokuvion. Vastaus oli riemukas kyllä ja että hän haluaa tehdä siitä oranssin! Ei. Maalaisin keltaisen pohjalle ja jättäisin viherruskean kuvion vapaaksi riistaksi. Sekin kelpasi, mihin olin oikein tyytyväinen.

Ripeä aloitus

Ruiskuttelin sotakuplan ja rangoissa odottelevien renkaiden keskiöt pikapikaa ensin pohjamaalilla ja myöhemmin perinteikkäästi Vallejon Dunkelgelbillä (71081 Tank Dark Yellow). Kuviin en niitä turhaan mahduttanut, mutta tein samat toimenpiteet myös PVäl-osastolle (hakku ja soralapio) myöhempää käsinmaalausta ja asentelua varten.

Alihankinta

Tuosta oli pienen ihmisen hyvä jatkaa käsipelillä. Tarjosin sekä värit (VMA 71096 Panzer Olive Green; VMA 71041 Tank Brown) että pensselin ja nostin käteni kuvaannollisesti pystyyn.

Kokonaisuudesta tuli aika vihreävoittoinen, mutta kuka minä olen taiteilijaa komentelemaan? Naamiokuvioinnin jälkeen kävin maalaamassa penkit ruskeiksi, ohjauspyörän ja renkaat mustanharmaiksi (VMA 71056 Black Grey) ja sivupeilit teräksisiksi (VMA71065 Steel). Kuivaharjasin vähän metalliväriä sinne sun tänne kulumia ilmentämään ja mustanharmaata erityisesti moottoripuolelle sekä vähän oviinkin.

Hienosäätöä

Tuon alaslasketun rättikaton päätin maalata myöhemmin vähän erisävyisellä kellertävällä. Perusteluni tälle oli se, että koska se oli tyystin eri materiaalia, niin ei sen Dunkelgelb voisi mitenkään olla 100% sama kuin auton metallirungon Dunkelgelb.

Maalasin PVäl-osaston kamppeet samalla tohinalla. Puuosat samalla ruskealla ja metalliosat teräksellä. Teräsosat litkuttaisin myöhemmin, puisia saattaisin tökkiä jotenkin muuten.

Murphy-setä kävi vierailemassa ja katkoin hakun korjauskelvottomaksi. Komentoauto sai siis pärjätä pelkällä lapiolla. Asensin renkaat paikoilleen ja fiksasin valurankojen paikkojen maalauksen. Näiden jälkeen aloitin tuhraamaan palkkiristejä auton kylkiin ja maalasin alaslasketun rättikaton keltaisella (VMC 70806 German Yellow). Sen voisi vielä litkuttaa, ettei se olisi ihan noin kirkas.

Tökkäsin vielä puuttuvan tuulilasin kiinni ja taisin murtaa toisen noista kiinnitystapeista samalla vaivalla, mutta kyllä se näytti paikallaan pysyvän. Käytin jo vähän turhankin paksuksi käynyttä Citadelin Devlan Mudia rättikaton litkuttamiseen. Ei siitä nyt ihan optimaalista tullut, joutuisin varmaan vähän hienosäätämään sitä jossain välissä, kun vaan olisi sellainen olo. Sen sijaan maalasin palkkiristeihin valkoiset ulkonokat ja päätin, että olkoon tämä tässä.

Auto ensin

Pilotin auto

Päätin aloittaa sotavolkkarista. Olisi ollut ehkä ihan hupaisaa, jos autoon olisi annettu edes yksi Heinziksi nimetty pikkufiguuri, mutta ei nyt sitten.

Melkein maltoin seurata ohjeitakin. Jätin renkaat erikseen, koska se tekisi maalausprojektista taas tasan sen verran yksinkertaisemman. Aloitin liimaamalla akselihässäkät vaihteistoineen (kai?) ja lisäsin pakoputkiksi olettamani hassunmuotoiset palikat taka-akselin taakse. Eivät ne kai mitään muutakaan voineet olla.

Pohja oli äkkiä valmis, siiryin siis yläpuolelle. Autoon tuli kaksi epämukavan ja epäsuhtaisen näköistä penkkiä ja vaihdekeppi. Kuplavolkkarimaisesti soma pikkumoottori sijoitettiin taakse.

Siinä ne sisätilat sitten olivatkin. Sinetöin ammeen kyljet kiinni ja tuudittauduin siihen uskoon, että kaikki vaan sopivat nätisti hetken päästä yhteen. Tuli siitä vähän ahtaan näköinen, mutta niin se kai oli oikeastikin.

Kas, tulihan siihen takapenkkikin ja takapenkkiläisiä varten oli asennettava kauhukahva. Perin ovelaa. Nokkalevyyn tuli minimalistinen kojelauta ja luonnollisesti myös ohjauspyörä. Ratinkin onnistuin asentamaan kohtuullisen suoraan, vaihteeksi.

Päätin asentaa konepellin umpinaisena. Jostain syystä se ei asentunut ihan aukottomasti, mutta kiinnitaitettu rättikatto peitti irvistyksen taktisesti. Umpikatto olisi kyllä ollut tyylikkäämpi, mutta kuten taisin viime postauksessa ounastella, tämä olisi maalauksen kannalta helpompi ratkaisu.

Jätin tuulilasin asentamatta tässä välissä ja rupesin liimaamaan viimeisiä yksityiskohtia kiinni. Sivupeilit olivat vähän kuoppaiset, mutta päätin niiden olevan ihan tarpeeksi hyvät. Lokasuojien Boschit asentuivat nekin harvinaisen suoraan. Vasemman etukulman NOTEK-marssivalo (joka näyttää vähän Wehrmachtin kypärältä) asentui sekin oikuttelematta. En minä ollut tällaiseen tottunut.

Päätin, etten rupeaisi vetelemään mitään omia johdotuksia yhtään mihinkään tämän mittakaavan mallissa. Luulisi myös, että autossa olisi ihan piilossa vedetyt piuhat, joten Projektimutinoitten autenttisuustavoite oli ihan saavutettuna näinkin.

Puolieuroinen skaalaa antamaan