Ekat maalitipat

Siitä on taas kalenteria katsoen jo aika monta kuukautta, kun viimeksi mitään pääsin maalaamaan. Onpahan ollut vaihtelua ja kaikkea sekavaa tekemistä välissä.

Pohjamaalia

Otin ihan minimialueet tähän väliin pohjamaalattavaksi, kävin siis läpi äijät penkkeineen sekä ohjaamoalueet. Ja koska saksa on kielenäkin täynnä poikkeuksia, maalasin proottorin spinnereineen valkoiseksi jo nyt.

Ohjaamoalue

Ruuttasin ohjaamo-osat seuraavaksi tummanharmaiksi (VMA 71055 (Black Grey RLM 66)) oikein huolellisesti. Jos olisin malttanut maskata siipiä, joutuisin ehkä puljaamaan niiden kanssa myöhemmin vähemmän. Odotin kuitenkin, että saattaisin joutua kittaamaan tuota naitoskohtaa niin en ottanut turhan vakavasti tätä vaihetta. Ylimaalasin kuuskutosella myös ohjaamokaukalon sen osan, joka jäisi kuomun alle. 

Kauniiksi lopuksi ruiskuttelin miekkoset kellertäviksi (VMA 71246 Yellow Brown) kun se vaikutti oikein hyvältä sävyltä lentelyhaalareihin ja erottuisi ohjaamon sisältä kivasti. Jollen siis sotkisi kuomua ihan kelvottomaan kuntoon myöhemmissä vaiheissa.

Käsinmaalaustakin

Sen suuremmitta harhaluuloitta mittaritaulun nåkyvyydestä tökin pensselinkärjellä mustia (VMA 71057 Black) täpliä kutakuinkin jokaisen mittarikohouman päälle ja myöhemmin jokuseen niistä pieniä valkoisia (VMA 71001 White) prötöjä. Näin sain vähän mittarimaisuutta tähän osuuteen. Lopuksi pyyhkäisin vähän keltaista (VMA 71002 Medium Yellow) pariin kohoumaan rungon sisäkyljissä erinäisiä säätövipujen kahvanpätä kuvaamaan. Punaisen maalin olin tietysti unohtanut etsiä, joten sellaiset vipupallukat jäivät tällä kertaa merkkaamatta.

Mustalla muutenkin sotkiessani otin ja maalasin mustiksi sekä radiolaitteet, ilotikun kahvan, miehistön saappaat (jotka näillä figuureilla näyttivät joko kävelykengiltä tai ukoilla oli tosi epäsärmätyt gonalahkeet). Tökin ukoille myös lentäjälasit mustiksi, kun meinasin vetää niihin vielä metallipinnat päälle. Autenttisen näköisiä linssejä en saisi maalattua varmaan mitenkään tällä skaalalla.

Fiksailin FunkGeräteihin vähän valkoisia korostuksia, jotta ne näyttäisivät vähän muultakin kuin mustilta palikoilta. En kuitenkaan ruvennut tekemään mitään sen erikoisempia tai autenttista jäljittelevämpiä tekosia, kun noidenkin erottuminen oli vähän siinä ja tässä.

Tossujen jälkeen maalasin ukoille ruokalaput (kai ne olivat oikeasti olevinaan pelastusliivit) tuolla aiemmalla keltaisella. Figuurien skulptaus oli yleisesti ottaen jotain aivan muuta, mutta päätin mennä tällä kuitenkin, kun olin kerran päättänyt. Jääräpäisesti.

Viimeisenä ja ehkä oleellisimmin eroittuvana osana maalasin ukoille ruskeat (VMA 71041 Tank Brown) nahkakypärät ja lentorukkaset. Lopuksi korjasin alaraajoista pari huonosti maalautunutta lahkeenosaa samalla keltaruskealla.

Ukkelien valmistuttua maalasin heille penkit samalla ohjaamovärillä (RLM 66) ja rynttäsin istuimet kiinni lattiaan. Jos ensi kerralla istahtaessani muistaisin ne punaiset kahvanpäät niin hyvä, mutta jos en niin eipä tämä kone siitä hajoaisi. Voisin vielä ehkä katsoa myös syöksyvöitä kun olisi mahdollisuus ennen rungon sulkemista. Muuten ensi kierros olisikin taas rakentelua.

Referenssien perässä

Kohde lukittu!

