Pohjatöitä taas

Paluu valmisteleviin toimenpiteisiin

Sukkulan alatakaosa oli ruvennut pistämään silmiin enemmän ja enemmän. Sain vihdoin otettua itseäni niskasta kiinni ja tukin rungon ja moottorisuuttimien osan väliin jäävät raot kitillä ja jätin mössön kuivumaan.

Seuraavana iltana siistin aluetta hiekkapaperilla (150 jos muistini ei taas pettänyt). Parempi. Raaputtelin myös satunnaisia maalikökköisiä kohtia vanhan askarteluveitsen terällä puhtaammaksi. Täysin uutta maalikerrosta tuo alue oli joka tapauksessa vaille, kun jätin sen alunperin maalaamatta.

Sivubonus

Maalasin myös tuulilasin kiinnitysreunat kumisiksi (VMA 71315 Tyre black), kun olin kerran mietiskellyt sitä aiemmin. Jotenkin tuollainen ylimääräinen tumma efekti arvelutti muuten niin vaaleassa mallissa, mutta samaa minä olin tehnyt jo aika monessa lentokoneessa, joten tempun luulisi olevan kotonaan. Ohjaamo oli sitäpaitsi tumma sisältä, joten ehkä huolestuilin taas ihan turhaan.

Laskutelineet IV

Oikeanpuoleinen laskuteline

Tuoreella pikaliimapurtilolla päivitettynä iskin näppini toisen laskutelineen pintaan. Tällä kerralla liima jämähti huomattavasti nopeammin, mikä ei sinänsä yllättänyt. Keskenään laskutelineosat olivat ihan eri kokoisia, joten niihin lisäämäni männätkin olivat erimittaisia. Samalla rutiinilla tämä meni kuin viimeksi, joten päätin jakaa vain prosessin lopputuloksen.

Suorassa sukkulani ei seissyt, tosin nokattomana ankarasti takapainoisena se ei olisi pysynyt itse pystyssäkään, vaan kellahti oitis selälleen.

Laskutelineluukut

Arvoin hyvän hetken, liimaisinko laskutelinekuilujen luukut kiinni jo nyt vai tekisinkö niille tai niiden ympäristöille jotain. Vaakakupissani laskutelinekuilujen maalaus painoi enemmän kuin aukinaisten luukkujen ulkopuoli, joten liimasin ne kiinni. Tässä välissä minulla oli vielä aikaa ja tilaa vedellä vaikkapa kaapeleita tai jotain muuta koristeellista sinne tänne, jos inspiraatio iskisi.

Tässä välissä liimasin myös kääntyvät siivet kiinteästi paikalleen. Olin niitä liimaillessani yllättävästi vähemmän pahoillani kuin olin alunperin kuvitellut.

Bonusominaisuus: tuulilasi

Jostain syystä hoksasin, että sukkulan tuulilasi oli ihan järkyttävän sotkuinen. Tiskasin sen kevyesti ja ero entiseen oli suorastaan häkellyttävä. Olisikohan sen ulkoreunat sittenkin syytä maalata kumisiksi?

Noita

Noitumassa

Mm. vanhan opiskelukaverini gummikanan pelistudio, Nolla Games, on saanut peliprojektinsa Noita siihen kuntoon, että syyskuussa se näki päivänvalon ensi pilkahdukset early accessissa. Otin ja ostin sen samantien, kun olin vakuuttunut aiemmin näkemästäni, kuulemastani sekä luotin siihen, että lopputulos olisi vähintäänkin vinksahtanut.

Ideana on se, että pelaaja on kaapuun pukeutunut noita ja peli alkaa vuoren rinteellä, luolaston suuaukolla. Käsissään noidalla on kaksi taikasauvaa, ensimmäinen ampuu taika-ammuksia (boltteja, miksi niitä nyt suomeksi kutsuisi) ja toisesta saa ulos kolme pommia. Hyppimisen ohella noita kykeniee sekä levitoimaan rajallisen ajan että potkimaan vastaantulevia asioita. Helppoa ja hauskaa. Vallankin ajoittain hyödyllinen potkiminen unohtuu helposti.

