Projekti IV/16

Alihankintaprojekti II

Projektiassistenttini oli hingunnut omaa lentokonepienoismallia (maalattavaksi ja leikittäväksi tietenkin) jo pitkään, kiitos viiden jonossa tehdyn lennokin. Model Exposta tämä sitten osti omilla rahoillaan Směr-nimisen puodin valmistaman tai ainakin paketoiman Spitfire-mallin.

Mittakaava oli tuttu 1/72, koneen malli näemmä 5c ja kansitaide olettaakseni aussien ilmavaivojen mukainen. Samapa se minulle, värisetti olisi kuitenkin Jostain Aivan Muualta.

Osat

Rakennuspalat löytyivät kuudesta rangasta ja näyttivät aikalailla siistimistä vaativilta. Käsissä muovi tuntui myös aika heppoiselta, kunhan se nyt ei menisi ihan kappaleiksi jo rangoista irroitettaessa... Näin etukäteen olin vähän huolissani. Vaihtoehto-osia oli jonkunlainen määrä, ainakin spinneristä, moottorin ilmanottoaukosta (tai mikä tuo pömpeli nyt olikaan) ja ohjaamolaseista löytyi suoraan vilkaisemalla kahdet variantit.

Tarrat

Siirtokuva-arkilla oli aika iso määrä kuvatuksia, sekä RAF:n että (ohjeen mukaan) RAAF:n eli oikein arvasin, aussien vehkeestä oli kyse. Niin ja nuo tsekkien merkit tuossa oikeassa alalaidassa. Ja juustoasyövien antautuja-apinoidenkin merkkejä oli valittavissa, tässähän tulee melkein hulluksi. Todennäköisesti pistäisin omistajan valkkaamaan itse ne, mitä halusi käyttää, jos halusi.

Ohjeet

Tämän vekottimen rakennusohjeet olivat varmaan lyhyimmät näkemäni, tai ainakin sen perusteella, mitä saatoin itse muistaa. Tarroitus- ja maalausohjeita oli enemmän kuin rakennusohjetta. Näin kuvia katsoessa ohjaamo-osa oli hyvin hämmentävän näköinen vaikka ottaisi huomioon, että se oli brittien suunnittelemaa häkkyrää esittävä.

Valmista: Projekti III/16

Viime hetken 'rutinat

Kopistelin turhat eli ylimääräiset pupellukset hiiteen pohjaltani. Ohenihan se nurtsikerros vähän, näytti vähän ehkä paremmalta näin. Nappasin pari välikuvaa ensin Kübelwagenin kanssa ja sitten kokovertailua varten myös A-10:n kanssa. Kärry vei ihan liikaa tilaa tältä pinta-alalta, mutta piti sitä kokeilla kun se oli askin kannessakin. Jos tämän setin mukana olisi tullut pieniä muovi-ihmisiä, olisin varmaan koettanut toistaa laatikkotaiteen, mutta kun ei niin ei.

Jos Pahkasian tila kummastuttaa, niin syy siihen on se, että Projektiassistenttini kippasi sen vahingossa lattialle katolleen. Korjauskelvottomaksi se meni, mutta ei se niin justiinsa ollut, olin jo saanut kuvani otettua. Itsehän olin myös jättänyt kalikan "pieneksi hetkeksi" ihan vikapaikkaan, joten oma mokani.

Täysin ohi aiheen: juttelin työkaverin kanssa eri maalien määrästä ja otin ihan omaakin uteliaisuuttani tyydyttääkseni kuvan kaikista käyttämistäni maaleista + lakoista. Kuvaan tarttui peräti 23 purnukkaa, joista vain muutamaa (5) oli käytetty pelkästään Kübelwagenin maalaamiseen. Jos miettii, että yksistään Fw-190:n maalaamiseen käytin 16 eri maalia ja naamiokuviokin koostui vain neljästä eri väristä, niin jossain on taas innostuttu.

Heinz Bärin Lepinkäinen

Otin epämääräisen nivaskan kuvia mahdollisimman valkoisella ja hyvinvalaistulla taustalla. Räimin näitä taas eri korkeuskulmista ja perinteikkäästi eri ilmansuunnista. Lopuksi napsin pari kuvatusta mukamas yksityiskohdista. Projektimutinoitten kunniakkaiden perinteiden mukaan kuvia ei ole käsitelty kroppausta ja alaspäinskaalausta enempää.