Olin päättänyt, että tästä lentovehkeestä tulisi taas erilainen. En ollut nimittäin ikinä tehnyt yhtään lentävää Deutsche Afrikakorpsin mallia (eikä maalla kulkeviakaan ollut tehtynä kuin yksi), joten miksen lähettäisi uusinta Stukaani pohjoiseen Afrikkaan hääräämään?

Kone

Muistelin joskus nähneeni erinäisiä Luftflotte 2:n naamiokuvioita. Osassa naamiokuvio oli sirpaleinen, osassa taas täplikäs. Jostain syystä ihan yksinkertainen Dunkelgelb (RLM 79) valkoisilla sotatoimialueen tunnusmerkeillä näytti mielikuvissani parhaalta. Pikaisella kuvahaulla en näyttänyt olevani ainoana asialla, vaikkakin olin hyvin selvässä vähemmistössä.

Pohjapuolelta Stukka [sic] tulisi olemaan tyypillisen ohjeistuksen mukaan vaaleansininen (RLM 65/78) ilman mitään sen kummempaa kohellusta.

Miehistö

Koneen maalikuvio tai tässä tapauksessa sen puute ei ollut ikinä mikään ongelma, nuo lootasta yllätyksekseni paljastuneet pikku-ukkelit taas saattoivat muodostua pieniksi sellaiseksi. Periaatteessa millä tahansa Luftwaffe-pilotilla olisi kai pärjännyt, mutta kun kaipasin vähän tarkempaa kuvaa. Epämääräisehkön ddg:ttelyn perusteella päädyin ihmeellisille foorumeille ja ties mihin, mutta pääidea näytti olevan se, että joko kavereilla oli sinertävänharmaat haalarit ja keltaiset liivit tai sitten tummankeltaiset (vai hailakat oliivinvihreät?) kuteet ja vähän keltaisehko liivi.

Kypärästä en kuvan perusteella tiennyt ihan sanoa, mikä tuon alkuperäinen väri oli aikanaan ja mitä aika on sille tehnyt. Kaipa tuota voisi johonkin käyttää, riippuen taas ihan siitä, miten omituiset yksityiskohdat hemmoihin oli maltettu mallintaa.

Kuvakaappaus joltain Afrika Korps -foorumilta (!?)

Eiköhän noista jotain tulisi. Kypärä oli selkeä, mutta lentohaalarin väriä joutuisin vähän arpomaan vielä, kun en ollut ihan varma siitä, mikä kumma tuo oikein oli. Yleisesti näytti siltä, että haalari oli joko tumma (ei erottuisi ohjaamon sisätiloista) tai hailakka (erottuisi ohjaamosta, olisi lähellä ulkorungon väriä). Tuon mietelmän perusteella todennäköisin ratkaisu olisi vaaleat kuteet ja se sopisi Afrikka-teemaan ehkä paremmin. Vierastin vähän sitä, että kone ja vaatteet olisivat ihan samaa tai lähes samaa väriä, kts alussa linkitetty puolitelavaunu ukkeleineen. Tässä tapauksessa myös käyttämäni ihonvärimaalit ja univormut olivat aikalailla liian lähellä toisiaan, joten se tulisi pitää mielessä maalaillessa.

Jamppojen hihoihn pitäisi vielä koettaa rustata Luftwaffen arvomerkit (ja ennen sitä keksiä, mitkä niistä) ja rinnuksiin (jos oli tilaa) figuurin salliessa ties mitä lentokotkia ja muita asiaanliittyviä härpäkkeitä, mikä olisi varmaan oikeastaan aika kivaa puuhaa! Ei niitä kukaan tulisi ikinä omin silmin mallin sisältä näkemään, mutta sehän ei ole ikinä ollut oleellinen vasta-argumentti.

Ohjaamo

Jos olisi ollut fiksu (tai edes pysähtynyt ajattelemaan), olisin maalannut rungonpuolikkaiden sisäosat ennen mitään muuta. Mutta kun en, niin en. Nyt räimisin ne tässä välissä. Tosin, sitten olisin joutunut liimaamaan maalien päälle ja ohjauspaneeli olisi pitänyt maalata taas erikseen - ja sotkea liiman kanssa. Emt, joku on näissä hyvä, minä en osaa vieläkään optimoida lentokoneiden rakennusjärjestystä.

Pohjamaalin päälle tulisi mustanharmaa (RLM 66) kerros tai pari ja sen kaveriksi jotain satunnaisia korostuksia, jotka ehkä saattaisivat näkyä kuomun läpi. Todennäköisimmin eivät näkyisi. Tätä kirjoittaessani en päässyt samalla tutkailemaan sisätilaosia, josko radiolaitteet sun muut olivat mallinnettuja niin, että ne jopa erottaisi kaikesta massasta.