Riemu repeää viimeistään siinä vaiheessa, kun ampuu, potkii tai räjäyttää katosta roikkuvan öljylampun, joka purskauttaa tai vain valuttaa öljynsä ympäriinsä ja hajotessaan sytyttää sen. Se, miten tästä edetään riippuu taas siitä, miten laajalti tai ohuelti öljy on levinny ja mihin se on levinnyt vai putoaako se vielä ilmatilan halki. Useammin kuin kerran niskassa on hallitsemattomasti leviävä ja noitaparan ärsyttävän helposti liekkeihin sytyttävä visuaalisesti vaikuttava suurpalo. Samalla katon sopukat täyttyvät savusta, jossa ei pahemmin hengitellä.

Ensimmäinen yritykseni kesti peräti kahdeksantoista ja puoli minuuttia, suureksi yllätyksekseni pääsin kakkostasolle asti. Kuolemaruutu on tullut hyvin, hyvin tutuksi mutta valtaosa kuolemista oli sangen viihdyttäviä, kääntöpuolena yksittäiset "paloin poroksi lähes puhtaaksi murhatussa luolassa, kun en ehtinyt minkäänsorttiseen lätäkköön eikä taskussakaan ollut putelia"-tapaukset eivät olleet kovin näyttäviä tai huvittaviakaan.

Keräiltävää

Roguelitenä kaikki alkaa aina alusta, ainoa mikä karttuu pelikerralta toiseen on toivottavasti pelaajan oma osaaminen. Maailma itse on erinäisiä vakiopaloja lukuunottamatta satunnaisgeneroitu, kuten olettaa ja toivoa sopii. Päävalikosta löytyy "progress"-valikko, joka näyttää, mitä on löytänyt tai saavuttanut peliensä aikana. Hoksasin sen parin ensimmäisen yrityksen jälkeen, mihin liittyen kakkos- vai kolmospatchin tultua ulos Noita rupesi muistamaan highscoret ja vastaavat (sen voinee arvata siitä, että tuossa on tapettuna vain kahta vihollistyypiä (hämis ja kala) mutta perkkejä ja loitsuja oli niihin nähden suhteettoman monta), joten kuvakaappauksen sisältö on hivenen epätarkka.

Fysiikkamallinnus ftw

Jos jollekulle tuli tästä mieleen AUTS, V-Wing, Wings, Molez, Minebombers sekä Liero, ette ole ainoita ettekä ihan syyttä. Noidan fysiikkasimulointi meni aavistuksen pidemmälle ja valtaosa siitä jää ehkä kiireessä huomaamatta, kunnes rupeaa tikahtumaan sytyttämiensä tulimyrskyjen savukaasuihin - tai kun sitä sun tätä räjäytellessä höyrystynyt vesi rupeaa satamaan luolaston katosta alas - tai kun kaasuuntunut happo nappaa kipinän ja koko ilmatila syttyy ilmiliekkeihin.

Tai kun viskitynnyriin törähtää reikä ja ympäriinsä tursuava väkijuoma vetää kaikki allejääneet känniin ja lopuksi kaikki syttyy taas tuleen. Tai kun jonkun hetken hissukseen kytenyt hiilikasa rupeaakin leimuamaan iloisesti, samoin kuin siinä tallustelleet möröt. Tai kun lentävää happonuljaskaa tai limanuljaskaa ampuu kylkeen, sen sisältä rupeaa irvokkaasti tursuamaan happoa tai limaa ympäriinsä kuin ällöttävästä ilmapallosta konsanaan. Kaikki tietysti näyttää ja kuulostaa liikkeessä paljon, paljon paremmalta kuin kuvissa tai kuvauksissa.

Kai tämä oli sitä "emergent gameplay"-hommaa, mistä jotkut mouhottavat suu vaahdossa. Erilaisia tynnyreitä ja lootia oli joka paikassa, niitä sai potkia ja räjäytellä. Toisia kannatti varoa enemmän kuin toisia, loppujen lopuksi yleensä päätyi juoksemaan karkuun tai vesilätäkköä etsimään.

