18.4.2016

Model Expo 2016

Model Expo, taas siellä tuli käytyä. Viimeisen yhdeksän vuoden aikana vain yksi on jäänyt välistä. Napsin lauantaina aamupäivästä haahuillessani pari hassua kuvaakin.

Hw-314

Ensimmäisenä törmäsin ilmailumuseoiden Hawkiin, jossa sai istua sisälläkin. Vekottimesta vastaava kaveri sanoi, että se oli ihmisten ilmoilla eli meille siviileille auki vasta neljättä kertaa (muistaakseni sanamuoto oli "ollut aiemmin näytillä kolmesti" mutta voin toki muistaa yhdellä ohi). Siivet ja moottoriosan olivat jättäneet tieltä pois, muuten masiina oli ihan täydellinen.


Pilotin työpiste

Takapenkki


Palikkatakomo

Legopuoli oli taas tutussa hulluudessaan. Kaupunkimaisema oli kai edellisvuotta suurempi, mutta en nyt ihan ulkomuistista tiennyt sanoa sen tarkemmin. Liikkuvia osia oli enemmän kuin viimeksi, muistelisin. Esimerkiksi ekan kuvan keulilla oli metka viikinkivene, joka hytkyi eestaas. Vielä kun joku olisi lisännyt tuohon huvipuistomoduulikokonaisuuteen kiljahtelua kaiuttimista...





En nyt ihan keksinyt, miksi klassiset avaruusmiekkoset askaroivat Tiikerin parissa, mutta ei se kai niin tarkkaa aina ole :) Pääasia, että jemmoissa oli kaikkea jännää.






Tällä kertaa töllösarjoista ja elokuvista tuttuja autoja oli kasattu ihan omaan näyttelyynsä, ystävällisesti vielä lunttilapuilla autettuna. Väittäisin nähneeni hyvän osan näistä (tai ainakin pari) jo aiempina vuosina eri kaduilla ja kujilla.



Laiva- ja linnoituskulma oli upea. Muistan, kun pikkupoikana merirosvot vs kuvernöörin joukot olivat uusi sarja ja kuolasin sitä merirosvojen laivaa monta vuotta. Enkä ikinä saanut sitä.











Allaolevan kuvan pyöröoveen oli juuttunut äijä. Naureskelin sille, mutta en tajunnut ottaa sellaista kuvayritelmää, jossa liikkeen jopa saattaisi huomata paremmin. Nyt tuo ukkeli on vain lievästi staattisia kavereitaan utuisempi, jos ihan läheltä tuijottaa.



Simpsoniteema havaittavissa
Rakennustyömaa oli upea. En muista nähneeni näin siistiä rakennelmaa ennen nähneeni 8)




Isoja laivoja

Suurista laivoista otin useammankin kuvan. Valitettavasti vain kaksi niistä kehtaan julkaista tähän väliin, lopuissa oli kaikissa jotain typeryyksiä. Tirpitz oli ovelasti asemoitu asiaankuuluvan printin päälle.



Maailma raiteillaan

Joku tai jotkut olivat rakentaneet suomihenkisiä raidevekottimia. Metrosta oli tarjolla (ymmärtääkseni) sekä M100 että M200 -junat. Harmi vaan, ettei näissäkään ole tapana käyttää ääniefektejä, sillä minä olen pikkulapsesta alkaen pitänyt M100-junan äänistä ihan mielettömästi. Kyllä, olen outo ja kerron sen ihan ääneenkin.

Samaisella alueella pyöri useampi spora. Oletan niiden olleen metron lailla ~kaikki aktiivikäytössä olleet mallit, mutta jos ja kun olen taas väärässä niin saa korjata.



Ahtaanoloisessa mutkassa pyöri junia, joita olen myös nähnyt joskus livenä. Tyypeistä tai malleista minulla ei tietenkään ole mitään käryä, mutta tiesin tutun näköisiksi. Näitä on kiva katsella sivusta ja ihmetellä, vaikken alasta sinänsä mitään ymmärräkään.



IPMS

Myönnetään nyt heti alkuun, että en meinannut edes löytää koko ständiä ykkösyritykselläni. Sitten kun huomasin, että tässähän ne, kuvittelin että siinä oli vain yksi pöytä, josta osa oli vintage-mallien myyntinurkkaa. Kävin sen läpi ja jatkoin matkaani. Toisella ohikulullani vasta tajusin, että olihan siinä pari muutakin pöytää. Syytän tästä kohtuuaikaista kellonaikaa (9:45).

