15.10.2019

Noita

Noitumassa


Mm. vanhan opiskelukaverini gummikanan pelistudio, Nolla Games, on saanut peliprojektinsa Noita siihen kuntoon, että syyskuussa se näki päivänvalon ensi pilkahdukset early accessissa. Otin ja ostin sen samantien, kun olin vakuuttunut aiemmin näkemästäni, kuulemastani sekä luotin siihen, että lopputulos olisi vähintäänkin vinksahtanut.

Ideana on se, että pelaaja on kaapuun pukeutunut noita ja peli alkaa vuoren rinteellä, luolaston suuaukolla. Käsissään noidalla on kaksi taikasauvaa, ensimmäinen ampuu taika-ammuksia (boltteja, miksi niitä nyt suomeksi kutsuisi) ja toisesta saa ulos kolme pommia. Hyppimisen ohella noita kykeniee sekä levitoimaan rajallisen ajan että potkimaan vastaantulevia asioita. Helppoa ja hauskaa. Vallankin ajoittain hyödyllinen potkiminen unohtuu helposti.


Riemu repeää viimeistään siinä vaiheessa, kun ampuu, potkii tai räjäyttää katosta roikkuvan öljylampun, joka purskauttaa tai vain valuttaa öljynsä ympäriinsä ja hajotessaan sytyttää sen. Se, miten tästä edetään riippuu taas siitä, miten laajalti tai ohuelti öljy on levinny ja mihin se on levinnyt vai putoaako se vielä ilmatilan halki. Useammin kuin kerran niskassa on hallitsemattomasti leviävä ja noitaparan ärsyttävän helposti liekkeihin sytyttävä visuaalisesti vaikuttava suurpalo. Samalla katon sopukat täyttyvät savusta, jossa ei pahemmin hengitellä.


Ensimmäinen yritykseni kesti peräti kahdeksantoista ja puoli minuuttia, suureksi yllätyksekseni pääsin kakkostasolle asti. Kuolemaruutu on tullut hyvin, hyvin tutuksi mutta valtaosa kuolemista oli sangen viihdyttäviä, kääntöpuolena yksittäiset "paloin poroksi lähes puhtaaksi murhatussa luolassa, kun en ehtinyt minkäänsorttiseen lätäkköön eikä taskussakaan ollut putelia"-tapaukset eivät olleet kovin näyttäviä tai huvittaviakaan.

Keräiltävää

Roguelitenä kaikki alkaa aina alusta, ainoa mikä karttuu pelikerralta toiseen on toivottavasti pelaajan oma osaaminen. Maailma itse on erinäisiä vakiopaloja lukuunottamatta satunnaisgeneroitu, kuten olettaa ja toivoa sopii. Päävalikosta löytyy "progress"-valikko, joka näyttää, mitä on löytänyt tai saavuttanut peliensä aikana. Hoksasin sen parin ensimmäisen yrityksen jälkeen, mihin liittyen kakkos- vai kolmospatchin tultua ulos Noita rupesi muistamaan highscoret ja vastaavat (sen voinee arvata siitä, että tuossa on tapettuna vain kahta vihollistyypiä (hämis ja kala) mutta perkkejä ja loitsuja oli niihin nähden suhteettoman monta), joten kuvakaappauksen sisältö on hivenen epätarkka.


Fysiikkamallinnus ftw

Jos jollekulle tuli tästä mieleen AUTS, V-Wing, Wings, Molez, Minebombers sekä Liero, ette ole ainoita ettekä ihan syyttä. Noidan fysiikkasimulointi meni aavistuksen pidemmälle ja valtaosa siitä jää ehkä kiireessä huomaamatta, kunnes rupeaa tikahtumaan sytyttämiensä tulimyrskyjen savukaasuihin - tai kun sitä sun tätä räjäytellessä höyrystynyt vesi rupeaa satamaan luolaston katosta alas - tai kun kaasuuntunut happo nappaa kipinän ja koko ilmatila syttyy ilmiliekkeihin.

Tai kun viskitynnyriin törähtää reikä ja ympäriinsä tursuava väkijuoma vetää kaikki allejääneet känniin ja lopuksi kaikki syttyy taas tuleen. Tai kun jonkun hetken hissukseen kytenyt hiilikasa rupeaakin leimuamaan iloisesti, samoin kuin siinä tallustelleet möröt. Tai kun lentävää happonuljaskaa tai limanuljaskaa ampuu kylkeen, sen sisältä rupeaa irvokkaasti tursuamaan happoa tai limaa ympäriinsä kuin ällöttävästä ilmapallosta konsanaan. Kaikki tietysti näyttää ja kuulostaa liikkeessä paljon, paljon paremmalta kuin kuvissa tai kuvauksissa.