Kuvittelin nesteiden jäädytysperkin olevan nerokas idea, kunnes en saanut palavaa kaapuani sammutettua. Kuolin. Taas.

Polymorffautuminen (ao. kuva) on yleensä hyödyttömämpää kuin jonkun Nethackin perusteella toivoisi tai luulisi, mutta joskus litkulla sai muutettua ärsyttävän Liekkiön tai vastaavan muutettua lampaaksi ja nirhattua sata kertaa nopeammin ja helpommin. Teleporttilitku ja teleporttitaika olivat juuri niin kaoottisia kuin miltä kuulosti, yleensä jouduin huomattavasti huonompiin paikkoihin kuin en. Eikä se hirveästi lämmittänyt kun kohde saattoi siityä tähtäimen alta selän taa ja yläpuolelle ja sieltä pois kun hiiren sai huitaistua suunnilleen kohdilleen.

Joskus hiilikasojen polttelu aukoi hyödyllisiä reittejä paikkoihin, joihin ei muuten ollut päästä. Harva parempi aarre oli kuitenkaan noin helposti avattavissa vaan kaipasivat tyypillisesti räjähteitä tai poraamista / moottorisahaamista. Silmitön tuhopolttaminen oli kuitenkin tosi kivaa ja näyttävää!

Luolaston päällä

Ylämaailmassa kävin seikkailemassa muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla löysin äärivasemmalta pitkän ja hengenvaaralliesn vesitunnelin takaa erakkoluolan ja sieltä orbin sekä jonkun filosofisen kivitaulun. Toisella kerralla vastaan tuli superkorkea puu, jossa oli muna ja sen poimittuani ympärilleni spammasi reilu tusina happonuljaskaa ja jälki oli sen mukaista.

Pari kertaa sain kaivettua tieni ulos alkuvuoren oikealle laidalle (ja Polymorph-litkun ansiosta pääsin lentämään sen päälle luolan suuaukoltakin toisen kerran). Pitkän taapertamisen jälkeen löysin pyramidin, jonne en a: uskaltanut yrittää ja b: olin jo kuluttanut pommini, enkä ollut löytänyt kaivuuloitsuja. Pyramidin huipulta löysin uuden orbin ja kivitabletin. Ties mitä muita maailmavariantteja tuolla vielä löytyy.

Oli miten oli, ylämaailmassa kannattaa näemmä seikkailla vasta, kun on löytänyt pinnan alta alkuloitsuja hyödyllisempiä taikoja. Ainakin tarvittaisiin yksi kaivamiseen soveltuva sauva, poralla, moottorisahoilla tai materiaa syövillä kuplilla - mieluusti rajattomilla sellaisilla, koska muuten jäisi kumminkin vielä yhden päähän kohteestaan.

Ennen tämän postauksen uloslyöntiä kävin yhdellä elämällä hakemassa sekä munan idästä että heti luolan alusta kaikkea materiaalia syöviä kuplia pareittain ampuvan sauvan. Kaivauduin pihalle ja lähdin tallustamaan aika pitkää matkaa länteen. Lopulta löysin maailman seinän jota rupesin kapuamaan ylöspäin.

Tuo perkki oli hyödyllinen lähinnä itsemurhamielessä, kun se töräytti jaksottaisesti joka suuntaan räjähtäviä murkuloita. Tietenkin ne satuttivat noitaa, jos räjähtivät ihan iholla, joten jouduin hyppimään aivan jatkuvasti pysyäkseni hengissä. Räjähdykset olivat toisaalta sellaisia, että ne söivät kevyempiä materiaaleja, joten pääsin sen avulla pyramidin sisään vain kuollakseni aikalailla samantien. Tulipahan testattua.

