Nimeämättömällä Henschelin tehtaalla

Torni

Tiikerin torni aloitti muodostumisensa tornin kattolaatalla. Siihen asennettiin muutama hassu ja yksinkertainen alipalikka (savunpoistoventtiili, komentajan luukku ja ampujan luukku). Tornin kyljet taas väännettiin yhdestä palasta, joka oli vähintäänkin kiehtova ja meni ensiyrittämällä ihan omituiseksi. Kun takapänisteri liitettiin kiinni, kurvi asettui paremmin muotoonsa ja kattolevy ojensi sen lopullisesti oikein. Alakehä oli vielä mitä oli ja tiesin, että se lukittaisiin vasta runkolevyn kanssa, joten en alunperin edes hermoillut sen kanssa.

88KwK36

Tykki kiinnityksineen taas olikin oma hauska projektinsa! Putki vain laitettiin killumaan vapaasti ensimmäiseen lootaan, joka sitten kiinnitettiin tiukasti seuraavaan palaseen yhtä jämerästi. Näin putki pysyi kurissa ja hölskymättä.

Näistä on muuten aina ihan naurettavaa yrittää ottaa kuvia, kun palat heijastavat kattovaloja niin, ettei kännykamerani ota niistä otetta ensinkään. Ja ei, en ole ottamassa työkuvia isolla kameralla

Runko

Useammasta MEM-mallista viisastuneena en noudattanut ohjeen kehoitusta vääntää runkoa kasaan vielä tässä vaiheessa. Sen sijaan asensin kaikki tötteröt, hinauskaapelit, kuskinluukut ja radistin kk-mokkulat ensin. Näin erisorttisten liitosten tekoon olisi vielä kosolti tilaa kun seinät eivät olisi vielä tiellä.

Tikrun pakoputket olivatkin metkat. Kuvittelin ensin, että nuo haarapalat olisi pitänyt taittaa 90° kulmaan ja sitten liittää yhteen. Onneksi sen sai vielä peruutettua ja rööri onnistui nätisti. Ne piti sitten liittää aika tiukasti kiinni takalevyyn ja tutut suojalevyt väännettiin kavereiksi. Kai ne olisi voinut poiskin jättää, mutta metalliset X:t ehkä olisivat näyttäneet vähän hoopoilta yksinään.

Aika nätti se jo oli, ennen mielettömän näköisiä telapyöräviritelmiään. Ne eivät ohjetta silmäillessä olisi kovinkaan kamalat, vain vaivalloiset kyhätä.

Telakoneisto ketjuineen

I

Tämähän se oli jännä vaihe. Aloitin rullaamalla palautuspyörän sylinterin ja kiinnitin sen kylkilevyyn. Sitten taistelin palautuspyörälevyn kiinni siihen. Hirveää säätämistä koko hässäkkä, kun noiden pyöreäksisaaminen ei ole ollut suoraviivaista ja siten niiden jatkokiinnittelystä on aina tullut vähän jännää... Nytkin kuvasta saattaisi nähdä, että pyörälevy ei ollut turhan suora.

Jatkoin kiertämällä neljä telapyöräsylinteriä kasaan ja kiinnittämällä ne kylkilaattaan. Niiden jälkeen tein saman vetopyörän ja nokimmaisen telapyörän paloille. Ahdasta.

Nyt tulikin jännä paikka kun ohje ei ollut turhan yksiselitteinen. Mietin, että jos tekisin ulommaiset telapyöräkiekot ensin ja liittäisin ne sitten seuraaviin, sisempiin telapyöriin lomittain ja sitten koko roskan noihin jo kiinnitettyihin sylintereihin, kaikki menisi kohtuuselvästi. Höpsismin periaatteita noudattaen tein sitten näinpäin.

Telapyörähäsmäkkä näytti vähän olympialaisrenkailta ja kaikkien palasten suuntien kanssa piti olla tarkkana. Muuten ne eivät olisi istuneet enää mitenkään kiinni sylintereihin.

Noin kymmenen minuutin vääntäminen, hikoilu, kevyt kiroilu, hellä väkivalta ja sen sellainen sai silti kalikkasarjan kiinni sinne, minne pitikin. Laitoin vielä vetopyörän levyn kiinni ja lopetin siltä illalta. Aivan hirveää hommaa, mutta onneksi oli enää vain toinen aivan samanlainen jäljellä.

II & III

Ennen mitään muuta läimäisin tuohon vasemmanpuoleiseen laattaan vielä sen viimeisen puuttuvan ulommaisen telapyörän kiinni. Kuten kuvasta näkyi, se jäi aiemmin sekamelskan kanssa kirotessani laittamatta.

Oikean laidan telapyörästön rakensin hippasen eri järjestyksessä: kiinnitin ensin kaikki sylinterit tiukasti paikoilleen. Seuraavaksi laitoin sisempiin telapyöriin ulompien kehät kiinni ja sitten tämän sarjan kiinni rööreihin. Ajattelin, että se menisi näin vähän kevyemmin ja pienemmällä vääntämisellä.

Kun tuo setti oli paikoillaan, loput olivat kuin karkin syömistä. Naps naps ja naps, painelin loput pyörälevyt kiinni ja taivuttelin kielekkeet tiukasti jumiin. Aika himmeää vääntämistä tuokin oli hetkittäin, mutta helpompaa kuitenkin.

Telaketjut koostuivat kahdesta yhteenliitettävästä palasta per puolisko, kunkin sivussa oli kaksi tai neljä kiinnityskielekettä runkopalaansa. Näin niitä ei saanut väärin päin tai väärään runkopalaankaan kiinni.

Liitoskohta ei jäänyt kovin kauniiksi, vaikka miten koetin niitä vielä väännellä. Ensimmäinen ketju sai vääntyä miten meni, toista koetin vähän rullata alkuun kynää vasten, mutta kumpikaan lähestymistapa ei ollut selvästi toista parempi.

Loput romut

Tässä vaiheessa oli jäljellä enää kaksi palaa ja niiden sekä telakoneistopalojen että lopputiikerin yhteenliittäminen. Noudatin (mielestäni taas, jälleen epäselvää) ohjetta ja laitoin nokkapellin ahdistavan arpomisen jälkeen yläkautta kiinni. Se oli loppujen lopuksi oikein, onnekseni.

Tämän jälkeen kiinnitin kylkipalat kiinni runkoon ja samalla väänsin rungonkin oikeaan, lopulliseen muotoonsa. Pohjalevy oli viimeinen puuttuva osa ja se nyt asettui kohtuullisen kiltisti tilaansa, mitä nuo ohjeen mukaan telapyörien korkkiruuvikierretyt kiinnityskielekkeet töröttivät tiellä aika penseästi. Pienellä vääntämisellä ja kiroamisella tästäkin selvittiin.