Joitain letkuja voisi myös korostella ja kyljissä pilotin käsien ulottuvilla pitäisi näemmä olla punaisia ja keltaisia mokkuloita, vipujen päitä. Ehkä sellaisia varten löytyisi jokunen pieni pökäle tuolta kylkihässäkästä, mutta suljetulla rungolla niiden tökkiminen pensselinkärjellä olisi taas vähän sitä ja tätä.

Tämä oli kuitenkin taas sitä perinteikästä ääneenajattelua, jota olen aina tupannut harrastamaan. Älkää hämmentykö, jos seuraavaan postaukseen mennessä (tai sen aikana) olen taas keksinyt jotain muuta. Tilanteen mukaanhan nämä ovat aina eläneet.

Rakentelemassa

Hetken aikaa ohjeen mukaan

Kun olin aloittanut purkamalla laatikon ja väijymällä sisällön, käytin sen illan loppuajan pieneen rakenteluun. Palaset kaipasivat siistimistä, mutta eivät ihan mielettömästi ainakaan tässä vaiheessa.

Siipien sisään tuli pari ihmepulikkaa ja kirkas laskeutumisvalopala, jonka saattaisin ehkä joskus muistaa maskata, mutta hitotko se enää auttaa sisäpuolen ollessa maalaamaton.. pah. Liimasin runkoon vielä ohjaamon pohjapalasia, pilotille ilotikun ja miehistönjäsenienvälisen seinämän. Ukkelit liimasin kasaan (miniluftwaffelaiset koostuivat kolmesta osasta: torsosta, käsistä ja alakehosta) ja jäin miettimään, miten kummassa tämä vehje maalattaisiin edes puolifiksusti.

Toinen ehtoo

Ukkelien jälkeen sain ruveta liiskaamaan koneen runkoa kasaan. Pyrstöpuoli sujahti asemiinsa kuin mikäkin, mutta nokkapäässä jäähdytinritilääkin kuvastava osanen otti vahinkoa kiinnitystappeihinsa kun koko rotteloa piti painaa vähän hämmentävän kovaa kasaan. Liima auttoi.

Kännykällä oli muuten naurettavan vaikea ottaa läheltä kuvia yksillä sormilla kun toiset olivat kiinni koneessa, jotta kuvakulmassa olisi jotain tolkkua. Sori!
Pääasia oli, että koneen legendaarinen nokkamuoto oli jo kovaa vauhtia muodostumassa. Kuten aina sanon, rumuudessaan tämä oli kaunis kone.

Ohjauspaneeli sujahti myös paikalleen nätisti. Nyt oltiin jo päästy siihen vaiheeseen, jossa rakentelu tuli laittaa tauolle ja kynäruisku oli kaivettava esiin. Muuten noita sisäosia ei maalaisi nätisti vanha Erkkikään. Tai siis voisihan ohjaamon vain ruutata kenenkään estelemättä täyteen tummaa harmaata ja jättää siihen, mutta en ollut tekemässä niin!

Projekti IV/18

Junkers Ju-87 B-2

Aloitinpa vihdoin lähes kaksi vuotta sitten saamani pikkuskaalan syöksypommittajan. Kyseessä oli, kuten askin kansi meille avuliaasti kertoi, Zvezdan snapfix-sarja, joka ei muka kaivannut liimaa. En ajatellut luottaa väitteeseen tässäkään tapauksessa.

Boksi

Loota oli kärsinyt alkuperäisen kotimatkansa aikana ihan kevyesti, mutta kukas pahvista välitti kunhan osat olivat kunnossa? Joku oli myös unohtanut oikolukea ainakin ei-venäjänkieliset merkkijonot, tai ainakin niistä minä osasin sanoa, ettei kaikki mennyt ihan putkeen tähtitehtaalla.

Osaset

Palaset tulivat kahdessa harmaassa rangassa ja läpinäkyviä osia tuli jokunen. Dekaalit näyttivät asiallisilta, joskaan en taaskaan tiennyt, heittäisinkö ne koneen kylkiin vaiko biojätteeseen. Toivoin vähän, että näissä paloissa olisi vähemmän siivottavaa kuin T-35:n osissa, vaan näillä lukumäärillä sekään ei pääsisi juuri häiritsemään.