Loputtomien kuolemien elämä

Tämän kirjoittamiseen mennessä olin, omista aikarajoitteistani johtuen, Noitunut yhteensä reilut kymmenen tuntia. Yrityksiä on kertynyt parikymmentä. Muutamat niistä, kuten aiemmin sanoin, päättyivät tylsästi "turhaan" eli hengiltä palamiseen jo tyhjäksi siivotussa yleisalueessa (en voi väittää, että olisin kertaakaan tyhjentänyt yhtä horisontaaliviipaletta täysin kaikesta, koska maailman leveys oli huomattava). Jokunen yritys katkesi naurettavan lyhyeen, kun kohelsin ja/tai RNG ei ollut suopealla tuulella.

Useimmiten pääsin heittämään lusikkani nurkkaan vauhdikkaasti, joskus peräti spektaakkelinomaisesti. Kerran pyöräytin hiiren rullaa pykälän liian pitkälle uidessani ja inventaariossa kohdalle osunut Thunderstone sähköisti veden. Se oli siinä se.

Useimmiten kävi huonosti, kun löysin vihdoin jotain oikeasti tehokasta ja näyttävää, kuten allaolevan kuvan viiteen suuntaan räjähdyksiä/tulipalloja ampuva megasauva - tai salamoita mehevällä rysäyksellä ampuvan sauvan. Jos ja kun joku oli todella vahva vihollisia vastaan, se teki helposti myös käyttäjälleen kipeää, varsinkin ahtaissa tiloissa.

Tämä näkymä tulee hyvin, hyvin, hyvin tutuksi

Viskisammio olisi fiksuinta hajottaa vihujen päälle ja tuikata sitten tuleen.

Taukotemppelissä

Onneksi tarpeeksi syvälle päästyään luolasto-osaston halkaisee temppelialue, jossa on horisontaalisesti säännöllisin väliajoin portaali pyhälle vuorelle. Se, että portaaleja on useita, on äärimmäisen hyödyllistä kun osumapisteet ovat taas vaihteeksi huvenneet ja olet tyypillisesti ilmiliekeissä. Tai kun olet liman peitossa ja osumamittari lähenee vääjäämättä kohti ahdistavan matalia lukemia ja vihollisiakin haahuilee vielä siellä täällä. 

Vuoren holvissa on nimittäin hyvin lähellä pari lätäköllistä vetä, jossa samuttaa kaapunsa tai peräti täytellä pullonsa, jos sellaisen on saanut säästettyä. Vesialtaiden välissä on osumapisteiden ja kaikkien käytössäolevien taikojen täyttöobjektit, minkä takia kannattaa lentää niiden ohi ensin ja katsoa mitä edessä ensin on.

Temppelistä löytyy kauppahenkinen kohta, josta voi koettaa ostaa uusia taikaefektejä tai taikasauvoja. Sisällä temppelissä ollessaan voi myös muokata inventaariotaan, eli riipiä korkealla tulinopeudella mutta huonolla efektillä varustetun sauvan efektit pois ja pistää jotain oikeasti hyödyllistä tilalle. Tai mitä ikinä, jos on jotain, mitä tehdä tai ylipäätään haluaa tehdä niin.  Tähänastinen ongelmani on ollut se, etten ole ikinä saanut kaikkia hienoimpia kamoja roudattua temppeliin asti.

Nyt oli varaa loitsuihin, mutta kepit olivat jääneet keräämättä

Seuraavassa sopukassa on kolme perkkiä, joista voi valita yhden (tai lotto-onnekkaana valitsin sen, joka 50% todennäköisyydellä ei heittänyt loppuja pois kun poimi yhden ja keräsin samalla rundilla viisi perkkiä kahdesta temppelistä (alta keskimmäinen kuva)) joka pysyy loppupelin ajan mukana. Joskus ne haluaisi kaikki (Better criticals, Fire immunity, Explosion immunity esimerkiksi) ja joskus mikään ei oikein inspiroi senhetkisellä loadoutilla tai muuten vaan.