Loppumietteet

Academyn sarja oli äärimmäisen mukava rakentaa, osien sopivuus oli kokemistani ehdottomasti paras ikinä lentokonemalleissa. Siirtokuvat olivat toisaalta hyvät, kun ne asettuivat paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki hyvin, mutta niiden tulostusjälki taas jätti toivomisen varaa. Jos kaikissa palkkiristeissä ja JG1:n tunnuksissa oli kaikissa yhden pikselin mittainen pohjaväriä ylivuotava sivuasetteluvirhe, niin huhhuh. Ei tuollaista sietäisi päästää laadunvalvonnasta läpi.

Ajankäyttöäni en taaskaan muistanut kirjata, joten en voi kommentoida sitä kovin tieteellisesti. Jos sanon, että tämän kanssa kulutin alle viisi tuntia tehokkaahkoa aikaa, en olisi varmaan kauhean pahasti väärässä. Yksistään noihin turkasen tarroihin meni lähemmäs kaksi tuntia, kahdessa rykäyksessä.

Tämä oli ehdottomasti viimeinen oma lentokonemallini vähään aikaan. Joskus tulevaisuudessa ajattelin kyllä palata siiville, todennäköisesti potkurivoimalla. Itse en ainakaan ajatellut investoida yhteenkään 1/72-skaalan liidokkiin, mutta joku 1/32-mittakaavan Bf/Me-109-variantti voisi olla aika mielenkiintoinen lähestyttävä, näin esimerkiksi.

Nurtsille, mars!

Neronleimaus

Sain hullun idean askarrella tällekin koneelle alustan. Vaihtelu virkistää, sanovat, joten halusin tehdä taas erilaisen kuin pari edellistä (jotka tosiaan ovat nekin olleet toisistaan poikkeavat). Toisen rähinän aikaan nurmikentät olivat nekin ihan käytössä, joten minä tekisin sellaisen!

Mozart apuun

Kaapissa oli TXL:ltä mukaan tarttunut Mozartkuulalaatikko, jonka kansi oli ajatuksissani juuri sopivan kokoinen. Koeistutin Focken tuon kannen päälle ja hyvinhän se sopi, juuri ja juuri.

Ajattelin, että voisi olla hyvä karhentaa tuota sileää muovipintaa vähän, niin maali ja liima pitäisivät ehkä vähän paremmin. Hioin ristiin rastiin sekä kannen että kaikki sivut. Reunat maalasin Vallejon suklaanruskealla (VMC 70872 Chocolate Brown) ja jätin rauhaan.

Liimaa ja rautatieputua

Levitin kannen päälle vähän puuliimaa ja levitin sotkua ympäriinsä niin, että liimakerros olisi kattava muttei ĺiian paksu. Varoin äärilaitoja ja jätin niille pienen epämääräisen muotoisen marginaalin.

Aloitin vihreän mukakasvuston levittämisen koneen alle jäävistä alueista ja koetin jättää renkaisen kohdat mahdollisimman auki.Sitten painoin koneen paikalleen ja jatkoin alustan kuorruttamista. Käytin pääasiassa vihreää putua (Woodland Scenics: Coarse Turf, Medium Green), mutta revin värivaihtelua tuomaan myös muutaman höttösen kellertävämpää vihreää (Woodland Scenics: Foliage, Light Green) hässäkkää. Samoin tökin sinne tänne muutaman mukaruohotupsun (Noch: Grasbüschel Sommer; Noch: Grasbüschel Herbst) ihan vaan vaihtelun vuoksi.

Kun olin kutakuinkin tyytyväinen asetteluun ja pinta-alan peittävyyteen, otin koneen vielä irti ja painelin sen renkailla pienet, mutta toivottavasti edes lievästi erottuvat urat aikalailla suoraan taaksepäin. Näin kone ei ehkä näyttäisi siltä, että se olisi vain pudonnut taivaalta tuohon paikalleen (kts. huhtikuiset kitinäni AT-ST -mallista lumimaastossa).

Olin siis ripotellut tuota putua aikalailla roimalla kauhalla niin, että en vahingossakaan jättäisi kaljuja kohtia valmiiseen alustaan. Jätin tekeleen asettumaan vajaaksi vuorokaudeksi ennen kun karistelin turhat pois.

projektimutinaa.jono.append(projekti1, projekti2)

Uutta taiteltavaa

Jorinat päätin jättää tällä kertaa sikseen, joten lyhyen ytimekkäästi työjonoon tuli taas pari uutta projektialkiota. Molemmat olivat Metal Earth Modelsin settejä, toinen edelleen Imperiumin rivejä laajentamaan eli AT-ST -tiedustelutalsija ja toinen oli tuttu lapsuudestani: Decepticonien johtaja - Megatron!