Näin jälkikäteen noita kuvia katsellessa mietin (taas), että olisi pitänyt ottaa ensin kuva aihealueen lapusta ja sitten kuvata sen alle kuuluvat mallit. Sitten näiden kommentointi olisi tasan sen verran helpompaa. Pelkkiä kuvia ja malleja katsellessa teemojen arvailu on näin IPMSfi:n ulkopuoliselle ihan silkkaa mysteeriä. Suokaa siis anteeksi, jos puhun läpiä päähäni.

Satavuotiaat

Heti alkuun tarjolla oli lauma erisorttisia panssarivaunuja teemalla "Panssarivaunu 100 vuotta". Aikamoisia hirvityksiä nuo ovat joskus olleet, eivätkä ne yleisesti ole kauniita ne modernitkaan tölkit. Mutta minä nyt olenkin tälläinen WWII-Wehrmacht-tankkijannu, enkä suuremmin jaksa arvostaa tuoreita romuja ;)




Ilmalaivasto

Joku oli kasannut aika kunnioitettavan kokoelman siviililentokoneita. Alimman kuvan toista maailmansotaa edeltävän ilmailuaikakauden lentävät koirankopit olivat siistejä nekin. Itsellänihän eivät hermot varmaankaan kestäisi kaikkien noiden vaijerien kanssa taistelua.




Pystit / figuurit olivat nättejä. En uskaltaisi itse lähteä tekemään noin näkyviä ihmishahmoja, 1:35-hahmot ovat nekin ihan tarpeeksi pelottavia esiteltäviä.


Sotavasaran alla

Warhammer 40,000 -meininkiä oli vähemmän kuin aiemmin. Hevirokkiörkit (vai orkit?) olivat hassuja. Keskikuvan jutuista en tiennyt sanoa muuta kuin että jotain animevouhotusta ne varmaan olivat esittävinään. Sitten taas kolmannessa kuvassa oli GW:n maailmasta pari vaunua, mutta epätavallisen synkkäkuvioisina. Ensinäkemältä luulin, että ne olivat vasta tummassa pohjamaalissa...


Älkää kysykö, en tiedä


Muista maailmoista ja ajoista

Miniatyyrisotavoimista en hoksannut ottaa parempaa kuvaa, kun jäin tuijottamaan tuota eteenpäin töröttävillä siivillä varusteltua scifihävittäjää. Sekin olisi istunut omaan silmääni paremmin jollain naamiokuviolla tuon ilmavoimien harmaan asemesta. Jotenkin tuon koneen takapää näyttää enempi mechalta kuin miltään muulta, mutta mutta.



AT-ST oli oikein nätti ja hillitysti säistetty. Ymmärtääkseni rakkineen asentoakin oli muutettu, tai sitten tämä oli paljon omaa vanhaa malliani asiallisempi ja osasi kääntyillä suoraan laatikosta. Jalanjälkiä olisi voinut tietysti toivoa tuohon alustaan, niin ei näyttäisi ihan taivaalta pudonneelta (silloinkin sillä pitäisi olla joku pudotusjälki tjsp). Pientä rutinaa on ylläpidettävä, muuten joku luulee, että asiat olisivat kunnossa, eikö vaan?

Lainehilla

Paatteja löytyi moneen menoon. Vesikkomainen sukelluspurkki oli sinetöity hauskasti omaan lootaansa. Kaverina sillä oli kourallinen muitakin, yksi toistaan pienemmän skaalan syvyyden saalistajia. Sitten oli tuo mikroskooppiskaalan lentotukialus ja pari kohtuullisen suurta purjelaivaa.

Kuten olen ennenkin sanonut, en ymmärrä purjelaivojen päälle mitään, mutta noiden köysien ja ties minkä narujen määrä on kiehtova. Ja se, miten tarkkaa touhua tuokin on. Nostan hattuani ja pysyn itse kaukana.






Lisää lentäviä kuolemanansoja

Löysin itseni katsomasta uutta settiä lentokoneita. Ne tuntuvat olevan aina se suosituin aihepiiri, vuodesta ja Model Exposta toiseen. Ei siinä mitään, mieluusti minä näitä katselen ja ihastelen muiden tekosia (ja kahdehdin salaa kun en itse osaa).

Juustoa syövien antautuja-apinoiden salamanteri? Täh?