Ohjeet

Ohjelirpake ei ollut kovin monimutkaisen oloinen. Todellisuus näyttäisi piakkoin senkin laadukkuuden.

Ja jono elää

Muuttoapuna

Aina vain yhtä pahamaineinen Lasse oli muuttamispuuhissa ja sen suuremmitta selityksittä: annoin kodin kolmelle mallille. Suurimpana 1:32 -skaalan Atomic Annie (Upshot-Knothole Grable), sitten yksi toisista venakkosuosikeistani, Su-27 ja yllärinä yksi Tiger Ausf E minimiekkosten kera. Tällä tahdilla näihin menisikin pari vuotta tai enemmän!

edit: Katos, melkein osasin käyttää ajastusta oikein.

Valmista: Projekti III/18

SdKfz 181

Kuudenkymmenen tonnin painoinen ultratyylikäs hapankaalimaan lahja maailmalle, taistelupanssarivaunu Panzerkampfwagen VI Ausf H tai Ausf E, Tiger (I), tai miksi tätä pienen saunamökin kokoista menopeliä nyt sitten kutsuttiinkaan, on aina ollut suosittu mallailukohde. Olihan se kaunis laitos, skaalasta ja materiaalistakin riippumatta, eikö? Legendaarista vaunua valmistettiin ainakin wikipedian mukaan sellaiset 1347 kappaletta.

Vaunu 4

Totuttuun tapaan räimin kuvat pää- ja väli-ilmansuunnista ja myös ylä-alapuolista, kas kun kisun mahapuolikin oli mallinnettu niin pitihän sekin näyttää. Tiedä sitten, johtuiko se vinoonmenneistä alikomponenteista vai mistä, mutta vallankin nuo loppupään kolme vasemman kyljen kuvaa saivat vaunun näyttämään siltä, että se meni aikamoista haipakkaa kohti kohdettaan.

Eri kulmia taas

En ruvennut gimppaamaan heijastuksia pois tieltä. Ehkä joudun jossain välissä kokeilemaan, tulisiko siitä mitään muuta kuin pikselisotkua ja mielipahaa.

Nimeämättömällä Henschelin tehtaalla

Torni

Tiikerin torni aloitti muodostumisensa tornin kattolaatalla. Siihen asennettiin muutama hassu ja yksinkertainen alipalikka (savunpoistoventtiili, komentajan luukku ja ampujan luukku). Tornin kyljet taas väännettiin yhdestä palasta, joka oli vähintäänkin kiehtova ja meni ensiyrittämällä ihan omituiseksi. Kun takapänisteri liitettiin kiinni, kurvi asettui paremmin muotoonsa ja kattolevy ojensi sen lopullisesti oikein. Alakehä oli vielä mitä oli ja tiesin, että se lukittaisiin vasta runkolevyn kanssa, joten en alunperin edes hermoillut sen kanssa.

88KwK36

Tykki kiinnityksineen taas olikin oma hauska projektinsa! Putki vain laitettiin killumaan vapaasti ensimmäiseen lootaan, joka sitten kiinnitettiin tiukasti seuraavaan palaseen yhtä jämerästi. Näin putki pysyi kurissa ja hölskymättä.

Näistä on muuten aina ihan naurettavaa yrittää ottaa kuvia, kun palat heijastavat kattovaloja niin, ettei kännykamerani ota niistä otetta ensinkään. Ja ei, en ole ottamassa työkuvia isolla kameralla

Runko

Useammasta MEM-mallista viisastuneena en noudattanut ohjeen kehoitusta vääntää runkoa kasaan vielä tässä vaiheessa. Sen sijaan asensin kaikki tötteröt, hinauskaapelit, kuskinluukut ja radistin kk-mokkulat ensin. Näin erisorttisten liitosten tekoon olisi vielä kosolti tilaa kun seinät eivät olisi vielä tiellä.

Tikrun pakoputket olivatkin metkat. Kuvittelin ensin, että nuo haarapalat olisi pitänyt taittaa 90° kulmaan ja sitten liittää yhteen. Onneksi sen sai vielä peruutettua ja rööri onnistui nätisti. Ne piti sitten liittää aika tiukasti kiinni takalevyyn ja tutut suojalevyt väännettiin kavereiksi. Kai ne olisi voinut poiskin jättää, mutta metalliset X:t ehkä olisivat näyttäneet vähän hoopoilta yksinään.