Näemmä ME:n listoille oli tullut uutta kamaa viime näkemän jälkeen. Pakkauksen takakannen perusteella AT-ST:n lisäksi tarjolla oli myös Slave I, Incom T-47 sekä kaunis Lambda-class Shuttle. Eiköhän niihinkin vielä joskus päästä.

Ounastelen, että Megatron olisi aika äkkiä työn alla ja Mutinoissa heti kun tilaa löytyisi. Yksi ensimmäisistä ajatuksistani oli, että "tuo on vietävä valmiina toimistolle".

Tietysti tunnari rupesi soimaan pääparassani ryyditettynä erinäisillä Frank Welkerin lausumilla sitaateilla. Ja se oli oikein.

Konetunnukset sun muut

Sulaa hulluutta

"Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia"
-joku joskus

Päätin Pahkaporsasprojektin nuivista fiiliksistä poiketen antaa siirtokuville sittenkin vielä uuden mahdollisuuden. Tämän askin kuvat näyttivät aika tuoreilta, ehkä ne toimisivat ihmisiksi. Kiitos Strafgesetzbuch 86a:n tässäkään arkissa ei ollut pyrstösiipeen kuuluvia hakaristejä. Ne piti siis taas arpoa käsin tai jättää pois kokonaan. Minusta niiden poisjättäminen olisi lähinnä koomista, kun niitä kuitenkin käytettiin historiallisesti ihan joka välissä. Vaan minä en olekaan sakemanni.

Kiellettyjä merkkejä maalaamassa

Koetin taas erilaista lähestymistapaa tähän suht' simppeliin häkkyrään. Leikkelin maskiteipistä pari pientä neliönmuotoista palaa ja pistin ne seisomaan kantilleen sivuvakaajaan.

Seuraavaksi teippasin sen ulkolaitoja mukaillen kapeat suikaleet ympäröimään koko härpäkettä. Sormeni olivat turhan isot tiukimpiin väleihin, mutta perusrajat sain sentään aikaan ja se oli oleellista.

Näiden jälkeen keskipalikalla ei enää tietenkään tehty mitään, se kun oli vain antamassa sijaintidataa noille oikeasti oleellisille sivukilkkeille. Onneksi en raapinut maaleja pois noita poistaessani...

Viimeinen askel oli maalata käsin mustalla iso X mahdollisimman keskeltä. Ongelmanani näissä oli tietenkin se, ettei pensselin kanssa voinut ikinä olla täysin hallinnassa viivanleveytensä kanssa. En myöskään halunnut täyttää hakaristin väkäsien keskustaanpäin meneviä lisämaskeja ja vain suhauttaa maalia koko roskan päälle. Olin kokeillut sitäkin joskus ja siitä tuli enemmän korjattavaa kuin kaiken käsin maalaamisessa.

Rastien jälkeen maalasin väkäset, säädin vähän ja revin teipit irti. Pari täplää piti korjata, mutta siinä se. Mielettömän kuvien selaamisen perusteella kaikissa takasiiven hakaristeissä ei ollut valkoisia ääriviivoja, riippuen vähän naamiokuviosta ja ties mistä muusta. Päätin siis olla potentiaalisesti pilaamatta koko tekelettä ja jätin sen näin.

Kirkkaan lakan vaihe

Pudotustankki piti muistaa lakata myös, sillä siihenkin tuli joku merkintä tai pari. En taaskaan lakannut turhaan pintoja, joihin ei ollut tulossa ensimmäistäkään merkkiä, vaan sudin isot osakokonaisuudet kerrallaan. Näin toimimalla sain koko rottelon oleelliset kohdat lakattua kertaistunnolla kun minulla oli vielä paikkoja kiinnipitelyyn.

Siirtokuvahelvetti

Tässä vaiheessa olisin kai voinut vielä heittää siirtokuvat roskiin. Päätin silti pysyä pois mukavuusalueeltani ja pysyä päätöksessäni käyttää nämä siirtokuvat.

I don't know where I'm goin'
But I sure know where I've been
Hanging on the promises in songs of yesterday
An' I've made up my mind,  I ain't wasting no more time
Here I go again, here I go again

Sessio I

Aloitin siirtokuvien asettelun niistä oleellisimmista ja yleisesti suurimmista. Ensin liiskasin siipien päälle palkkiristien profiilit. Ne asettuivat nätisti. Seuraavaksi käytin alasiipiin täydet palkkiristit. Sitten kylkiin omat. Näissä neljässä viimeisessä tulostusjälki oli minusta jotenkin hassua, ikään kuin ne eivät olisi olleet ihan suorassa tai tasaisia.