Jos pyhällä vuorella tekee jotain typerää, kuten saa sinne vihollisia ja tappelee niiden kanssa - tai ilmeisesti jos sinne kaivautuu seinien läpi (tai ehkä riittää, että loitsusi tai vaikkapa suututtamasi mato rikkoo jonkun rajapyykin), saa palkkiokseen "You have angered the gods"-viestin ja perään lähtee suojakentän sisällä lentelevä ties mitä taikaohjuksia tai tulipalloja nakkeleva luuranko. Minulle näin kävi pariinkin kertaa, kun jostain ilmestyi mato, joka oli käynyt koheltamassa omiaan kauan ennen kuin minä ehdin portaalille asti.

En se minä ollut!

Fiilikset

Enhän minä ole tuossa vielä mihinkään päässyt, parhaimmillaan olen nähnyt kolmosalueen (Icy Depths) loppuportaalin kajon ja jäänyt sitten hiisien tai niiden tykkitornien saaliiksi. Kolmesti olen päässyt jäihin, ensimmäinen niistä kerroista päättyi hyvin lyhyeen kun putosin jääpääkallon ja hiisien keskelle ilman kunnon loitsuja. Samoin kaikenmaailman salaisuuksia olen löytänyt vasta pari, enkä ole vieläkään päässyt esimerkiksi laavajärven yli tai saanut vietyä kivitabletteja vuoren huipulle.

Äänet ovat upeat, avaruusrokkimainen (hetkittäinen Kingston Wallmainenkin) musiikki sopii maailmaan tosi mainiosti ja visuaalisesti Noita on aivan mieletön. Vaikeustaso on julma, enkä ole tosiaan päässyt vielä suunnilleen mihinkään, pelottaa ajatuskin jostain nelos, vitus tai kutostasoista.

Vaan pääasia on, että minulla on ollut tämän kanssa mielettömän hauskaa ja suosittelen sitä ääneen lämpimästi 8)

Laskutelineet III

Mäntimässä

Ryhdyin rakentamaan laskutelinettä liikuttavaa mäntää katkaisemalla pätkän styreeniputkea. Ensimmäinen silmämääräisesti katkottu pätkä oli turhan pitkä, joten lyhensin sitä aavistuksen verran (viitisen milliä). Koesovituksen perusteella pötkylän pituus näytti hyvältä toisesta reunastaan.

Leikkasin sylinterin toisesta päästä viipaleen pois silmäarviolla vedetyssä kulmassa, jotta saisin laskutelineeseen kiinnitettävään osaan mahdollisimman täydellisen liitoksen. Siitä tuli ihan hyvä.

Jotta uusi osa olisi jotenkin samalla design-linjalla olemassaolevien mäntämäisyyksien kanssa, päätin liittää mäntäputkiloni alapäähän paksunnoksen. Tässä vaiheessa päätin, että yksi kaari riittäisi, mutta kuten tavallista, en sulkenut mielenmuutoksia pois etukäteen. Yksinään se ei ehkä toimisi hyvin, läheltä katsottuna ainakaan, joten ehkä sitä pitäisi greeblata vähän tulevaisuudessa. Kaukaa katsottuna viritelmäni toimi kuten sen oli tarkoituskin.

Asennus

Kustomointini alkoi liimaamalla putkilo laskutelinekuilun pohjaan (vai kattoon?) ja toisesta päästään kiinni laskutelineen kylkeen. Jos laskutelineet eivät olisi olleet siinä kunnossa kuin missä olivat, en olisi mistään hinnasta tehnyt tätä tässä järjestyksessä, vaan olisin lisännyt lisäpalikkani ensin tukevasti ja vasta sitten lyönyt jalat kiinni. Pinseteillä, kevyellä murinalla ja muutamalla uudelleenyrittämällä styreenipätkä jäi sinne minne sen pitikin. Hetken liiman kuivumista odoteltuani liimasin myös mäntäkaulurin kiinni silmämääräisesti hienoon paikkaan.

Testi

Kenties jo viidettäkymmenettä kertaa halusin nähdä välituloksen ja tökkäsin ohjaamomoduulin eturunkoon kiinni vain nähdäkseni yleisilmeen. Olin edelleen sangen hyvällä mielellä.