Kai tämä oli sitä "emergent gameplay"-hommaa, mistä jotkut mouhottavat suu vaahdossa. Erilaisia tynnyreitä ja lootia oli joka paikassa, niitä sai potkia ja räjäytellä. Toisia kannatti varoa enemmän kuin toisia, loppujen lopuksi yleensä päätyi juoksemaan karkuun tai vesilätäkköä etsimään.

Kuvittelin nesteiden jäädytysperkin olevan nerokas idea, kunnes en saanut palavaa kaapuani sammutettua. Kuolin. Taas.
Polymorffautuminen (ao. kuva) on yleensä hyödyttömämpää kuin jonkun Nethackin perusteella toivoisi tai luulisi, mutta joskus litkulla sai muutettua ärsyttävän Liekkiön tai vastaavan muutettua lampaaksi ja nirhattua sata kertaa nopeammin ja helpommin. Teleporttilitku ja teleporttitaika olivat juuri niin kaoottisia kuin miltä kuulosti, yleensä jouduin huomattavasti huonompiin paikkoihin kuin en. Eikä se hirveästi lämmittänyt kun kohde saattoi siityä tähtäimen alta selän taa ja yläpuolelle ja sieltä pois kun hiiren sai huitaistua suunnilleen kohdilleen.



Joskus hiilikasojen polttelu aukoi hyödyllisiä reittejä paikkoihin, joihin ei muuten ollut päästä. Harva parempi aarre oli kuitenkaan noin helposti avattavissa vaan kaipasivat tyypillisesti räjähteitä tai poraamista / moottorisahaamista. Silmitön tuhopolttaminen oli kuitenkin tosi kivaa ja näyttävää!


Luolaston päällä

Ylämaailmassa kävin seikkailemassa muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla löysin äärivasemmalta pitkän ja hengenvaaralliesn vesitunnelin takaa erakkoluolan ja sieltä orbin sekä jonkun filosofisen kivitaulun. Toisella kerralla vastaan tuli superkorkea puu, jossa oli muna ja sen poimittuani ympärilleni spammasi reilu tusina happonuljaskaa ja jälki oli sen mukaista.


Pari kertaa sain kaivettua tieni ulos alkuvuoren oikealle laidalle (ja Polymorph-litkun ansiosta pääsin lentämään sen päälle luolan suuaukoltakin toisen kerran). Pitkän taapertamisen jälkeen löysin pyramidin, jonne en a: uskaltanut yrittää ja b: olin jo kuluttanut pommini, enkä ollut löytänyt kaivuuloitsuja. Pyramidin huipulta löysin uuden orbin ja kivitabletin. Ties mitä muita maailmavariantteja tuolla vielä löytyy.

Oli miten oli, ylämaailmassa kannattaa näemmä seikkailla vasta, kun on löytänyt pinnan alta alkuloitsuja hyödyllisempiä taikoja. Ainakin tarvittaisiin yksi kaivamiseen soveltuva sauva, poralla, moottorisahoilla tai materiaa syövillä kuplilla - mieluusti rajattomilla sellaisilla, koska muuten jäisi kumminkin vielä yhden päähän kohteestaan.

Ennen tämän postauksen uloslyöntiä kävin yhdellä elämällä hakemassa sekä munan idästä että heti luolan alusta kaikkea materiaalia syöviä kuplia pareittain ampuvan sauvan. Kaivauduin pihalle ja lähdin tallustamaan aika pitkää matkaa länteen. Lopulta löysin maailman seinän jota rupesin kapuamaan ylöspäin.



Tuo perkki oli hyödyllinen lähinnä itsemurhamielessä, kun se töräytti jaksottaisesti joka suuntaan räjähtäviä murkuloita. Tietenkin ne satuttivat noitaa, jos räjähtivät ihan iholla, joten jouduin hyppimään aivan jatkuvasti pysyäkseni hengissä. Räjähdykset olivat toisaalta sellaisia, että ne söivät kevyempiä materiaaleja, joten pääsin sen avulla pyramidin sisään vain kuollakseni aikalailla samantien. Tulipahan testattua.

Loputtomien kuolemien elämä

Tämän kirjoittamiseen mennessä olin, omista aikarajoitteistani johtuen, Noitunut yhteensä reilut kymmenen tuntia. Yrityksiä on kertynyt parikymmentä. Muutamat niistä, kuten aiemmin sanoin, päättyivät tylsästi "turhaan" eli hengiltä palamiseen jo tyhjäksi siivotussa yleisalueessa (en voi väittää, että olisin kertaakaan tyhjentänyt yhtä horisontaaliviipaletta täysin kaikesta, koska maailman leveys oli huomattava). Jokunen yritys katkesi naurettavan lyhyeen, kun kohelsin ja/tai RNG ei ollut suopealla tuulella.

Useimmiten pääsin heittämään lusikkani nurkkaan vauhdikkaasti, joskus peräti spektaakkelinomaisesti. Kerran pyöräytin hiiren rullaa pykälän liian pitkälle uidessani ja inventaariossa kohdalle osunut Thunderstone sähköisti veden. Se oli siinä se.