Jatkoin kylkien miinuksilla, nokan JG1:n tunnus (josta otti hädin tuskin selvää tässä skaalassa, minun silmilläni), sekä punaisella 23:lla palkkiristien eteen. Wikipedia sanoi, että kansikuvapoika Heinz Bär kenties lensi punakakskolmosella 200. ilmavoittonsa voittaessaan, mutta kuvan kone oli A7, sarjan kone taas on aina puhunut A8 -alamallista. Sivuseikka se minulle oli, mutta kai tuosta joku voisi saada hermoromahduksen.

Noiden jälkeen koetin laittaa "älä astu ohi"-merkkejä siipiin, mutta jo toinen meni spagetiksi ja heitin kaikki mäkeen. Turhauttavaa. Muistin laittaa kaikki merkit pudotustankkiin ja ne mokomat vielä käyttäytyivätkin kohtuullisen nätisti. Jatkoin erinäisten pikkumerkkien asettelua sen, minkä senhetkinen tunnin kokonaisaskarteluaikani salli. Etenin aikalailla numerojärjestyksessä sen jälkeen, kun olin käyttänyt oktaanimerkit ja oikeastaan kaikki selkeästi jotain muuta kuin pikkuriikkistä tekstiä esittävät siirtokuvat.

Tässä välissä olin oikeastaan häkellyttävän tyytyväinen siirtokuviin. Ehkä tuo ei ollut ihan niin typerä idea kuin olin pelännyt. Jäljelläolevat tekstitarrat (pelkästään noihin punaisiin lirpakkeisiin kuluisi 10 samanlaista lukukelvotonta naurettavan pientä läpyskää) laittaisin seuraavalla kerralla - tai useammalla, jos hermostuisin pieniin kuvatuksiin. Tai jos niihin kuluisi naurettavasti aikaa, pieniä kun ovat.

Askarrellessa vähän kummastelemani täydet palkkiristit osoittautuivat kuvissa vähän oudoiksi: jollei kaikissa niin kolmessa neljästä paistoi valkoista mustan palkin päässä. Ne oli tulostettu tai peräti suunniteltu yhden pikselin verran vinoon. Olisi varmaan pitänyt katsella tarkemmin, mutta toisaalta, leikellessä olisin varmaan viiltänyt liian paljon pois. Kai minä tälle jotain keksisin.

Sessio II

Kävin loput siirtokuvat läpi järjestelmällisesti. Siipien "Nur hier betreten"-tekstit meinasivat molemmat mennä spagetiksi, mutta sain ne kuitenkin pelastettua ja aseteltua suoraan. Harmi vaan, että ne rajaviivat eivät suostuneet yhteistyöhön. Viimeisenä asetin siirtokuvat noihin ohjainpintojen punaisiin lirpakkeisiin. Ensimmäistä katsellessani mietin, että valkoisella maalilla olisin tehnyt ihan samanlaisen tuhnun, kymmeniä kertoja nopeammin ja yleensäkin vähemmällä vaivalla. Kaikki kymmenen asettuivat kuitenkin aloilleen kiltisti, mikä oli ihan positiivista. Liimasin myös vihdoin tuon lisäpolttoainetankin koneen mahan alle, joten nyt tämä oli aikalailla valmis.

Mattalakka

Ennen lakan levittämistä kävin isompien merkkien kimppuun kevyesti hienolla hiekkapaperilla. Nuo merkit olivat ihan liian räikeästi erottuvat, minun mielestäni. Halusin niihin vain vähän kulumajälkiä. Toisenlaisen maalikuvion ollessa kyseessä olisin myös voinut suhauttaa kevyesti asiaankuuluvalla maalilla merkkejä vähän maastouttaakseni, mutta nyt se ei oikein käynyt päinsä.

Siltä varalta, että olin viimeksi käyttänyt mattalakkaa ihan liian paksusti, koetin ottaa varovaisemmin tällä kerralla. Oli myös ihan todennäköistä, että en saavuttanut ihan täydellistä peittoa, joten varauduin henkisesti myöhempään korjauskierrokseen.

Siinä se. Kone oli nyt itse valmis,mutta kai tähän jotain pientä voisi koettaa kehittää...