Laskutelineet II

Uudessa nousussa

Edelliskerralla sukkulastani kirjoitellessa päätin mutinat vähän alakuloisesti, nyt olin taas uudessa innossa. Kokonaan uusien laskutelineiden rakentaminen ei ollut nyt ihan järkevä ratkaisu. En yksinkertaisesti uskaltanut luottaa siihen, että saisin jotain kelvollisen näköistä ja erityisesti riittävän tukevaa kasattua polystyreenistä ja tuhatlaatikkoni ihmeistä.

Adam Savagen jutuissa oli muutamaankin kertaan tullut vastaan vinkki siitä, että jos pikaliiman kanssa sotkisi leivinjauhetta, pikaliima asettuisi vieläkin nopeammin ja liitoskohta olisi huomattavasti vahvempi. Tätä halusin testata, koska se voisi pelastaa rumasti runnellut laskeutumistelineeni ja auttaisi kenties kantamaan mallin painon.

Kävin ostamassa muutaman pätkän muovisuiroa, kahta eri halkaisijan kolmannesputkea, kahta umpirööriä sekä hakasulkupalkkia jos vaikka sitäkin tarvittaisiin tukea tuomaan. Ajattelinhan jo viimeksi asiasta kirjoittaessani, että kyhäisin jonkunlaisen nosto-laskumännän tai senhenkisen ratkaisun sekä tukemaan toivottavasti vahvistettua liimausta mutta myös tuomaan ilmailumaailmasta tuttua uskottavuutta laskutelineen operointiin.

Keittiöpuuhissa

Aloitin siis dumppaamalla rahtusen leivinjauhetta palettina käyttämälleni purkinkannelle. Hataran ymmärrykseni mukaan pikaliima-leivinjauheoperaation voisi toteuttaa useammalla eri tavalla:

Aukkoja täytettäessä leivinjauhetta tungettaisiin ensin kohdealue täyteen ja sen päälle lisättäisiin nestemäistä pikaliimaa. Lopputulos olisi jämerä ja tasainen pinta.

Liimausta vahvistettaessa taas pikaliimatun alueen päälle ripoteltaisiin leivinjauhetta ja se sitten jämäyttäisi koko roskan ripeästi, toimien ikäänkuin muovin (tai vastaavan) hitsaamisena. Oletettavasti ainakin. Tämän voisi myös tehdä niin, että osia liimatessa toisen puuteroisi leivinjauheella, toiselle ruuttaisi syanoakrylaattinsa ja osain yhteentuontihetkellä liitos olisi välittömästi vahva - uudelleenasemointiaika olisi tosin tällä metodilla arveluttavan lyhyt.

Päätin yleisvarovaisuudestani huolimatta  kokeilla tätä viimeisintä lähestymistapaa. Pikaliimani oli tosin arveluttavan vanhaa...

Liitettävän palan tökin täyteen leivinjauhetta, roimalla otteella

Kohdealue pikaliimassa

Koska pikaliimani oli vähintäänkin toissapäiväistä, kuten tiesin purtiloa hypistellessäni, päätin ottaa varman päälle ja ripotella osakokonaisuuden päälle enemmän kuin tarpeeksi leivinjauhetta. Riski siitä, että liimani oli aivan liian vanhaa ja huonoksi mennyttä ja sillä ei asettuisi ensinkään, vaan ennemmin täyttäisi laskutelinekuiluni epämääräisellä ällöttävällä mössöllä oli ihan vakavasti otettava sellainen.

Alioptimaalisista materiaaleista johtuen tämä niksi ei tänä iltana toiminut ihan niin kuin katujen isot ihmiset olivat kehuneet, mutta toimipa kuitenkin paremmin kuin yksinäinen yli-ikäinen ja puoliksi purkkiinsa kuivunut pikaliima on tavannut toimia. Vasen laskuteline jämähti asentoonsa kohtuullisen nopeasti.