F-18E Super Hornet







Ei Fw-190 D vaan Ta-152

P-43 Lancer

Bf-109 K 4

Nieuport 17



Ketjuilla

Kiertokulku palautti minut taas maan pinnalle ja telaketjuille, kuten oikein on. Samat perustyypit ovat aina olleet suosikkeja ja siten siis eniten edustettuina. Siten näissä tulee aina siis uusia SdKfz 251/x:iä, Panzer nelosia, Panttereita, Tiikereitä, Kuningastiikereitä, Sotkia ja sitä rataa.

Sitten on aina joku, joka on tehnyt Jotain Ihan Muuta, kuten tuon Mk A Whippetin, joka oli aivan mieltänyrjäyttävän ruma vaunu (mutta malli oli mainio) jopa tuonaikaisella neukkustandardilla. Nämä tuovat kivaa vaihtelua yleiseen kaavaan. En nyt tarkoita sitä, ettäkö Tiikerien sun muiden tekemisessä olisi mitään vikaa, päinvastoin. Teenhän itse ihan samaa, koska suosikkivaununi ovat mitä ovat: niitä tyypillisiä. Kivaa nähdä aina kaikkea vähän erilaista niin muistaa itsekin, että muutakin voi tehdä.





Mk A Whippet

Ps 273-39, Leopard 2A4



Dioraamat

Dioraamaosasto on yksi suosikeistani. Niissä on aina kaikkea tosi ovelaa, kuten tämä vuoden 100jaa gladiaattoritaistelua kuvaava laatta. Hiekka-areena-alusta toimi tosi hyvin, hyväksyn!.


Pohjaanpoltettu KV-rumilus oli näemmä valokuvan uudelleenfilmatisointi. Kai näitä on siellä täällä tehty ja nähty, mutta minä pidin ideasta kovasti.



"Brittilaivasto-osasto Käkisalmella" vuonna x, jos muistini ei petä

Auf zur Ostfront

Auf zur Ostfront

Upea asemointi

Siviiliajokit

Rekoista, kuormureista ja kisa-autoista en tunnetusti osaa sanoa mitään. Ihan oikeilta ne näyttivät, eli hyvää työtä tällaisen amatöörin silmiin.


Adam Westin batmobiili preproduction-vaiheessa





Erikoisuuspöytä

Erikoisuuksien pöydällä oli kaikkea ei-muovimalleiksi listattavaa, kuten tämä 1:1 polkuhevonen.



Raskas vetoauto (Uragan - MAZ-7310 (tai muu mallinumero)) ja ampumavalmis ohjus. En tiedä miksi, mutta neukkurohjoista juuri nämä ajokit ovat aina kiehtoneet minua. Ne ovat mielettömän kolhoja, rumia ja kankean näköisiä, mutta silti jostain syystä hienoja.




Brittien kaappaama Komet oli ovelasti hajotettu osiin. Ylipäätään näistä koneista en taas jälkikäteen ymmärtänyt, miksi ne olivat tässä välissä, eivätkä tuolla aiempien koneiden kanssa. Jos nyt sitten ensi vuonna muistaisin dokumentoida omat kuvani jotenkuten...









Nukkekoteja tai ainakin sen oloisia oli muutama. Siistejä rakennelmia nekin. Talosten jälkeen esillä oli punoksia ja sen sellaista, enkä osannut sanoa niistä senkään vertaa kuin näistä taloista... menivät niin pitkälle ohi oman harrastuneisuuteni.




Tämän pirunnyrkin kasaamiseen kaivattaneen myös vähän enemmän ruista ranteessa kuin käteensopivien kanssa. Sen lisäksi tässä tekeleessä oli 2x6 -sakarat ja minulla on vaikeuksia 2x2 -versionkin kanssa. Ei, en ole pulmapelien suuri ystävä.


1:10 -skaalan Spitfire oli kyllä kunnioitustaherättävää kokoluokkaa. Samoin, kuten lirpake kertoi, se oli tehty itse, eikä rakennussarjasta. Vaan niin aika moni RC-lennokkityyppi taitaa tehdäkin jos haluaa jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa - ja jos osaa.



Tämä vauvansininen Bugatti oli ihan alusta alkaen tyhjästä rakennettu. Pöytävahti huomautti, että mallissa on yksi vika. Sininen oli väärää sävyä (muistelisin, että liian vaalea) mutta en tajunnut kysyä, että mihin verrattuna. Hillitön rakennelma.




2 kommenttia:

  1. Brittisalamanteri? Siinä on Ranskan ilmavoimien tunnukset! RRRRRRREEEEEEEE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoho, ei tullut pieneen mieleenikään, että sammakonsyöjillä olisi ollut sotasaalista :D Otan ja korjaan, hupsista :D

      Poista