Aika nätti se jo oli, ennen mielettömän näköisiä telapyöräviritelmiään. Ne eivät ohjetta silmäillessä olisi kovinkaan kamalat, vain vaivalloiset kyhätä.

Telakoneisto ketjuineen

I

Tämähän se oli jännä vaihe. Aloitin rullaamalla palautuspyörän sylinterin ja kiinnitin sen kylkilevyyn. Sitten taistelin palautuspyörälevyn kiinni siihen. Hirveää säätämistä koko hässäkkä, kun noiden pyöreäksisaaminen ei ole ollut suoraviivaista ja siten niiden jatkokiinnittelystä on aina tullut vähän jännää... Nytkin kuvasta saattaisi nähdä, että pyörälevy ei ollut turhan suora.

Jatkoin kiertämällä neljä telapyöräsylinteriä kasaan ja kiinnittämällä ne kylkilaattaan. Niiden jälkeen tein saman vetopyörän ja nokimmaisen telapyörän paloille. Ahdasta.

Nyt tulikin jännä paikka kun ohje ei ollut turhan yksiselitteinen. Mietin, että jos tekisin ulommaiset telapyöräkiekot ensin ja liittäisin ne sitten seuraaviin, sisempiin telapyöriin lomittain ja sitten koko roskan noihin jo kiinnitettyihin sylintereihin, kaikki menisi kohtuuselvästi. Höpsismin periaatteita noudattaen tein sitten näinpäin.

Telapyörähäsmäkkä näytti vähän olympialaisrenkailta ja kaikkien palasten suuntien kanssa piti olla tarkkana. Muuten ne eivät olisi istuneet enää mitenkään kiinni sylintereihin.

Noin kymmenen minuutin vääntäminen, hikoilu, kevyt kiroilu, hellä väkivalta ja sen sellainen sai silti kalikkasarjan kiinni sinne, minne pitikin. Laitoin vielä vetopyörän levyn kiinni ja lopetin siltä illalta. Aivan hirveää hommaa, mutta onneksi oli enää vain toinen aivan samanlainen jäljellä.

II & III

Ennen mitään muuta läimäisin tuohon vasemmanpuoleiseen laattaan vielä sen viimeisen puuttuvan ulommaisen telapyörän kiinni. Kuten kuvasta näkyi, se jäi aiemmin sekamelskan kanssa kirotessani laittamatta.

Oikean laidan telapyörästön rakensin hippasen eri järjestyksessä: kiinnitin ensin kaikki sylinterit tiukasti paikoilleen. Seuraavaksi laitoin sisempiin telapyöriin ulompien kehät kiinni ja sitten tämän sarjan kiinni rööreihin. Ajattelin, että se menisi näin vähän kevyemmin ja pienemmällä vääntämisellä.

Kun tuo setti oli paikoillaan, loput olivat kuin karkin syömistä. Naps naps ja naps, painelin loput pyörälevyt kiinni ja taivuttelin kielekkeet tiukasti jumiin. Aika himmeää vääntämistä tuokin oli hetkittäin, mutta helpompaa kuitenkin.

Telaketjut koostuivat kahdesta yhteenliitettävästä palasta per puolisko, kunkin sivussa oli kaksi tai neljä kiinnityskielekettä runkopalaansa. Näin niitä ei saanut väärin päin tai väärään runkopalaankaan kiinni.

Liitoskohta ei jäänyt kovin kauniiksi, vaikka miten koetin niitä vielä väännellä. Ensimmäinen ketju sai vääntyä miten meni, toista koetin vähän rullata alkuun kynää vasten, mutta kumpikaan lähestymistapa ei ollut selvästi toista parempi.

Loput romut

Tässä vaiheessa oli jäljellä enää kaksi palaa ja niiden sekä telakoneistopalojen että lopputiikerin yhteenliittäminen. Noudatin (mielestäni taas, jälleen epäselvää) ohjetta ja laitoin nokkapellin ahdistavan arpomisen jälkeen yläkautta kiinni. Se oli loppujen lopuksi oikein, onnekseni.

Tämän jälkeen kiinnitin kylkipalat kiinni runkoon ja samalla väänsin rungonkin oikeaan, lopulliseen muotoonsa. Pohjalevy oli viimeinen puuttuva osa ja se nyt asettui kohtuullisen kiltisti tilaansa, mitä nuo ohjeen mukaan telapyörien korkkiruuvikierretyt kiinnityskielekkeet töröttivät tiellä aika penseästi. Pienellä vääntämisellä ja kiroamisella tästäkin selvittiin.