Useimmiten kävi huonosti, kun löysin vihdoin jotain oikeasti tehokasta ja näyttävää, kuten allaolevan kuvan viiteen suuntaan räjähdyksiä/tulipalloja ampuva megasauva - tai salamoita mehevällä rysäyksellä ampuvan sauvan. Jos ja kun joku oli todella vahva vihollisia vastaan, se teki helposti myös käyttäjälleen kipeää, varsinkin ahtaissa tiloissa.


Tämä näkymä tulee hyvin, hyvin, hyvin tutuksi

Viskisammio olisi fiksuinta hajottaa vihujen päälle ja tuikata sitten tuleen.

Taukotemppelissä

Onneksi tarpeeksi syvälle päästyään luolasto-osaston halkaisee temppelialue, jossa on horisontaalisesti säännöllisin väliajoin portaali pyhälle vuorelle. Se, että portaaleja on useita, on äärimmäisen hyödyllistä kun osumapisteet ovat taas vaihteeksi huvenneet ja olet tyypillisesti ilmiliekeissä. Tai kun olet liman peitossa ja osumamittari lähenee vääjäämättä kohti ahdistavan matalia lukemia ja vihollisiakin haahuilee vielä siellä täällä. 


Vuoren holvissa on nimittäin hyvin lähellä pari lätäköllistä vetä, jossa samuttaa kaapunsa tai peräti täytellä pullonsa, jos sellaisen on saanut säästettyä. Vesialtaiden välissä on osumapisteiden ja kaikkien käytössäolevien taikojen täyttöobjektit, minkä takia kannattaa lentää niiden ohi ensin ja katsoa mitä edessä ensin on.


Temppelistä löytyy kauppahenkinen kohta, josta voi koettaa ostaa uusia taikaefektejä tai taikasauvoja. Sisällä temppelissä ollessaan voi myös muokata inventaariotaan, eli riipiä korkealla tulinopeudella mutta huonolla efektillä varustetun sauvan efektit pois ja pistää jotain oikeasti hyödyllistä tilalle. Tai mitä ikinä, jos on jotain, mitä tehdä tai ylipäätään haluaa tehdä niin.  Tähänastinen ongelmani on ollut se, etten ole ikinä saanut kaikkia hienoimpia kamoja roudattua temppeliin asti.


Nyt oli varaa loitsuihin, mutta kepit olivat jääneet keräämättä
Seuraavassa sopukassa on kolme perkkiä, joista voi valita yhden (tai lotto-onnekkaana valitsin sen, joka 50% todennäköisyydellä ei heittänyt loppuja pois kun poimi yhden ja keräsin samalla rundilla viisi perkkiä kahdesta temppelistä (alta keskimmäinen kuva)) joka pysyy loppupelin ajan mukana. Joskus ne haluaisi kaikki (Better criticals, Fire immunity, Explosion immunity esimerkiksi) ja joskus mikään ei oikein inspiroi senhetkisellä loadoutilla tai muuten vaan.




Jos pyhällä vuorella tekee jotain typerää, kuten saa sinne vihollisia ja tappelee niiden kanssa - tai ilmeisesti jos sinne kaivautuu seinien läpi (tai ehkä riittää, että loitsusi tai vaikkapa suututtamasi mato rikkoo jonkun rajapyykin), saa palkkiokseen "You have angered the gods"-viestin ja perään lähtee suojakentän sisällä lentelevä ties mitä taikaohjuksia tai tulipalloja nakkeleva luuranko. Minulle näin kävi pariinkin kertaa, kun jostain ilmestyi mato, joka oli käynyt koheltamassa omiaan kauan ennen kuin minä ehdin portaalille asti.

En se minä ollut!

Fiilikset

Enhän minä ole tuossa vielä mihinkään päässyt, parhaimmillaan olen nähnyt kolmosalueen (Icy Depths) loppuportaalin kajon ja jäänyt sitten hiisien tai niiden tykkitornien saaliiksi. Kolmesti olen päässyt jäihin, ensimmäinen niistä kerroista päättyi hyvin lyhyeen kun putosin jääpääkallon ja hiisien keskelle ilman kunnon loitsuja. Samoin kaikenmaailman salaisuuksia olen löytänyt vasta pari, enkä ole vieläkään päässyt esimerkiksi laavajärven yli tai saanut vietyä kivitabletteja vuoren huipulle.

Äänet ovat upeat, avaruusrokkimainen (hetkittäinen Kingston Wallmainenkin) musiikki sopii maailmaan tosi mainiosti ja visuaalisesti Noita on aivan mieletön. Vaikeustaso on julma, enkä ole tosiaan päässyt vielä suunnilleen mihinkään, pelottaa ajatuskin jostain nelos, vitus tai kutostasoista.

Vaan pääasia on, että minulla on ollut tämän kanssa mielettömän hauskaa ja suosittelen sitä ääneen lämpimästi 8)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti